Pure Pool Pro rentouttaa aidon lajin tavoin tuntikausiksi keppi- ja palloleikkeihin

Biljardi on lajina hauskaa ajanvietettä, mutta on myönnettävä, että ensikosketukseni tämän oikean elämän varsin mukavan ajantappajan parissa alkoivat myöhään, vasta vajaan kolmenkymmenen iässä. Ensikosketus tapahtui videopelien kautta, mutta 8-bittisen Nintendon hienomusiikkinen pallojenpaukuttelupeli ilman sääntöjen tiedostamista oli lähinnä pelkkä sekoilua Lunar Pool -pelin parissa. Hauskaahan se silti oli ja on vielä tänä päivänäkin. Kokeiltuani peliä vuosikymmenten jälkeen hiljattain NES-kasetiltani, oivalsin, että eihän ylhäältäpäin kuvattu peli koskaan edes ollut oikeaa bilistä pelkällä seitsemällä pallollaan! Muistikuvani pettivät. Lunar Pool oli enemmänkin biliksen ja minigolfin sekoituksen kaltainen puzzlepeli vaihtelevan erimuotoisine bilispöytineen. Ja Lunar? Koska bilispöytien taustalla on kraattereita. Ollaan kai kuun pinnalla pelaamassa…

Hieman modernimpi ”minipeli” biljardista tuli vastaan ysärin puolivälissä Duke Nukem 3D:n strippibaarin aulassa – olihan se aikoinaan jokseenkin mullistava seikka, että pelissä jossa ammuttiin pääasiassa possupoliiseja ja Predator-naamaisia tiikerinraita-jetpackalieneita, saattoi pelaaja olla vuorovaikutuksessa spritepallojen kanssa ovenavausnappulaa rämpyttelemällä. Palloissa oli vielä jonkinmoiset törmäysfysiikatkin!

Yhdeksän vuotta myöhemmin leukani loksahti kunnolla upouuden Xbox 360 -konsolin ensimmäisiin arcade-julkaisuihin kuuluneen Bankshot Billiards 2:n nähtyäni. Se realismi! Pallojen pinnasta heijastunut kiilto ja vihreän verkan aidonoloinen pintagrafiikka! Pelin näkeminen ruudulla tuntui todelliselta next gen -jutulta siihen aikaan. Nyt kun kokeilen peliä omalla konsolillani (70-tuumaiselta telkkariltani) ei peli enää näytä realistiselta, vaan enemmänkin graafisesti sarjakuvamaiselta – joskin silti pelinähän BB2 on edelleen mitä mainioin ja vie mukanaan tuntikausiksi. Kreisin hauska versio biliksestä sen sijaan oli vuonna 2018 arvostelemani indiepeli Pool Panic elävine, pelaajan tähtäilyä karkuun juoksevine palloineen – jos et ole tutustunut, suosittelen ehdottomasti!

Hiljattain sain arvosteluuni Pure Pool Pro -nimisen indiejulkaisun, joka on Rockwater Gamesin käsialaa. Pelin on julkaissut Ripstone. Pure Pool Pro on jatkoa 2014 vuonna niin ikään Ripstonen julkaisemalle Pure Pool -pelille, vain kehittäjä on nyt vaihtunut. Ainakin PC-version osalta muun muassa Steamissa on ollut kovaa keskustelua siitä, kuinka uusi Pro-peli oli joidenkin mielestä turha julkaisu, koska mitään uutta siinä ei kritisoineiden mielestä ole.

Uutta kuitenkin on paranneltu pallofysiikka sekä aidommat valaistusefektit, jotka saavat pallot näyttämään paikoin jopa fotorealistisilta. Tämä on taas kerran ollut niitä leuanloksahdushetkiä. Ainoa kummastelun aihe 2014-painokseen oli se, että vanhassa pelissä kauempana taustalla näkyvät muut pubin asiakkaat selvästi liikahtelevat ja luovat fiilistä, että et ole yksin, mutta uudesta pelistä niiden animointi on unohdettu – ne vain seisovat pysähtyneenä ajassa, joka taas aavistuksen syö tunnelmaa. Liekö kyseessä bugi vai mikä.

