X-Men Origins - Wolverine arvostelussa

X-Men Origins – Wolverine on yksi tämän kesän kovimpia Marvelin sarjakuvasankarielokuvia, joka nimensä mukaisesti kertoo X-Menin (Suomeksi Ryhmä X:n) yhden jäsenen, Wolverinen alkuperästä, sekä taustoista yrittäessään näin kokonaisuutena muutenkin poiketa aiemmasta kolmesta X-Men elokuvasta olemalla synkempi kuin X-Men trilogia tähän saakka. Olen itse henkilökohtaisesti aina ollut sitä mieltä, että Wolverine on ainakin valkokankaalla ollut X-Menin mutanteista se kaikkein mielenkiintoisin hahmo ? sarjakuvia en ole niinkään lukenut. Suurimmaksi osaksi tämä on ollut aussinäyttelijä Hugh Jackmanin ansiota, jonka myötä Wolverine on päivitetty 2000-luvulle varsin tyylikkäällä ja uskottavalla tavalla. Olikin varsin ilahduttavaa siksi kuulla Wolverinen saavan kokonaan oma elokuvan, vaikka X-Men Origins -tyylisen elämänkertaelokuvan saa lähitulevaisuudessa useampi X-Menin hahmoista, tai ainakin Magneto, minkä lisäksi Wolverinelle povataan jo jatko-osaakin.

Tänä päivänä ei ole olemassa hittielokuvaa ilman sille omistettua lisenssipeliä ja Wolverine -elokuvan lisenssin itselleen on kaapannut pelijulkaisija Activision-Blizzard, joka on laittanut oman Raven-tiiminsä (Soldier Of Fortune, Quake 4) peliä työstämään. Tapa, jolla Raven on Wolverinen peliversion tehnyt, on hatunnoston arvoinen. Jos mietitään, niin tänä vuonna ei ole kovinkaan montaa elokuvaan tai vastaavaan pohjautunutta oikeasti pelattavan arvoista lisenssipeliä nähty ? ellei mukaan lasketa hiljattain julkaistua uusintapainosta loistavasta Riddick -pelistä. Syy tähän piilee suurilta osin siinä, että lisenssipelien tekemistä lähestytään yleisesti ottaen väärällä tyylillä. Ne usein liian orjallisesti noudattavat esikuvansa tapahtumia, kun samalla itse nautittava ja sulava pelattavuus unohdetaan, jota yritetään taas paikata tuikiturhalla ?ekstramateriaalilla,? josta kukaan ei välitä kuitenkaan.
Wolverine onkin yksi niistä harvoista lisenssipeleistä, joka on tehty oikein. Peli ei noudata orjallisesti elokuvan tapahtumia, vaikka peli pääpiirteitäin seuraakin elokuvasta tuttua ?pahis tappaa Wolverinen tytön, Wolverine janoaa kostoa? -juonikuviota. Matkan varrella kohdataan myös tuttuja hahmoja ja muutamat pätkät sekä kohtaukset ovat elokuvasta tuttuja, mutta muutoin peli kertoo aika lailla omaa tarinaansa. Tarinaa, joka sekoittaa Wolverinen elämän nykyhetkeä, sekä tämän menneisyyden kokemuksia.

Ravenin peli ei myöskään unohda pelattavuutta, vaan ottaa ruudulla kuvattavan hahmon kyvyt ja persoonallisuuden hyvin huomioon tekemällä pelistä jotain oikeasti erilaista. Wolverine -peli on 3rd person toimintaa, kyllä, mutta aivan heti ei silti tule täysin identtiseltä tuntuvaa peliä mieleen. X-Men Origins ? Wolverinen suurin plusa on nimenomaan Wolverine, joka on erittäin mielenkiintoinen valinta toimintasankariksi. Tämän erittäin terävien kynsien ansiosta onnistuu niin vihollisten silpominen, kuin seinilläkin kiipeily. Pelissä Wolverinella on erittäin monipuoliset liikkeet, jotka kehittyvät pelin soljuessa eteenpäin, minkä lisäksi pelaaja jokaisesta taposta taitopisteitä ja lopulta nostaa oman hahmonsa taitotasoa ja saa mahdollisuuden sijoitella taitopisteitä Wolverinen omaamiin eri taitoalueisiin, kuten kynsien tehokkuuteen, elinenergian palautumisnopeuteen ja niin edelleen. Wolverinella on useita erilaisia liikekomboja, joita voi toteuttaa perusnappuloiden eri yhdistelmillä, minkä lisäksi Wolverine voi tarrata kiinni ja heitellä vihollisia pitkin poikin, sekä hyökätä näiden päälle loikaten näyttävästi ilman kautta kynnet ojossa. Lisäksi tarjolla on vielä neljä näyttävää ja muita perusliikkeitä tehokkaampaa erikoisliikettä, joita voi käyttää pitämällä ohjaimen oikeaa liipaisinta, sekä jotain ohjaimen perusnappuloista pohjassa samanaikaisesti.

