The Chronicles Of Riddick - Escape From Butcher Bay(Developer's Cut) arvostelussa

The Chronicles Of Riddick – Escape From Butcher Bay on scifi-tunnelmainen lisenssipeli, joka tuo digisoituna ruudulle Vin Dieselin näyttelemän antisankari Richard B. Riddickin. The Chronicles Of Riddick on niin sanottu esi-osa vuonna 2000 ilmestyneelle Pitch Black(Pimeän Uhka)nimiselle elokuvalle ja peli valottaa hieman enemmän Riddickin tarinaa Pitch Blackin ja Chronicles Of Riddick elokuvien nähneille. Riddick on paatunut, kylmäverinen murhaaja ja Chronicles Of Riddick pelissä kyseinen heppu joutuu koko galaksin kovimpaan ja pahamaineisimpaan vankilaan nimeltä Butcher Bay. Koska pelin nimessä esiintyy sana ‘escape’ ja Riddick on itsepäinen muskelikasa on sanomattakin selvää, ettei vankilassa pahemmin laskeskella aikaa vapautumispäivään.

Kyseinen peli julkaistiin alunperin Xboxille kuluvan vuoden elokuussa. Peli oli loistavalla tavalla yhteennivottu elokuvamainen paketti hiiviskelyä sekä toimintaa ja onnistuikin olemaan erittäin korkealaatuinen lisenssipeli. Onko PC-version pullat yhtä hyvin uunissa?
Myös PC-versiosta on vastannut ruotsalainen Starbreeze ja pojat ovat osanneet siirtää pelin PC:lle hienosti. Peliä kehittäessään Starbreeze teki tiivistä yhteistyötä kanssa videopelifanaatikoksi itsensä laskevan herra Dieselin oman pelistudion Tigon Studiosin kanssa, joka luultavasti ainakin hieman on vaikuttanut siihen, ettei pelistä muodostunut sitä perinteistä lisenssijöötiä. PC-pelaajia houkutellakseen on peli PC-versio hieman alkuperäisestä Xbox-versiosta poikkeava, joskaan ei paljon. Mukaan on ympätty yksi kokonaan uusi pelikohtaus, sekä DVD-elokuvien tyylinen kommenttiraita, jolta voi kuulla kehittäjien lukuisia kommentteja peliä pelatessaan.

Varsinainen peli alkaa siitä, kun Riddick saapuu(tai tuodaan)vankilaan. Alkupuoli pelistä menee muiden vankien kanssa kommunikoimiseen ja asioimiseen niin nyrkein kuin puhumallakin. Pelaaja voi suorittaa pelin alussa erilaisia vaihtoehtoisia sivutehtäviä, samalla kun yritetään saada pakenemiseen tarvittavat seikat selville.

Huippuunsa peli pääsee, kun Riddick aloittaa varsinaisen pakenemisensa vankilasta. Pelaaja matkaa vankilan halki aina syvällä pohjalla sijaitseviin kaivoksiin ja takaisin ylös. Pitch Black elokuvan nähneille kerrottakoon, että pelin tunnelma on alusta loppuun saakka erittäin elokuvamainen ja mikä tärkeintä se vangitsee juuri kyseisen edellä mainitun elokuvan hengen. Pitch Blackin flopanneeseen ja melko surkeaan jatko-osaan The Chronicles Of Riddick ei arvostelussa olevalla pelillä onneksi yhteistä oikeastaan muuta ole kuin sen nimi ja pääsankari Riddick.. Onneksi.

Matkan varrella pelissä tiedossa on suoraa niin toimintaa kuin hiiviskelyäkin. Hiiviskely ei kuitenkaan ole pakollista, joskin se on suotavaa ja poistaa turhaa vaikeutta ja turhautumista. Parhaiten hiiviskely luonnistuu, kun pelaaja hiippailee varjoissa ja yleisesti ottaen käyttää pimeitä paikkoja hyväkseen. Jos jokin käytävä on liian valaistu voi valot tarpeen tullen rikkoa jos mukana on jokin ase. Hienona yksityiskohtaisuutena peli kertoo selkeästi pelaajalle milloin tämä on täysin suojassa viholliselta muuttamalla värisävyn siniharmaaksi. Pääosan peliajasta Riddickillä ei ole mukanaan taskulamppua tai mitään pimeänäkölaseja joten onkin erittäin hyvä, että pelin kuluesssa kaveri saa käyttöönsä ne elokuvista kuuluisat kiiltävät silmänsä, joiden avulla on mahdollista nähdä tarpeeksi hyvin pimeässä elokuvien tapaan. Loistava pimeänäkö tarkoittaa vastapainoksi kuitenkin sitä, että pimeänäön ollessa “päällä” valoisissa paikoissa Riddick sokaistuu lähes kokonaan. Tällöin onkin hyvä ottaa pimeänäkö pois päältä. Näön vaihtamisella tilanteeseen sopivaksi simuloidaan epäilemättä Riddickin tavaramerkkilasiensa pitämistä silmillä/poissa silmiltä.