Urapelin sanotaan olevan aiempaa laajempi, mutta omasta mielestäni tämä seikka on täysin merkityksetön (siitä enemmän myöhempänä). Onlinepelaamisen osalta Pro-versio tukee crossplay-moninpeliä, siinä missä vanha ei, eli jos tällä viimeksi mainitulla on merkitystä, että seuraa voi hakea useammalta alustalta, on Pure Pool Pro varmasti ajankohtaisempi. Jos ei muuta niin ainakin ominaisuus pitää nettiyhteisöä kauemmin elossa. Toki yksi tekijä saattaa olla myös hinta: Tällä hetkellä uusi Pure Pool Pro on noin hintaluokaltaan noin 25€, kun taas vanhan pelin saa napattua itselleen kympillä. Itse en ole 2014-julkaisua kokeillut, joten on vaikea kommentoida peliä enempää.

Sen kuitenkin voin sanoa, että realistisiin pallofysiikoihin nojaava Pure Pool Pro sai allekirjoittaneen koukuttumaan lajin pariin jälleen tuntikausiksi, samaan tapaan kuin oikea laji saa pelaamaan pelin toisensa jälkeen – silloin kun tilaisuus jotakuta vastaan pelaamiseen tulee. Rauhoittavaa pubitunnelmaa tarjoillaan mainiosti kepinheilutuksen pariin sopivalla musiikkikattauksella. Mukana on useampaa genreä jazzista poppiin, elektroniseen ja r&b:tä tai ihan räppiäkin on kuunneltavissa.

Pop-valikoiman biiseistä mainittakoon esimerkiksi kanadalaisen duon (The Spacies) kaunis kappale infinity, josta on tarjolla instrumentaalinen versio. Izzy Ardenin kappale Sin City sopii myös yllättävän hyvin taustalle pallojen pussittamiseen. Musiikkia olisi kyllä voinut olla mukana vähän reilumminkin, mutta raidat eivät ole huonoja eikä samojen toistoa ihan liiakseen kuitenkaan tule. Halutessaan pelin valikoista voi kuitenkin kytkeä yksittäisiä genrejä pois soittolistalta, mikäli jokin ei nappaa.

Sisältönsä osalta peli tarjoilee paikalliskaksinpelin, pelitilan tekoälyvastustajia vastaan (kaikkiaan 20 hieman erilaisella tyylillä pelailevaa AI-profiilia), onlinepelin ystävälistaa vastaan tai vaihtoehtoisesti ”quick game” -tilan kautta voidaan kaivella tuntematonta nettiseuraa.

Peli tarjoaa myös viihdyttäviä haastetiloja, joista löytyy ”daily clearance” -pelin ohella neljä erilaista vauhtipeliä. Daily clearancessa pelataan soolona matsi peruskasipalloa, mutta jippona on se, että jos lyönnin jälkeen mitään ei menekään pussiin, peli loppuu siihen ja upotetut pallot menevät pisteiden muodossa leaderboardsille. Kokeilla voi niin monta kertaa kuin haluaa, mutta yrityskerrat merkataan myös ylös. Pelistä löytyy kaikkiaan kolme vaikeustasoa, mutta daily clearancea pelataan vain pro-tasoisena, eli kaikki pallon liikeratoja havainnollistavat vihjeviivat ovat tällöin poissa käytöstä. Sen sijaan vauhtipeleille löytyy kivasti omat leaderboardsit kaikille kolmelle vaikeustasolle.

