Aliens - Colonial Marines arvostelussa

Ridley Scottin ja James Cameronin ohjaamat Alien-elokuvat molemmat kuuluvat kautta aikojen omiin henkilökohtaisiin leffasuosikkeihini. Scott vangitsi lähes piinaavatunnelmaisen kauhun Alienissa, kun taas Cameron otti valmiin konseptin ja muovasi siitä toiminnallisemman, mutta silti vahvarakenteisen konseptin elokuvassa Aliens.

Tähän päivään saakka Alien-pelejä, jotka olisivat vanginneet tuon tunnelman yhtä hyvin kuin elokuvissa ei ole olemassa juuri nimeksikään. Ne on laskettavissa muutaman käden sormilla. Oikeastaan omasta mielestäni paras ja tunnelmarikkain avaruusjääkärikokemus löytyy edelleen 1999 vuoden pelistä Aliens Vs. Predator. Kyseinen peli ja sen jatko-osat kuitenkin perustuvat Dark Horsen fantasiasarjakuvaan, jossa Alienit ja Predatorit ovat osa samaa maailmaa. Puhtaita kauhuun panostavia Alien(s)-kokemuksia ei ole juuri ilmestynyt.
Aliens: Colonial Marines lupaili aika pitkälti olevansa juuri se peli, joka tulisi täyttämään kyseisen aukon ? ainakin mitä ennen pelin julkaisua nähdyistä pelivideoista saattoi olettaa. Nyt se vihdoin on täällä, vuonna 2007 julkistettu Gearbox Softwaren kehittämä peli oli yli kuusi vuotta työn alla ja matkan varrella mukaan lyöttäytyi ilmeisesti ainakin kolme muutakin pelitaloa. Pelin kehitys ei siis selkeästi ole ollut mitään kovin mutkatonta, vaikka tiedot sen vaiheista ovat pysyneet salassa, mutta millainen on valmis peli ?

Express elevator to hell going down

Aliens – Colonial Marines sijoittuu aikaan seitsemäntoista viikkoa Aliens-elokuvan tapahtumien jälkeen. USS Sulaco-aluksella LV-426 planeetalta paenneet Ripley, Newt ja sotilas Hicks suuntasivat – kuten kaikki varmasti tietävät – kohti Aliens 3-elokuvan tapahtumapaikkana nähtyä Fury-161 planeettaa, mutta pelin alkaessa kyseinen alus ei olekaan enää Furyn kiertoradalla vaan palannut takaisin Aliens-elokuvan LV-426 planeetan ylle.

Pelastusjoukot suuntaavat nokkansa kohti LV-426:tta ja ryhtyvät tutkimaan tyhjältä vaikuttavan USS Sulacon valtavia tiloja. Alkupuoli pelistä seikkaillaankin Sulacon tiloja tutkaillen, mutta koska LV-426 kerran on alapuolella, on ollut liian suuri houkutus olla käyttämättä sitä osana pelin tarinaa, jalkaudutaan lopulta myös ihan planeetan pinnallekin.

Pelin tarina on käsikirjoitukseltaan tasoa menevä, jollei mahdollisesti elokuvat nähneenä fanina ota huomioon pieniä pikkuasioita, joita on peliä tehdessä katsottu läpi sormien. Aliens-elokuvan lopussa planeetta sai osakseen kunnon tuhoa ja keinotekoista ilmakehää ylläpitänyt valtava koneistokin tuhoutui, mutta siitä huolimatta Aliens ? Colonial Marinesissa pelaajan sotilaspoppoo tutkailee planeettaa ilman hengitysongelmia ? planeettaa ja hylättyjä asutuksia ja rakennuksia, jotka eivät tunnu edes kärsineen lainkaan samalla tavalla kuin elokuvan lopussa hyvin pitkälti saattoi kuvitella. Lisäksi loppupuolella pelin tarinaa tavataan yksi Aliens-elokuvassa olleista päähenkilöistä, jonka läsnäoloa planeetalla ei jakseta edes selventää, hahmon itsensä kuitatessa asian sanoin, ?se on niin pitkä tarina, etten viitsi alkaa selittää.?

