Teenage Mutant Ninja Turtles, joka näin aikoinaan eurooppalaisittain väännettiin lapsia suojelevampaan muotoon ?Teenage Mutant Ninja Hero Turtles? on yksi lapsuudenajan suosikkipiirretyistäni. Kaikki samanikäiset pojat fanittivat sarjaa ja se oli kova juttu myös ala-asteen välitunneilla siinä vaiheessa, kun ensimmäinen Turtles-purukumien paketeista kerätty tarrasarja tuli markkinoille. Ylpeänä voin sanoa omistavani ensimmäisen sarjan kaikki sata tarraa ? tosin liimattuna tarravihkooni.
Olin luonnollisesti aivan haltioissani päästessäni ensimmäistä kertaa pelaamaan 8-bittisellä Nintendolla Konamin kehittämää Teenage Mutant Ninja Hero Turtles -videopeliä vuonna 1989 ja myöhemmin myös sen seuraajaa Teenage Mutant Ninja Hero Turtles II: The Aracede Gamea, joka oikeasti oli vain pelihalleissa julkaistun Konami-pelin kotikoneille tehty käännös, eikä niinkään oikea jatko-osa. Konamin ensimmäinen peli oli tyypillinen NES-peli, eli sivuttain skollaava toimintapeli, johon lukeutui mukavasti vaihtelua tasosuunnittelun osalta.
Mukana oli vedenalainen uintiskenaario, jännittävä taistelu Techno Dromen jättisilmää vastaan sekä muun muassa huristelua Turtles-pakulla pitkin Jalkaklaanin partioimia kaupungin katuja. Turtles II: The Arcade Game taasen vei peligrafiikan aivan uudelle tasolle ja jatko-osassa saattoi jopa erottaa Turtleseiden silmänauhojen eri värit ? puhumattakaan siitä, että kilpikonnien liikeanimointi oli sulavan upeaa. Tappeleminenkin oli aivan eri tasoa Turtles II:ssa ? pelissä saattoi liikkua hieman sivuillekin ja valita vapaammin oman rökitettävänsä, eikä taistelua oltu rajoitettu pelkkiin miekkoihin tai Donatellon keppeihin, vaan jalkojakin saattoi käyttää, aidon ninjakilpikonnan tapaan!
The Aracede Gamen samanaikainen kaksinpelikin oli jotain todella vallankumouksellista Turtles-pelissä ? jokaisen pikkupojan unelma. Konami julkaisi kahden ensimmäisen pelinsä jälkeen muutaman muunkin The Aracede Gamea muistuttaneen 2000-luvulla julkaistn pelin, mutta nämä kaksi ensimmäistä ovat ne jotka lähes kaikki 8-bittisen parissa varttuneet Turtles-fanit muistavat. Konami julkaisi myös Liven arcadeen Teenage Mutant Ninja Hero Turtles II: The Aracede Gamen sekä Turtles In Time: Re-Shelled -pelin, joista jälkimmäinen oli maustettu uusilla grafiikoilla, mutta samalla hyvällä pelattavuudella kuin alkuperäinenkin Turtles In Time. Konamin Turtles-valtakautta kesti kaikkiaan kahdeksantoista vuotta minkä jälkeen, vuonna 2007, Ubisoft voitti sarjan oikeudet itselleen.
Tässä vaiheessa alkuperäinen animaatiosarja oli jo päättynyt yksitoista vuotta sitten, toisen sukupolven Turtles-sarjan startattua vuonna 2003. Ubisoftin ensimmäinen peli perustui kuitenkin vuoden 2007 Turtles-animaatioelokuvaan. Ubisoftille kävi kuin Konamille uudemmille peleille, jotka eivät oikein onnistuneet vangitsemaan vanhempien pelien henkeä tai pelattavuuttakaan.
Kun kelataan ajassa vuosia eteenpäin tähän päivään asti, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut. Teenage Mutant Ninja Turtles II: The Aracede Gamessa aikoinaan esitelty sivuiltapäin hieman viistosti kuvattu, suhteellisen lähelle tuotu pelikamera sekä oikealle skrollaava ruutu, joka ei edennyt ennen kuin vihollisista täyttynyt ruutu oli putsattu tuntuu yhä olevan SE ainoa oikea tapa tehdä Turtles-aiheinen peli. Tai niin kaikki tuntuvat kuvittelevan.
