NHL 2K7 arvostelussa

Jääkiekkopelien saralla on jo muutaman vuoden ollut erittäin kova kilpailu. Electronic Arts NHL -pelisarjallaan, sekä 2K Games omalla NHL 2K -pelisarjallaan ovat kummatkin osoittaneet sen, että kilpailukentälle mahtuu kaksi kovaa ja myyvää nimikettä. Kova kilpailu ykköspaikasta vaatii paikoitellen myös kovia vetoja ja tämä on tietysti vain pelaajan, eli kuluttajan kannalta hyvä asia.

EA ehti julkaista oman NHL 07 -pelinsä jo syyskuun lopulla ja peli oli oikeasti jopa edeltäjäänsä nähden hieman erilainen, lähinnä tosin pelin sisältämän innovatiivisen kontrollointisysteeminsä ansiosta, jossa mailan kontrollointi tapahtuu kokonaan oikealla tatilla.
2K Gamesin uusin, NHL 2K7 julkaistiin marraskuussa ja hieman EA:n pelistä poiketen se ei sisältänyt oikeastaan mitään yhtä mullistavaa. Mutta mitä tämänkertaisessa arvostelussamme nähtävä, 2K -sarjan uusin tulokas oikeasti sitten pitää sisällään ja onko NHL 2K6:n Xbox 360 version virheistä, kuten puolitoimivasta moninpelistä, sekä liian helposta maalin tekemisestä/heikosta tekoälystä otettu opiksi? Fanien iloksi voinen todeta, että kyllä, kyllä on.

Ehkäpä kaikkein selkeimmin huomattavimmat, hieman pienemmät muutokset ja uudistukset NHL 2K7:ssä ovat paljon selkeämmät valikot, sekä Cinemotioniksi ristitty ominaisuus. Pelin valikot on edellisosasta viety paljon selkeämpään, EA:n NHL -pelisarjan tyyliseen suuntaan ja tämä on vain hyvä asia, sillä nyt valikoita on huomattavasti mielekkäämpää selailla. Yllä mainittu Cinemotion sen sijaan kuuluu jälleen kerran sarjaan “turhat uudistukset”.

Vakiona päällä oleva Cinemotion-ominaisuus muuttaa tavalliset kiekkopelit dramaattisiksi näytöksiksi, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaajien kävellessä kohti kaukaloa soi taustalla “dramatiikkaa” luova sinfoniaorkesterimainen musiikkiraita luoden tunnetta ikään kuin siitä, että pelaajat olisivat lähdössä ennemminkin sotaan kuin kaukaloon lätkimään vähän kiekkoa. Cinemotion sysää myös selostuksen ja väliaikamusiikin taka-alalle taustalle ja nostaa dramatiikkamusiikin myös pelin kuin pelikatkojenkin aikana keskeiseksi elementiksi. Varsin mielenkiintoinen ja kiehtova uudistus kyllä sen ensimmäisen pelatun pelin aikana, mutta jonka jälkeen ominaisuuden sysää suosiolla syrjään ja vaihtaa siihen perinteiseen kiekkoäänet ja selostus -vaihtoehtoon.

Cinemotionin ohella itse peruspelattavuus ei onneksi kuitenkaan ole juurikaan muuttunut. Toisaalta päästäkseen aivan täysin samaan tuntumaan NHL 2K6:n kanssa on pelaajan käytännössä säädeltävä hieman yhtä sun toista asetusta pelin valikoissa. Pelaaminen, syöttely, kuin NHL 2K -sarjalle ominainen, hyvä kiekkofysiikkakin eli kiekon käyttäytyminen on kyllä edelleen kohdallaan, mutta jollei pelin asetuksia säädä, tuntuvat maalivahdit ottavan hieman turhankin paljon laukaisuja kiinni suoraan räpyläänsä, sen sijaan, että kiekko välillä vaikka jopa pomppisi hieman. Alussa ei meinaa myöskään oikein saada riittävää voimaa laukaisujensa taakse ja laukaisujen voimakkuutta saa niin ikään säätää valikoista.

