Hieman yllätyksellisesti Microsoftin alkuperäiselle Xboxilleen vuonna 2004 julkaisema tennispeli nimeltä Top Spin osoittautui ilmestyessään kriitikoiden ylistämäksi, kuin myös pelaajienkin erittäin suosimaksi. Game Realityn arvostelupenkissä peli keräsi aikanaan täydet viisi tähteä.
Mutta mikä oli sen menestysresepti? Vielä pelin ilmestymisen aikaan allekirjoittaneen mielestä kuiva laji ainakin TV:stä katsottavaksi(nykyäänhän meillä on jo Jarkko Nieminen)kuitenkin jostain kumman syystä imaisi täysin mukaansa kuin EA:n Tiger Woods -golfpelit konsanaan, joka niin ikään on toinen kuiva laji TV:stä katsottavaksi.
Syy pelin menestykseen oli se, että Top Spin oli yksinkertaisen hyvin viihdyttäväksi kasattu paketti ja Segan Virtua Tennis-pelisarjan ohella ainut kunnollinen ja pelattava tennispeli, jossa lähes kaikki palat loksahtivat kohdilleen. Pelin tavallista urapeliäkin jaksoi takoa hieman pidempään sen hitusen syvällisemmän otteensa(sponsorit), sekä haastavan tekoälyn ansiosta. Yksinpelin viehätyksen kestoa lisäsi osittain myös siihen aikaan ehkäpä mullistavin hahmonluontiominaisuus, joka vielä tänäkin päivänä lyö laudalta monet muut vastaavat viritelmät. Top Spinissä pelaaja sai oikeasti mahdollisuuden luoda omanlaisensa ja samalla ainutlaatuisen näköisen tennistähden. Yksinpelin ohella pelin pidempää elinikää piti yllä sen loistava ja simppeli pelattavuus, joka hieman kokemattomammassakin kaveriporukassa oli plussaa, koska kenen tahansa oli helppo päästä sen kontrolleihin ja pelattavuuteen helposti mukaan. Parhaita hetkiä pelin parissa olivatkin ehdottomasti nelinpeliottelut, joissa neljä ihmispelaajaa saattoi lyöttäytyä kahden hengen tiimeihin toisiaan vastaan.
Top Spin 2 ilmestyi hiljattain Xbox 360:lle, mutta koska allekirjoittanut ei kyseistä peliä ole tullut pelanneeksi, on siitä vaikea sanoa oikeastaan mitään. Tämänkertaisessa arvostelussamme ei kuitenkaan ole mikään tennispeli, kuten ehkä niin voisikin alustuspuheesta päätellä, vaan sen sijaan lajin “miniatyyriversio”, pöytätennis. Lukuisista Grand Theft Auto -peleistään parhaiten tunnetun Rockstar Gamesin San Diegon osasto on nimittäin kehittänyt Xbox 360:lle hiljattain pelin nimeltä Table Tennis.
Table tennis muistuttaa pelattavuudeltaan paljolti Top Spiniä ja sitä(ja sen jatko-osaa)pelanneille pelin ohjausmekaniikka onkin jo heti alusta alkaen melko tuttu. Käytännössä ohjaimen eri nappulat toimittavat erilaisten lyöntien virkaa, siinä missä vasemmalla tatilla määritetään se ilmansuunta johon palloa yritetään saada. Jokaisen lyönnin kovuutta on mahdollista säätää pitämällä valittua lyöntinappulaa hetken pohjassa ennen lyömistä ja hieman pehmeämpiä lyöntejä on mahdollista lätkiä pitämällä samanaikaisesti ohjaimen vasenta puskurinappulaa pohjassa. Kontrollit ovat siis selkeät, mutta miten sitten loppuosa paketista?
Käytännössä peli jakautuu kolmeen osaan; turnaukseen(urapeli), pikapeliin, sekä Xbox Live osioon, joista Liven ohella pikapelissä on mahdollista ottaa mittaa samalla koneella kaveristaan. Urapeli on toki se, jota pelaamalla saadaan käyttöön kaikki pelin sisällään pitämät lukitut pelaajat, sekä erilaiset pelikentät. Pelin jokseenkin lyhytkestoinen urapeli koostuu käytännössä neljästä eri ja siten neljän eri vaikeustason omaavasta turnauksesta, joista kaikissa pelataan neljä tai useampi ottelu. Ensimmäinen turnaus on melko helppo, kun taas viimeisessä saakin refleksit olla jo todella hyvin hereillä, mikäli mielii voittaa.
