The Sims: Legacy Collection kuljettaa onnistuneesti takaisin vuosituhannen vaihteeseen

Legendaarinen simulointistudio Maxis tuli aikoinaan tunnetuksi 1989 julkaistulla Sim City -kaupunkisimulaatiollaan. Muitakin Sim-pelejä kehitettiin, kuten esimerkiksi Sim Copter ja Sim Ants, mutta Sim City on aina ollut se, josta Maxis parhaiten tunnetaan – se ja The Sims -pelisarja, sekä jälkimmäisen tuhat lisälevyä ja kamapakettia. The Sims löysi vuonna 2017 tiensä jopa Guinness World Recordsin kansien väliin meriitillä ”pelisarja jolle on eniten laajennuspaketteja.”

The Sims 4 on Will Wrightin aikoinaan perustaman studion viimeisin uusi tuotos. Maine ryvettyi kenties peruuttamattomasti vuonna 2013 julkaistun SimCityn kanssa: yksinpelailuun keskittynyt simulaatio vaati jatkuvaa onlineyhteyttä ja kaatuili, koska serverit eivät alkuun toimineetkaan. Tuon ajanjakson jälkeen Maxis on keskittynyt vain laajentamaan The Sims 4 -pelin sisältöä ja studionimenä vaipunut samalla lähes unholaan.

On kuitenkin sanottava, että siinä missä ensimmäiset Sim Cityt (oma suosikkini on Sim City 3000) olivat vaikuttavia ja koukuttavia kaupunkisimulaattoreita, oli ensimmäisen The Sims -pelin konsepti yhtä lailla kiehtova. Mitä jos voisi zoomata niin lähelle pelissä, että pelaaja saisi nähdä mitä yksi yksittäinen ruokakunta puuhailee jokapäiväisessä arjessaan. Olla kärpäsenä katossa ohjaamassa simien ”vapaata tahtoa.” Niin syntyi klassikko, joka on poikinut kolme jatko-osaa sekä spin-off -tuotoksia The Urbz ja lapsille suunnatun MySims -pelin muodossa.

Alkuperäinen The Sims julkaistiin helmikuussa vuonna 2000, joten tätä kirjoittaessa se 25-vuotisjuhlakin on jo ehditty hiljattain juhlia. Pelin julkaisun aikaan ysäri oli juuri loppunut, Y2K-bugi ei tuhonnutkaan maailmaa. Loppumattomalta tuntunut Lahden MM-hiihtojen dopingskandaalin vatvominen oli vielä tulevaisuutta ja ihmiset käyttivät suurimmaksi osaksi Windows 98 Second Editionia.

Pentium III (ja Celeron) hallitsi tietokoneiden prosessorimarkkinoita, keskusmuistia pöytäkoneissa oli noin 64 megatavua. NVIDIA ja 3Dfx taistelivat näytönohjainrintamalla viimeistä kertaa. Ääntä tuotti lähes kaikilta löytynyt Sound Blaster muodossa tai toisessa. Internet-yhteydet olivat monella vielä hitaita, 56K modeemiyhteys oli edelleen yleinen ja lankapuhelinliittymiä löytyi kotitalouksista. Youtubea ei oltu keksitty, markkinoiden suosituin kännykkä oli Nokian 3310. Sisällön striimaus oli mystinen käsite ja Frendit TV-sarjaa oli vielä neljä kautta jäljellä.

Kun miettii, kuinka paljon maailma tuosta on muuttunut jo ihan edellä mainitulla pienellä otannalla, tuntuu parinkympin hintainen The Sims: Lecacy Collection silti yllättävän toimivalta julkaisulta.

