Cooking Simulator 2: Better Together on yksin keittiössä 2

Cooking Simulator 2: Better Together on puolalaisen Big Cheese Studion tuorein peli, jonka työtiloissa työpaidat saavat olla keltaisia ja tuolit hauskan juustoisia. Siksi lienee sanomattakin selvää jo lähtökohtaisesti, että juustotalosta putkahtavat pelitkään eivät välttämättä ota itseään turhan vakavasti – on tarkoitus pitää juustoisella tavalla hauskaa.

Cooking Simulator 2 on jatkoa vuonna 2019 ilmestyneelle, hyviä arvosanoja keränneelle hupailulle, Cooking Simulatorille, jolle on luonnollisesti siksi myös ehditty julkaista useampi maksullinen DLC-pakettikin. Ne toivat mukanaan BBQ:n, sushit kuin pizzanpaistonkin – jopa VR-moodiakin PC:lle olisi tarjolla.

Jostain näitä innovatiivisia puolalaisia tuntuu aina ilmaantuvan uusine simulaattoreineen, kuten esimerkiksi todisti hiljattain mainio Deconstruction Simulator ja nyt Big Cheese on tehnyt maistuvaa jatkoa omille kokkailulleen. Pelistä löytyy uramoodi sekä vapaapelailua tarjoava sandbox-pelitila, joista jälkimmäisessä voi säätää vaikkapa loppumattomat varat ravintolalleen sekä asiakkaiden ilmestymistahdin hitaasta ”moottoritietasoiseksi.” Uramoodin voi aloittaa ilman tutoriaalia tai sen kanssa – kenties ykköstä pelanneet ovat enemmän tai vähemmän kuin kotonaan Cooking Simulator 2:n kanssa, mutta täytyy sanoa, että ilman tutoriaalia en itse olisi kyllä pääsyt pelissä puusta pitkälle, niin paljon opittavaa löytyy onnistuneeseen kokin arkeen kuuluu.

Onneksi tutoriaali on äärimmäisen kattava ja opastava ja se näyttää kädestä pitäen kunnolla useamman aterianvalmistelun kautta alkuun, jonka aikana myös kaikki muu sivupuuhastelu ja ominaisuudet käydään läpi – niinkin kätevä juttu kuin essun taskut, tulee tutuiksi. Tavallisimmin yleensä FPS-peleissä nähtävä ”asepyörä” on Cooking Simulator 2:ssa valjastettu ammattikokin essu-asepyöräksi, jonka taskuihin sujahtavat kivasti niin paistolastat, kauhat, maustepurkit kuin vaikkapa terävät japanilaisveitsetkin – kurkun sijaan pelissä kuitenkin viilletään auki kaaleja ja no, kurkkuja.

Oikea hiirennappula pohjassa voidaan kätevästi kädessä oleva työkalu pudottaa toimintopyörävalikkoon, jos tilaa (taskuissa) on eikä sitä tarvitse täten jättää jonnekin pöydän reunalle lojumaan, josta sitä ei koskaan silloin paikanna kun äkkiä tarvitsisi. Oikealla hiirennappulalla jälleen valikko auki ja työkalu tupsahtaa nopeasti kokin kätöseen. WASD liikuttaa kokkia ja vasemmalla hiirennappulalla klikkaillaan suurimpaa osaa toimintonappuloista ja poimitaan matkaan esineet kuin raaka-aineetkin. Peruskontrollit ovatkin onneksi varsin kivasti suunniteltu – ne pysyvät suhteellisen helppokäyttöisinä ja tämä on hyvä, koska kaikenlaista valikkosäätämistä ja näyttöpäätteitä ynnä muuta löytyy enemmän.

