Arvostellut: Mikko Kosonen, 27.joulukuu 2018

Peliarvostelu

Leisure Suit Larry – Wet Dreams Don’t Dry

Pelin nimi:Leisure Suit Larry - Wet Dreams Don't Dry
Alusta:PC
Kehittäjä/Julkaisija:CrazyBunch/Assemble Entertainment
Pelaajamäärä/Moninpeli:1 pelaaja, ei moninpeliä
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Leisure Suit Larry - Wet Dreams Don't Dry kansikuva

Valkoiseen polyesteripukuun jo viimeiset 31 vuotta pukeutunut huono-onninen Larry Laffer on kultavuosiensa jälkeen pelisarjana poukkoillut huono-onnisesti sinne tänne kuin flipperin kuula ilman sopivaa koloa.

Viimeisimmät kolme Larry-peliä ovat olleet enemmän tai vähemmän kehnoja yrityksiä herättää pelisarjaa henkiin. Edes koko sarjan ja hahmon aikoinaan luonut ja lisenssiä nykyiseltä omistajalta, Codemastersilta, lainannut Al Lowe ei siinä itsekään kovin kummoisesti Leisure Suit Larry: Reloaded pelillään Kickstarterin voimin onnistunut viitisen vuotta sitten. Nyt LSL-lisenssi on taas lähtenyt lainaan ja lyöntivuorossa on kokematon saksalainen CrazyBunch.

Onko saksalaisista tavoittelemaan niitä sarjan kovimpia hetkiä? Vai lörpsähdetäänkö surkeuteen, kuten aiemmin yrittäneet Vivendi, Codemasters sekä Al Lowen oma uusintayritys?

Saksalaisten Larry ei varsinaisesti ole jälleen yksi uusintastartti, mikä on erittäin hyvä asia. Peli ei myöskään ole uusioversio allekirjoittaneen suosikkipelistä Larry 3:sta (yhyy!) eikä edes jatkoa Larry 7 -pelille. Hyvänä asiana voidaan pitää sitä, että peli ei varsinkaan ole jatkoa niille Larry Lovagen 3D-seikkailuille.

Leisure Suit Larry: Wet Dreams Don’t Dry -pelin alussa Larry Laffer löytää itsensä maan alta (ensimmäisessä pelissä Larry joutui aina kuollessaan maan alle, jossa sitten miehestä rakennettiin uusi kopio ja lähetettiin takaisin peliin). Tätä läppää on siis jalostettu ponnahduslaudaksi uuden pelin alulle ja boom! naistenpokailija tekee paluun – maan alaisesta laboratoriosta.

Maisemat näyttävät tutuilta. Kas, sehän on New Lost Wages – eli ykköspelistä tuttu Lost Wages, eli oikean elämän Las Vegasia parodioinut paikka. Pelin alkaessa edustalla häämöttää tuttu Lefty’s Bar ensimmäisestä pelistä, mutta kaikki näyttää jotenkin oudolta ja erilaiselta. Valkoasuinen Larry luulee, että on yhä 1987. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että hän onkin ollut vain jäähyllä 31 vuotta ja eletään 2010-luvun loppua. Ei sen kummempaa. Larrya ei haittaa, sillä naisia näyttäisi edelleen olevan olemassa maapallolla ajankulusta huolimatta.

Larryn uusi vanha pärstä

Visuaalisesti peli näyttää sinänsä varsin hyvältä. Pehmeää käsin piirrettyä 2D-grafiikkaa, jossa hahmomalleihinkin on kiinnitetty paljon enemmän huomiota kuin Al Lowen rebuutissa. Larry näyttää pitkälti siltä omalta karikatyyriversioltaan. Suurin muutos lienee Larryn kasvanut pituus hiukan pienentynyt nenä ja tasaisempi hiustenkasvu. VGA remaken ajoilta asti Larrya kun alettiin piirtää Danny Deviton kokoisena kaljamahaisena isonenäisenä ja kiitorataa päänahkaansa rakentaneelta hahmolta. On vaikea kuitenkaan sanoa, näyttääkö hahmo nyt paremmalta vai astetta dorkammalta.

Jos pelistä julkaistu, rajoitettu erä ensimmäisen Larry-pelin hengessä visuaalisesti tuotettuja PC big box -paketteja eivät riitä vakuuttamaan CrazyBunchin olevan sarjan faneja sitä todistaa myös eräs toinenkin seikka. Larryn tuoreimpiin seikkailuihin on nimittäin saatu ripaus aitoa Larrya, sillä jo pelin ensimmäisestä ääni-Larrysta (osa 6) asti mukana ollut Jan Rabson on jälleen ääntelemässä höntin kuuloista Larry Lafferia. Mies oli mukana myös molemmissa 3D-peleissä sivurooliin jätetyn Larry Lafferin äänenä sekä mukana Reloaded -pelissä. On pakko sanoa, että on melko huikea ja harvinainen saavutus sinänsä äännellä yhtä ja samaa pelihahmoa jopa kolmella eri vuosikymmenellä ja onnistua vieläpä kuulostamaan melkein samalta. Se, että onko Robson mieleen vai ei, on toki makuasia. Allekirjoittanut piti Larryn hahmosta enemmän silloin, kun hahmo vielä puhui vain tekstilaatikoiden kautta.