Alkuun uusintajulkaisussa (joka ei taida olla edes remasterointi) oli bugeja ja etenkin kaatuilua, mutta ne on nyt saatu korjattua. Pelasin peliä uutena sen alkuperäisen julkaisun aikaan ja muistan sen olleen aikamoinen tehosyöppö. Legacy-julkaisu totta kai pyörii kuin rasvattu jopa isoilla resoluutioillakin ja samalla se tuntuu piristävällä tavalla mukavan simppeliltä ja hidastempoiselta, 90-luvun lopun kaltaiselta pelailulta, jossa ihmisillä oli aikaa olla ja ihmetellä – aikaa sietää Windowsin pitkiä käynnistymisaikoja ja pelien lataustaukoja. Toki masokistiksi ei tarvitse antautua, sillä kyllä ajannopeutus pelistä onneksi myös originaalin julkaisun tavoin löytyy. Isometrisestä kuvakulmasta esitetty, esirenderöity talografiikka ympäristöineen ja vähän pökkelömäisine hahmomalleineen oli juttu jo kaksikymmentäviisi vuotta sitten, mutta nyt tuo retrohenkinen olemus vain viehättää.

The Sims: Lecacy Collection pitää peruspelin ohella sisällään kaikki pelille julkaistut lisäpaketit, joita ovat The Sims Livin’ It Up, The Sims House Party, The Sims Hot Date, The Sims Lomalla, The Sims Lemmikit, The Sims Superstar ja The Sims Taikaa. Nyt pelissäkin voi siis saman tien poistua vaikkapa naapurustosta erilliseen lomakeskukseen, hankkia siellä täällä kuljeksivia villikoiria ja kissoja omakseen ja ryhtyä julkkikseksi Hollywoodia muistuttavassa Studiokaupungissa, mikäli siltä tuntuu. Treffeillekin pääsee, eikä romanssi rajoitu pelkkään postilaatikon luona jutusteluun ja TV:n tuijottamiseen yhdessä sohvalla tai radion ääressä tanssimiseen ja flirttailuun.

Perimmäisenä ideana The Sims -pelisarjassa on aina ollut elää, kuten oikeat ihmiset. Hankitaan ensikoti ja sinne asukkaat. Pelin alussa simit ovat työttömiä, joten päivittäin ilmestyvää sanomalehteä olisi syytä selailla, koska laskuja ilmaantuu kuitenkin maksettavaksi.

Simien mielentilaa tarkkailevat useat mittarit, tarkemmin kahdeksan erilaista. Jos mieliala pääsee synkäksi, niin simi ei välttämättä haluakaan etsiä töitä masentuneena. Ensimmäinen työpaikka yleensä löytyy onneksi helposti, koska mittarit ovat vielä vihreällä. Raaka arki kuitenkin vie mennessään ja koruton kämppä on tylsä paikka rentoutua työpäivän jälkeen. Masentuneisuus johtaa hajamielisyyteen ja jossain vaiheessa työpaikkakin on vaakalaudalla, koska aamiaistaan pyjamassaan vielä mutustavat simit jäivätkin kimppakyydistään. Töistä voi lintsata kerran aina silloin tällöin. Pomo soittaa vihaisena ja varoittaa. Kaksi perättäistä missattua työpäivää johtaa potkuihin.

Asuntoa ei voi kalustaa tai ehostaa ilman pätäkkää, joten töitä olisi syytä saada ja sellainen myös yrittää pitääkin. Vastapainona potkuille työelämässä voi jopa ylentyä, jolloin palkkakin paranee ja työpaikkaa voi vaihtaakin. Parempaan työtehtävään päässyt simi ei enää lampsikaan pihatietä pitkin katsastamattoman Bel-Airin kyytiin, vaan laadukkaammassa kimppakyydissä maalipinta jopa kiiltelee Sim Cityn paistavan auringon alla. En ole varma, onko tämä Legacy-version bugeja vaiko onko esiintynyt myös silloin aikoinaan, mutta toisinaan töihin lähtö voi viivästyä, koska pihoilla ja teillä huolettomasti kuljeksivat kissa ja koirajengit toisinaan blokkailevat kimppakyytien liikkumista. Töötti soi, mutta kukaan ei liiku, ei auto eikä elukka, kunnes suma lopulta syystä tai toisesta purkautuu. Onneksi auton takapenkille jo ahtautunut simi on ”ehtinyt töihin”, joten potkuja ei voi tulla Lemmikkien vuoksi.