Tätä kirjoittaessa Turtles-sarjan kolmas sukupolvi on käynnistynyt viime vuonna, kun Nickelodeon hommasi itselleen oikeudet tehdä ninjakilpikonnista animaatiosarjaa. Ulkoasu muuttui ? kuten se teki alkuperäissarjan ja 2003-versioidenkin välillä. Tämän uusimman sarjan jaksoista olen nähdyt yhden ja vaikka piiretty animaatio on vaihtunut 3D:llä toteutettuun grafiikkaan on uusin sarja mielestäni tasapainoinen sekoitus kahdesta aiemmasta. Ja mikä parasta, uusi tunnusmusiikki muistuttaa jossain määrin alkuperäisen sarjan tunnaria, vaikkakin onkin hieman hitaampitempoinen ja räppäävämpi versio.
Ubisoftin oikeudet Turtlesiin päättyivät jo vuonna 2009 ja tätä kirjoittaessa oikeudet itselleen on napannut sittemmin julkaisijajätti Activision. Konsoleille Turtles-pelejä Activision on kerennyt julkaista kaksi: kesällä ulos tullut, vain ladattavassa muodossa julkaistu Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of The Shadows sekä arvostelussamme nyt nähtävä, hiljattain julkaistu ja pelkkää Teenage Mutant Ninja Turtles -nimeä käyttävä videopeli.
Activisionin edellinen peli, Out of The Shadows ei perustunut mihinkään olemassa olevaan animaatiosarjaan tai elokuvaan, vaikka logo olikin mallinnettu tuoreimman sarjan mukaiseksi. Turtles-hahmojen yleisilme sen sijaan oli matkittu Michael Bayn vielä tekeillä olevasta Turtles-elokuvasta julkaistujen konseptikuvien pohjalta ja teemamusiikkina valikkojen taustalla soi yhden hitin ihmeeksi aikoinaan jääneen räppärin, Partners in Krymen kappale T.U.R.T.L.E Power, joka alun perin soi ihka ensimmäisen Turtles-elokuvan lopputekstien rullatessa. Nostalgista!
Out of The Shadows jäi Game Realitylta arvostelematta sen ollessa uusi, mutta kokemukseni siitä julkaistun trial-version parissa antoivat kuitenkin jonkinlaista vertailupohjaa ennen kuin aloin pureutua kaikkein tuoreimpaan Turtles-peliin. Visuaalisesti Out of The Shadows oli pienen budjetin peliksi varsin näyttävä ja Turtlesit mitä mainiomman näköisiä. Kaksinpelin mahdollisuutta pelissä ei ollut ja kontrollit pelissä tuntuivat hieman tahmaisilta, mutta sentään kameraa sai ohjailla vapaasti, eikä peliä oltu lukittu siihen perinteiseen skrollailevaan ruutuun. Ääninäyttelykin oli toimivaa, mutta kokonaisuus jäi lopulta vähän keskinkertaiseksi. Pelin kehityksestä vastasi Red Fly.
Tuoreinta peliä varten Activisionin kanssa on liittoutunut kehittäjä Magic Pockets, jonka ansiolistalta ei löydy oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Onko taikataskuista taikomaan Activisionille Turtles-teemaista jättihittiä?
Pelin juoni on perinteistä Turtlesia. Turtlesien arkkivihollinen Silppuri on jälleen juonimassa jotain ja hänen suunnitelmilleen pitäisi tehdä loppu. Seuraa kuudentoista pelattavan tason verran mättämistä kaduilla kuin sisätiloissakin. Vastaansa Turtlesit saavat sarjasta tuttuja rivipahiksia, kuten Silppurin jalkaklaanilaisia, X-ulottuvuudesta tulleita Kraangeja sekä Kraang-droideja, jotka näyttävät mustiin pukeutuneilta miehiltä. Pelin kuluessa kohdataan myös useita välipomoja, kuten Baxter Stockman robottiasussaan, koirahahmo Dog Pound sekä kalapahis Fish Face.