Perusbilis koukuttaa pariinsa näppärästi ihan tekoälyäkin vastaan, mutta huomasin viihtyväni kaikkein eniten vauhtipelien parissa. Tämä siksi, koska niissä ei ole vastapelaajaa ja ne ovat pikaisempaa huvittelua, mutta samaan aikaan koukuttavia, koska niitä innostuu pelaamaan siinä toivossa, että omaa ennätystään pystyy parantamaan kunhan vain paremmin keskittyy. Vielä yksi peli, vielä yksi…

Vauhtipelien osalta mukana ovat checkpoint, royal rumble, perfect potter ja speed pot – kaikki ovat omalla tavallaan kivoja tapoja pelata. Checkpointissa jokaisen pallon upottaminen tuottaa lisäaikaa, valkoisen pudottaminen vähentää kohti nollaa kulkevasta kellosta seitsemän sekuntia. Royal rumblessa pöytä pitäisi tyhjätä punaisista palloista. Haasteeksi muodostuu se, että laskuri laskee kohti nollaa ja aina nollassa uusi pallo spawnaa pöydälle pelaajan riesaksi, pitäisi siis olla nopea, jotta pöydän ehtii tyhjätä ennen kuin uutta ehtii tulla paikalle. Speed potissa idea on tyhjätä pöytä niin nopeasti kuin ehtii. Perfect potter -pelissä joka lyönnillä pitää saada daily clearancen tavoin jotain pussiin, viimeistään nihkeän aloituslyönnin jälkeen.

Perfectillä ja daily clearancella on tosin se ero, että clearancessa pallot upotetaan 8-pallon sääntöjä noudattaen, kun taas perfect potterissa pallot ovat kaikki samannäköisiä ja järjestys siksi vapaa. Amateur-tasolla pelaaja saa avukseen täydet lyöntiavusteet, focused vähentää niitä ja pro-taso poistaa kaiken näkyvistä.

Pro-tasolla pelaaminen etenkin alkuun on yllättävän vaikeaa, jos on alkuun totutellut pelaamaan avusteilla, mutta harjoittelulla myös pro alkaa taittua, etenkin jos oikea laji temppuineen on tuttu. Pallofysiikatkin hipovat sen verran paljon realismia, että oman lyönnin visualisointi ennen mailan heilautusta menee loppujen lopuksi ruudulla kutakuinkin niin kuin se menisi oikeassa elämässäkin.

Helpompien vaikeustasojen mukanaan tuomat lyöntirataopasteet ovat käteviä, koska se auttaa alkuun: pelaaja näkee ennen lyöntiä kepin sijainnista, minne numeropallo menee ja mihin suuntaan lyönnin jälkeen lähtee valkoinen. Sitten vain oikealla tatilla lyömään, joko hiljaa, kovaa tai siltä väliltä. Tattia vedetään taakse ja oman harkinnan mukaan työnnetään voimalla eteenpäin, jolla simuloidaan kepin liikettä. Säännötkin pelissä ovat luonnollisesti oikeat: jos vaikkapa lyöt toisen pelaajan raitapalloa ennen kuin osut omaan kiinteään, niin vastapelaaja saa omalla vuorollaan asettaa valkoisen mihin tahansa pöydällä ennen lyöntiään.

Vasemmalla tatilla ympyränappula pohjassa lyönteihin voi laittaa myös kierrettä ja hyppypallokin onnistuu mailan kulmaa jyrkäksi muuttamalla. Onnistuin useamman kerran näyttävästi pompauttamaan valkoisen jo aloituksessa ilman halki numeropallojen kasaan ja siitä pussiin turhan jyrkällä kulmalla. Kulman jyrkistäminen kuitenkin aidon pelaamisen tapaan toisinaan mahdollistaa napakamman ja aavistuksen tarkemman lyönnin, kuin perinteinen vaakatason tähtäys. Ainoa elementti jota pelissä ei simuloida, on liitujen käyttö – näitä ei pääse hieromaan mailojen kärkiin lainkaan.