Pimeänäkökyky on helppo saada pois ja päälle yhtä nappulaa painamalla. Riddickin pimeänäkö on erittäin hyödyllinen ominaisuus pimeitä käytäviä ja viemäreitä kolutessa ja siinä samalla myös varsin hieno visuaalinen efekti. Kaverin pimeänäkö antaa myös etulyöntiaseman pimeissä paikoissa, sillä Riddickiä etsivät vartijat eivät yleensä kanna mukanaan mitään valoja eivätkä siten näe Riddickiä pimeässä ellei tämä tavalla tai toisella “huomauta” olemassaolostaan.

The Chronicles Of Riddick on siitä harvinaisempi toimintapeli, ettei varsinaisia luotilasseja saa käyttöönsä kovin monesti pelin tarinan aikana. Ympäriinsä lojuvissa rynnäkköivääreissäkin kun on monasti käytössä DNA-tunnistus ja väärän henkilön mentyä koskemaan tällaiseen aseesta ei tule mitään muuta kuin sähköisku näpeille. Pääpaino pelissä onkin selkeästi hiiviskelyllä, vaikka first person kuvakulmasta pelataankin. Onneksi Riddick on hiiviskelyn ja yllättämisen mestari, eikä tarvitse välttämättä tuliaseita selvitäkseen kiperistä tilanteista. Käyttöönsä voikin saada erilaisia lähitaisteluaseita, kuten ruuvimeisselin, terän, nyrkkiraudan ja esimerkiksi putkenpätkän, joilla sohia ja viiltää viholliset hengiltä.

Riddick on myös näppärä kaveri käsistään ja vihollisille voi myös jakaa vasenta ja oikeaa nyrkkiä. Iskujen jakeleminen oli varsin luontevasti toteutettu Xbox-versiossa ja alun totuttelemisen jälkeen sitä se on myös PC-versiossakin. Klikkailemalla tiuhaan tahtiin vasenta hiiren nappia sekä A ja D-näppäimiä käyttämällä jaellaan vasenta ja oikeaa suoraa. S-näppäintä käyttämällä voidaan myös tarvittaessa lyödä alakoukulla. Muut kontrollit ovat first person pelejä aiemminkin pelanneelle melko tutut.

Hiiviskelymoodia käyttämällä pelaaja on käytännösssä äänetön eikä aseistetunkaan vartijan taakse hiipiminen ole vaikeaa, ellei tämä sitten satu yllättäen kääntymään ympäri. Pahaa aavistamattomilta vartijoilta voi naksauttaa niskat nurin painamalla vasenta hiiren nappulaa kun on päässyt riittävän lähelle. Nyrkkien lisäksi erilaisissa lähitaisteluissa on erilaiset lopetuskeinot, jonka lisäksi aseella osoittavan vartijan aseen piippu on mahdollista kääntää tämän itsensä leuan alle ja painaa väkisin liipaisimesta mikäli vain onnistuu pääsemään riittävän lähelle, että Riddick tarraisi aseesta kiinni.

Tappamisen jälkeen on hyvä siivota jälkensä, sillä partioimassa olevat muut vartijat huomaavat tapetut kaverinsa ja alkavat etsimään syyllistä. Ei muuta kuin hiiviskelyasentoon, napataan kuollutta maassa makaavaa vartijaa hihasta ja raahataan tämä pimentoon, josta muut vartijat eivät sitä näe. Tekoälyllisesti peli ei ehkä ole sitä kaikkein terävintä kärkeä, mutta se antaa varsin kelvollisen vastuksen, etenkin hard vaikeustasolla pelattuna, jota allekirjoittanut suosittelee valittavaksi mikäli on first person peleissä kokenut.

Kuten sanottua, heti pelin alussa tulee huomanneeksi sen vahvan elokuvamaisen tunnelman. Sellainen on eittämättä tarkoituksellakin haluttu pelin tunnelmaksi luoda ja se sopii peliin kuin nakutettu. Taustalla soi painostavatunnelmainen musiikki, joka nopeuttaa tahtiaan kun toiminta alkaa ja taas rauhoittuu kun toiminta lakkaa. Äänipuolella tulee niin ikään heti alkuun huomanneeksi pelin vahvan kielen käytön, joka tukee hienosti pelin raakaa väkivaltaisuutta. On hatunnoston arvoinen asia, että Vivendi Universal Games ei ole lähtenyt harrastamaan itsesensuuria pelinsä kanssa siinä pelossa, että ikäraja nousisi liian korkeaksi. Toisaalta pelissä oli allekirjoittaneen mielestä enemmän kiroilua ja pahempaa visuaalista väkivaltaa kuin yhdessäkään GTA-pelissä ja silti pelille on onnistuttu saamaan ikärajaksi vain 16 vuotta.

