Trine 2 arvostelussa

Trine 2 on suomalaisen, vuonna 2001 perustetun Frozenbyten kolmas pelijulkaisu. Vuonna 2009 Frozenbyte julkaisi historiansa toisen projektin, joka oli fantasiamaailmaan sijoittunut, fysiikkapainotteinen 2D-tasohyppely 3D-grafiikoilla nimeltä. Se peli oli nimeltään Trine – niinpä vuoden 2011 lopulla julkaistu Trine 2 onkin jatkoa tälle varsin loistavalle PC-pelille (joka keräsi Game Realityn arvostelussa aikoinaan 4,5 tähteä).

Trine 2 on pitkälti “turvallinen” jatko-osa siinä mielessä, että se ei lähde tekemään mitään isoja muutoksia toimivaan konseptiin. Jälleen kerran taikakalu Trine kokoaa tutun sankarikolmikon vastahakoisesti yhteen eri puolilta pelin satumaista maailmaa. Vanha jengi onkin pian koossa jälleen. Velho Amadeus, ritari Pontius ja naispuolinen varas Zoya joutuvat tekemään yhteistyötä toistamiseen ennen kaikkea selvitäkseen hengissä edessä häämöttävästä seikkailusta, mutta jälleen pelastaakseen myös valtakunnan pinteestä, johon liittyy muun muassa puhuvan jättikukan siskon paikantaminen.

Joka paikka ja jokainen pelattava taso kuhisee vihollisia, jotka eivät tosin tällä kertaa ole luurankoja, vaan vähän mielenkiintoisempia ja pelin maailmaan paremmin istuvia vihreitä goblineita. Juoni on melko lailla hömppää ja alkuperäisen pelin tapaan pelkkä tekosyy lähteä pomppimaan ja melskaamaan kolmella eri hahmolla satumaisen kauniisiin maisemiin. Eipä siinä kai syitä tarvitakaan, jos pelattavuus on kunnossa. Ja niinhän se onkin.

Peli toimii pitkälti samalla mekaniikalla kuin ykkönenkin. Pääosa ajasta kuluu sivuttain scrollaavan, 3D-grafiikalla höystetyn tasopompinnan merkeissä, joka etenee vasemmalta oikealle. Pelaaja voi peluuttaa vain yhtä hahmoa kerrallaan ja usean muun hahmoyhteistyöpelin tapaan (mainitaan nyt vaikka klassisen vanha The Lost Vikings) kaikkia hahmoja on käytännössä peluutettava, jotta täydellinen eteneminen olisi ylipäätään mahdollista.

Zoya on mestarillisen hyvä jousipyssynsä kanssa ja osaa siten ampua vihollisia, jotka ovat etäällä ja ylemmillä tasoilla. Hänellä on myös kätevä tarttumiskoukku, jonka avulla voi hilata oman vartalonsa puupintaisia tasoja pitkin esimerkiksi nousevan ja laskevan hissin pohjassa roikkuen. Velho osaa nostella ja liikutella irtonaisia objekteja sekä sitten, kun sieltä täältä löytyviä pallukoita on kerännyt tarpeeksi ansaitsee pelaaja hahmojen yhteiselle tilille taitopisteitä, joita voi ripotella haluamansa hahmon taitopuuhun näiden taitoja parannellakseen.

Kun esimerkiksi velhoa on parannellut taitopisteillä riittävästi, osaa tämä taikoa tyhjästä käteviä laatikoita omasta takaakin sekä siltoja, joiden avulla voi yrittää kikkailla itsensä läpi vaikeista kohdista. Hauskana elementtinä laatikon loihtiminen vaatii neliön “piirtämistä” hiirellä ilmaan, kun taas sillan teko vaatii yksinkertaisen viivan piirtämistä. Ritari Pontius sen sijaan on kaikista hahmoista se tehokkain taistelussa – etenkin lähitaistelussa – ja omaa myös kilven, jolla voi torjua vihollisen ampumia nuolia sekä muuta ikävää, kuten vaikkapa päälle valuvaa laavaa sekä laitteita, jota syöksevät tulta.

Tasopompinnan ja kevyehkön ongelmanratkomisen (miten pääsen paikasta A paikkaan B kuolematta) ohella väliin mahtuu ykkösen tapaan taisteluita. Vaikka goblinit ovat vieneet epäkuolleiden luurankojen paikan, ei taistelu ole juuri muuttunut miksikään. Tekoäly on erittäin perustasoa, eli vihollisilta onnistuu hyökkääminen, mutta mistään älystä ei juuri voida puhua. Siksi vihollisia usein onkin määrällisesti paljon enemmän kuin sankareita, etenkin yksin pelatessa, kun ruudulla on vain yksi sankarihahmo kerrallaan.

