Back to the Future: The Game - It's About Time! arvostelussa

Moni varmasti vielä muistaa nuo 80- 90-luvulla tehdyt, koko perheen hauskanvauhdikkaat aikamatkustuselokuvatrilogian nimeltä Back To The Future, eli näin suomalaisittain Paluu Tulevaisuuteen. Ne jotka eivät muista, voivat päästä nauttimaan näistä elokuvaklassikoista DVD-julkaisuiden ? ja nyttemmin elokuvatrilogian 25-vuotis syntymäpäivien kunniaksi myös Bluray-painosten ? kautta.

Elokuvisssa päähenkilöinä esiintyi nuori koulupoika Marty McFly sekä tämän hyvä ystävä, (Martyn vanhempien mielestä sekopää) proffa, eli Doc, eli Emmett Brown. Doc työskentele keksijänä ja elokuvat saavat alkunsa siitä, kun Doc viimein keksii yhden ihmiskunnan viimeisistä asioista, joita vieläkään ole saavutettu: aikakoneen. Aikakoneen virkaa elokuvissa toimittaa 80-luvulla markkinoille tullut DeLorean DMC-12 urheiluauto, jonka erikoisuuteen kuului muun muassa ruostumattomasta teräksestä valmistetut kuoret. Aikanaan auto oli elokuvan aikakoneautoksi varsin erikoinen, sillä sitä valmistettiin vain 8500 kappaletta.
Jotta tämä arvostelu ei kuitenkaan menisi pelkäksi DeLorean-auton ihailijan hehkutukseksi, aloitetaan puhumaan itse pelistä. Aivan, Paluu Tulevaisuuteen -elokuvien julkaisusta on kulunut jo rutkasti aikaa, mutta ne muistetaan edelleen ja uusi Bluray-julkaisu varmasti tulee olemaan monelle mieluisa nostalgiatrippi. Elokuvatkaan eivät ole ajan saatossa huonontuneet ja niitä voi varsin hyvin edelleen katsoa näin vanhempanakin ? puhun nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä, katsottuani DVD-julkaisun tätä kirjoittaessani muutama kuukausi takaperin.

Siksipä Telltale Games varsin nokkelasti näki elokuvien lisenssin hankkimisessa ideanpoikasen: täysin uusi viisiosainen seikkailupelisarja pelitalon aiempien pelisarjojen mukaan. Kuitenkaan mitään näin suurta Telltale ei koskaan ole tehnyt ? toki Monkey Islandin lisenssin saaminen oli iso juttu, mutta Paluu Tulevaisuuteen olikin sitten jo jotain melko massiivista. Mitä suurempi ja tunnetumpi pelin aihealue on, sitä suurempi vaara oli Telltalella myös luonnollisesti epäonnistua täysin: vihaiset fanit olisivat saattaneet lytätä uuden pelin totaalisesti “lisenssipeliroskana.” Jos asiaa kuitenkin mietitään tarkemmin, ei Paluu Tulevaisuuteen -elokuvista koskaan oikeasti tehty hyvää peli aikana, jolloin ne olivat täysin uusia. Rima parantaa tulosta ei siis loppujen lopuksi ollut kovin korkealla.

Huoletta voidaan kuitenkin todeta, että Telltale on hypännyt tuon matalan riman yli ja samalla nostanut sen nyt erittäin korkealle mahdollisille muille tulevaisuuden lisensoijille Back to the Future: The Game -episodisarjan debyyttiosalla, joka kantaa nimeä It’s About Time!
Omalla hauskalla tavallaan nimeä “It’s About Time!” voisi myös ajatella jonkinlaisena viestinä luettavaksi rivien välistä: “oli jo aikakin, että joku julkaisee tästä klassikkotrilogiasta hyvän pelin, jonka se ansaitsee!”

