SingStar Pop Edition arvostelussa
SingStar Pop Edition ja Suomipop eivät lähde sörkkimään SingStarin loistavaa karaokekaavaa, vaan tarjoavat samaa hauskaa laulantaa uudella sisällöllä. Kumpaisenkin levyn biisivalintoja leimaa hieman sekava, tilkkutäkkimäinen linja ja etenkin Pop Editionin kohdalla on vaikea keksiä, kenelle se oikeastaan on suunnattu. Suomipopissa biisien suuri kirjo ei niin haittaa, sillä se on jo korkean kotimaisuusasteensa puolesta lähes varma hitti juhlayleisön keskuudessa. En ole aivan varma, onko SingStarien pisteytys yleisellä tasolla järkevää, mutta jos nyt jotain pitäisi laukoa, niin intuitiivisesti tiputtaisin Pop Editionille 2,5 ja Suomipopille 3,5 tähteä. Kannattaa kuitenkin lukaista biisilistat huolella läpi, sillä niistä saa takuuvarmasti totuudenmukaisemman kuvan, kuin yksittäisen arvostelijan subjektiivisesta mielipiteestä.
Kiitos Sonyn ja SingStarin, laulamisesta on tullut muidenkin, kuin lähiöpubien epävireisten juopporuusujen etuoikeus. Laulukilpaa ovat viimeaikoina yrittäneet kiristää Microsoftin Lips ja PC-puolen avoimen lähdekoodin Ultrastar, mutta pallo on pysynyt visusti Sonyn hallussa. Genren kirkkaimpana tähtenä loistaa yhä vuodesta toiseen porskuttava SingStar, josta on ponnahtanut kesän etkoja (ja jatkoja) silmällä pitäen kaksi uunituoretta painosta: SingStar – Pop Edition ja SingStar – Suomipop, jotka kuitenkin tästä yhteisarvostelusta huolimatta ovat kaksi täysin eri julkaisua.
SingStarin konsepti lienee jo niin läpeensä tuttu, että sen kertaus olisi kuin kertoisi kraanasta tulevan vettä. Yksi tai useampi pelaaja tarttuu mikkiin ja hoilaa mieleisiään biisejä kunnes keuhkoista loppuu happi, tai naapureilta palaa pinna. Laulun myötä ruudulle piirtyvä viiva ja lopussa jaetut pisteet kertovat siitä, menikö homma syteen vaiko saveen. Pisteytykseen ei kannata suhtautua liian ryppyotsaisesti, sillä krediittiä heruu kun sattuu vinkaisemaan oikealla korkeudella oikeaan aikaan. Sillä, menevätkö sanat oikein tai kuulostaako laulu likimainkaan hyvältä, ei ole mitään merkitystä sen koomin pisteiden, kuin peli-ilonkaan kannalta. Puolet porukasta päästelee kuitenkin nuotin vierestä. Mutta se ei menoa haittaa – pääasia on, että kaikilla on hauskaa.
Pop Edition ja Suomipop eivät tätä hyväksi havaittua kaavaa juuri muuta. Ainut maininnan arvoinen uudistus on muihinkin PS3-SingStareihin päivityksenä saatava ääniohjaus, joka mahdollistaa menuissa navigoimisen, sekä biisivalinnan tekemisen mikrofoniin pulisemalla. Jossain välissä SingStar on saanut myös PS3-Trophy -tuen, mutta tämä ei Santtu Satunnaisen SingStar-kokemukseen vaikuta. Nämä detailit poislukien, uudet poppilätyt ovat käytännössä puhtaita biisikokoelmia.
Suomipop keskittyy nimensä mukaisesti kotimaisiin radiorallatuksiin. Genrejä katetaan aina Suomi-hiphopista ohimon verisuonia nyppivään teinirokkiin. Modernien radiohittien parhaimmisto tulee naisartisteilta. Irinan Pokka, Jonna Tervomaan Rakkauden Haudalla sekä PMMP:n Joutsenet ovat kaikki hyvin melankolisia, mutta riittävän iskeviä, että niitä viitsii hoilata porukassakin. Aivan samaa en voi sanoa itseäni teinimmälle yleisölle suunnatusta Negativen Won’t Let Go’sta, Uniklubista tai Happoradiosta. Mukana on myös hieman ikääntyneempiä poppiralleja: Movetronen Ei kenekään maa, Neon 2:n Tässä Talossa ja Aikakoneen Odota kapsahtavat niin kovaa camp-sektorille, että niille löytyy takuuvarmasti laulajia joka bileistä. Sama pätee luultavasti myös Eppu Normaaliin, joskaan Suolaista sadetta tai Joka päivä ja jokaikinen yö, eivät liene Eppu-fanien ehdottomia ykkösvalintoja. Aidosti hyvää makua edustavat vuosien takaiset Kemopetrolin Child Is My Name ja Don Huonojen Seireeni. Kumpaisellakin poppoolla on ollut pitkä ura, josta olisi toki irronut puolen tusinaa parempiakin biisejä, mutta eipä näistäkään valinnoista voi pahoillaan olla.