Perimmäinen idea on totta kai raha, raha ja raha. Asiakkaat saapuvat paikalle, istuutuvat pöytään ja maksavat ruoasta. Pelaaja voi itse suunnitella ruokalistaa ja hintojakin saa veivata oletusarvosta joko ylös tai alas ja katsoa nielevätkö asiakkaat uuden, korkemman hinnan. Tasaisen kassavirrat mahdollistavat ravintolan parantelun ja uusien monimutkaisempien aterioiden loihtimisen sitä mukaa kun inventaariota täytetään uusilla raaka-aineilla.

Better Together -lisänimeä kantava jatkokokkailu tuo nimensä mukaisesti muun pelisisällön rinnalle onlinen kautta toimivan co-op -tuen, joka vain lisää potentiaalista sekoilua maksimissaan neljän pelaajan sählätessä keittiössä, mutta samaan aikaan työtehtäviä pääsee jakamaan ihmispelaajan kanssa. En ole originaalia kokkisimulaattoria kokeillut, mutta Cooking Simulator 2 on melkein kuin first person -moodissa koettava hassunhauska kimppapeli Overcooked! Sekä sen jatko Overcooked! 2.

Äkkiäkös sitä tässäkin pelissä yksi keittiö meinaa ajautua kaaoksen valtaan, kun tilaukset tehdään vähän sinnepäin ja pahimmassa tapauksessa keittiökin voi lähteä liekehtimään. Liikaa ei pitäisi kuitenkaan söheltää, sillä ravintolassa tilaustaan kärsivällisesti odottavat asiakkaat antavat palautetta ja sen perusteella ravintolan mainekin aaltoilee jatkuvasti ylös tai alas ja pelaaja tienaa kokemuspisteitä enemmän tai vähemmän. Väärin valmistetut ateria eivät asiakkaille maistu ja siinä menevätkin sitten raaka-aineet hukkaan, kun maksua ei tulekaan.

Moninpeli vaikuttaa arvostelun oheen liitetyssä trailerissa kivalta, mutta ikävä kyllä nettiosio on sen verran rikki, että nettipelailu ei onnistunut kertaakaan. Peliseuraa ei oikeastaan meinaa löytyä lainkaan ja ehkä juuri siksi, että ruudunpäivityksen osalta nettipeli nytkyttää yksinpeliä hieman enemmän ne muutamat sekunnit mitä ehtii toimia.

Ne muutamat sessiot joihin pääsin sisään, katkesivat melkein heti alkuunsa erilaisiin nCode-virheviesteihin ja eräässä vakaana pysyneessä sessiossa isäntäpelaaja seisoskeli tumput suorina tiskin takana, eikä reagoinut mihinkään, ei edes chatissa heitättämääni tervehdykseen. Itse en voinut tehdä mitään ravintolassa. Peli oli kaiketi jumissa. Servereitä näyttäisi olevan melkein jokaisella mantereella, mutta alueen vaihto ei auta toimivuuteen – Euroopassa pääse sentään toisinaan yrittämään serverille ennen kuin katkeaa, mutta esimerkiksi USA, Turkki ja Kanada-serverit eivät löydä pelejä lainkaan.

Steamin keskusteluissa on paljon kommentteja tästä toimimattomasta nettipelistä ja joidenkin mukaan Big Cheesen julkaisemat useat hotfixit olisivat rikkoneet nettipelin, pelitallennuksia ja sen sellaista – mene ja tiedä. Paljon bugeja on kuitenkin onnistuttu korjailemaan ja yksi isompi päivitys on tätä kirjoittaessa saatu ulos. ”Better together” peli ei kuitenkaan juuri nyt missään nimessä ole. Siinä mielessä pitääkin kysyä, onko originaalin pelin fanien edes kannattavaa hankkia kokkikakkosta? Tai uusienkaan pelaajien – ostamalla vanhemman pelin säästäisi noin kympin.

Big Cheesen kokkailupeli eroaa Overcooked! -peleistä sillä, että meininki todella on simulaatiomaisempaa – yksityiskohtiin kiinnitetään paljon enemmän huomiota ja pelissä ei pelkästään tehdä tilauksia valmiiksi vaan myös pyöritetään ravintolan arkea ja sen taloutta.