Äänipuolella musiikin lisäksi ovat muutkin äänitehosteet kohdallaan aina muhkeita aseiden ääniä ja laadukasta ääninäyttelyä myöten. Pelin ääninäyttely on nimittäin varsin ammattitaitoista ja sitä onkin siksi juuri ilo kuunnella, koska jokainen ääninäyttelijä on onnistunut luomaan omalle hahmollleen ainutlaatuisen persoonan. Pelin yhtenä myyntivalttina on toki se fakta, että Riddickiä näyttelevä Vin Diesel on ikuistettu peliin viimeistä yksityiskohtaa myöten. Niinpä pelin aikana pelaaja saakin kuunnella Vin Dieselin vähäsanaista, mutta erittäin osuvaa dialogia miehen möreän bassoäänen saattelemana. Kaiken kruunaa äänimaailma hyvien kuulokkeiden kautta nautittuna, jolloin äänimaailma todella pääsee oikeuksiinsa ja imee pelaajan entistä syvemmälle mukaan.

Vin Diesel ei pelkästään kuullosta itseltään pelissä, vaan myös näyttää ihka oikealta esikuvaltaan. On vain pienoinen harmi, että koska noin 98 prosenttia peliajasta pelataan first person kuvakulmasta, ei machotappajaa pääse ihastelemaan kuin esimerkiksi pelin välianimaatioissa ja muissa pelillisissä kohdissa joissa kuvakulma siirtyy automaattisesti first personista 3rd personiin. Vin Dieselin ohella roolisuorituksen niin äänellisesti kuin ulkonäöllisestikin pelissä tekevät myös Pitch Black elokuvasta tuttu palkkionmetsästäjä Johns(Cole Hauser)sekä kovaksi keitettyä vanginvartijaa tulkitseva räppäri Xzibit.

The Chronicles Of Riddickin näyttävyyden salaisuutena on graafinen efekti, jota Starbreezee kutsuu nimellä “normal mapping”. Tämä mahdollistaa tekstuurit, jotka näyttävät aivan siltä, kuin niissä olisi käytössä bump mapping eli kohokuviointi, vaikka todellisuudessa ne ovat vain kaksiuloitteisia tekstuureja joiden päälle on laitettu eräänlainen valaistus. Xboxilla peli pyöri alusta loppuun asti sulavan ruudunpäivityksen voimin, mutta aivan samaa ei voi sanoa PC-versiosta. PC:llä peli näyttää Xbox-versiota vielä kauniimmalta kauniimmalta tarkempien resoluutiotilojen ansiosta, mutta vastapainoksi peli tuntuu vaativan myös melko tehokkaan koneen. Etenkin puolivälistä eteenpäin intensiivisimmät taistelukohtaukset hidastavat välillä ruudunpäivitystä nähtävästi, joskaan ei häiritsevästi. Lisäksi PC-versio tuntui kärsivän erilaisista pienistä grafiikkavirheistä etenkin välianimaatioiden kohdalla.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin The Chronicles Of Riddickin PC-version oikeastaan ainoaksi miinuspuoleksi koituu Xbox-version tapaan pelin pituus, vaikka pelistä yksi kokonaan uusi pelikohtaus löytyykin. Erittäin addiktiivinen yksinpeli nimittäin pitää koukussaan hamaan loppuun asti eikä aamusta iltaan pelaamalla kauaa nokka tuhise pelin parissa. PC-versioon on lisätty pikatallennuksen mahdollisuus alkuperäisen Xbox-version ennaltamääritettyjen automaattisten tallennuskohtien rinnalle, joskin on suositeltavaa jättää käyttämättä pikatallennusta pelin lyhyyden vuoksi. Näin peli kestää hieman pidempään ja muutoinkin peli on täysin läpäistävissä myös alkuperäisiä automaattisia tallennuspisteitä hyödyntämällä. Moninpeliä ei PC-versioonkaan ole mukaan lyöty, eikä pelin läpi pelaamisen jälkeen tarjolla enää paljoa olekaan. Pelin voi toki pelata kolmella eri vaikeustasolla lävitse ja kerätä kaikki pelin kenttiin piilotetut tupakka-askit jotka avaavat lukittuja ekstroja, kuten tuotantokuvia ja trailerin elokuvasta The Chronicles Of Riddick.
PC-versioon on lisäksi laitettu mukaan DVD-elokuvien tyylinen kommenttiraita, joka aukeaa sen jälkeen kun pelin on kerran pelannut lävitse. Kommenttiraidalla kuulee pelin kehittäjien lukuisia kommentteja pelin kehitysvaiheista ja kaikenlaisista yksityiskohdista. Höpötys ei kuitenkaan onneksi pauhaa taustalla jatkuvalla syötöllä vaan pelaaja voi aktivoida erillisiä “kommenttikohtia” joita voi sitten kuunnella tai olla kuuntelematta. Tätä kirjoittaessani jo kaksi kertaa pelin läpi pelanneena voin sanoa, että kommenttiraita oli mukava lisä, kehittäjien kommentteja kuunteli mielellään ja ne olivat myös kiinnostavia. Oiva tekosyy pelata peli kolmannen kerran lävitse. Ainoastaan joidenkin kommentaattoreiden kohdalla puhuvien henkilöiden keskinkertainen englanninkielen taito, sekä suoraan paperista lukeminen häiritsivät hieman.