Pop Edition keskittyy ulkomaiseen populäärimusiikkitarjontaan. Lautaselle on painettu se tavallinen sekoitus tuoreita hittejä ja hieman ikääntyneempiä klassikoita. Mukana on hälyyttävän paljon kotimaiselle yleisölle tuntematonta tavaraa. Hyvinä esimerkkeinä voisi mainita sinänsä mainiot Kaiser Chiefs, Klaxons ja Kings Of Leon, joita kyllä hehkutetaan tasaisin väliajoin brittien musatabloidilehdistössä, mutta joita ei Suomessa tunne kuin kourallinen Converse-raitapaita -yhdistelmään sonnustautuvia klubikävijöitä. Harva on kuullut myöskään melkoista poppipontentiaalia omavasta The Scriptistä, vaikka porukka kävi tuossa taannoin vetämässä keikkaa Helsingin Nosturissa. Lienen myös itse auttamattoman pihalla nykyisestä radiosoittomateriaalista, sillä The Killersin Human, Pinkin So What!, Sugarbabesin Girls, tai Nellyn ja Fergien Party People eivät tunnetuista esittäjistään huolimatta kuulostaneet laisinkaan tutuilta. Joku muu osannee arvostaa näiden läsänoloa allekirjoittanutta enemmän.
Klassikkolinjaa vetävät Queenin Bohemian Rhapsody, The Policen Every Little Thing She Does Is Magic, Chris De Burghin Lady In Red sekä bileiden lattealyriikkainen takuuhitti, Bon Jovin Livin’ On A Prayer. Lähes yhtä varman yleisösuosion saa Robbie Williamsin Angels, joka – myönnettäköön kyllä – on aika pahuksen hyvä biisi ja vieläpä sopivan helppo laulettava. Se pakollinen camp-numero on tällä kertaa Rockwellin Somebody Is Watching Me, joka on ikääntynyt niin huonosti, että se olisi luultavasti kirvoittanut meheviä nauruja jopa ilman tietoisia huumorielementtejään.
SingStar on aina SingStar ja loppujen lopuksi se, kannattaako Pop Editionia tai Suomipoppia hankkia, riippuu paljolti henkilökohtaisista musiikkimieltymyksistä. Itse koin että kumpaakin poppilättyä vaivaa hieman sama tauti, kuin aiempiakin PS3:n SingStar-julkaisuja: niiden biisivalinnoilla yritetään miellyttää liian suurta yleisönä. Lopputuloksena kaikki saavat vähän, mutta vain harva on täysin tyytyväinen. Suomipopin korkea kotimaisuusaste lievittää tuskaa hieman, mutta Pop Editionin kohdalla tämä on todellinen ongelma, sillä SingStore -nettikaupasta saa kolmekymmentä varmasti itseään miellyttävää biisiä lähes samaan hintaan. Levypainosten tulevaisuus on selvästi SingStar Queenin ja ABBAn tyylisissä, rajatuille faniporukoille kyhätyissä kokoelmissa, joista voi suurin piirtein jo kansikuvan perusteella sanoa, kiinnostaako sisältö vaiko ei. Pop Editionin ja Suomipopin kohdalla kannattaa syynätä biisilistat läpi ja tehdä ostopäätös vasta sitten.
SingStar Pop Edition biisit:
Alphabeat – 10,000 Nights of Thunder
Amy Winehouse – Rehab
Black Kids – I’m Not Gonna Teach Your Boyfriend How to Dance
Bon Jovi – Livin’ On A Prayer
Chris Brown – With You
Chris De Burgh – Lady In Red
Cyndi Lauper – True Colors
The Feeling – Rosé
Gloria Estefan – Rhythm is Gonna Get You
Jordin Sparks feat. Chris Brown – No Air
Kaiser Chiefs – Never Miss A Beat
Kate Nash – Mouthwash
The Killers – Human
Kings Of Leon – Sex On Fire
Klaxons – Gravity’s Rainbow
Little Jackie – The World Should Revolve Around Me
N.E.R.D – Sooner Or Later
P!nk – So What!
The Police – Every Little Thing She Does Is Magic
Queen – Bohemian Rhapsody
Robbie Williams – Angels
Robyn – Be Mine
Rockwell – Somebody’s Watching Me
Sam Sparro – Black and Gold
The Script – The Man Who Can’t Be Moved
Solange – I Decided
Sugababes – Girls
Will.I.Am feat. Cheryl Cole – Heartbreaker
Will Young – Changes
Yazoo – Don’t Go