Jos olet joskus katsonut edes muutaman jakson verran Jeremy Allen Whiten tähdittämää ja ainakin kolmisen kautta tuoreena pysynyttä The Bear -ravintoladraamasarjaa, on Cooking Simulator 2 hieman kuin peliversio siitä. The Bear esitteli herkullisia annoksia raa’alla visuaalisella yksityiskohtaisuudella, siinä missä Big Cheesen peli tuo sen yksityiskohtaisuuden PC-näytöille ja pelaajien vastuulle.

Ei pelissä kuitenkaan ahdistuta tai muistella edesmennyttä veljeä toistuvina flashbackeina ja jäädä lukkojen taakse kylmäkaappiin orastavan parisuhdedraaman sivuvaikutuksena, mutta muutoin samanlainen chicagolaishektisyys ja rasvankäry sekä hiki ja vuodatettu (vertauskuvauksellisen) veri ovat melkein aistittavissa, jonkun huutaessa ”BEHIND!” tai ”HANDS!”

Ruoat pitäisi valmistaa oikealla kypsyysasteella ja käyttää kaikkeen juuri oikea aika. Asiakas odottaa, kärsivällisyyskello käy. Kaikki minuutit kuin sekunnitkin kuluvat pelissä oikean elämän mittarilla, joten jos tavara on uunissa tai vaikkapa rasvakeittimessä minuutin, se tarkoittaa minuuttia. Jos hukkaat omaa aikaasi pelissä viisi minuuttia, myös virtuaaliasiakas tuntee tuon viitosen nahoissaan ja kurnivassa vatsassaan. Palaat ruokasaliin ja asiakas ei olekaan enää paikalla.

Minuutissa ehtii helposti kipaista varastohuoneesta vaikka vihanneksia pilkottavaksi asiakkaan tilaamaan salaattiin. Onneksi peli vetäisee automaattisesti tarjottimen esiin, mikäli kannettavaa onkin enemmän kuin yksi tomaatti. Ei kannata kuitenkaan jäädä haaveilemaan minnekään, sillä yksi minuutti menee lopulta nopeasti ohitse.

Onneksi reseptit on pelissä toteutettu mallikkaasti, eikä niitä tarvitse muistaa ulkoa: toimiston tietokoneelta klikataan aktiivisen tilauksen täppää, jolloin resepti raaka-aineineen ja valmistusohjeineen ilmaantuu rullattavaksi ruudun vasempaan laitaan. Pelaaja voi ravata keittiössään vapaasti kuin päätön kana ja resepti keikkuu kivasti matkassa koko ajan. Liian aikaisin ei kuitenkaan kannata alkaa päivittelemään kalustoa, sillä siinä vaiheessa kun huomaa, että ruokalistalla olisi tarjolla jotain ruokaa, jonka ainekset puuttuvat ja rahatkin ovat loppu – on ura kutakuinkin pelattu ja on syytä kokeilla vanhempaa pelitallennusta tai aloittaa jopa ihan alusta. Onneksi tutoriaalia ei tarvitse urapelissä jahka sen on kertaalleen kokenut.

Käytännössä ideana on valmistella ainekset, grillata, paistaa tai vaikkapa keittää ne ja maustaa ja sen jälkeen kiikuttaa ne keskisaarekkeelle, josta ne valmistellaan asiakkaan lautaselle mahdollisimman nätisti. Lautasta voi pyöritellä ja kastikkeisiin saa valita erilaisia kuvioita ja lopuksi voi tökätä vaikkapa koristeellisen veitsen tai puukepin hampurilaisen katosta läpi – ihan kuin oikeassa ravintolassa. Valitaan halutun mallinen syömäastia, sen väritys ja koko ja ulkonäkökin saa vaihdella – esimerkiksi hampparia voisi olla kiva syödä perinteisen posliinin sijaan puulaudalta. Sopat on syytä laittaa syvään lautaseen ja niin edelleen. Mitään näitä peli ei tee automaattisesti.