Pelissä pelaaja omaksuu yhden pelastusjoukkoihin kuuluvan sotilaan alikersantti Christopher Winterin roolin, poppoon yrittäessä selvitä hengissä niin USS Sulacolla kuin myöhemmin LV-426:llakin. Päälle vyöryvät totta kai niin alienitkin, mutta myös elokuvista tuttu Weyland-Yutani -niminen yhtiö on planeetan pinnalla suorittamassa omia asioitaan, eikä pidä nuuskijoista.

Aliens – Colonial Marinesin yksinpeli on kestoltaan vain yhdentoista tehtävän mittainen kokemus, eikä siinä kieltämättä nokka kauaa tuhise, kun pelin lävitse pelaa. Yli kuusi vuotta odotusta ja se palkitaan lyhyenlännällä kampanjalla, joka ei edes pistä veteliä puntteihin missään vaiheessa peliä ja vieläpä tarjoilee kamalan mitäänsanomattoman loppuratkaisun sille “kaikelle” pelaamiselle. Poissa on alkuperäisen Aliens Vs. Predator-pelin lähes liian jännittävä ja toivoton tunnelma ja tilalla on putkimaista, jossain määrin Call Of Dutya osittain muistuttava räiskyttelypeli, jota on kuorrutettu Aliens-teemalla.

Mistä pelin tunnelmattomuus sitten johtuu? Paristakin seikasta. Ensinnäkin pelaajan rinnalla on alusta loppuun saakka muita sotilaita. Toki tämä asetelma on enemmän lähempänä Aliens-elokuvaa, kuin ensimmäisen AVP-pelin yksin pimeässä sooloileminen, mutta siinä vaiheessa, kun näkee alieneiden hyökkäilevän loputtomiin tiimikavereiden päälle näiden lainkaan kuolematta tai kaatumatta, on peli muuttunut tavalliseksi tiimivetoiseksi räiskintäpeliksi (Call Of Duty), jossa ei tappioita tule.

Just another bug hunt

Sain arvostellessani epäkunnian ehtiä pelata peliä pienen tovin, ennen kuin Steam melko pian autopäivitti pelin useita bugeja litistäneellä päivityksellä ja teki pelistä hiukan paremman. Ennen päivitystä alienit eivät hyökänneet tekoälykavereiden kimppuun lainkaan, vaan yksinomaan heti pelaajan päälle. Tekoälykavereiden läpi saattoi myös kävellä ja myös alienit loikkivat näiden lävitse, kuin olisivat olleet pelkkiä haamuja. Realistista? Pelottavaa? Ei toki kumpaakaan.

Päivityksen jälkeen pelissä alienit eivät enää loiki pelaajan tekokälykavereiden lävitse ja tekoälykaverit osaavat jopa tappaa alieneita, jolloin kaikki tappaminen ei jää pelaajan harteille, mutta silti mistään fiksusta tekoälystä ei voi puolin eikä toisin puhua. Peliin kun tämänkin jälkeen kuitenkin jää eräs seikka, joka pilaa tunnelmaa. Omat tiimikaverit eivät välillä tunnu välittävän tuon taivaallista pelaajan hahmon kohtalosta, sillä kun yhdessä silmänräpäyksessä ollaan yhdessä, niin toisessa ovatkin kaikki sitten jo kaikonneet joko seuraavaan tapahtumapaikkaan ja pelaaja on jätetty sotimaan mahdollisia alieneita vastaan yksinään, tai sitten yksinkertaisesti tiimikaverit ovat kadonneet savuna ilmaan, vain ilmestyäkseen hetken päästä pelaajan rinnalle takaisin. Vaikka yksin jäisikin ei kuolemanpelkoa kovin usein ole, sillä vaikka pelissä ei ole nykyräiskintöjen tapana itsepalautuvaa energiaa, on lääkintälaukkuja, lisäammuksia sekä suojapanssareita ripoteltu sinne tänne sen verran tehokkaalla syötöllä ainakin normaalivaikeustasolla, että niistä ei juuri koskaan tule pulaa.

