Ambulance Life: A Paramedic Simulator on koomisen rikkinäinen kuvaus ammattipelastajien arjesta
Ensihoitajien vaativaa arkea ja hätäsoittojen perkaamista maustetaan eräinäisin bugein.
Naconin elämänsarjapelejä jatkaa nyt uusin julkaisu, Ambulance Life: A Paramedic Simulator, jossa nimensä mukaisesti keskitytään ensihoitajien ihmishenkiä pelastavaan arkeen. Pelin on kehittänyt Aesir Interactive, jonka käsialaa on myös samankaltainen Police Simulator: Patrol Officers, eli kokemusta samansuuntaisesta projektista löytyy jo entuudestaan.
Jostain kumman syystä näitä Elämäpelejä tuntuu arjen kuvauksen ohella yhdistävän yksi asia: ne laitetaan markkinoille törkeän rikkinäisenä. 6.2 julkaistu Ambulance Life on jo ehtinyt saada useita pätsejä osakseen ja teksti jota pelistä vielä eilen naputtelin, onkin jo osittain vanhentunut, koska bugeja korjaillaan – ainakin niitä isoimpia. Peli oli alkuun niin rikki, että jos liian nopeasti päävalikossa painoi continue-nappulaa, koko roska kaatui.
LIIAN NOPEASTI?
Tästä varmasti saa kuvaa siitä, kuinka paljon sideharsoa simulaattori onkaan tarvinnut verenvuotoihinsa. Terveyden osalta tehtiin virhearvio, kun peliä sanottiin julkaisu valmiiksi, vaikka oikeasti se oli tasoa early access. Muuta hauskaa kaatuilun ohella ovat keskenään kolaroivat, toisinaan asfaltilla pomppivat siviiliautot sekä törttöilevät ja mieltään Taxi Life – A City Driving Simulator -pelin tavoin muuttavat jalankulkijat. Muistisairaimmat kävelijät lopettavat tien ylityksen kesken kaiken. Ei ole tavatonta osua ohi kiitävällä ambulanssilla suojatiellä takaisin kääntyneeseen sekoilijaan, jolloin game over iskee välittömästi ja on palattava checkpoint-tallennukseen. Ambulanssin kaatuminen suoralla tiellä olemattomaan töyssyynkään ei ole mikään urbaani legenda. Kaatunutta ambulanssiakaan ei voi millään nappulalla resetoida, vaan on palattava viimeisimpään checkpoint-tallennukseen. Punaisissa liikennevaloissa parin metrin päässä olevat partiopoliisit eivät nekään jaksa tulla avuksi. Pelikin kaatuilee vielä toisinaan ihan muuten vaan, ilman sitä continue-nappiakin.
Ambulance Life ei myöskään tuntunut alkuun toimivan oikein mitenkään päin edes minimivaatimukset ylittävällä kokoonpanollani. Kunkin pätsin myötä tämäkin on parantunut – mutta silti peli hädin tuskin jaksaa pysyä vakaana 30fps kokemuksenakaan. Päävalikko se onkin kaikista pahin noin kymmenen framen liikuntakyvyllään.
Viimeisimmässä pätsissä on vähennetty vähiten konetehoa syövän ja bugaavan antialiasoinnin tuottamaa järkyttävää kuvan väreilyä. Vaativammalla TSR-antialiasoinnilla kuva onneksi on puhdas. Valaistusefektejä korjattiin yhdessä pätsissä ja niin edelleen. Unreal-moottorin peliksi voi vain jälleen ihmetellä kuinka näin rumia pelejä onnistutaan aina vain tekemään, mutta ainakin jotain parannusta on tapahtunut yleisgrafiikkaan, lähinnä kaupungin mallinnuksen osalta. Hahmografiikka kuitenkin on ja pysyy surkeana – NPC:t ovat vain etäisiä ihmisen irvikuvia. Melkein tulee ajatelleeksi, että kannattaako näitä edes käydä pelastamassa.
Jos et välitä, että rahojasi käytetään keskeneräisen pelin kehittämiseen ja että päävalikossakin kelluu laatikko, jossa pyydetään apua yhteisöltä (palautetta vikojen korjaamiseen) niin ainakin idealtaanhan Ambulance Life: A Paramedic Simulator on ihan hauska siinä missä esimerkiksi Taxi Life -pelikin osasi olla pieninä hetkinä bugisuutensa keskellä. Kolmenkymmenen euron peliksi Ambulance Life on myös ainoa ensihoitajien työtä esittelevä kokemus.