Vauhtipelejä kun on pidempään pelannut ja sitä omaa parasta ennätystään yrittää kovasti jahdata, nousee esille yksi ärsyttävä pikku juttu: jokaisen lyönnin jälkeen peli haluaa veivata kuvakulmaa pöydän ympäri valkoisen pallon lyöntipaikalle, sen sijaan että se tapahtuisi salamanvälähdyksenä. Veivaamisessa menee helposti 3-4 sekuntia aikaa joka kerta, pelin ottaessa ohjauksen pois pelaajalta. Toki kokemus on jokaiselle näitä vauhtipelejä pelaavalle sama, mutta ärsyttää että pelikello tikittää koko veivaamisen ajan taustalla, joko alaspäin kohti nollaa tai ylöspäin, kasvattaen esimerkiksi speed potin kokonaisaikaa. Kun tämän veivaamisen kertaa vaikkapa kymmenellä tai viidellätoista lyönnillä, voi jokainen kuvitella kuinka vasenta tattia (jolla mailan kuvakulmaa säädetään) tulee rämpytettyä pelin liihottaessa pöydän ympäri – ihan kuin tatin liikuttelu jotain auttaisi.

Vaikeustasot ovat mukana myös urapelissä, jossa lätkitään 8-palloa tai 9-palloa. Kuten aiemmin sanoin, mainoslauseissa puhutaan ”laajennetusta urapelistä”, mutta oikeasti esimerkiksi urapelissä 8-pallon kolme eri vaikeustasoa sisältöineen ovat käsittämättömän laiskasti täysin identtisiä keskenään – eroa on tasan sen vaikeustason verran, joten vaikka sisältöä on ”runsaasti”, se on loppujen lopuksi saman toistamista, joka tekee mainoslauseesta ”laajennettu urapeli” melko turhan.

Mukana pelissä on matseja, joissa aluksi luulin pelaavani ”oikeita ammattilaisia vastaan”, mutta kun googlailee niin käykin ilmi, että pelissä vastaan tuleva Amber De Wit on kyllä oikeassa elämässä Uuden-Seelannin jalkapallonpelaaja ja toisaalla saksalainen malli, mutta ei biliksen ammattilainen. Tyler Holt kyllä on entinen ammatikseen amerikkalaista baseballia pelannut ja nykyään valmennuspuolelle siirtynyt, mutta ei… ja niin edelleen. Pelistä ei esimerkiksi löydy 8-pallon viimevuotista WPA Worldin maailmanmestaria, Albin Ouschania.

Nämä samat keksityt nimet ja melko selvästi tekoälyllä työstetyt naamavärkit löytyvät myös pelin valikosta, jos halutaan pelata versus-moodia tekoälyä vastaan. Pientä eroa näillä pelaajilla on toisiinsa nähden, mutta kaikki ne pelaavat toisinaan älyttömän hyvin ja samaan aikaan, ehkä jopa samassa pelissä tekevät käsittämättömiä virheitä.

Erehtyväisyys on toisaalta hyvä pelaajan viihtymisen kannalta, sillä mikään ei ole niin tylsää kuin katsoa aloitusvuoron saaneen tekoälyn putsaavan ykkösellä koko pöydän ja samaan syssyyn pussittavan vielä kasipallonkin onnistuneesti hienon, mutta nopeasti itseään toistamaan alkavan hidastuksen myötä, jossa sininen liitupöly jää kuin leijailemaan, mailan osuttua valkoiseen palloon.

Toisaalta armoton rökitys on realistista: joskus taitava pelaaja oikeassa biliksessä tekee saman selkäsaunan – mutta oikeassa elämässä sentään on mahdollista tarkkailemalla oppia toisen pelitavoista ja siitä minkälaiseen asentoon kaveri taivuttaa keppikätensä tai kuinka tämä röhnöttää pöydän reunalla ennen täydellistä lyöntiään, hierooko liitua ja kuinka paljon. Pelissä pelaavat vain irtomailat.

Oletuksena hidastettu voittolyönti on pelin valikoissa päällä – hidastuksen jälkeen musta menee aina pussiin. Joten jos hidastus alkaa, tietää että toinen on voittanut. Tarpeeksi monta kertaa kun on joutunut kokemaan tekoälyn ryöpytystä, tulee jo hidastuksen ensisekunnin aikana rämpytettyä äkkiä uusintaottelua päälle.