Simit kaipaavat viihdykettä ja uusia juttuja elämäänsä: peli on aikansa tuote ja niinpä kuvaputkitelkkarit (kermana kaupan kallis plasma!) sekä beigen väriset isot työpöytäkoneet piristävät simien arkea kummasti, samalla kun kehittävät näiden yleistaitojakin siinä missä kirjojen nappaaminen kirjahyllystäkin. Viihtymiseen on kiinnitettävä huomiota, sillä masennusta jatketaan lopulta kuolemalla, jos hommat eivät ala lutviutua parempaan suuntaan. Lapsenkin voi adoptoida jollei sellaista heti alussa jaksa tai muista luoda, mutta vauvasta lopulta lapseksi (mutta ei aikuiseksi) kasvavasta ihmisestä on pidettävä jatkuvaa huolta tai muuten sossu tulee ja vie sinappikoneen pois.

Muitakin haasteita on: naapurustossa mekastavat jenkkityyliin roskiksia penkovat pesukarhut, vapaana kuljeksivat villikissat ja koirat tulevat vapaasti ovista sisään, rosvo voi viedä tavaraa ja tulipalokin voi syttyä ja polttaa koko asunnon, jos keittiössä häärää osaamaton simi eikä asunnossa ole palohälytintä. Maxiksen pelissä on kyse eräänlaisesta tamagotchista, vaikka idea onkin jalostettu ja saanut inspiraationsa Activisionin muinaisesta Little Computer People -pelistä.

Originaali The Sims ei ole niin helppo kuin voisi äkkiseltään luulla. Tämän koin vuonna 2000 ja samaan lopputulokseen päädyin Legacy-julkaisuakin pelatessani. Alkuun elely vaikuttaa helpolta ja töitäkin löytyy, esimerkiksi molemmille jos taloon asutetaan pariskunta. Etenkin jos talon asukkaat tekevät eri vuoroa, voi toisinaan yhteinen sosiaalinen aika rajoittua yläfemmoihin ovella, kun toinen jo hiihtää kyytiautoon ja toinen jää kotiin hoitamaan punaiselle valuneita tarvemittareitaan. Lisähaastetta saadaan työntämällä samaan kämppään vaikkapa viisi asukkia. Rahaa tulee toki enemmän, mutta ruokittavia suitakin on tällöin esimerkiksi enemmän ja suihkun ja vessassa käymisen kanssa joutuu vuorottelemaan, ellei rakenna useampaa WC:tä, eivätkä käsienpesulavuaaritkaan ilmaisia ole.

Nälkä, hygienia, energia ja rakko ovat ne helpommat hoitaa – syö, nuku, suihkuttele ja käy pöntöllä. Hupi, mukavuus, sosiaalisuus ja huone ovat haastavampia. Huoneiden viihtyvyyteen kannattaa panostaa, eikä alkuun onneksi ole edes varaa kaksikerroksiseen kämppään, jossa vastuu olisi vielä isompi. Simien persoonallisuudesta ja kiinnostuksen kohteista riippuen hupi ja mukavuus ovat joko helppoja tai vaikeampia ylläpitää. Sosiaalisuutta tarvitaan parisuhteessa, joten kuuntelevaa korvaa, mutta myös halailua ja suutelua tarvitaan. Jos työvuorot menevät ristiin, pitäisi muistaa soitella naapureille ja sen sellaista. Pelissä hauskinta ja samaan aikaan rasittavinta on juurikin tämä toimivan elämän ylläpitäminen. Aikoinaan jouduin poistamaan koko pelin kovalevyltä, koska parisen viikkoa lipui täysin sumussa ja addiktoituneena peliin, kun yritin saada simien arkeen jonkinlaista pysyvyyttä ja tasapainoa. Samalla oma vapaa-aika ja syöminen ja suihkutkin arkisten velvoitteiden jälkeen meinasivat unohtua.

Ennen kuin huomaakaan, simien arki on muuttunut masentuneeksi huuteluksi ja vilkutteluksi kohti pelaajaa (jumalaa) että saisiko vähän jeesiä elämään. Rahat ovat tiukilla, koska kökköduunista ei makseta alussa tarpeeksi palkkaa, vasta ylennykset kasvattavat pottia. Simit uupuvat ja jälleen kahdenkymmenen viiden vuoden jälkeen sain todistaa, kuinka simit pyörtyvät omiin virtsalammikoihinsa, kärpäset pörräävät talossa, torakat heiluvat mosh pitissään, roskat jäävät viemättä ja keräämättömät postit homehtuvat nurmikolle.