Häslinkiin kuuluu osana kaluston päivittely paremmaksi, mutta myös uutena juttuna on ehtyvien raaka-aineiden manuaalinen tilaaminen tukusta, minkä lisäksi omien reseptien loihtiminenkin onnistuu. Asiakkaiden mielialoissa ja käyttäytymisessäkin sanotaan olevan aiempaa enemmän eroa.

Onneksi näissä kaikenlaisissa simulaattoripeleissä – olipa kyseessä sitten kokkailu tai vaikkapa tieverkoston rakentaminen katastrofialueille – on tyyli useimmiten osittain vapaa: tehdään asiat vähän sinnepäin ja omannäköisesti, eikä peli yleensä rankaise siitä liikaa.

Rapatessa roiskuu, kuten tapana on sanoa ja toisinaan Cooking Simulator 2:ssa pelottaa kiikuttaa asiakkaalle järkyttävän näköinen ateriakyhäelmä, johon ehkä vähän lorahti jopa liikaa suolaa. Pihvi kävi lattialla, mutta asiakashan ei sitä tiedä. Sipulit pilkoin väärällä tavalla ja salaatinlehden unohdin kokonaan. Parsakaalikeiton unohdin yöksi porisemaan hellalle, mutta kun aamulla palasin töihin ja joku sitä halusi tilata – heitin vanhat keitot lautaselle, leivät kylkeen persiljan kera ja kyllä näytti maistuvan.

Asiakkaiden antamista palautteista voi aina nähdä yksityiskohtaisesti, mikä meni pieleen. Ylikypsää, Liian raakaa. Oliko liian rasvaista tai suolaista vai mikä mätti. Eipä siinä, useimmiten se valmistettu ateria jollain tapaa menee asiakkaan kurkusta alas, kunhan tilattu tavara on sitä, mitä on pyydetty. Asiakas ja myöhemmin monikossa asiakkaat tulevat ja menevät ja rahaa kilahtelee kassaan – ravintola onnistuu näkemään jälleen seuraavan auringonnousun ilman lapun laittamista luukulle.

Tienesteillä ostettava isompi kylmäkaappi olisi toki poikaa, mutta kyllä yksi ”quality of life” -tason juttu ehdottomasti on saada uuniin upotettu kiinteä digitaalinen ajastin, niin kuin meillä taviksilla on mikroaaltouuneissamme. Oletuksena pelaajan keittiöstä kun löytyy pöydältä toiselle kanniskeltavia ajastimia, jotka jotenkin psykologisesti toisinaan unohtuvat mielestä. Onneksi ne piippaavat ajan valuttua nollaan.

Kaluston ohella pelaajan luoman virtuaalikokin omakohtaiset taidot päivittyvät taitopisteiden kertyessä ja muun muassa asiakkaan rauhoittelu tai vaihtaminen kokonaan toiseen häätämällä vanha ulos, alkaa sekin onnistua ajan mittaan taidokkaammalta ravintoloitsijalta.

Hahmonluontityökalu ei ole mikään älyttömän laaja, mutta sen verran erilaisia osasia kuitenkin löytyy tatuoinneista aurinkolaseihin ja erilaisiin tukkamalleihin, että jokainen varmasti omanlaisensa virtuaalikokkailijan onnistuu rakentamaan. Löytyypä hahmovalikosta jopa valmis merirosvo, cowboy kuin pellekin, mikäli ei jaksa liikaa luovasti puljata.

Hahmonluonti on kuitenkin tarkoitettu lähinnä moninpelailua varten, sillä yksin pelatessa omaa hahmoaan ei näe. Työvuoron päätteeksi voidaan mennä kotiin tai jatkaa töitä. Kotonakin voi jatkaa ja treenata kokkailua ilman stressiä asiakasvirrasta ja aikatauluista. Hahmon vaatetustakin voi vaihdella kotosalla (päävalikon ohella) mikäli siltä tuntuu – tällä erää vaatettaminen on kuitenkin täysin turha elementti, koska nettipeli on rikki.