Alieneiden käyttäytyminen pelissä on jonkin verran sulatettavampaa ja huomaamattomampaa, sillä ne osaavat kiipeillä katoissa ja seinillä ja loikkia pimeyden turvin yllätyksellisesti välillä päällekin, joten tekoälyttömyys näiden osalta naamioituu hieman paremmin. Kuitenkin Weyland-Yutania edustavat ihmisviholliset ovat sen sorttisia, että juoksevat tulitaistelun aikana suoraan päälle ja yrittävät suojautua objektien taakse välillä puoli kroppaa ulkona suojasta. Ihmisviholliset eivät muutenkaan ole sellaista mitä odottaisi Aliens-peliltä, vaikka ne kuinka olisikin käsikirjoitettu ?selitetysti? mukaan pelin tarinaan. Alien(s)-fanit haluavat ampua alieneita elokuvista tutuilla aseilla!

Sentään aseiden osalta homma onkin kunnossa. Mukana on tuttu pulssikivääri, mutta myös muitakin aseita, kuten smart gun ja liekinheitin. Räiskimisen ohessa pelaaja voi tutkailla niitä vähiä huoneita ja ylimääräisiä paikkoja, joita putkimaiset paikat tarjoavat, jolloin voi löytää tuntolaattoja, System Shock- ja Doom 3-peleistä matkittuja ääniviestejä taustatarinaa ehostamaan, mutta myös Aliens-elokuvasta tuttujen hahmojen aseita, kuten Ripleyn kätevä jeesusteippiyhdistelmä pulssikivääri-liekinheitin, Hicksin nimikkohaulikko, luutnantti Gormanin pistooli ja niin edelleen.

?Nimikkoaseet? eivät ole juurikaan tavallisia tehokkaampia, mutta tuovat sen hitusen autenttisuutta touhuun. Keräilemällä löydettäviä ja tappamalla alieneita pelaajalle kertyy kokemuspisteitä ja lopulta taitopisteitä. Taitopisteitä voi ripotella asearsenaalin ylle, jolloin aseiden ominaisuudet paranevat. Mitenkään huomattavasti aseet eivät kuitenkaan parane, eikä niiden parantelu oikeastaan ole edes pakollista pärjäämisen kannalta. Muutoinkin koko kokemuspistesysteemi tuntuu juuri siltä ? Call Of Dutylta.

Pientä lisäautenttisuutta aseiden ohella tuo Aliens-elokuvassakin nähty tärkeä työkalu, eli liiketunnistin, jonka avulla voidaan paikantaa ylimääräistä liikettä lähialueilla. Elokuvan tapaan varsin kekseliäästi liiketunnistimen kanssa ei voi samaan aikaan käyttää asetta, mutta aseen saa nopeasti takaisin käyttöön, kun sitä taas tarvitsee. Liiketunnistin toimii myös eräänlaisena tehtäväkompassina, sillä silloin kun sitä käytetään paljastaa se peliruudulta seuraavan tärkeän kiintopisteen, jonne tulisi matkata.

Pelin ponneton tekoäly ja kuolemattomat sotakaverit eivät ole yksinään se juttu mikä pelin tunnelman latistaa. Syypää tähän on myös ponneton ääniraita. Vaikka aseet kuulostavatkin autenttisilta ja niissä on mielestäni riittävästi munaa, on toimintaa ja jännitystä ylläpitävää musiikkia liian vähän. Välillä musiikkiraita syttyy eloon ja tukee ruudun tapahtumia hyvin, mutta tämä on harvinaista. Välillä ollaan jopa kokonaan vailla musiikkia ja kuunnellaan liiketunnistimen vaimeaa nakutusta, joka sinänsä loisi valtavastikin tunnelmaa, mutta joka kerta kun yhtä tyynenrauhalliset ja vailla tunnetta ääntelevät tiimikaverit avaavat suunsa kuolee pelistä kaikki jännitys.

