God of War Collection Volume II arvostelussa

God of War Collectionin, Sly Trilogyn ja The Ico & Shadow of the Colossus Collectionin valossa lienee sallittua väittää, että menneisyyden pelijulkaisujen remasteroinnista on tullut Sonylle arkipäiväinen bisnes. Resepti on aina sama: otetaan vanha pelisarja tai temaattinen kokonaisuus, isketään osat yhdelle bluray-kiekolle ja kuorrutetaan lopputulos teräväpiirrolla sekä 3D-TV -tuella. Tähän mennessä uusintakierrokselle on kelpuutettu lähinnä PlayStation 2:lla debytoineita peliklassikoita. God of War Collection Volume II ulottaa konseptin ensimmäistä kertaa PSP:lle, paketoimalla yhteen God of War – Chains of Olympuksen sekä viime vuonna ilmestyneen God of War – The Ghost of Spartan.

God of War Collection Volume II:n molemmat pelit kertovat Kratoksen – tuon maailman vihaisimman videopelimaskotin edesottamuksista antiikin jumalten pelinappulana. Sarjan prologina toimivassa Chains of Olympuksessa palautetaan auringon jumalaa liekehtivine vaunuineen kiertoradalle ja trilogian kahden ensimmäisen osan väliin sijoittuvassa The Ghost of Spartassa etsitään Kratoksen kadonnutta veljeä. Tarinat istuvat loogisesti pääpelin aikajanaan, mutta eivät varsinaisesti tuo siihen mitään uutta. Kratos mouhoaa, jumalat puukottavat selkään ja pelaaja etsii yhä sitä nappia, jolla ohittaa välianimaatiot.

Kunhan ei anna yksiulotteisen päähenkilön tai langan ohuiden juonikäänteiden hämätä, paljastuu paketista kaksi varsin kelvollista toimintapeliä. Sekä Chains of Olympus että The Ghost of Sparta ovat apinoineet isoveljiensä konseptia ja pelattavuutta suorastaan kellosepän tarkkuudella, tuottaen juuri oikeanlaisen yhdistelmän, taistelua, ongelmanratkontaa sekä hieman nolommanpuoleista asennetta ja väkivaltaa. Paluun tekevät niin sarjan tavaramerkiksi nousseet eeppiset pomotaistelut, kuin ylitsevuotavasta mahtipontisuudesta ammentava tasosuunnittelu. Kyyti on yhä lineaarinen kuin Helsingin metro, mutta virikkeellinen.
Sodan jumala on elementissään turpakäräjillä. Taistelut etenevät tuttuun tyyliin, väistelemällä, torjumalla ja erilaisia iskusarjoja napsuttelemalla. Tiukan paikan tullen isketään maagisilla erikoisliikkeillä ja suurimmat hirviöt kukistetaan verisillä quick time eventeillä. Antiikin tarustoista inspiraationsa imeneet viholliset tarjoavat reilun ja monipuolisen vastuksen, eivätkä ne myöskään epäröi näpäyttää, jos niitä lähestyy väärällä tekniikalla. Taistelut myös muuttuvat pelin edetessä, sillä Kratos oppii uusia liikkeitä ja kouriin tarttuu matkan varrelta kaikkea pikkunäppärää kättäpitempää. Kevyt progressio on omiaan säilyttämään touhun mielenkiintoisena loppuun saakka.

Isoveljien hyvät opit näkyvät myös pelien rytmityksessä. Turhaa täytesisältöä vältellään viimeiseen asti ja aina kun pelaaja luulee nähneensä kaiken, tiputetaan eteen kuvankaunis maisema, loppuvihollinen tai jokin muu pelattavuutta piristävä elementti. Copypastettujakin taisteluita löytyy, mutta vain harvakseltaan. Rytmin kannalta olennaiset suvantokohdat on hoidettu sinne tänne ripotelluilla puzzle-osioilla. Loogisten ongelmien kanssa painiminen ei taida olla sodan jumalan vahvuuksia, sillä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tie aukeaa vipuja vääntelemällä, laatikoita työntelemällä tai näiden kahden yhdistelmällä.

Puhtaina remasterointeina Chains of Olympus ja The Ghost of Sparta ovat esimerkillisiä suorituksia. Grafiikka on saanut odotetusti teräväpiirtokäsittelyn ja 3D-TV:n omistajille tarjoillaan stereokuvaa. Lopputuloksen rinnastaminen natiiveihin PS3-julkaisuihin olisi liioittelua, mutta ei näitä ihan heti PSP-peleiksikään arvaisi. Pisteitä täytyy antaa myös kontrolleista, jotka on portattu muistuttamaan alkuperäisiä God of Wareja. Toisin sanoen, tekijät ovat lisänneet tuen PSP:ltä puuttuvalle oikealle analogiohjaimelle, jolla Kratos hyppii pois iskujen tieltä.
Vaikka remasterointi on hoidettu hienosti ja oppia maanmainioista esikuvista on ammennettu suurella kauhalla, jää sekä Chains of Olympuksesta että The Ghost of Spartasta hieman toisluokkaisen julkaisun tuntu. Ne keskittyvät pääasiassa kopioimaan edeltäjiensä hyviä ideoita, mutta eivät uskalla tai osaa viedä sarjaa uusille urille. Kun toteutus ei jo ihan teknisistäkään rajoitteista johtuen voi kohota esikuvien tasolle, jää jäljelle kaksi peliä, jotka ovat melkein kuin God of Wareja – eivät vaan ihan yhtä hyviä. Tämä riitti vielä PSP:llä, mutta PS3:lla tavallinen kuluttaja joutuu toden teolla miettimään, saisiko rahoilleen parempaa vastinetta God of War Collection Volume I:stä tai trilogian päättävästä God of War III:sta. Pelisarjan vannoutuneille ystäville sisällölliset ja visuaaliset kompromissit eivät liene kynnyskysymys, kunhan pelattavuus on kunnossa. Ja onhan se. Faneille God of War Volume II tarjoaa mainion välipalan sarjan vääjäämättömiä jatko-osia odotellessa.