Tormented Souls 2 kulkee haparoiden kauhuklassikon jalanjäljillä

Tormented Souls oli vuonna 2021 julkaistu pienen budjetin survival horror -peli. Julkaisijana toimi brittiläinen PQube ja pelin kehitti chileläinen Dual Effect. Nyt samainen parivaljakko on häärinyt jatko-osan kimpussa ja tuloksena on hiljattain julkaistu Tormented Souls 2. Pelin alkuperäistä julkaisuajankohtaa lykättiin vuodella, mutta silti peli haluttiin lopulta kiirehtiä halloweeniksi 2025 – koska kauhu.

Ykkösen pääosassa nähtiin kanadalaisnainen nimeltä Caroline Walker, joka sai potissa kuvan kahdesta tytöstä. Nainen päätti alkaa tutkimaan tyttöjen kohtaloa ja sijaintia ja päätyi hylättyyn sairaalaan. Siellä Caroline joutui elämänsä seikkailuun kamppaillessaan henkensä edestä ja pelin lopussa adoptoi toisen tytöistä. En ole ykköstä koskaan pelannut (tai siitä edes kuullut ennen kuin kakkonen saapui arvostelupöydälleni) Peli on siinä mielessä hyvä jatko-osa, että en huomannut tarvitsevani ykköstä pohjalle – riitti, kun nopeasti kertasi netistä keskeisimmät tapahtumat.

Kakkosen alussa ollaan junakyydillä matkalla chileläiseen (no tietysti) syrjäkylään nimeltä Villa Hess, jossa sijaitsevassa luostarissa kuulemma järjestettäisiin jeesaavaa terapiaa. Caroline ja Emma kaipaisivat molemmat hieman helpotusta ykköspelissä tapahtumista saatuihin traumoihinsa, jossa Caroline muun muassa menetti toisen silmänsä ja alkoi muistuttaa Twin Peaksista tuttua Nadinea. Carolinen ääninäyttelijä, jonkin verran äänityötä aiemminkin tehnyt, etäisesti nuorelta Sarah Michelle Gellarilta kuulostava Samantha Dakin sekä muun muassa Äiti Lucian roolissa ääntelevä Rachel Atkins osaavat hommansa, mutta muiden osalta suositus jää enemmän tai vähemmän keskinkertaisuuden tasolle, sellaiseksi jota pienen budjetin indieltä voisi odottaa.

Innokkaiden vierailijoiden epäonneksi luostari ei olekaan mikä tahansa kaapukerho, vaan kauhistuttavan kultin ihmiskokeita suorittava tukikohta, jossa ne paremmat nunnatkin menettävät yöunensa – ja toisinaan päänsä. Homma eskaloituu heti alussa pienten saapumisnokosten jälkeen, kun Caroline joutuu väkivalloin Emmasta erilleen. Siitäkös alkaakin sitten luostarin syynääminen hengenvaarallisten tilanteiden noustessa haastamaan, samalla kun yritetään saada lapsukainen takaisin.

Jo heti alkumetreillä on selvää, että Tormented Souls 2 imee vaikutteensa vanhoista Resident Evil ja Alone in the Dark -peleistä. Kun käteen saadaan ensimmäinen kartta kolmekerroksisesta luostarista, käy selväksi, että kyseessä on sokkelomainen seikkailu ja kartanomainen luostari pullollaan lukittuja ovia. Tarina saa mielenkiintoisia ja häiriintyneitä juonenkäänteitä ja lopulta luostaristakin jalkaudutaan vielä muihin maisemiin – muun muassa parhaat päivänsä nähneen paikallisen ostarin tiloihin.

Kieltämättä visuaalisesti peli osaa olla tunnelmallinen, vaikkei näin muutoin aivan PC:n kärkeä kaikilla detaileilla olekaan. Valaistukset ja varsin elävänoloiset varjostukset saavat suurimman kiitoksen tunnelman rakentamisesta ja grafiikka tukee kivasti ajoittainen ambienssiääni sekä pianomusiikki, joka osaa olla hienolla tapaa sekä kauhistuttavaa että kaunista – jälkimmäistä se on silloin, kun seisoskellaan pelin turvahuoneessa. Myös monstereiden paljaiden jalkojen läpsytys ja erilainen vikinä on sekin hieno yksityiskohta. Erinäiset ääniefektit kuten satunnaiset kirkumiset ja kolahtelut tuovat nekin mukanaan tunnelmaa.

Hauskana pelimekaanisena yksityiskohtana Carolinen pää alkaa seota ja pian nainen sitten kuoleekin, mikäli sattuu yksinään astumaan aivan pilkkopimeään paikkaan eikä pelaaja riittävän nopeasti ennätä hakeutumaan takaisin edes heikon valolähteen pariin. Sekoamista havainnollistetaan kätevästi pahenevan ääniefektin ja vääristyvän kuvan kera.