Perustaisteluiden sekaan mahtuu myös muutamia isompia välipomojakin, joiden kukistamiseen menee aina hetki kauemmin. Jos käy niin ikävästi, että yksi hahmo kolmikosta kuolee, voi yksinkertaisesti palata viimeisimmälle checkpoint-energiapallolle ja kaikki menetetyt hahmot heräävät jälleen eloon ja loput saavat energiansa täyteen. Jos kaikki kuolevat, peli päättyy, mutta jatkuu viimeisimmältä checkpoint-tallennukselta, joka useimmiten ei ole edes kovin kaukana.

Alkuperäisestä pelistä löytyi co-op pelitila kampanjan pelaamiseksi ja niin löytyy Trine 2:stakin. Jos yksinpelailu tuntuu tylsältä voi seikkailuun voi pyytää maksimissaan kaksi ihmispelaajaa. Pelaaminen onnistuu ykkösen tapaan samalla koneella yhdellä ruudulla, mutta Trine 2 tuo nyt uutuutena mukanaan myös liity-poistu -tyyppisen verkkomoninpelin kolmelle hengelle. Peliin voi liittyä mukaan kesken tason ja pelistä voi myös poistuakin yhtä nopeasti.

Hahmoja voi vaihdella yksinpelailun tapaan aivan normaalisti, mutta jos jollain toisella pelaajalla (jos mukana on maksimimäärä eli kolme pelaajaa) on jo käytössä hahmo, jonka itse haluaisi, ilmestyy sen pelaajan ruudulle pyyntö vaihtaa hahmoja päittäin. Tähän voi sitten joko suostua tai ei. Tietysti hyvässä hengessä on hyvä suostua, etenkin jos ollaan jumissa kohdassa, josta ei kukaan tunnu keksivän oikeaa ulospääsyä. Joku pelaajista saattaa ajatella keksineen ratkaisun, mutta sen toteuttaminen vaatii toista hahmoa, joten tällöin hahmojen vaihtelu keskenään nousee tärkeäksi elementiksi myös moninpelissä.

Kokonaisuutena verkkopeli toimii varsin moitteettomasti ja pelejä voi myös itse luoda. Jos luominen ei kiinnosta, voi liittyä pikahaun kautta suoraan peliin, tai sitten selata tarjolla olevia pelejä, joista näkee muun muassa tason numeron, jota kullakin hetkellä pelataan. Avoimia pelejä ja pelaajiakin tuntuu riittävän runsaasti. Uskaltaisinpa jopa väittää, että moninpelinä (kummassa muodossa tahansa) Trine 2 loistaa yksinpeliään paremmin ja se on paljon sanottu perinteisestä tasohyppelystä se. Hienona yksityiskohtana moninpelisessiossa pelattu taso avautuu pelattavaksi myös yksinpelivalikkoonkin, jossa kaikki pelaamattomat tasot ovat oletusarvoisesti lukittuina.

Kokonaisuutena Trine 2 pitää sisällään kolmentoista tason mittaisen tarinan, jonka aikana nähdään ja koetaan toinen toistaan kauniimpia ja fantasiamaisia maisemia. Grafiikkaa on jossain määrin paranneltu ykkösen ajoilta ja etenkin taustalla häämöttävät maisemat näyttävät todella upeilta ja silti peli pyöri erittäin jouhevasti niin yksin- kuin moninpelinäkin testiresoluutiolla ja kaikilla herkuilla. Mikään tehosyöppö peli ei siis ole. Pelinaikainen musiikkikin on todella kaunista Taru Sormusten Herrasta -elokuvien kaltaista rauhallista lurittelua, eikä englanninkielinen ääninäyttely tai kertojanäänikään kuulosta lainkaan pahalta. Suomalaisia faneja varten pelistä löytyy ykkösen tapaan suomennokset valikoiden sekä tekstitysten osalta, mikä on vallan hienoa asia.

Trine 2 on erittäin hauska ja toimiva pikkupeli ja hintaansa nähden myös sopivan hintainenkin. Steamissa peli esimerkiksi maksaa vain 13 euroa, joten se tekee käytännössä euron per taso. Ei paha, ei lainkaan.