Rage in Peace arvostelussa
Muista pomppia ja paljon, sillä monta vaaraa ompi eessä. Kaikki ansat mieleesi paina, paina ne tarkalleen tai dekapitaatio tulee ja vie.
Indonesiasta raikaa, kun Rage in Peace ilmaantui myyntiin Steamiin. Noin kymmenen euron hintainen indiepeli tarjoilee armotonta menoa hieman Dark Soulsin hengessä. Kuole, kuole, kuole, kuole. Kaikkien näiden väliin mahtuu myös uudelleenyritysten kertoja. Harjoitus tekee mestarin. Voin valehtelematta sanoa, että kuolin pelin ensimmäisen maailman aikana noin 400 kertaa. Tämän tiedän, koska peli pitää siitä kirjaa.
Oikeastaan tarkemmin Rage in Peace muistuttaa haastavaa Dark Soulsia enemmän mobiilipeliä nimeltä Trap Adventure 2. Tutustuin kyseiseen peliin joskus aiemmin muuan “pienen” Youtubettajan, Pewdiepien, pelattua sitä yhdellä videoistaan. Trap Adventure 2:ssa eteen tulee jatkuvasti kuolettavia vaaroja – piikit kaatuvat päälle tai lähtevät horisontaalisesti tulemaan kohti. Kivi pyörii päälle tyhjästä tai lattia putoaa yllättäen alta. Tai seinät kaatuvat tai tasot jalkojen alla alkavat liikkua.
Rage in Peace -peli on sivuttain scrollaavaa 2D-pompintaa. Ei niinkään tasopompintaa, sillä vaikka pelissä paljon pompitaankin ei tasoja kovin usein tule vastaan. Suurin osa pomppimisesta kuluukin ansoja vältellessä. Tosin välillä ne ilmestyvät katostakin – tai horisontaalisesti.
Pelin päähahmona nähdään tavallistakin tavallisempi tavis, toimistotyöntekijä Timmy, joka tykkää aamukahvista, ei valita turhasta eikä oikeastaan pelkää kuolemaakaan. Vaahtokarkki päänään elelevä Timmy kuitenkin toivoisi ainoana haaveenaan kuolla oman kotinsa rauhassa pyjama päällä ilman draamaa – sitten kun aika joskus koittaa. Eräänä päivänä Viikatemies tulee kylään ja sanoo, että tämäpä ei välttämättä toteudukaan ja kuolet muutenkin tänään, dekapitaation voimalla! Viikatemies sanoo kuitenkin Timmylle, että “sopiihan sitä yrittää silti selvitä.”
Niinpä alkaa Timmyn matka toimistolta aavikolle pyramidien maailmaan ja vielä siitä eteenpäinkin. Kaikkiaan pelattavaa on viiden erilaisen maailman ja niiden muutamien tasojen verran. Tasoissa kaikki vastaantuleva on potentiaalisesti vaarallista. Toimistolla kattolamput putoavat niskaan, pää irti. Pienestä vesilammikosta hyökkää hai tai nousevat isot piikit, pää irti. Toimiston katosta heilahtaa moukari, pää irti. Aavikolla riesana ovat esimerkiksi piikikkäät kamelit, hiekasta nousevat kädet ja jättimadot, pomppivat jet ski -muumiot, päälle lentävät jättiaterimet tai patsaalta putoava pää – tai paikalleen takaisin nouseva pää ja sitä rataa. Kaikki mahdollinen haluaa Timmyn hengen.
Käytännössä Rage in Peacea ei voi sanoa edes 2D-pompinnaksi, vaan pikemminkin osuva kuvaus olisi 2D-muistipelipompinta. Kaikki ansat ja loikat sekä päälle nopealla voimalla hyökyvät esineet, kuten tuolilla kohti rullaileva toimistolainen tietyssä kohtaa, pitää kaikki oppia muistamaan ulkoa. Ei peli ihan niin armoton sentään ole, että pitäisi koko taso pelata virheettömästi lävitse, sillä per taso löytyy checkpointeja useampi kappale, joista saa jatkaa yrittämistä. Jos pelin kuitenkin keskeyttää, ennen kuin taso on läpäisty, joutuu seuraavalla kerralla palaamaan tason alkuun. Kunkin maailman lopussa kohdataan välibossi, jonka liikkeet ja hyökkäilyt (yllätys, yllätys) pitää opetella ulkoa.
Idealtaan ”Raivoa Rauhassa” on ihan hauskalla idealla ja toimivansimppeleillä kontrolleilla (tatti liikuttaa, A hyppää A+A tuplahyppää) varustettu flash-peliä visuaalisesti muistuttava kokonaisuus. Pelaaminen ei ala raivostuttamaan aivan niin pahasti kuin voisi kuvitella. Tylsistyttävää samojen kohtien hinkkaaminen uudelleen ja uudelleen kuitenkin on, mutta koska kaikki ansat toistuvat samoissa kohdissa, ei pelissä sentään ole mitään dynaamisia ja satunnaiseksi pelikokemusta muuttavia yllätyksiä.
On vaikea kuitenkaan sanoa, kelle tämä peli oikeastaan on tarkoitettu. Kymmenen euroa jopa tällaisesta pelikokemuksesta on vähän turhan paljon, vaikka Timmyn pään lentely ja pikseliveren roiskuminen ihan huvittavaa katsottavaa välillä onkin, samalla kun kuolemalaskuri hakkaa jo lähellä sitä kolminumeroista lukua. Pelissä mukana on kultakalamoodi, jonka pitäisi ilmeisesti helpottaa pelaamista, mikäli haluaa pienemmällä vaivalla ”nähdä koko Timmyn tarinan”. Täytyy sanoa, että en huomannut kultakalan kanssa tai sitä ilman pelaamisessa yhtikäs mitään eroa.
Loppusanat
Rage in Peace on ihan hauskalla idealla ja pöhköllä tarinalla varustettu, visuaalisesti asiansa ajava peli, jonka perimmäinen tarkoitusperä jää kuitenkin vähän pimentoon. Kuka tällaista sadistisen tylsää ulkoa opettelua loppujen lopuksi haluaa pelata ja vieläpä maksaa siitä kymmenen euroa?