Jo alkupuolella peliä löydetään sytkäri, jonka avulla pimeätkin paikat muuttuvat onneksi turvallisiksi – ainakin niin turvallisiksi kuin voivat. ”Pimeyden pahuus” onkin yksi keskeisiä elementtejä pelissä, sillä uhan kohdatessaan pelaaja ei voi vaihtaa sytkäriä aseeseen, koska muutoin se on pimeys joka naisen tuhoaa. On paettava sellaiseen paikkaan, jossa on valoa – esimerkiksi kynttelikkö tai kattolamppu – ja sitten annetaan tulta munille. Noin puolivälissä peliä Caroline löytää kuitenkin myös rintaan ripustettavan taskulampun, jolloin käsi vapautuu aseen käyttöön samanaikaisesti valonlähteen kanssa.

Tormented Souls 2:n näkyvin vaikutus inspiraation lähteisiinsä tulee sen käyttämistä kuvakulmista. Peli matkii näitä ysärin survival horror -pelejä lukituin ja äkillisesti vaihtuvin kuvakulmin, joka toisinaan toimivat hienosti ja toisinaan ei. Pelin toisinaan käyttämät vinoutuneet kuvakulmat, jotka sitten edetessä suoristuvat ovat hieno tyylinäyte ja omiaan lisäämään kreisiä tunnelmaa, mutta samaan aikaan pelissä tulee turhan usein myös väärään suuntaan lampsimista, kun vaikkapa Carolinea ylhäältäpäin rappukäytävässä tarkasteleva kuvakulma äkkiä vaihtuukin toisenlaiseen ja kontrollien ilmansuunnat muuttuvat sen mukana.

Onhan se ajatuksena viehättävää, että käytetään jälleen klassikkokuvakulmia, mutta niiden vaihtumisen ajoittaminen ei ole kenties parasta A-ryhmää vaan turhan jyrkkää, enkä niiden kanssa ollut oikein sinut enää edes melko tuoreen Metal Gear Solid Delta -remaken kanssa, joka onneksi tarjosi myös modernin 3rd person kuvakulman. Tormented Souls 2:ssa asian kanssa oppii elämään – koska on pakko – mutta tuon tuosta poukkoilu osaa myös ärsyttääkin. Capcomin peleistä muistuttavat myös huoneesta toiseen kulkeminen, sillä oven avaamisen kuuluttavat narisevat saranat sekä musta latausruutu ennen seuraavaa tilaa. Jonkinlainen Resi-peleistä tuttu heilahtavan oven animaatio olisi ollut mukavampi tai vaihtoehtoisesti lataustauot saisi optimoida niin lyhyiksi, että niitä ei ehdi ajatella.

Tormented Souls 2:n osalta kuvakulma-asiaa ei auta yhtään, että ensimmäisen Resident Evil -pelin kartanon tavoin etenkin ne luostarin käytävät ovat todella ahtaita, ehkä jopa vielä ahtaampiakin. Totta kai vihollisetkin ovat luostarissakin zombimaisia, eli nahkaan voi upottaa naulapyssyn nauloja ja ennen pitkää vihulaiset kaatuvat, mutta nousevat sitten uudelleen ylöskin, jollei luukuta tarpeeksi kutia. Päähän tähtäämistä ei ole tarjolla. Ei luostari sentään mikään asepaja ole, vaan naulapyssykin valmistetaan pelin alussa erilaisista jämäosista.

Nauloja uppoaa roppakaupalla, mutta esimerkiksi purkkavirityshaulikolla teurastus toimii perusvihollisien kohdalla tehokkaammin kertaosumasta. Muitakin aseita saadaan pelin edetessä. Pelin taistelukontrollit, tai muutkaan kontrollit eivät ole oikeastaan missään vaiheessa kovin sulavat. Tarpeellisia esineitä, kuten sytkärin ja kolme asetta voi istuttaa pikavalikkoon kerrallaan, joita sitten valitaan oikeaa tattia haluttuun suuntaan tökkimällä. Tähdätessä vihollista Carolinen asekädet seuraavat vihollisen liikehdintää ja pieni taaksepäin väistökin löytyy, mutta jos ei osaa arvata äkkiä paikalle saapuvaa vihollista, saattaa turhaa aikaa ja terveyttä kulua riittävän etäisyyden hakemiseksi. Ei Caroline onneksi sentään yhdestä iskusta kuole, mutta muutama jo sitten viekin hengen, jos ei ole varovainen. Terveyttä palautellaan kipulääkkeillä ja lääkintäpakkauksilla, mutta näitä ei ole kovin usein saatavilla.

Varsinkin alussa sytkäri on oleellinen juttu käyttötavaroiden pikavalintaan, mutta vasarallekin tulee käyttöä, kun sillä voi rikkoa tiettyjä ovien lukkoja ja esimerkiksi etenemisen estäviä tyhjiä ruukkuja, joita ei jostain syystä voi käsin siirrellä. Myöhemmin saatava sorkkarauta auttaa puulaatikoiden kanssa. Pelin käytävillä harvoin voi juosta vihollisen ohitse ottamatta osumaa tai joutumatta kokonaan monsterin alle piestäväksi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää – mikäli kipulääkkeitä tai muuta tuskaa lievittävääkään ei ole taskussa – taistella monstereita vastaan.