Mukana on tosin muutama itse elokuvasta tuttu näyttelijä antamassa äänensä muutamalle hahmolle, mutta eipä niistä iloa juuri ole, kun painostavaa tunnelmaa ei osata missään vaiheessa rakentaa, joka olisi erittäin oleellinen Alien(s) -peliä ajatellen. Tavallisia räiskintäpelejä sen sijaan osaavat tehdä kaikki. Musiikin osalta kehittäjät (keitä sitten ovatkaan) olisivat todella saaneet ottaa oppia ? mistäs muusta kuin alkuperäisestä Aliens Vs. Predator-pelistä. Tauotta taustalla soiva, elokuvasta musiikkia mukanaan tuova toiminnallinen ja varpaillaan pitävä ääniraita olisi tehnyt poikaa.

Messevä ääniraita kuitenkaan välttämättä olisi siltikään pelastanut peliä täysin. Koska pelin työstäminen aloitettiin jo vuonna 2007, vain noin kuukausi ennen Playstation 3-konsolin julkaisua, ei ole mikään ihme, että Aliens ? Colonial Marines näyttää ja tuntuu jo nyt vanhahtavalta. Vain paikoitellen jotkin ympäristöt LV-426 planeetan sisätiloissa ja muutamt ulkomaisemakohtaukset leikkivät kivasti valoilla ja väreillä ja näyttävät etäisesti samalta kuin elokuvassakin, mutta siihen ilottelut oikeastaan jäävätkin. Animoinnissa olisi parantamisen varaa, hahmojen ilmeet pystyyn kuolleita, välianimaatiot ovat kamalan suttuisia, tekstuurit paikoitellen olematonta mössöä, eikä peli edes aina pyöri täysin jouhevasti, vaikka muistia ja prosessoritehoa molempia testilaitteistossakin oli reilusti yli suositusmäärien.

Tasosuunnittelu on myös kauttaaltaan täynnä tyhjiä huoneita, joissa ei ole mitään sisältöä ? silloin kun ei edetä suorassa putkessa ilman polulta hairahtumisen mahdollisuutta. Näissä tyhjissä huoneissa ei ole vihollisia, ei keräiltävää eikä mitään muutakaan, joka saa suunnittelun tuntumaan puolivalmiilta. Alieneitakaan kun ei hiivi kimppuun sieltä täältä satunnaisesti ? mikä olisi ollut todella loistava idea ? vaan yleensä alieneita nähdään vain erikseen käynnistyvien toiminnallisten kohtauksien aikana, jolloin niitä tulee isompia määriä ja sen jälkeen niiden tulo taas ehtyy.

Graafisen vaimeuden kruunaa se, että peli ei myöskään tue kuin pelkkää DirectX 9-rajapintaa ja verrattuna vuoden 2010, niin ikään Segan julkaisemaan Aliens Vs. Predator-peliin, joka tuki DX 11-efektejä, voidaan huoletta sanoa, että Aliens ? Colonial Marines onkin visuaaliselta anniltaan välillä kuin kaapista repäisty vanha raato.

Kokonaisuutena Aliens ? Colonial Marinesin yksinpeli jättää varsin ristiriitaisen tunteen. Periaatteessa potentiaalia olisi yksinpelissä ollut piinaavankin kampanjan luomiseen ja paikoitellen oikeanlaista värimaailmaa ja synkkyyttä on saavutettu, mutta äänimaailma, tekoäly sekä Call Of Duty-pelien kaltainen tiimipohjainen, kuolemattomilla tekoälytovereilla varustettu superlineaarinen räiskyttely on juurikin sitä ? mekaniikka vuodelta 2006 tai 2007. Vaikka pelaajat edelleen ostavat Call Of Dutyja vaatii silti suuri osa nykypäivän pelaajista, etenkin Alien-faneista peliltään paljon muutakijn, kuin Alien-teemalla höystetyn perusräiskinnän vailla tunnelmaa.

Game over man, game over!