Pelaaja saa valita vapaasti jokaista turnausta varten hahmon jolla sitä lähtee tahkoamaan. Valitettava puoli tässä on se, että pelistä tosin löytyy yhteensä vain kahdeksan erilaista pelaajaa, joista niistäkin vain neljä on käytössä heti pelin alussa ja loput on avattava pelaamalla turnauksia. Mukana ei myöskään ole mitään hahmonluontiominaisuutta aiemmin mainitun Top Spin -pelin tapaan. Pientä lohtua laihaan hahmovalikoimaan yritetään luoda pelaajille valittavissa olevilla erivärisillä pelipaidoilla(jotka tosin pitää nekin ensin avata)sekä sillä, että kullakin pelaajalla on oikeasti toisistaan eroavat taidot. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että mitä vähemmän erilaisia pelaajia, sitä laihempi on pelikokemus. Ikävää on myös se, että vaikkakin pöytätennis lajina onkin periaatteessa tenniksen miniversio ja Top Spin oli pelattava yksinpelinä ja addiktiivinen kaveriporukassa, ei se kuitenkaan ole nostamaan Rockstarin pöytätennispeliä samalle tasolle. Yksinpelin innostus nimittäin laantuu melko nopeasti jo muutaman pelatun ottelun jälkeen ja etenkin siksi, että turnauksissa putkeen pelattavat, useat kahden erän, välillä pitkiksikin venyvät ottelut ovat yksinkertaisen puuduttavia pelata yhteen putkeen, eikä kaikilla oikeassa elämässään kiireisimmillä pelaajilla varmasti edes kerralla riitä aika niiden läpäisyyn.
Yksinpelin melko nopeaan puuduttavuuteen on vaikea sanoa mitään kovin järkevää tai perusteltua syytä, mutta ehkä syy on yksinkertaisesti puuduttavan tylsissä peleissä, joissa tietokonevastustaja on yleensä joko liian huono tai turhan hyvä. Tai voihan tietysti olla niinkin, että vika on myös allekirjoittaneessa itsessäänkin ja kyseinen laji virtuaalisessa muodossaan ei vain yksinkertaisesti ole tenniksen tai golfin veroinen hauskuudessaan?
Toisaalta taas kiinnostus peliä kohtaan paranee asteen jos toisen kaveria tai Liven kautta toista ihmispelaajaa vastaan otellessa. Tämän sanottuani, peli ei kuitenkaan nouse Top Spinin kaltaisiin erittäin hauskoihin pelisessioihin. Suurimpana syynä voidaan ehkäpä pitää sitä, että lajin muodon takia Top Spinissä aina niin hauskat 2 vs. 2 -pelit eivät ole yksinkertaisesti mahdollisia. Mikäli peliseuraa ei tahdo löytyä kaveripiiristä, on vastustajaa mahdollista siis etsiskellä myös Liven kautta. Arvosteluhetkellä peliseuraa ja tarjolla olevia pelejä ainakin tuntui löytyvän ihan mukavasti, joten näyttäisi siltä, ettei pelin elinikä tule ainakaan heti kaatumaan pelaajien vähyyteen Livessä. Moninpelimuotoina tarjolla ovat tavallinen 1 vs. 1, sekä ajastettu turnaus, jossa tietty määrä pelaajia pääsee pelaamaan kukin toisiaan vastaan annetun aikamäärän verran. Omantasoista peliseuraa on mahdollista löytää pelin ylläpitämän ranking-listan ansiosta.
Audiovisuaalisesti Table Tennis näyttää ja kuulostaa hienolta, joskin audiovisuaalisuus on moniin muihin urheilupeleihin verrattuna paljon enemmän taka-alalla pelattavuuden viedessä eturivin paikat ja toki niinhän sen pitäisi olla kaikissa muissakin peleissä.
Pelaajahahmot ovat erittääin aidonnäköisiä ja esimerkiksi näiden liikeanimaatio, sekä kasvojen ilmeet ovat todella hienosti toteutettuja. Hienona yksityiskohtana kova rehkiminen pöydän ääressä tuottaa pelaajille ajan kuluessa hiestä märän paidan. Visuaalisesti pelissä pääsee eniten ihailemaan juuri pelaajia pelin aikana kuin hidastuksissakin, mutta muuta silmänruokaa peli ei oikein tarjoakaan, yleisön ja ympäristön jäädessä varsin pimentoon. Äänipuolella kuullaan uskottavanoloisia ähinöitä ja puhinoita, sekä erittäin autenttisia ääniä ja uskottavia kun pallo ja maila kohtaavat. Pitkiksi venyviä pelipalloja ryyditetään hyvin jännittävän hektiseen tilanteeseen sopivalla jumputusmusiikilla, joka lakkaa välittömästi kun pelipallo ratkeaa jommankumman pelaajan hyväksi.