Kun seuraava työpäivä koittaa, pelaaja avaa jälleen itse ravintolan seinäkelloa klikkaamalla, sitten kun on siihen valmis. Tämäkin on hauska yksityiskohta, sillä pelaaja voi valmistautua omaan tahtiinsa ja tilailla raaka-aineita mikäli inventaario näyttää puutteelliselta, tai tehdä tilauksia jo joiltain osittain valmiiksi, ilman pelkoa siitä että ruokasaliin saapuisi lihanhimoisia nurisijoita. Kuriirilla kestää oikean elämän minuutteja autonsa kanssa ja kuskia voi hoputtaa, mikäli postikuluissa suostuu makselemaan tuplasummia. Jos talous on kiikun kaakun, ei nopeuttaminen missään nimessä kannata.

Visuaalisesti Cooking Simulator 2 on hauskanvärikäs ja sopivan yksityiskohtainen – ei grafiikka mitään ultrarealistista ole edes ultra-asetuksillakaan, mutta jonkinlainen hauska tasapaino on löydetty sarjakuvamaisen lookin ja realismin väliltä. Yhden asian voi kuitenkin sanoa: kokkaillessa pelin erilaisia aterioita (joita on toistasataa!) tulee toisinaan kamala nälkä, joten siinä mielessä peli onnistuu erittäin hyvin saavuttamaan silmänruokaelementin – ainakin toisinaan.

Kokkaamani parsakaalikeitto näytti keittiön valossa vihreältä vedeltä, mutta ruokasalin valaistuksen alla se näyttikin yhtäkkiä tummemmalta ja kiinteältä, hyytelömäiseltä. Joltain sellaiselta minkä Gordon Ramsay varmasti haukkuisi lyttyyn V-sanoja säästelemättä kävellessään järkytyksestä bugautuneena T-asennossa ulos virtuaaliravintolan ovesta. Soppa kuitenkin meni tyytyväisen asiakkaan mahaan ja tippiäkin tuli.

Äänimaailman osalta tarjotaan asiakkaiden muminaa ja geneeristä, mutta ihan hyvin kiireiseen virtuaalikeittiöön sopivaa hissimusiikkia jazzin, popin kuin rockin merkeissä. Kanavia voi selata ja radion voi myös sammuttaa, jos se häiritsee. Oletuksena se ei itse asiassa ole edes päälläkään. Äänimaailman osalta ne tärkeimmät elementit, kuten veitsellä pilkkominen, ajastimen piipitys, grillin ahdistava sihinä pihvin paistuessa (tai palaessa) ja rasvakeittimen porina ovat kaikki mukana havainnollistamassa ”ammattikeittiön” arkea, jossa luomisen tuska ei näyttäydy asiakkaan lautasella kuin ohikiitävänä hetkenä.

Kokonaisuutena Cooking Simulator 2 varmasti lämmittää kaikkien kulinaristien mieltä olemalla samaan aikaan huvittava, mutta pelinä eräällä jollain tapaa työkalumainen tapa löytää jotain uudenlaista inspiraatiota valmistaa tuttuja ruokia kotonakin – Jaakko Kolmonen olisi varmasti ollut ihmeissään kokeillessaan tällaista. Vaikka toisinaan homma meneekin panikoivaksi sekoiluksi ja sähläämiseksi tilausten takarajan puskiessa kuumottavasti niskaan, on Cooking Simulator 2 siitä huolimatta jo yksinpelinäkin koukuttava tietynlaisesta arkisuudestaan huolimatta – tämä asia on pihvi. Toivon mukaan nettipelikin saadaan vielä joskus kuntoon.