Lyhyen yksinpelin jatkoksi tarjoillaan co-op pelitilaa kampanjan pelaamista maksimissaan kolmen muun ihmispelaajan kanssa, sekä varsinaista nettimoninpeliä, joka pitää sisällään pelimuodot escape, survivor, team deathmatch sekä extermination. Kivana yksityiskohtana yksinpelin aikana löydetyt ?nimikkoaseet? ovat käytössä myös moninpelissäkin, joten ne eivät jää pelkän yksinpelin huviksi. Etenkin Ripleyn liekinheittimellä varustettu pulssikivääri on melko hyödyllinen ase moninpelissäkin. Omaa virtuaalihahmoaan (alienia sekä sotilasta) voi kustomoida ? jääkäriä hieman syvällisemmin. Pelin ?limited edition? julkaisu pitää lisäksi sisällään DLC-kupongin, jonka avulla saa ladata ilmaiseksi todennäköisesti jo valmiiksi levyllä olevat tavarat, kuten Ripleyn elokuvassa käyttämän liekinheittimen, sekä Hudsonin, Hicksin, Draken sekä kessu Aponen virtuaaliminät moninpeliä varten.

Call Of Dutyjen tapaan pelaamalla, tappamalla ja keräämällä pisteitä kertyy tilille XP:tä, joka sitten nostaa pelaajan taitotasoa. Tarpeeksi kun XP-mittari nousee, saa käyttöönsä yksinpelin tapaan taitopisteitä, mutta näitä käytetäänkin sitten oman pelihahmon, alienin tai jääkärin uusien erikoiskykyjen hankkimiseen. Arvosteluhetkellä pelaajakuntaan kuului jo paljon todella korkeatasoisia pelaajia, joiden kanssa menee helposti sormi suuhun omaa uraa vasta aloitellessa. Meno on raakaa ja armotonta, mutta ei kannata luovuttaa, sillä etenkin jääkäreillä pelatessa pärjää paremmin kuin alienina ja tällä tavalla voi pikkuhiljaa kastautua veteen opetellen pelin karttoja ja muita niksejä.

Osittain alienina pelaamisen koin ainakin itse vaikeammaksi siksi, että koska alienit kun ovat niin nopeita, niin niiden on pakko olla paljon heikkokestoisempia kuin jääkäreiden pelin tasapainon säilyttämisen vuoksi. Jääkäreiden asemaan suoraan juokseminen on aivan turhaa edes muutaman alienin porukassa, sillä kuolema korjaa äkkiä. Alieneiden etuna ovatkin nopeat hyökkäykset, loikat ? eräällä alientyypillä hapon sylkeminen ? ja mahdollisuus kiipeillä pitkin kattoja ja seiniä ja sitä kautta väijyä jääkäripelaajia, mutta niistä ei ole hyötyä ellei niitä osaa käyttää nopeasti. Itse en ainakaan kokenut alieneiden kontrolleja ?varsinkaan kiipeilykontrolleja ? aivan niin sulaviksi kuin mitä ne ovat olleet kaikissa Aliens Vs. Predator -peleissä ja siksipä usein (etenkin alussa) menetin henkeni monen monta kertaa yrittäessäni sulavasti poukkoilla lattiasta kattoon tai toisinpäin siinä onnistumatta ? seinällä vapiseva alien on melko helppo huomata. Harjoittelun jälkeen homma alkaa sujua, mutta alussa alienina pelaaminen on todella turhauttavaa hommaa.

Minkälaisissa pelimuodoissa tätä vastakkainasettelua sitten pääsee toteuttamaan? Team deathmatch on pelin muodoista se kaikkein yksinkertaisin ja tylsin, josta ei sen kummemmin tarvitse edes puhuakaan, mutta mielenkiinto moninpeliä kohtaan nousee roimasti, kunhan pääsee kokeilemaan vaikkapa escapea.

Escapen idea on vallan mainio: tässä pelimuodossa maksimissaan on maksimissaan neljä vastaan neljä pelaajaa, joista toiset ovat avaruusjääkäreitä ja toiset alieneita. Matsin alkaessa kaikki ihmiset ovat erillään toisistaan ja tarkoitus olisi löytää muut. Sen jälkeen ideana on edetä paikasta toiseen ja lopulta lentoalukselle kavereita koko ajan turvaten.