Ei Tormented Souls 2 varsinaisesti pelottava ole, vaan juurikin arvaamattomilla kuvakulmilla ja varmasti tahattomasti kömpelöllä taistelulla pyritään luomaan sitä pelkoa. Mikäli pelaa standardivaikeustasolla tai sitä vaikeammalla (avautuu vasta läpäisyn jälkeen) joutuu pelätä myös sitäkin että ei saakaan tallentaa aivan missä tahansa ja pahimmassa tapauksessa joudut pelaamaan samoja kohtia pitkän matkan päästä uudelleen. Pelissä navigoimisen avuksi tarjotaan staattista karttaruutua, josta voi bongata Carolinea esittävän vihreän täpän ja nähdä esimerkiksi kaikki paikat missä on jo käyty, sekä tallennushuoneiden sijainnit, mutta kyllä pelissä silti todella paljon edes takaisin juoksentelua, ihmettelyä ja erilaista yrittämistä tulee.

Itse aloitin pelaamaan standardilla, mutta aivan niin masokisti en lopulta jaksanut olla, että jaksaisin Resident Evil -peleistä tuttua nauhojen ja nauhureiden kanssa leikkimistä ja potentiaalista kuolemista matkan varrella ja ei muuta kuin kaikki uudelleen: ”mihinkäs mun pitikään mennä?” Assisted-vaikeustasolla peli tekee kivoja automaattitallennuksia, minkä lisäksi pelaaja voi myös halutessaan harrastaa manuaalistakin tallentamista. Assisted antaa myös enemmän ammuksia ja vihollisetkin ovat ainakin aavistuksen helpommin kukistettavia – olisin mielelläni ottanut käyttöön vaikeustason, joka tallentaa automaattisesti, mutta ei helpota näitä muita osa-alueita. Sellaista ei kuitenkaan ole tarjolla.

Manuaalinen tallentaminen onnistuu ainoastaan nauhurin sisältävässä turvahuoneessa, jossa kauniin rauhoittava pianomusiikki soi ja tällöinkin pitäisi olla ylimääräinen kela matkassa, onneksi kuhunkin pelin tallennushuoneeseen ensi kerran astuttaessa saa rohmuta aina muutaman nauharullan jostain kaapista. Mikäli haluaa tallentaa useammin, saattaa nauhoista tulla pulaa. Eli aivan suoraan jopa tallennusmekanismi on napattu Capcomin peleistä. Onneksi pelaaja saa kuitenkin valita haluaako elää uudelleen ysäriä, vaiko nauttia vähän modernimmasta pelaamisesta – jos vaikka tarvitseekin kesken pelisession lähteä ruokakauppaan.

Kuvakulmien ja tallennuksen ohella mukana on tavaravalikko, josta löytyviä mukaan kerättyjä esineitä voidaan Resident Evilin tapaan toisinaan yhdistellä. Kerättyjä kuviollisia avaimia työnnellään samanlaisilta näyttäviin lukkoihin ja lukittuja ovia löytyykin runsaasti. Joskus päästään helpommalla, kun voidaan lukko rikkoa suoraan vasarannapautuksella. Erilaisia puzzlejakin tulee vastaan tasaisin väliajoin, jotka ovat joko kutakuinkin loogisia tai sitten vaativat melkeinpä läpipeluuohjeen katselua youtubesta.

Kaiken kaikkiaan Tormented Souls 2:n julkaisua olisi saanut lykätä vaikka 2026 vuoden alkuun, sillä pelille on tätä kirjoittaessa julkaistu jo kolme pätsiä. On hatun noston arvoista kuitenkin, että Dual Effect on käärinyt hihansa ja paiskinut töitä – laskelmieni mukaan noin 148 bugia tai virhettä on korjattu ja uuden päivityksen sisältöä pohditaan paraikaa Steamissa kyselemällä pelaajilta, mikä mahdollisesti vielä on rikki. Oletettavasti konsoliversiot ovat olleet bugisuudeltaan samaa luokkaa. Pelissä on ollut ja on edelleen puzzleja, jotka bugailevat esimerkiksi katoavien, kriittisten esineiden muodossa, jotka sitten voivat estää kokonaan etenemisen. Vaikka kyseessä onkin indiejulkaisu, on moisessa kunnossa julkaiseminen kertakaikkinen (Talking Tom -kissaa lainaten) – NO NO NO.

Onkin sinänsä sääli, että niin makoisasti kuin noin kolmenkymmenen euron hintainen peli Resident Evil -pelisarjan originaalien osien jalanjäljissä kulkeekin, on sitä vaikea alkaa vielä nytkään suosittelemaan, muuta kuin alemyyntien kautta tai sitten pelin päivittymistilannetta tarkkailemalla.

Etenemisen estävien bugien toivon mukaan kokonaan kadotessa, on kyseessä kuitenkin oman tunnelmansa onnistuneesti luonut pelitapaus ja yleisenä ajatuksena kelpo lisäys survival horror -pelien listaan – mikäli Dual Effect vaikka tekisi sarjaan jossain välissä kolmososankin.