Joe Danger: Special Edition arvostelussa

Brittiläisen indiepelikehittäjä Hello Gamesin ensimmäinen peli, Joe Danger julkaistiin alunperin Playstation 3:lle PSN-verkossa viime vuoden kesäkuussa. Nyt Joe Danger porhaltaa myös Xboxille ladattavana pelinä Special Edition version muodossa.

Pelissä omaksutaan Joe Danger nimisen motoristi hurjapään rooli ja lähdetään tahkomaan mitä erilaisempia ratoja lävitse moottoripyörän selässä. Pelin peruskonsepti muistuttaa paljolti suomalaisen Redlynxin kehittämää ja etenkin Xboxilla valtaisaa suosiota saavuttaneelta Trials-peliltä, mutta pelattavuudeltaan kuin ulkoasultaankin Joe Dangerista kuitenkin löytyy riittävästi eroa oikeuttaakseen olemassaolonsa. Visuaalisesti peli on piristävän värikäs ja sarjakuvamainen, kun taas pelattavuudeltaan se on paljon anteeksiantavampi ja sitä kautta helpompi muidenkin kuin peliveteraanien lähteä kokeilemaan. Ohjattavuudeltaan Joe Danger on Trialsin kanssa melko identtinen: RT on kaasu, LT jarru ja pakki, minkä lisäksi X:llä voidaan pomputtaa Joen mopoa.

Samankaltaiset kontrollit eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että pelit olisivat samalla viivalla vaikeustasonsa kanssa. Trials muistetaan todella viehättävänä ja addiktioivana, mutta samalla hermojakin raastavana vaikeimpien ratojensa kanssa. Joe Danger sen sijaan on paljon leppoisampaa kaahailua, jossa ei ihan samalla tapaa tarvitse keskittyä oman pyörän jokaiseen liikkeeseen pelin päättävää virhettä välttääkseen.

Joe Dangerissakin on kyllä mukana jonkin sortin fysiikanmallinnus, mutta se ei missään nimessä ole Trialsin tapaan äärirealistinen (Joe Dangerissa voi esimerkiksi peruuttaa ilmassa). Silti Joe Dangerissakin vaaditaan pelaajalta tietyn tason varovaisuutta, ettei mopo kaadu tai ettei Joe Danger lyö päätään seinään ja putoa naamalleen maahan. Tästä huolimatta Joe Dangerissa voi kuitenkin melko huoletta ja vaivatta tehdä ilmaflippejä työntämällä vasenta tattia oikealle, ajaa boosti pohjassa taivaan halki A-nappula pohjassa, sekä tehdä erilaisia ilmastuntteja melko huoletta peliohjaimen RB- ja LB-nappuloiden avulla. Enemmän Joe Dangerissa varsinaista fysiikanmallinnusta keskitytäänkin erilaisiin ansoihin, kuten piikkeihin, hai-altaisiin ja pään korkeudella oleviin puomeihin, jotka voivat kaikki kohtua Joen kohtaloksi. Trialsin tapaan myös Joe Dangerissa on onneksi mukana eräänlainen checkpoint-systeemi, joten kulloinkin pelattavaa rataa ei ole aina sössimisen jälkeen pakko aloittaa alusta.

Joe Danger: Special Edition on erikoisversio viime kesänä Playstation 3:lle julkaistusta Joe Danger pelistä. Rataeditorilla varustettu Special Edition tuo mukavasti lisää elinaikaa tälle mukavan rennolle arcadepelille, joka on selkeästi hakenut vaikutteita suomalaisten tekemästä Trials-temppuilupelistä. Joe Dangerissakin ideana on päristellä moottoripyörällä hurjista hyppyreistä ja muista stuntteja vaativista esteistä, mutta “JD” on pelinä paljon anteeksiantavampi ja siinä mielessä rennompi pelikokemus.

Siinä missä Trialsissa ideana oli saada mahdollisimman hyvä aika ja samalla mahdollisimman vähän kaatumisia, ei Joe Dangerissa – tai varsinkaan sen urapelissä – pääideana ole saada parasta aikaa kasaan, vaikka se toki on plussaa ja auttaa nousemaan korkeammalle Liven pistetilastoissa. Joe Dangerissa riittää kun pääsee ehjänä maaliin, mutta mitä pidemmälle sen yksitoistaosaisessa urapelissä etenee, sen haastavammaksi homma muuttuu. Myöhemmässä vaiheessa nimittäin tarvitaan kultaisia tähtiä avaamaan uusia ratoja, siinä missä alkupuolella urapeliä uusi rata aukeaa heti kun edellisen on suhannut lävitse.

Tähtiä sen sijaan kertyy, kun suorittaa kussakin kentässä tarjolla olevia haasteita. Haasteet saattavat olla kaikkien sinisten tähtien kerääminen, kaikkien kultakolikoiden kerääminen, huippuajan päihittäminen tai vaikkapa kaikkien kirjainten kerääminen, joista lopulta muodostuu sana “danger”. Jokaisesta suoritetusta haasteesta saa tililleen yhden tähden ja yleensä tähtiä vaativat radat maksavat kahdesta viiteen tähteä. Haasteita voi lähteä suorittamaan mistä tahansa jo aiemmin tahkotuista kentistä, joten sinänsä tähdet eivät ole kovinkaan pahasti kiven alla, eivätkä stoppaa pelaajan etnenemistä – ainakaan jos suorittaa kustakin kentästä niitä yksinkertaisimpia haasteita.