Uramoodissa valitaan ensihoitajahahmo ja sen jälkeen ruvetaan elämään arkea. Tarjolla on helpompi ja vaikeampi vaihtoehto. Vaikeammassa ei ole opasteita, vaan on itse tiedettävä mitä vempainta pitäisi milloinkin potilaaseen käyttää. Muutaman harjoittelutilan ohella alkuun voidaan valita vain tavallinen 15-minuuttinen työvuoro, jonka aikana pelikartalle ilmaantuu 911-hälytys yksi kerrallaan.
Mitä enemmän vuoroja pelaa ja ihmisiä pelastelee, kertyy XP:tä, nousee taso ja sitä kautta erityyppisiä hälytyksiä (kodittoman hätäsoitto, huumeiden aiheuttama yliannostus) välineitä ja siten hoitomuotoja aukeaa käyttöön. Myös pidempää työvuoroa aukeaa pelattavaksi, mutta koska peli toisinaan on epävakaa, en mielelläni sitä pidempää valinnut – kesken vuoron loppunut peli kadottaa kerätyt XP:t. Tasonnousu avaa myös erilaisia katastrofi-skenaarioita. Mitä enemmän potilaita hoitelee ja hoitajan ipadiin merkkaa diagnoosia ennen sairaalaan kuskaamista, sitä enemmän XP:tä saadaan työvuoron päättyessä.
Käytännön erot kentällä kuitenkin jäävät vähäisiksi: saavutaan paikalle, havaitaan potilaat sekä paikalla olevat todistajat. ”Kotkansilmä” -skillillä voidaan havaita potilaiden ongelmat alustavasti jo vaatteiden päältä. Sitten valitaan, kuka loukkaantuneista otetaan mukaan. Melkeinpä koko paikalla olevan possen saisi passittaa piipaa-auton kyytiin – haavoittuneet ambulanssiin ja loput valkotakkien matkaan. Sen verran pihalla kaikki tuntuvat aina olevan.
Pankin edustalla tapahtunut ammuskelu, joka on jättänyt jälkeensä kaksi kuollutta asemiestä, ei kirvoita paikalla jo olevilta poliiseilta juurikaan kommentteja, vaikka marmoriseinässä olisi näkyvissä pari rynkyn sarjaakin. Joskus vastaus on ”en tiedä, en tunne näitä ihmisiä.” Toisinaan kuullaan tokaisu: ”he kieltäytyvät kaikesta avusta.” Poliisit ovat niin kartalla (tai sen ulkopuolella) etteivät jaksa edes kerätä maassa lojuvia kalashnikoveja talteen.
Mies joka on ollut kollegansa kanssa kävelemässä töistä kotiin, ei yhtäkkiä tunnistakaan kaveriaan, kun kysytään, mitä on tapahtunut. Tenniskentällä oleskelevat ja mailoineen pelaamassa olleet ihmiset eivät tiedä mitä on tapahtunut. ”Me tehdään tätä joka viikonloppu eikä koskaan ole käynyt näin.” Toinen mailansa kanssa maassa makaava kaveri kertoo, etteivät ole ottaneet muuta kuin erikoispillereitä. Jep jep.
Joka kerralla turhiksi jäävien kyselyiden jälkeen potilas voidaan kärrätä ambulanssiin ja siellä sitten kroppaan sidettä, mitataan verenpainetta, veren happea tai laitetaan vaikka happinaamaria naamaan. Kanyylin kautta voidaan piikittää ainetta suoneen, esimerkiksi morfiinia tai lorazepamia rauhoittamaan. Huumeita ottaneille ei kannata välttämättä laittaa mitään suoneen ennen sairaalaa.
Perusvuoroista eroten katastrofeissa on aina sattunut jotain vähän isompaa ja jostain syystä pelaajan ohjaama yksinäinen ensihoitaja karauttaa ambulanssilla paikalle tai juoksentelee jo heti alussa ilman kulkupeliä tai ylipäätään henkilökuntaa paikalle. Muita poliiseja, palokuntaa, tai lääkäreitäkään ei ole paikalla. Skenaariossa pitää juosta tägäämässä kuolleita ja auttamassa haavoittuneita.