Osittain toki maalien tekemisen haastavuus NHL 2K7:ssä johtuu myös siitä syystä, että pelin kehittäjä Visual Consepts on edellisosan ajoilta saanut vaikeustasot kohdalleen ja etenkin maalien liian helpon tekemisen kuriin. Nyt Pro-vaikeustasolla pelatessa maaleja syntyy ehkä hyvällä onnella nelisen kappaletta per ottelu, kun NHL 2K6:ssa niitä sai vielä All-Star tasollakin taottua aina sinne kymmeneen asti. Myös tekoälyn pelaaminen kullakin vaikeustasolla on paljon vakuuttavampaa ja älykkäämpää ja vaikeustasot on muutenkin tekoälyn osalta saatu kohdalleen siten, ettei tekoälyn käytös tasoa vaihdettaessa muutu liian jyrkästi.

EA:n uusimmasta NHL-pelistä poiketen NHL 2K7 ei siis sisällä mitään mullistavia kontrolliuudistuksia, vaan matsit pelataan edelleenkin toimivalla ja hyväksi havaitulla, klassisella tavalla, vaikka ei EA:n innovatiivisessa tavassakaan vikaa toki ole. NHL 2K7 esittelee tosin toimivan Pro Control -ominaisuuden, sekä hieman turhempien “pelottelijat&pelkääjät” -ja maalivahdinohjaus ominaisuuksien rinnalle uuden, niin ikään enemmän tai vähemmän tarpeellisen Intense Contact -ominaisuuden, jonka avulla pelaaja voi “merkitä” vastapuolen pelaajista tietyn pelaajan, jota sitten oman tekoälypelaajan toimesta häiritään joka kerta kun vastapuoli pääsee yrittämään maalia pelaajan omaan päätyyn. Välillä ominaisuudesta on hieman hyötyäkin oman tekoälypelaajan töniessä merkittyä vastapuolen pelaajaa, mutta välillä taas merkitseminen ei oikein tuota halutunlaista tulosta.

Yksinpeli on siis parantuneen tekoälynsä ansiosta parantunut ja muuttunut paljon hauskemmaksi ja mielekkäämmäksi pelata, mutta lätkämatseja oikeita ihmispelaajia vastaan ei kuitenkaan mikään tekoäly vieläkään voita. Peliä voi tuttuun tapaan pelata saman koneen ääressä ja se on yhtä hauskaa ja pahimmillaan yhtä tiukkaa kuin aina ennenkin. Saman koneen ääressä pelaaminen ei ole ainut muoto pelata muita ihmisiä vastaan, vaan tarjolla on toki myös Live -pelikin. Uutuutena Live-peli tarjoaa nyt myös mahdollisuuden yhden tai useamman, saman koneen ääressä istuvan pelaajan ottaa yhdessä mittaa Live-vastustajasta samaan joukkueeseen lyöttäytymällä.

Moninpeliin pääsee sisälle melko vaivattomasti ja helposti. Uutena lisänä beginner, advanced ja custom -peliaulojen ohella valikoimasta löytyy nyt myös “sim” ja Crease control -peliaulat, joista ensiksi mainitussa pelataan otteluita, joissa on mahdollisimman realistiset asetukset päällä. Crease control -peleissä taasen ottelevat osapuolet joutuvat itse hoitamaan maalivahdin liikuttelun ja vastapuolen laukaisujen torjunnan. Tuo kyseinen, NHL 2K6:ssa ensi kerran tutuksi tullut ominaisuushan löytyy myös yksinpelipuolelta, joskaan sen käytännöllisyys ei ole mitenkään päätä huimaavaa, joten ennustaisinpa, että Crease control matseja halajavia pelaajia tulee aika harvakselta löytymään, jos ollenkaan.

