Tony Hawk's Pro Skater 3 + 4 tuntuu enemmän jatko-osalta kuin remasteroinnilta

Hyvä videopeliremasterointi herättää henkiin klassikon, kun taas erinomainen vastaa muistojamme ja mielikuviamme. Viiden vuoden takainen Tony Hawk’s Pro Skater 1 + 2 asettuu tukevasti jälkimmäiseen kategoriaan: se oli sulava, tarkka ja äärimmäisen addiktoiva – kaikkea sitä, mitä alkuperäinen Tony Hawk’s Pro Skater on todellisuudessa vain ruusunpunaisissa muistoissamme. Toteutus oli sen verran rautainen, että kolmannen ja neljännen pelin mankelointi moderneille konsoleille tuntui lähinnä ajan kysymykseltä. Viisi vuotta vierähti ja tässä sitä nyt ollaan: peukalot verillä ja kombomittari kaakossa.

Tony Hawk’s Pro Skater 3 + 4:n resepti on karkeasti ottaen sama kuin viiden vuoden takaisin edeltäjänsä. Kaksi menneen maailman Pro Skateria on modernisoitu vastaamaan nykypäivän odotuksia aina hiotuista kontrolleista sulavaan ruudunpäivitysnopeuteen. Siinä missä ensimmäiset kaksi Tony Hawkia kääntyivät uuteen formaattiinsa liki heittämällä, on etenkin Tony Hawk’s Pro Skater 4:n sovittaminen vaatinut kompromisseja. Alkuperäispelin avoimen maailman uratila on saanut väistyä intensiivisten kahden minuutin minitasojen tieltä ja osa suurimmista kartoista on jätetty pois. Tilalle on tullut kolme uutta skeittipuistoa, jotka istuvat kieltämättä paremmin nykypäivän Tony Hawkin punk-biisin mittaiseen tehtäväformaattiin, mutteivät välttämättä tarjoa lohtua THPS 4 -puristien harmitukseen.

Jos Tony Hawk’s Pro Skater 1 + 2:n konsepti on edes jollain tapaa muistissa, ei 3 + 4 kaipaa juuri esittelyä. Ideana on rullailla ympäri kahden minuutin mittaisia skeittihiekkalaatikoita, hamuillen pelin asettamia tavoitteita ja ketjuttaen toinen toistaan uhkarohkeampia temppuja mahdollisimman pitkiksi komboiksi. Nyrkkisääntönä on, että mitä useamman tempun saa leivottua yhteen, sitä mehevämmät pisteet siitä heruu. High-, Pro- ja Sick-tason pistepotiti vie lähemmäs seuraavaa tasoa, mutta eteenpäin pääsee muutoinkin kuin pisteillä. Muita tavoitteita ovat muun muassa piilotetun videonauhan metsästys, ympäri karttaa S.K.A.T.E -kirjainten keräys tai jonkun tietyn tempun tekeminen. Useimmat sivutehtävät ratkeavat pelialueen hartaalla tutkimisella, mutta tavoitteissa on myös harmillisen paljon epämääräisyyttä; kukapa olisi arvannut, että esimerkiksi takaa-ajon pysäyttäminen vaatii maanjäristystä, joka käynnistyy grindaamalla pitkin Los Angelesin punaisia kaiteita? Onneksi näitä ei ole pakko pähkäillä enää tänä päivänä ilman Internetiä.

Tasosuunnittelu on tyypillisesti erinomaista. 3 + 4:n urbaanit ympäristöt ovat tupaten täynnä erilaista ramppia, siltaa, kaidetta ja katukivetystä, jotka taipuvat ketterän pelaajan käsissä mitä mielikuvituksellisimmiksi temppuradoiksi. Kolme uutta tasoa, Waterpark, Pinball ja Movie Studio, sijoittuvat heittämällä modernien Tony Hawkien parhaimmistoon, joskaan en suosittelisi niitä ihan heikkovatsaisille – vesipuiston loputtomat kourut aiheuttivat sen verran villiä kameran pyörintää, että yhtään pidempi sessio olisi nostanut aamupalat takaisin ruokatorveen kuin VR-peli konsanaan. Varsinaisia heikkoja lenkkejä ei tällä kertaa olekaan – THPS 1 + 2:n lineaariset alamäkitasot loistavat yhtä lukuun ottamatta poissaolollaan ja kaikista muista välittyy PS1-/PS2-kauden skeittipuistonostalgia. Kisatasoissa – etenkin kanssakilpailijoiden pisteissä – on yhä vähän turhan vahva nopanheiton tuntu, mutten muista kertaakaan jääneeni kärkikolmikon ulkopuolelle oikeasti onnistuneella suorituksella.

Jos Tony Hawk’s Pro Skater 3 + 4:stä pitäisi kaivaa kritisoitavaa, niin peliformaatin ja tasosuunnittelun kompromissit saavat sen tuntumaan kenties enemmän 1 + 2:n jatko-osalta kuin aidolta THPS 3 + 4 -versioinnilta. Kuten mainittua, tasoja on jäänyt osin tai kokonaan leikkuriin ja soundtrack on vedetty noin 80-prosenttisesti uusiksi. Taustalla lienevät lisenssisyyt, mutta nostalgian tunteelle soundtrackin muutokset ovat siltikin myrkkyä. Sillä ei ole kauheasti väliä, vaikka uusi biisilista kumpuaisi itsensä Haukan Tonin soittolistoilta, sillä uusiin kappaleisiin ei kytkeydy nostalgiaa, eikä ainakaan oma musiikkimakuni ole samalla tapaa avoin laimealle nykypunkille ja hardcorelle kuin parikymmentä vuotta sitten. Kaunein asia, mitä keski-ikäisellä videopeliharrastajalla on ääniraidasta sanottavaa, on että “se yksi Fontaines D.C.:n biisi oli ihan jees”. Pelin huumori ja keskenkasvuisen kapinallinen asenne ovat niin ikään hankalia paloja nieltäväksi näin parikymmentä vuotta myöhemmin, mutta edustavat sentään menneen maailman Tony Hawkia aidoimmillaan.

Siitäkin huolimatta, että tunnistan ja tunnustan kasvaneeni jo vuosia sitten ulos Tony Hawk’s Pro Skaterien kohdeyleisöstä, tarjosi 3 + 4 rutkasti kiperiä haasteita ja palkitsevia hetkiä – klassinen vanhan koulukunnan stunttipeli, joka on helppo oppia mutta vaikea hallita. Kiitos parin minuuttiin tiivstetyn tehtäväformaatin, saa pelistä paljon irti vaikka vartin palasissa. Se soveltuu myöskin erityisen hyvin illanistujaisiin, jaetulla ruudulla tai ilman. Nyt kun peruspelit ovat pulkassa, on kiinnostavaa nähdä, mihin sarja seuraavaksi suuntaa: Undergroundien remasterit olisivat vääjäämättä erilaisia, mutta mikäpä estäisi toisaalta tekemästä jotain aivan uutta?