Kaikkien iskujen ja liikkeiden ohella Wolverinella on käytössään eläimellinen vaisti, jonka voi kytkeä päälle painamalla ristiohjaimesta ylöspäin. Tällöin kuvaruudun väritys muuttuu paljon kirkkaammaksi ja interaktiiviset objektit muuttuvat vihreiksi, kun taas esimerkiksi muutoin näkymättömät ansat (viidakkotasoissa) hohtavat punaisena. Vaistosta on apua myös näkymättömyyskentällä varustettuja vihollisia vastaan taisteltaessa, sillä vaiston käyttäminen tekee näistä oitis näkyviä. Vaisto auttaa myös suunnan kanssa ja mikäli seuraava etenemissuunta tuntuisi olevan pimennossa, visualisoi aktivoitu oikean suunnan näyttämällä sinisen hajuviivan siihen suuntaan, johon pelaajan tulisi kulkea.

Pelimekaniikaltaan Wolverine on yhdistelmä erittäin nautinnollista 3rd person mättämistä, sekä kevyttä ongelmanratkontaa ja ajoittaisia hyppelykohtauksia. Toiminnan ohella tarjoiltavat puzzlet, sekä hyppeleminen/kiipeileminen ei kuitenkaan ole pelissä rasittavia tekijöitä, niin kuin voisi luulla, vaan puzzlet ovat kevyitä ja kiipeily ovat suhteellisen toimivasti toteuttuja ja tuovat pientä rauhoittavaa vaihtelua itse mättämiseen.

Sen lisäksi, että Wolverinen kontrollit ja yleinen pelattavuus on varsin hyvin kunnossa, on pelissä kohdallaan myös toiminnan visuaalinen ulosantikin ja ottaen vielä huomioon, että ne käsittävät valtaosan peliajasta, on hienoa ettei niissä ole säästelty. Wolverine on siinäkin mielessä nimittäin poikkeuksellinen pelitapaus, ettei tällä kertaa ole lähdetty tarkoituksellisesti tavoittelemaan sitä 16 (tai alemman) ikävuoden ikärajaa, vaan on pysytty uskollisena Wolverinen hahmolle ja tehty pelistä kunnon K-18 rellestys. Tämä tarkoittaa sitä, että Wolverinen terät silpovat ? ja todellakin silpovat, sillä vihollisilta irtoavat niin raajat kuin päätkin ja joskus vihollisia voi pistää jopa keskeltä katkikin. Verta lentää paljon ja joissain välianimaatioissa pääsee näkemään jopa lähempääkin, kun kaverilta revitään käsi irti tai kun Wolverine pilkkoo vihollisensa pään, yksinkertaisesti nostamalla tämän rinnuksista ja nostamalla tämän helikopterin pyörivän terän korkeudelle. Kyytiä pelissä saavat niin sotilaat, robotit kuin viidakkomiehetkin (viimeksi mainitut pelin Afrikka-tasoissa). Seikkaileminen jakautuu edellä mainittuun Afrikkaan, joka toimii pelin takautumien ja sitä myöten Wolverinen menneisyyden valottajina, sekä nykyhetkeen, jossa seikkaillaankin sitten erilaisissa tukikohdissa ulko-ilmatiloissa Wolverinen tappaneen Creedin -nimisen pahiksen perässä.

Graafinen mässäily pelissä ei jää pelkkään äijämäiseen verellä mässäilyyn, vaan X-Men Origins ? Wolverine on muutoinkin varsin hieno graafinen pelitapaus, jonka Unreal-teknologia mahdollistaa. Ensinnäkin Wolverine on kuin ilmetty esikuvansa, näyttelijä Hugh Jackman aina tämän pyykkilautavatsaa myöten, minkä lisäksi liikeanimaatio liikkeen kuin liikkeen osalta on todella sulavaa ja näyttävää katsottavaa Pelin maisemat ovat kiitettävällä tavalla riittävän vaihtelevan näköisiä ja viholliset uskottavan oloisia ? paitsi ehkä ne viidakkoihmiset. Hieno yksityiskohta on Wolverinen taistelun tiimellyksessä repaleiksi pala palalta hajoava paita, sekä miehen luodeista reikiintyvä iho, joka sitten taistelun laannuttua alkaa pikkuhiljaa itsekseen parantumaan. Äänipuoli on niin ikään kunnossa; Wolverinen örinät ja ärinät, sekä terän lihaa leikkaava silpomisääni aina Hugh Jackmanin aitoa ääninäyttelyä, sekä tämän huvittavia one-linereita myöten on erittäin onnistunutta tavaraa.

Kokonaisuutena X-Men Origins – Wolverine on varsin nautittava toimintapläjäys, joka onnistuu nousemaan sinne parempien lisenssipelien kastiin. Sen lisäksi, että peli on onnistunut pelattavuudeltaan, on se myös riittävän pitkäkin. Pientä lisäkivaa tuovat miniatyyri-Wolverinien etsiminen kentistä, joita keräämällä voi sitten esimerkiksi ottaa mitaa sarjakuva-Wolverinesta erillisessä bonushaasteessa, josta palkintona saa Wolverinen legendaarisen sinikeltaisen asusteen. Pelille korkeampaa arvosanaa estämässä on oikeastaan pelin jonkin asteinen itseään toistavuus, sekä pelin tasosuunnittelu; tasot ovat usein todella lineaarisia yhden polun tai oven putkia, kun taas vihollislaumaa vastaan taistelu taistelun perään alkaa jossain vaiheessa puuduttamaan. Siitä huolimatta sanosin, että X-Men Origins – Wolverine on vaihteeksi onnistunut lisenssipeli ja jokaisen Wolverine-fanin kannattaa se ehdottoamasti tsekata ja miksei muidenkin – jos ei muuten niin ainakin demon muodossa.