Uramoodissa perusmatsien välistä löytyy sitten näitä vauhtipelejä, jotka myös pelin haastevalikostakin löytyvät. Haastevalikosta poiketen, urapelissä kuin myös paikallisessa kaksinpelissä on tarjolla lisukkeena killer ja accumulator-moodit.

Killer on hauska: kummallakin pelaajalla on lisäelämiä, jotka hupenee sitä mukaa kun missaa upotuksia. Molemmat pelaajat saavat vapaasti lyödä kaikkia pöydän palloja. 8-pallon upottamisesta palkitaan ylimääräisellä lisäelämällä, kuin myös kahden perättäisen pallon uppoamisella. Vuoro vaihtuu aina jopa onnistuneen pussituksen jälkeen. Se kummalta elämät loppuvat ensin, häviää.

Accumulator on ehkä vielä killeriäkin hauskempi. Kerätään pisteitä, samalla kun pussitetaan kaikki kolmetoista numeropalloa 9-pallopelin tavoin järjestyksessä pussiin. Jos omalla vuorollaan pussittaakin väärän, vuoro päättyy ja vastapuolen pelaaja saa pallon osoittaman numeron verran pisteitä tililleen. Esimerkkinä olet ampumassa kolmosta pussiin ja se kimmottaa pussiin pallon 12. Vastapuoli saa kaksitoista pistettä ja vuoro vaihtuu. Oikean pallon onnistunut pussitus takaa vuoron jatkumisen. Peli voi päättyä jo ennen kuin kaikki pallot on pussitettu, mikäli toisella pelaajalla on niin paljon, että toinen ei millään voi enää saada kiinni.

Matseja voittamalla ja vauhtipelejä läpäisemällä kertyy urapelissä tähtiä ja riittävä tähtimäärä avaa aina uutta sisältöä. Kussakin vaikeustasossa on viisi ”turnausta”, joiden sisällä matseja ja vauhtipelejä pelataan. Turnauksen loppuun pääseminen avaa lahjapaketin, josta saadaan esimerkiksi uudet pallografiikat, uudenlaista verkaa tai uusi skini kepin ympärille. Näin yleisellä tasolla palkintojen toivossa pelaaminen kuitenkin nopeasti putoaa houkuttelevana porkkanana.

Muun muassa ”ruotsisävytteiset” pallot sinisine ja keltaisine ilman numeromerkintöjä ovat alkuun hauska idea laittaa päälle, kunnes 9-palloa pelatessa tajuaa, että on aika vaikea hahmottaa, missä se seuraava kohde onkaan. Onneksi vaihtoehtoisia skinejä ihan perinteisille numeropalloillekin voi saa availtua. Keppien skinit ovat samaan tapaan melko yhdentekevät. Ainoastaan verkan värin vaihtelu oli sellainen, joka toi jotain erilaisuutta mukanaan. Esimerkiksi jos itseltäsi kotoa löytyy bilispöytä, saatat haluta muuttaa oletuksena päällä olevan vihreän kankaan vaikkapa siniseksi tai punaiseksi, muistuttamaan omaa pelipöytääsi. Pelipaikkoja tai ”pubeja” pelissä on vain kaksi. Eipä niitä toisaalta sen enempää kai tarvitse ollakaan, kun silmät ovat usein tiiviisti palloissa.

Kokonaisuutena Pure Pool Pro koukuttaa helposti pariinsa olemalla parhaita bilispelejä, joita nykypelilaitteille saa. 2014-versio löytyy PSN storesta puolta halvemmalla, joka potentiaalisesti on samaa tasoa, mutta uudessa Pro-pelissä on mukana hiotummat fysiikat sekä pallojen valaistusefektit sekä crossplay tarvittaessa. Vauhtipelit leaderboardseineen ovat addiktoivaa hupia ja kaksinpelinäkin jaksaa pelata matseja toisensa perään.