Alieneita ohjastavat pelaajat voivat kiipeillä seinillä ryömiä onkaloista ja ilmanvaihtoränneistä jääkäreiden kimppuun. Eteneminen kohti alusta on hidasta: matkan varrella pitää aktivoida hissejä, hitsailla ovia auki ja niin edelleen. Kun yksi suorittaa jotain hidasta toimenpidettä, pitää muiden yrittää suojata tätä ja siten paikka puolustaa. Välillä eteen tulee tilanteita, joissa ei muuta tehdäkään kuin paikka puolusteta tietyn aikaa ennen kuin jokin ovi tai muu aukeaa. Apunaan jääkäreillä on omien aseidensa ohella myös yksinpelissäkin nähtäviä automaattitykkejä, jotka ampuvat melko tehokkaasti alieneita.

Alieneiden ideana pelimuodossa on yrittää estää jääkäreitä saavuttamasta alus ja mikäli alienit saavat kaikki toisen joukkueen jääkärit maahan, on homma hoidettu. Niin kauan kuitenkin kuin edes yksi jääkäri on pystyssä, voi tämä elvyttää muut ja matka jatkuu. Escape on moninpelimuotona jopa niinkin hyvä, että sen mekaniikan olisi toivonut löytyvän myös yksinpelinkin puolelta, sillä escapessa on aitoa paniikin tunnelmaa, kun tietää, että vaikka moninpelissäkin voi täydentää ammuksia, kerätä panssarin paloja sekä terveyttä palauttavaa energiaa, on joukkue pulassa mikäli yksikin sotilaskaveri on puolikyvytön taistelemaan.

Muut jäljelle jäävät pelimuodot ovat survivor ja extermination. Survivorissa idea on minikoossa sama kuin escapessakin. Ideana olisi jälleen suojella kavereita ja tehdä tiivistä yhteistyötä, mutta tällä kertaa ei tarvitse liikkua mihinkään tiettyyn paikkaan, vaan pelkästään paikka puolustetaan yhtä ja samaa asemaa. Ovia voi hitsailla kiinni alieneiden kulun rajoittamiseksi ja myös automaattitykkejä voi asettaa taktisiin paikkoihin. Tarkoitus olisi sitten selvitä ruudulla hitaasti kohti nollaa tikittävän ajan verran, samalla kun alienit yrittävät kaikkensa tappaakseen kaikki jääkärit mahdollisimman nopeasti. Pisimpään hengissä selvinnyt jääkärijoukkue voittaa matsin. Moninpelimuodoista extermination, jossa ideana on jääkäreinä pelatessa yrittää tuhota mahdollisimman paljon alieneiden munia, ei tuntunut innostavan peliyhteisöä ainakaan arvosteluhetkellä, enkä onnistunut saamaan kyseisestä pelimuodosta peliseuraa.
Extermination-pelimuodon tapaan myöskään co-op kampanjalla ei tuntunut olevan lainkaan menekkiä. Toisaalta en asiaa ihmettele tippaakaan. Olemattoman mitäänsanomaton ja hajuton kampanja, jonka suurin osa on tätä kirjoittaessa jo yksin pelanneet lävitse, eikä kenelläkään ole halua palata sen pariin enää toistamiseen, olipa se sitten yksin tai kolmen ihmispelaajan kanssa. Toki jos puitteet löytyy, on co-op-tilaa mahdollista pelata myös lähiverkkotuen välityksellä.

Loppusanat

Kokonaisuutena Aliens – Colonial Marines on pettymys. Peli antoi odottaa niin paljon ja ensimmäiset esitellyt pelivideotkin lupasivat aivan erilaista ja näköistä yksinpelikokemusta. Yksinpeli on kuitenkin keskinkertainen, lyhyt eikä lainkaan hiostavatunnelmainen. Moninpelipuolelta löytyy sitten muutama koukuttava pelimuoto, joiden takia pelin pariin palaa, mutta ei PC-versiosta mielestäni kannata päivitettynäkään maksaa 30-40:n euron hintaa, vaan suosiolla ? mikäli peli vielä nyt kiinnostaa ? odottaa kun hinta hieman laskee. Toisaalta vaakakupissa painaa myös se, että siinä vaiheessa saattaa olla jo myöhäistä ja moninpeliyhteisö on kyllästynyt ja kaikonnut…