Useimmiten jatko-osien kohdalla ? etenkin elokuvamaailmassa on vaikea “jatkaa” siitä mihin alkuperäisteos aikanaa jäi. Vielä vaikeammaksi kuvittelin tehtävän, kun ensimmäisen kerran kuulin Telltalen hankkineen Paluu Tulevaisuuteen -lisenssin itselleen. Ajattelin, “miten ihmeessä tarinaa voidaan enää jatkaa kolmannen elokuvan jälkeen?” Omaksi hämmästyksekseni pelin tarina on todella onnistunut. Back to the Future: The Game jatkaa melkeinpä siitä mihin kolmas elokuva päättyi. Marty on palannut takaisin omaan aikaansa 80-luvun puoliväliin Docin jäätyä 1800-luvulle suuren rakkautensa kanssa. Ei kuitenkaan mene aikaakaan, kun vanha kunnon DeLorean ? mukanaan koira Einstein — pärähtää Docin takapihalle Martyn pakatessa Docin tavaroita myyjäisiä varten sisätiloissa.

Marty ei ehdi asettua takaisin 80-luvulle, sillä autosta löytyvästä kasettinauhurista selviää, että Doc on pulassa vuodessa 1931 ja ellei Marty riennä apuun, on Doc pian kalojen ruokaa. Periaatteessa muutaman, alkuopastuksena toimivan puzzlen jälkeen varsinainen peli alkaa näiltä paikkeilta. Tarkoitus olisi päästä nopeasti 30-luvulle, mutta ongelmatonta se ei kuitenkaan ole, vaan eteen tulee jos jonkinnäköisiä ongelmatilanteita ratkottavaksi. Lopulta 30-luvulle kuitenkin päästään ja Marty pääsee tällä kertaa kummastelemaan gangastereiden ja alkoholin kieltolain sävyttämää, 30-luvun Hill Valleyta. Siinä missä 80-luvulla seikkailtaessa pelaaja kohtaa jälleen tuttuja hahmoja Biffistä Martyn isään, Georgeen, on 30-luvulla ? elokuvatrilogioiden tapaan ? luvassa tuttuja sukunimiä. 30-luvun Hill Valleyta terrorisoi gangsteri nimeltä Kid Tannen, hänen juoksupoikanaan toimii Arthur McFly, utelias toimittaja on nimeltään Edna Strickland ja viimeisenä kaupungin nuori, vasta-alkaja tiedemies on 16-vuotias poika nimeltä Emmett Brown: kyllä vain, kyseessä on nuori Doc.

Pelattavuudeltaan Back to the Future: The Game – It’s About Time! On tuttua Telltalea. Ohjaus tapahtuu joko näppäimistön ja hiiren yhdistelmänä tai sitten peliohjaimella ? esimerkkinä Xbox 360 -ohjain toimii pelin kanssa täydellisen sulavasti. Näppäimisöllä pelatessa hahmoa voidaan liikuttaa joko WASD-kontrolleilla, tai sitten hiirellä siten, että vasenta nappulaa pidetään pohjassa ja hiirtä samalla liikutetaan siihen suuntaan, minne Martya halutaan liikuttaa. Kyseinen “vetämisohjaustapa” toimii mielestäni täysin samalla tavalla kuin Tales Of Monkey Island -pelisarjassakin, eli toisin sanoen ei ole mikään kovin nautinnollinen tapa ohjata hahmoa. Ilman peliohjainta paras tapa onkin käyttää näppäimistöä sekä hiirtä yhdessä. Oli ohjaustapa sitten mikä tahansa, niin se ei kuitenkaan poista kokonaisuudessaan yhtä kontrolloimiseen liittyvää ongelmaa, joka itseasiassa on vaivannut myös Telltalen aiempiakin pelejä, joissa on sama ohjaustapa. Ajoittain, kun automaattinen pelikuvakulma vaihtuu, vaihtuvat myös kontrollitkin: ensin eteenpäin kuljetaan painamalla tattia tai näppäintä vasemmalle, mutta kun kamera äkillisesti muuttuu, saattaakin eteenpäin kulkeminen hoitua sen jälkeen painamalla näppäintä tai tattia alaspäin. Tästä aiheutuu aina silloin tällöin turhauttavia sinne tänne poukkoiluja, kun suuntavaisto sekoaa, eikä tiedä mitä nappulaa tulisi painaa. Ongelma ei ole järin suuri, mutta pelissä, jossa samoissa ympäristöissä ravataan useampaan otteeseen, nousee ongelma sellaiseksi, että sen huomaa.

