Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
Search icon
Alkuperäinen Mafia löysi tiensä Gogiin

Uutinen: Alkuperäinen Mafia löysi tiensä Gogiin

Teksti: Mikko Kosonen, 20.10.2017

Take 2 ilmoitti, että sen originaali ja ensimmäinen Mafia -peli on nyt ilmestynyt vanhoja pelejä tarjoavan Gogin listoille pelin juhlistaessa viidentoista vuoden ikäänsä. Hintaa ladattavalla pelillä on kymmenisen euroa.

Kyseinen ensimmäinen Mafia oli aikoinaan vuonna 2002 varsin vaikuttava ilmestys PC-pelien saralla. Peli oli jännällä tarinalla ja mielenkiintoisilla hahmoilla varusteltu toimintapeli ja se oli myös nätti pelata, jos koneessa riitti potkua.

Lisäksi avoimen maailman toimintapelit olivat vielä tuohon aikaan melko harvinaista herkkua, toisin kuin tänä päivänä.

Saman pelijulkaisijatalon tajuton konsolihitti GTA III oli ilmestynyt kutakuinkin vain vuotta aiemmin PC-versiona – oikeastaan muita “GTA-tyylisiä” -pelejä ei markkinoilla muuten ollut. Etenkin GTA III:n jälkeen koko peligenre paisui ja paisui.

Mafian menestyksen jälkeen pelisarjaa on jatkettu peleillä Mafia II sekä viime vuoden lopulla julkaistulla Mafia III -pelillä. Viimeksi mainittu olikin sitten jo eri studion käsialaa kuin kaksi ensimmäistä.

Originaalin Mafian voi ostaa täältä.