Mukana pelissä ovat luonnollisesti uusimpien Turtles-pelien tapaan kaikki neljä ninjakilpikonnaa kerrallaan. Pelissä saa halutessaan parhaimmillaan jopa samanaikaisen nelinpelin, mutta jos pelaajia ei ole täydentämään kaikkien Turtleseiden rooleja, korvataan loput tietokoneälyllä. Mistään älystä ei kuitenkaan oikeastaan voida puhua, sillä niin vihollis-, kuin tiimitekoälykin on kamalaa, olematonta, silkkaa roskaa. Parhaimmillaan peli onkin ehdottomasti kaksin, kolmin tai nelinpelinä, mutta se on laiha lohtu, sillä peli kokonaisuudessaan on suorastaan kammottavaa lisenssiroskaa.
Pelin parhaita ominaisuuksia ovat drop in-drop out- tyyppisen nelinpelin mahdollisuus, sekä kontrollit, jotka ovat simppelit, mutta varsin toimivat. Ne eivät ole jähmeät, kuten Out of The Shadows-pelissä eikä toimintanappuloita ole juurikaan NES-aikakauden pelejä enempää. Siihenpä hyvät ominaisuudet jäävätkin.
Kuten mainitsin, tekoäly on täysin olematonta. Viholliset vyöryvät ruudulle ja seisovat siinä odottamassa josko saisivat kuonoonsa. Jos Turtles II: The Arcade gamessa kaipasi kakkospelaajaa eniten siksi, että vaikeustaso oli armoton ja yksin ei kovin helpolla pärjännyt aggressivisen vihollisälyn vuoksi, kaipaa muita pelaajia lähinnä siksi, että koko touhu ei näyttäisi niin toivottoman typerältä.
Joskus harvoin viholliset jopa osaavat pistää iskua takaisin, mutta rämpyttämällä X-nappulaa selviää isoistakin vihollislaumoista hetkessä. Jos pelaa yksin tai vaikka kaksinkin, on muiden Turtleseiden touhuaminen paikoin naurettavan näköistä. Välillä tekevätkin jotain, mutta useimmiten seisoskelevat paikallaan tekemättä mitään, vaikka vihollinen seisoisi vieressä. Kun on tarkoitus liikkua, tekoälyn ohjaamat hahmot saattavat juoksennella siirtymisen aikana vaikkapa päin piikkiansoja.
Pelin vaikeustasokin on tasoa olematon, eikä minkäänlaista haastetta ole olemassa. Ikäsuositukseksi on asetettu 12 vuotta, mutta pelin ikäleima tuntuu lähinnä vitsiltä. Itse pelasin jo kahdeksanvuotiaana mainitsemiani Turtles-pelejä, jotka olivat paljon, paljon vaikeampia. Ovatko lapset äkillisesti tyhmentyneet ja tulleet heikommiksi? Vai olisiko kenties kyseessä nykylasten aliarvioimista? Veikkaan jälkimmäistä.
Tässäkin pelissä Turtleseiden energia toki kuluu taistellessa ja syötävää, kuten pitsaa pitää kerätä, koska Turtlesit ?menehtyvät?, jos energiaa kuluu loppuun. Sen sijaan, että menehtyneet hahmot olisivat loppukentän ajan poissa käytöstä ja pelaajan pitäisi pärjätä niillä mitä on, palaavat Turtlesit samantien takaisin peliin niin kauan kun pelaajalla on hallussaan lisäelämiä, joita voi keräillä pitkin tasoa. Joskus kaikki kerätyt lisäelämät tosin kuluvat siihen, kun tekoälyn kontrolloimat Turtlesit ottavat turpaan aivokuolleilta vihollisilta seistessään paikallaan. Pelaaja voi toki mennä hätiin, tai jopa vaihtaa hahmonsa turpaan ottajan roolin ja puolustautua hyökkääjää vastaan, mutta silti kokonaisuutena tämän luokan pelleilyä on rasittavaa katsella.
Koska pelissä ei ole juuri mitään haastetta ja osa tasoistakin on todella lyhyitä pyrähdyksiä (esimerkiksi pomotaisteluita tai liikkuvan Turtles-pakun päällä taistelua), pelaa pelin kuusitoista tasoa hetkessä lävitse. Parhaimmillaan peliin menee vain noin tunti, korkeintaan puolitoista.