Sen jälkeen siirrytään kenttäsairaalan ympäristöön, hoidetaan mitä voidaan ja sitten kiikutetaan potilaita sairaalaan – vai pitäisikö sanoa ”potilaan.” Tämäkin nimittäin on hieman sekavaa, koska kun yksi hoidettu on otettu kyytiin ja viety sairaalaan, ei takaisin alueelle enää palata ja tehtävä päättyy. Sama juttu on tavallisten hälytysten kanssa. Esimerkkinä: paikalle saavuttaessa haavoittuneita on kolme. Pelaaja voi laittaa puristussidettä ja vaikkapa kaulatukea kaikille, mutta luonnollisesti vain yhden saa otettua paareille. Hoidetaan autossa ja sitten ajetaan sairaalaan. Tämän jälkeen hälytys katoaakin kartalta – menivätkö jotkut kollegat paikalle omalla lansseillaan hoitamaan loput? Se jää arvoitukseksi kerta toisensa jälkeen.
Kaliforniaan, fiktiiviseen San Pelicanon kaupunkiin sijoittuva pelimaailman kartta jakautuu kolmeen osaan, mutta aluksi vain yksi alueista on auki, eikä se ensimmäinen ole kooltaan loppujen lopuksi kovin isokaan. Kun on kymmenkunta hälytystä suorittanut, alkaa huomata, että tapahtumapaikat eivät ole satunnaisia, vaan ikävyydet toistuvat aina tietyissä paikoissa, kuin Bermudan kolmiossa. Kun kaikki avattava hälytystyypeistä ja välineistä lähtien on avattu XP:n keruulla, aukeaa seuraava alue pelattavaksi ja keikka saattaa olla jopa alueelta toiselle. Kaupunginosissa on selkää visuaalista eroa, joten se on ihan kiva juttu, vaikka peli ruma onkin ja kaupunkigrafiikan osalta peli onkin kuin mikäkin remasteroitu Midtown Madness.
Ääniosastoa johtaa ambulanssin pillit, hätäkeskuksen alkuhöpinät radiossa sekä kollegan valitukset, kun lanssilla osutaan muuhun liikenteeseen tai liikennemerkkeihin. Toisinaan kollega saattaa pudota ambulanssin seinien läpi, kun lähdetään matkaan – sille tielle saisi puolestani melkein jäädäkin, sillä paareja voi aivan hyvin rullata yksinkin eikä kollega avusta koskaan ensihoidossa, ainoastaan jos ollaan matkalla sairaalaan ja potilasta pitääkin alkaa elvyttää – se on ainoa mitä tekoälyhoitaja osaa.
Päällisin puolin pelimekaniikkakin on niin vanhahtavaa, että melkein voisi jopa sanoa Ambulance Lifen olevan vain hieman laajennettu kokonaisuus Grand Theft Auto III -pelin ambulanssitehtävistä, jossa kurvattiin paikalle noutamaan potilas ja ajettiin sairaalaan – Ambulance Lifessä vain pääsee lisäksi näkemään sen välivaiheen ja tekemään hoitoja.
Ambulanssilla ajelukaan ei pelissä ole mitään kamalan mieltä ylentävää. Ambulanssin ajotuntuma vauhdissa on hyvin luisuva ja mutkat tuntuu toisinaan menevän kuin jäällä, kun taas hitaassa vauhdissa kääntyminen on kankeampaa kuin rekalla ajettaessa. Monin paikoin siviililiikenne on aivokuollutta ja autot eivät useinkaan jaksa väistää, vaikka pillit olisi päällä. Toisinaan tekoälyttömät autoilijat rysäyttelevät tien sivuun onnettomuuspaikalle pysähtyneeseen ambulanssiinkin. Itse ei saisi törmäillä liikaa potilas kyydissä, joten haastavaksi nurmikolle ja jalkakäytävälle ajeluksi pelaaminen toisinaan menee blokkaavaa liikenteesäs pujotellessa. Hupaisin tapahtuma oli todistaa sairaalan pihasta lähtiessäni saman tien kolaria vilkkaalla päätiellä – eihän tästä tietenkään mitään hälytystä tule, joten ei muuta kuin kolariautojen ohi kohti minikartalle tägättyä hälytyspaikkaa.
Mikä pelissä sitten viehättää? Sen päivä päivältä vähenemään päin oleva rikkinäisyys sekä sen monotoninen itseään toistavuus ja täysin idioottimaiset NPC:t satunnaisine vastauksineen. Toki pelaamalla saadaan pientä maistiaista pelaamalla ambulanssikuskin oikeasta arjesta ja siitä minkälaisia välineitä mihinkin tarkoitukseen käytellään ja ehkä jollain tapaa virtuaaliukkojen pelastaminen tuntuu samalla tapaa kivalta, kuin onlinenettiräiskinnöissä lääkintämiehenä toimiminen, mutta eipä Ambulance Lifea oikeasti montaa iltaa jaksa vakavissaan pelailla.