Suurin kysymys, mikä tietysti tässä vaiheessa varmasti kuitenkin pyörii monen NHL 2K6:sta Xbox 360:lla pelanneen päässä, että onko moninpeli edellisen version ajoilta korjattu? Vastaus on; on se. Livessä pelattavien otteluiden aikana ei esiinny juuri mitään viivettä ja matsit pyörivätkin varsin jouhevasti, eivätkä katkeile rasittavasti kahdeksan kertaa kymmenestä pelistä, kuten edellisessä 2K6:ssa. Live-pelaaminen onnistuu nyt myös PAL ja NTSC -versioiden välillä ilman ongelmia, joten enää ei tarvitse myöskään etsiä pakosti muita PAL-version omistavia pelaajia, vaan matseja voi ottaa ketä vastaan haluaa. Loistavaa! Harmi vain ettei moninpeliseuraa edellisosan tapaan linjoilla ainakaan arvosteluhetkellä ollut edes kymmentä pelaajaa kerrallaan, mutta toivoa täytyy, että määrä vilkastuisi tulevina kuukausina.

Graafisesti NHL 2K7 ottaa enemmän Xbox 360:n tehoista irti kuin edellinen versio ja täten näyttääkin myös paljon paremmalta tekstuureiltaan, kuin pelaaja-animaatioltaankin. Visuaalisella osastolla suurin uudistus parantuneen grafiikan lisäksi on uusi pelikuvakulma, joka on vieläpä suhteellisen pelattavakin. Parametriseksi kuvakulmaksi nimetty uusi kuvakulma kuvaa peliä ikään kuin hieman viistosta ja lähempänä jäätä kuin se kaikkein perinteisin lätkäpelikuvakulma. Vaikeahan sitä tässä on tämän paremmin kuvailla, mutta vaikka se kuulostaakin ehkä huonolta, niin sillä pystyy jopa pelaamaankin.

Audiopuolella tarjoillaan uutta, indie-bändeistä ja näiden biiseistä koostuvaa aivan kelpo ääniraitaa, kun taas pelin aikana ääniosaston valtaavat muun muassa selostus, sekä muut peruskiekkoäänet, kuten tolpan kilahdukset, taklaukset, sekä laukomisista lähtevä ääni. Edellisestä osasta tuttu selostajaparivaljakko Bob cole ja Harry Neale hoitaa hommansa ihan hyvin ja kunnialla, joskin edellisestä versiosta on ehkä hieman liiankin paljon tuotu mukana vanhoja repliikkejä, jolloin selostus ei tunnu niin tuoreelta. Immersiota särkee myös hieman sekin, että nyt pelikatkojen aikana kun selostaja innostuu kertomaan jostain pelaajasta taustatietoa, aloittaa hän lauseensa aina sanoilla “this guy” sen sijaan, että käyttäisi pelaajan/maalivahdin oikeaan nimeä.

Kokonaan uutta äänipuolella on jäällä luistelevien pelaajien, sekä kaukalon laidalla hampaitaan kiristelevän valmentajan suusta taustalla kuuluvat repliikit, kun joukkue huuteleee pelitaktiikoita keskenään.
Pelin takakannen mukaan pelaaja voi näiden huudettujen taktiikoiden ansiosta nyt jopa paikantaa mihin kannattaa kiekko seuraavaksi syöttää tai jopa ottaa huudettuja taktiikoita vinkkinä omaan pelistrategiaan, mutta käytännössä tämä on aivan huuhaata. Ei kenttäpelaajien huutoja oikeasti aivan näin tarkasti kuule, jotta avoimet paikat voisi sen avulla löytää, eikä muutoinkaan huutelu ole niin selkeää, että siitä jotain pelitaktiikoita osaisi itselleen napata. Ihan kiva audiopuolen yksityiskohta kuitenkin, vaikkei mitään oikeaa hyötyä tuokaan.