Warhammer 40000: Darktiden yhteistyömoninpeli istuu niin tiimipelureille kuin introverteille

Warhammer 40000: Darktiden yhteistyömoninpeli istuu niin tiimipelureille kuin introverteille

Parin vuoden takaisen co-op -moninpelin PlayStation 5 -versio kestää vertailua PC-esikuvansa kanssa.

Teksti: Petteri Hemmilä, 26.1.2025 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Warhammer 40000: Darktiden yhteistyömoninpeli istuu niin tiimipelureille kuin introverteille kansikuva

Täytyy myöntää, että suhtauduin varauksella ajatukseen Warhammer 40000: Darktiden arvostelemisesta. Olin kyllä hyvin tietoinen pari vuotta sitten julkaistun PC-version hyvästä maineesta – kenties vähän kiinnostunutkin – mutta mitä tarjottavaa fantasiateemaisella co-op -teoksella voisi olla kaltaiselleni harhaoppiselle, joka ei piittaa sen enempää verkkopeleistä kuin Warhammerista? Vähänpä sitä osasi aavistaa, että Warhammer-kuoriin sullottu nettipeli osoittautuisikin yhdeksi parhaista koskaan pelaamistani nettiräiskinnöistä, ja vieläpä sellaiseksi, jota voi vääntää hymyssä suin jopa tuiki-tuntemattomien seurassa.

Yhteenotot ovat vilkkaita ja verisiä.

Warhammer 40000: Darktiden tarinasta ei ole paljoa kerrottavaa, sillä se alkaa ja loppuu alkudemoon. Pelaaja on kuolemaantuomitusta vangista keisarin armeijan rivisoturiksi ylennetty sotilas, jonka tehtävänä on suorittaa pienimuotoisia sissitehtäviä Tertiumin metropolissa. Tehtävien tavoitteet vaihtelevat ainakin paperilla tiedustelusta sabotaasiin, mutta kyse on käytännössä neljän hengen tulitiimeissä suoritettavista noin 20–30 minuutin mittaisista ammuskelumaratoneista. Tiimin voi muodostaa joko kavereiden kesken tai jättää matchmaking-algoritmin huoleksi. Vajaat joukkueet täytetään boteilla, mutta varsinaista offline-yksinpeliä ei Darktidessa harmillisesti ole.

Varsinainen hauskuus alkaa siitä hetkestä kun saappaat koskettavat Tertiumin pintaa. Darktide on puhdasverinen ensimmäisen persoonan tiimiräiskintä, jossa verta vuodatetaan ämpäreittäin ja vihollismäärät mitataan sadoissa. Pelaajatiimin tavoite redusoituu useimmiten lineaarisissa ympäristöissä haahuiluun ja tehtäväosoittimen seurantaan, samalla kun peli tekee parhaansa värittääkseen tunnelmaa radiokeskusteluilla sekä toinen toistaan kekseliäämmillä taisteluskenaarioilla. Pelaajilla on tyypillisesti käytössään jokin väkijoukkojen harvennukseen soveltuva lähitaisteluase sekä ampuma-ase astetta kovemmille vihulaisille. Taisteluissa niskaan vyöryy yleensä kymmeniä, ellei satoja zombimaisia lähitaistelijoita, vaarallisempien erikoisvihollisten täydentäessä palettia. Left 4 Dead -vaikutteet ovat ilmeiset: zombilaumat, ampujat ja itsemurhapommittajat nakertavat kestävyyttä kun taas koirat, pyydystäjät ja kaupunkiauton kokoiset mutantit niittaavat pelaajan armotta aloilleen. Tiimipeli ei kysy kummoista taktiikkaa – yleensä riittää kun auttaa pinteeseen jäänyttä kaveria ja vahtii kuolleita kulmia. Asetuntuma on erinomainen, ja lahtasipa vihollisia millä teholla tai tyylillä tahansa, onnistuu peli ylläpitämään illuusiota onnistuneesta yhteistyöstä.

Kuolema ei ole lopullista, vaan kaatuneet taistelutoverit voi yrittää pelastaa vihollisten kynsistä.

Pelaamisen peruskaava on yksinkertainen, mutta pinnan alla jyllää yllättävänkin kompleksisia pelimekaniikkoja. Lyömäasettaan heiluttava pelaaja voi myös torjua iskuja ja taklata heikompien vihollisten läpi, jonka lisäksi tutoriaali puhuu pitkät pätkät siitä, miten vapautua vihollistulen alta.  Myös hahmokehitys tuo mukanaan erilaisia aktiivisia ja passiivisia taitoja, joilla on yleensä jokin suora vaikutus pelaajan aiheuttamaan vahinkoon. Syvyys jää osin vain nimelliseksi, sillä aseet ovat tehokkaita, eikä peli vaadi suoranaista taktikointia, ellei vastaan satu jokin erityisen paha loppuvastus. Darktiden toimivin oivallus on lainaa Left 4 Deadilta: pelaajahahmot sanailevat keskenään pitkin tehtävää, ja muun muassa varoittelevat toisiaan pahoista vihollisista. Ominaisuus kuulostaa yhdentekevältä kosmetiikalta, mutta on omiaan vahvistamaan yhteisöllisyyden tuntua vaatimatta syötettä pelaajilta.