?Lisäarvoa? pelille antamaan on kehitetty kokemussysteemi, jonka kautta Turtleseiden taidot paranevat, kun pelin aikana kerätään listittyjen vihollisten jälkeensä jättämiä XP-palleroita ja ripotellaan pisteitä tehtävien välillä ostettavien päivitysten päälle. Kaikkia päivityksiä ei kuitenkaan saa valittavaksi ensimmäisen läpipeluukerran aikana, joten tällä tavoin yritetään innostaa uuteen pelikierrokseen.
Hieman hölmöä on se, että varsinaisen tarinamoodin ohella pelistä löytyy extras-valikon alta myös pelitilat time attack, mini game ja survival mode. Näitä ei kuitenkaan pääse pelaamaan ennen kuin on kerännyt riittävästi mutageenikanistereita. Sitä luulisi, että kanisterit tulisi kerättyä ensimmäisen läpipeluun aikana lähes puolivahingossa, mutta ei. Itselläni aukeni pelattavaksi vain time attack kolmentoista kerätyn kanisterin jälkeen ja muut kaksi pysyivät lukittuina, koska en ollut kerännyt kolmeakymmentäkolmea kanisteria. Nämä ?kannut? on piilotettuina pelin tasoissa, joten peruspelaamisella niitä ei välttämättä tule edes huomanneeksi. En kuitenkaan kokenut olevani niin masokistinen, että olisin lähtenyt uusintakierrokselle kanistereita etsimään ja siksi mini game ja survival jäi kokematta — tosin uskoisin ainakin survival moden olevan tyyppiä “selviä alati kovenevista vihollisaalloista mahdollisimman kauan”, joten menetys ei liene suuri.
Jokaisen pelatun tason jälkeen saa laittaa huippupistelistalle oman nimensä kolmella kirjaimella, joka on selkeä nyökkäys vanhojen arcade-pelien suuntaan ja siitä pidin ? kontrollien ja nelinpelin ohella. Muita pelastavia tekijöitä Teenage Mutant Ninja Turtles -pelissä ei sitten oikein olekaan.
Audiovisuaalisesti peli kun on mitäänsanomaton. Alussa se antaa kuitenkin olettaa, että luvassa olisi kenties jotain todella hienoa Turtles-saralla, koska pelin alkuanimaatio musiikkeineen on suoraan uudesta sarjasta.
Turtles-hahmot ? ja miksei loppuvastuksena nähtävä Silppurikin ? ovat nekin animaatioesikuviensa näköisiä, mutta Magic Pocketsin luoma peligrafiikka on kuitenkin niin luokattoman yksityiskohdatonta tasoa, että hahmojen mallintamiseen ja animointiin panostettu aika on mennyt hukkaan. Grafiikka ja tekstuurit ovat täysin vailla yksityiskohtia ja muistuttaa aivan liikaa jotain PS2-aikakauden peliä. Pelistä on julkaistu versio myös vanhalle Wii-konsolille, joten kenties tässä on pelin osalta työstetty budjettigrafiikat ja otettu pääasialliseksi kehitysalustaksi Wii-konsoli. Muuta selitystä en tähän hätään keksi. On myös erittäin vaikea ymmärtää sitä faktaa, että Activisionin ensimmäisessä, budjettiluokan Turtles-pelissä (hinta Livessä 15 euroa), Out of The Shadowsissa on paljon paremmat ja yksityiskohtaisemmat grafiikat kuin tässä, joka maksaa sen viisikymmentä euroa.
Teenage Mutant Ninja Turtlesin grafiikka on rujoa ja hahmot ei-ohitettavien välianimaatioiden aikana ovat kamalan rosoisia ja tekstuurit kulahtaneita. Eikä hahmojen huulisynkastakaan ole tietoa. On perin outoa, että vaikka peli mukailee niinkin paljon vanhojen Turtles-pelien sivulta kuvattua pelattavuutta, on kamerakulma monesti aivan liian lähelle zoomattu ja se vaikeuttaa pelaamista. Välillä saattaa jäädä jopa pelimaailman objekteihin kiinni, koska ei näe riittävästi eteensä tai sitten oikean kulkureitin hahmottaminen on vaikeaa.