Haastavuudeltaan Back to the Future: The Game – It’s About Time! Ei ole sitä kaikken haastavinta Telltalea mitä löytyy, mutta itse kaikesta huolimatta nautin pelistä alusta loppuun. Puzzlet ovat pääasiassa seikkailupelejä aiemmin paljon pelanneille sutjakasti ratkeavia ongelmatilanteita ja ainoastaan muutaman kerran joutuu jäädä miettimään mitä sitä oikeastaan pitäisikään tehdä. Pelissä on Telltalen muiden episodiseikkailuiden tapaan tarjolla vihjepalvelu, jonka tehokkuutta on mahdollista säätää tai jättää kokonaan pois. It’s About Time! -episodin kanssa kertaakaan vihjeitä, vaan peli soljui mukavasti lävitse omien aivojen avulla. En kuitenkaan sanoisi, että peli oli liian helppo. Useissa puzzleissa oli käytetty paljon nokkeluutta, mutta samalla kuitenkaan niiden kanssa ei ole liiaksi kadotettu loogisuutta, joten järkeilyllä niiden ratkominen onnistuu, kunhan miettii tehokkaasti oikeaa ratkaisua. Episodin ehkäpä hauskin ja kekseliäin puzzle oli vaihe, jossa pelaajan tulee yhdessä nuoren Docin kanssa rakentaa eräänlainen superpora, joka tarvitsee varsin mielenkiintoisen nestesekoituksen toimiakseen. Doc ei itse voi sillä hetkellä osallistua nesteen tekemiseen, (en spoilaa miksi) joten Marty joutuu kuuntelemaan ohjeita Docilta, kun tämä kauempaa huutelee oikean nesteiden sekoitusjärjestyksen huutelemalla ne “rivien välistä” tajuttaviksi.
Peliä varten luodut uudet hahmot ovat kaikki varsin onnistuneita. Nuori Doc todella on kuin nuori itsensä, samalla kun jälleen kerran nähtävä, uusi versio “pahis-Tannenista” on tehty mielikuvitusta käyttäen. Kokonaisuuden ja hahmot kruunaa pelin audiovisuaalinen toteutus. Grafiikka on hienoa ja vaikka siinä onkin vivahdus sarjakuvamaisuutta, uppoaa se silti kuin nenä päähän. Eritoten Marty ja Doc on visualisoitu todella onnistuneesti, unohtamatta klassista De Loreania. Pelissä mukana on elokuvien virallinen ääniraita, joten kaikki musiikki on elokuvista tuttua ja nostaa pelin tunnelmaa heti roppakaupalla. Äääninäyttely on Telltalen aiempien peline tapaan erittäin toimivaa ja mukaan on saatu jopa elokuvissakin Docia näytellyt Christopher Lloyd. Valitettavasti Michael J. Fox ei sen sijaan ole ollut mukana ääntelemässä Marty-hahmoa, mutta lohdutuksena todettakoon, että mukaan on saatu ehkäpä paras Fox-imitaattori mitä olemassa on. Paikoitellen ääni kuulostaa niin identtiseltä, että sitä ei voi uskoa todeksi. Pisteenä I:n päälle elokuvatrilogian toinen luoja, Bob Gale on toiminut pelisarjan kehityksessä konsulttina ja se näkyy lopputuloksessakin: Back to the Future: The Game on nautittavaa viihdettä elokuvatrilogian faneille.
Back to the Future: The Game -episodisarjan koko kausipaketin voi ostaa Telltale Gamesin nettisivuilta osoitteesta http://www.telltalegames.com/bttf edulliseen, noin 18,60:n euron hintaan. Loppujen neljän episodin ilmestyessä ne saa ladata ilmaiseksi, kun kausipaketti on maksettu ensimmäisen osan myötä.