Se, missä taustajärjestelmien kompleksisuus potkii pelikokemusta nilkkoihin, on hahmon kehitys. Neljä valittavissa olevaa hahmoluokkaa (veteraani, fanaatikko, teknomaagi-psyker ja jättikasvuinen ogryn) ovat ymmärrettäviä ja hahmoeditorikin mainio, mutta mitä syvemmälle sukelletaan erilaisiin kehitettäviin taitoihin, sitä enemmän peli tuntuu kärsivän massiivimoninpelien pöhötaudista. Hahmokohtaisen taitopuun ohella pelaajan on huolehdittava muun muassa asetyyppikohtaisista siunauksista, katumusbonuksista sekä tietenkin varusteistaan. Viriteltävät attribuutit tuntuvat tyypillisesti joko rahtusen merkityksettömiltä tai vähintäänkin epäselviltä. Etenkin aloittelevan pelaajan on vaikea hahmottaa, miten esimerkiksi parin prosentin korotus “kovuuteen” tai vihollisen “haurauteen” tosiasiassa vaikuttaa, eikä peli vaivaudu aina selittämään termejäänkään. Monet bonukset ovat lisäksi kontekstisidonnaisia, edellyttäen pelaajalta hienoisia muutoksia pelityylissä. Systeemi on periaatteessa ilmaisuvoimainen, mutta optimointiin taipuvaisen pelaajan silmissä täysin painajaismainen. Yksinkertainen olisi kauniimpaa, sillä nykyisillään attribuutien nostamisesta jää aivan liian usein fiilis kuin kaataisi rahaa ja taitopisteitä Moolokin kitaan.

Yksinäisyys ei pääse yllättämään, sillä joku on aina äänessä.

Toinen massiivimoninpelien ratkaisematon ongelma ovat muut ihmiset. Kytkin äänichatin pois heti kättelyssä (kuten kuka tahansa tasapainoinen ihminen), mutta pelaajien väliset interaktiot ovat sen verran suoraviivaisia, ettei keskustelua osannut myöskään kaivata. Tutussakin seurassa äänikanava jäi lähinnä kuulumisten vaihteluun, siinä missä kaikki peliin liittyvä viestintä hoitui kätevästi pelin sisäisellä osoitus-toiminnallisuudella. Vaikken voi kokemuksellani tietenkään vannoa, mitä äänikanavilla puhutaan, tuntui Darktide kenties vähiten toksiselta koskaan pelaamaltani nettipeliltä. Kavereitaan ei voi ampua, eivätkä pelimekaniikat tarjoa oikein muitakaan tilaisuuksia trollaukselle. Upeaa pelidesignia kaikkiaan.

Warhammer 40000: Darktide on myös audiovisuaalisesti varsin onnistunut. Goottilaistyylisen scifi-metropolin kadut ja rakennukset ovat juuri sopivan masentavia ja törkyisiä, mutta mukana on myös upeita valoja ja varjoja, sekä arkkitehtuurin kauneutta. Satapäiset kaaoszombilaumat ovat niin ikään vaikuttavia, olivatpa ne sitten tunkemassa yli aidan tai hajoamassa paloiksi pelaajan käsissä. Vaikka toiminta on paikoin vilkasta, en huomannut ruudunpäivitysnopeuden notkahtavan kertaakaan alle PS5:n suorituskykymoodissa luvatun 60 kuvan sekuntivauhdin. Myös audiopuoli vakuuttaa. Aseet ja niiden osumat kuulostavat asianmukaisen voimakkailta, ja jopa ääninäyttelijät ovat luvattoman hyviä. Viimeisen silauksen antavat tankalaisen Jesper Kydin loistavat musiikit, jotka sekoittavat jumputtavia rytmejä ja paksuja syntetisaattoreita kirkkourkuihin. Tyyli on tuttu Kydin aiemmasta tuotannosta, mutta istuu aivan poikkeuksellisen hyvin Warhammer 40000:n futurismia ja gotiikkaa yhdistävään scifiin.

Warhammer 40000: Darktide suoriutui mahdottomasta tehtävästä: se vakuutti minut kertaheitolla siitä, että moninpeli tuntemattomien kanssa voi olla hauskaa, sekä siitä, ettei kaiken Warhammeriin liittyvän tarvitse olla läpeensä kornia. Räiskintä- ja yhteistyöpelimekaniikat ovat viimeisen päälle hiotut, eikä PS5-version tarvitse hävetä PC-isoveljensä rinnalla sen enempää visuaalisesti kuin sulavuudeltaan. Hahmonkehitys tuntuu tarpeettoman hienojakoiselta kuten massiivimoninpeleillä on tapana, mutta Darktide ei toisaalta myöskään rankaise pelaajaa huonoista valinnoista. Toivoa sopii, että Fatshark päivittää peliin jonain kauniina päivänä joko yksin pelattavan bottimatsin tai privaattimoninpelin, sillä Darktide on riittävän hyvä säilöttäväksi jälkipolville vielä pelipalvelinten eläköidyttyä.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • Näyttävä, tyylikäs ja tunnelmallinen
  • Yhteistyöpeli saatu sujuvaksi myös tuntemattomien kanssa
  • Tuntuu sosiaaliselta vaatimatta sosiaalisuutta
  • Aseet tuntuvat erinomaisilta

Huonoa

  • Tarina alkaa muttei etene
  • Sekava ja monisyinen hahmonkehitys
  • Ei minkään valtakunnan yksinpeliä