Pelin taustamusiikki on hyvää muutaman minuutin ajan, mutta sitten se alkaa pahasti toistaa itseään eikä näin muutenkaan kuulosta sellaiselta, jota pitäisi olla Turtles-pelissä tai animaatiossa. Eikö taustalla olisi voinut soida esimerkiksi animaation teemamusiikki? Ääninäyttelyä varten mukaan on saatu sarjastakin tutut nimet, mutta ääninäyttely on silti yllättävän kömpelöä ja usein eläytymistä dialogissa ei ole lainkaan kuultavissa.
Vielä pahempia ovat kuitenkin pelinaikaiset one-linerit, joita heittävät vuorotellen niin rivipahikset kuin Turtlesitkin jatkuvalla syötöllä. Tosin jos peliä pelaa yksin, vain kulloinkin käytössä oleva Turtles-hahmo puhuu niitä. Ja koska erilaisia heittoja on vain yhden käden sormien verran jokaiselle erilaiselle pelihahmolle, voi jokainen kuvitella kuinka itseään toistavaksi se heti muuttuu. Pahiksia taas saa niskaansa lauma toisensa perään ja näiden heitot ovat vielä rasittavampaa kuultavaa. Kun ottaa huomioon, kuinka paljon peli toistaa itseään jo pelattavien kenttien ja pelimekaniikankin osalta, tuntuu koko peli saman kertaamiselta kenttä toisensa jälkeen. Joka ikinen kerta, kun Terminatoria muistuttavat Kraang-pahikset heittivät suustaan sanat ?Kraang brain hurts!? huvitti, sillä tuntui, että pystyin samaistumaan tähän tunteeseen täydellisesti pelatessani. ?Aarrgh! Right in the Kraang!? Osuiko kalleuksiin? ?The Turtles are a pain in the Kraang!? Minä luovutan…
Ei kuitenkaan riitä, että one-linerit toistavat itseään, ovat typeriä heittoja ja dialogi välianimaatioiden aikana on pahimmillaan jäätävän puisevaa ? ääninäyttely on myös syystä tai toisesta miksattu aivan liian alhaiselle laadulle ja puhe särisee, vaikka muu äänimaailma (musiikki ja efektit) eivät näin tee.
Teenage Mutant Ninja Turtles-pelistä ei kokonaisuutena löydä juuri mitään positiivista sanottavaa. Nelinpelinä pelin pelaa varmasti vielä alle puolessatoista tunnissakin lävitse, eikä suuhun jää kuin karvas maku. En olisi uskonut, että näin myöhäisessä vaiheessa Xbox 360-konsolin elinkaarta törmäisin vielä pelin, joka on niiden kaikkein huonoimpien joukossa kaikista tähän saakka arvostelemistani kyseisen konsolin peleistä, mutta näin siinä kuitenkin pääsi käymään.
Activisionin uusi Teenage Mutant Ninja Turtles-peli on Top-4 listallani huonoimpien Xbox 360-pelien joukossa. Ei kontrolliensa vuoksi eikä nelinpelimahdollisuutensa vuoksi, vaan siksi, että peli on kestoonsa nähden ylikallis, pelaajia aliarvioiva, graafisesti mitäänsanomaton lisenssipeli, josta ei ole minkäänlaista haastetta tai intohimoa havaittavissa.
Rahat kannattaakin laittaa mieluummin vaikkapa Turtles-animaatioiden hommaamiseen, tai vanhojen 8-bittisten pelien hankkimiseen. Ikävä kyllä Xbox Liven arcadesta ei enää löydä Konamin vanhan Turtles II:n tai edes Turtles In Time-pelin 3D:llä höystettyä, ladattavaa Live arcade-versiota. Syy lienee Konamin umpeutuneessa Turtles-lisenssissä, joka on siis tätä nykyä Activisionin käsissä. Jos on aivan pakko kuitenkin saada jotain Turtles-aiheista Xbox 360-konsolille, suosittelen katsastamaan Out Of The Shadows-pelin, joka kaiken kaikkiaan on parempi vaihtoehto ? ja halpa.
Taidan itse poistua tästä 8-bittisen Nintendon ääreen verestämään muistiani siitä, millaista on pelata oikeasti hyvää Turtles-peliä.