Kovin masentuneen talouden kääntäminen positiiviseksi on työlästä ja samalla kun pelaaja itse käy töissä ja tulee takaisin kotiin tai koulusta kotiin, huomaa, että peli peilaa arkea aika hyvin. Pitää muistaa tiskailla, viedä roskat ja sen sellaista. Tiskikone ja roskapuristin auttavat asiassa, mutta heti ei toki ole varaa. Jääkaappi täydentyy itsekseen – kunhan tilillä on rahaa. Rahattomana mahat kurnivat ja töihin joutuu lähteä uupuneena.

Simeillä on oletuksena vapaa tahto, eli ne toimivat itsekseenkin, jos ohjeita ei anna. Kun annetaan, simit yleensä lopulta pienen viiveen jälkeen toimivat, mutta toisinaan omia ajatuksiakin heräilee. Jos vapaa tahto poistetaan valikosta, muuttuu homma helposti vielä astetta haastavammaksi hiiren klikkailuksi ja eräänlaiseksi jatkuvaa huomiota vaativaksi RTS-peliksi.

Mikäli alussa valittavan ja ostettavan asunnon seinällä sattuu olemaan surullisen pellen taulu, spawnaa tuo Ronald McDonaldin masentunut serkkupelle kutsumattomana vieraana itsensä itkeskelemään onnettomiin koteihin.

Pellen ruikutus ja päsmäröinti unta yrittävien asukkaiden sängyn vieressä tai sählääminen keittiössä kesken päivällisen saisi kenet tahansa pois raiteiltaan. Taulun voi myydä, mutta sekään ei heti poista pelleä. Paikalle voi soittaa pellerankkurin puhelimella. Mikäli haluaa ekstrahaastetta simien elämään voi pelleä pitää kylässä niin kauan kuin haluaa, sillä hän ei lähde kulumallakaan. The Simsin yksi hauska ominaisuus on juurikin tällainen 2000-luvun pelien satunnainen outous, joka nykypäivän monista peleistä uupuu. Kaikkea pientä kivaa kohtaa ja kokee peliä pelatessa.

Mukana olevien lisälevyjen ansiosta simien asuttama Sim City on laajempi. Lomalle voidaan poistua, jolloin kämpän tilanne tallentuu ja pelaaja kuljetetaan toisiin maisemiin. Samaten esimerkiksi ”Taikaa” lisälevy kuljettaa pelaajan eräänlaiseen fantasiamaailmaan, jossa taikasauvat ja ennustajat ovat arkipäivää. The Sims Superstar on pelin Hollywood-maiseman tarjoava paketti, jossa simit voivat ryhtyä vaikkapa filmitähdeksi. Tuolloinkin samat mielialamittarit pätevät: masentunut simi voi myöhästyä kuvauksista.

Hauskana yksityiskohtana, kun hiirellä klikataan jotakin ei käytettävissä olevaa objektia tai asiaa, saadaan nopea “bump” -äänipalaute ja etenkin sellaisena hetkenä hiiren rämpyttäminen jostain kumman syystä tuo mieleen Seinfeldin ikonisen tunnusmusiikin. Originaalin The Simsin käyttöliittymä on kutakuinkin yhtä simppeli ja toimiva kuin silloin aikoinaan – Maxis on ollut aikaansa edellä sen, kuin samalla koko pelin suunnittelussa ja siksi The Sims: Legacy toimiikin niin hyvin vielä tänäkin päivänä.

Kaiken kaikkiaan The Sims: Legacy on omalla tavallaan yhtä viihdyttävä ja tietyllä tapaa yhtä rasittava mikromanagerointi kuin silloin aikoinaan. Pelille ei juurikaan ole suuria visuaalisia tai pelillisiäkään muutoksia tehty, mutta retrolta tuoksuva ulkoasu toimii vallan hyvin ja ysäriltä kuulostava jazzahtava muzakki toimii täydentäjänä menneisyyden tuulille.