Useimmat pelin kentistä ovat pikaisia pyrähdyksiä, mutta juuri sen vuoksi Joe Danger on niin hauska: mihinkään yhteen kenttään ei tarvitse jumittua pitkäksi aikaa ja haasteita suorittamista voi palata aina kokeilemaan uudelleen, jollei niiden saavuttamisessa heti onnistu. Ainoa pelinpysäyttäjä ovat oikeastaan kentät, jotka vaativat useita tähtiä avaamiseen. Tällöin pelaajan on palattava kokeilemaan juurikin jo kertaalleen suoritettuja kenttiä ja etsiä niiden joukosta sellaisia, joissa on tarjolla haasteita, joita pystyy parhaansa mukaan suorittamaan. Yleensä kaikkien tähtien kerääminen on se kaikkein helpoin tavoite. Huippuaikaan sen sijaan tai vaikkapa kaikkiin jättimaalitauluihin osuminen ovat hieman haasteellisempia tavoitteita, mutta ei kuitenkaan mahdottomia, kunhan alkaa muistaa ulkoa sen miten rata menee ja missä kohtaa ne kaivatut kultakolikot tai tähdet tulevat eteen. Jotkin radoista nimittäin sisältävät junaratojen kaltaisia “vaihteita”, joita ristiohjaimella käskyttäen pelaaja voi vaihtaa Joe Dangerin ajoreittiä. Useimmmiten reittivaihtoehtoja – silloin kun niitä eteen harvoin tulee — on kaksi, mutta joskus niitä saattaa olla kolmekin. Mikäli valitsee väärän radan ja kolikot tai muut, joita yritti kerätä jäävätkin toiselle radalle, on haasteen suorittaminen aloitettava uudelleen, sillä kaikissa tapauksissa pelaaja ei voi peruutella takaisin vaihteelle reittivalintaa muuttamaan.

Urapelin lisäksi sisältöä tarjoavat pelimuoto the lab, kahden pelaajan paikallismoninpeli, sekä Xbox-versiolle yksinoikeudella mukaan lisätty sandbox -pelimuoto, jossa pelaaja voi luoda ja tallentaa maksimissaan kahdeksan omatekemäänsä stunttikisaa, jotka koostuvat niin ikään kahdeksasta yksittäisestä kisasta. Omatekemiään ratoja voi sitten lähetellä ystävälistalla oleville pelaajille ja vastaavasti pelaaja voi ladata omien ystäviensä lähettämiä ratoja pelattavakseen. Tällä tavoin peli saa jo pelkästään sandbox-pelimuodosta paljon lisää elinikää.

Lisää puuhailtavaa tuo myös The lab. Se pitää sisällään urapelin kisoihin nähden tukun hieman lyhyempiä kenttiä, jotka ovat eräänlaisia taitojen hiomistestejä. “Laboratoriossa” pääsee siis kokeilemaan mitä kummallisempia ansoin ja estein varustettuja haastavampia ratoja, jotka “myyrämies” on omassa rauhassaan pelaajan päänmenoksi kyhännyt. Esimerkkinä eräässä kentässä on ensin hypättävä “trampoliinin” päälle ja sen jälkeen boostia käyttäen “lentää” ilman halki, ikävän terävien piikkien välistä onnistuneesti. Samalla, kun the labin kenttiä takoo lävitse, se myös opettaa ajamaan paremmin itse urapelissä ja saavuttamaan niitä huippuaikoja erinäisin erikoiskikoin.

Siinä missä urapeli on pituudeltaan 11-osainen, on the lab viisiosainen setti ja jokainen osa sisältää neljästä kuuteen kenttää pelattavaksi. The labissa idea on pohjimmiltaan on sama kuin urapelissäkin. Tarkoituksena olisi päästä siis ehjin nahoin maaliin, mutta mieluiten tietysti samalla haasteita suorittaen. The labia varten on olemassa oma tähtisysteeminsä, joita kerätään yksinomaan the labin kentistä. Urapelin tapaan jotkin the lab-pelimuodonkin kentistä vaativat muutaman tähden avaamiseen ja tähtiä saa kerättyä suorittamalla haasteita onnistuneesti.

Kun urapeliä tai sandboxia tuntuu tahkonneensa riittävästi ja the lab on kahlattu puhki, voi soittaa kaverille ja pyytää tätä tulemaan seuraksi pelaamaan moninpeliä. Kaksinpeliä varten tarjolla yksitoista erilaista moninpelikisaa. Moninpelissä ideana olisi toki ideana tulla ensimmäisenä maaliin, mutta aina se ei ole niin helposti sanottu kuin tehty, kun radat ovat täynnä hyppyreitä, esteitä ja kaikkea muuta mukavaa urapelin tapaan.

Kokonaisuutena Joe Danger: Special Edition on varsin hauska ja piristävän erilainen pelikokemus Xbox Liven markkinapaikalta poimittavaksi. Sen inspiraationa on selkeästi toiminut RedLynxin Trials-pelit, etenkin varmasti Trials HD, mutta samaan aikaan se tuo pöytään omanlaisensa pelifysiikat ja pelattavuuden, ollakseen riittävän erilainen. Mikäli pelin 1200:n MS-pisteen, eli noin neljäntoista euron hintalappu ei päätä huimaa, riittää Joe Dangerissa hupia useammaksikin illaksi. Joe Danger on yksi harvoja pelejä, joista ei oikeastaan juuri pahaa sanottavaa löydy.