Piirakkapuhelimen aikakausi

Larryn pelin alussa löytämä PiPhonen prototyyppi herättää Luumufirman johtoportaan kiinnostuksen ja Larry kutsutaan vettä purskuttavaksi kullipallitorniksi rakennettuun lasiseen tornitaloon, jota johtavat Bill ”BJ” Jobs ja Faith Less. Jälkimmäinen saa Larryn kuolaamaan, mutta onni ei oitis ole miehen matkassa. Faith ei suostu treffeille poloisen kanssa, ennen kuin miehen Timber-arvosana on 90.

Niinpä alkaa Larryn taival seksin saamiseksi ja Faithin tavoittelu. New Lost Wegasista kun löytyy muitakin naisia (ja miehiä) – käydään ne kaikki läpi ja hankitaan kaikilta huippuarvosana Timber-profiiliin pisteiden nostamiseksi sinne maagiseen rajaan.

Pelin ”tarina” pyörii tutun asian ja teeman ympärillä. Larry yrittää pokata New Lost Wagesin naiset parhaansa mukaan, mutta luuseriksi tuomittu kun on, tietää jokainen mitä tuleman pitää. Sarja noloja tilanteita, enemmän tai vähemmän tyhjäpäisten naisten seurassa, joista noloimmat hetket vieläpä tallentuvat pilvipalveluun muistoiksi.

Käytännössä jokainen vastaantuleva, enemmän tai vähemmän bimbomainen nainen haluaa Larrylta jotain, ennen kuin vihjailevasti mainittu Larryn kuolaama äksöni voi alkaa ja Timber-pisteet lopulta nousta. Larryn, eli pelaajan on siis ratkottava erinäisiä puzzleja ja tehdä palveluksia näille vaativille naisille ja välillisesti myös joillekin muille hahmoille, jotta pääsisi tavoitteisiinsa ja saisi poikuutensa pois päiväjärjestyksestä – kenen tahansa kanssa. Tämä on melko tuttua useammista sarjan peleistä.

Koska ollaan edelleen Lost Wagesin maisemissa, ajellaan jälleen ykköspelistä tuttuun tapaan taksilla ympäriinsä. Koska ollaan ”tulevaisuudessa” New Lost Wagesissa, ei taksia enää huudella tolpalta, vaan hierotaan älypuhelimelta Unter-sovellus (Uber) auki ja kutsutaan siviilikuski paikalle. Taksin kyydissä suhaillaan tosin vain kerran, muistojen kunniaksi. Sen jälkeen lokaatiosta toiseen liikutaan kätevästi karttaruutua klikkailemalla.

Jos Unter on vähän kuiva vitsimuunnelma (saksalaisen uber-sanan vastakohta) ovat sitä aika pitkälti myös useammat muut lapselliset ja liian hölmöt parodioinnit. Sanat Farcebook, Instacrap ja Timber eivät jää vieraiksi ensikertaa elämässään älypuhelinzombejen vallankumoukseen liittyvälle Larrylle.

Nykyaikaisesti kaikilla New Lost Wagesin asukkailla on suositun Luumufirman PiPhone-älypuhelin, jonka logo muistuttaa vaginaa. Nämä jutut hymähdyttävät kerran pari, mutta onneksi näitä ei kuivalta tuntuvien ensiminuuttien jälkeen enää jauheta kyllästymiseen asti, vaan ne jäävät taustalle ja peli lähtee kevyempänä käyntiin. Olisi ollut sinänsä mielenkiintoista nähdä menneisyyden dinosaurus toikkaroimassa enemmänkin nyky-yhteiskunnassa, yrittäessään sopeutua nykyajan muuttuneisiin asioihin. Vanhan, poissa kuvioista kauan olleen hahmon sijoittaminen nykyaikaan kuitenkin rajoittuu periaatteessa siihen, että Larry käyttää ”taianomaista” vilkkuvaa laitetta ja kyselee mitä internet ja ”wyfie” ovat.

Se tarina mikä tarjolla on, on siis melko ohutta sorttia, vaikka jotain pientä haarautumaakin sen naistenmetsästyksen rinnalla nähdään. Mitä tulee puzzlesuunnitteluun ja pelin toimimiseen näin yleisellä tasolla, on uusi Larry-peli yllättävänkin hyvin toimiva point&click seikkailupeli. Suurin osa pelin keston ajasta liikutaan New Lost Wagesin viiden eri lokaation välillä, joihin sitten mahtuu jokaiseen useampia yksittäisiä ruutuja tutkailtaviksi. Lopuvaiheessa peliä nämäkin kuviot vaihtuvat.

Klassiseen seikkailupelityyliin taskuihin nyhdetään maisemista irti kaikki mikä matkaan lähtee ja sitten sovelletaan puzzlejenratkonnassa käyttämällä esineitä johonkin objektiin tai hahmoon pelimaailmassa, tai vaihtoehtoisesti yhdistelemällä inventaariovalikossa olevien muiden esineiden kanssa.

Pähkinänsärkemistä luumun saamiseksi

Leisure Suit Larry: Wet Dreams Don’t Dry -pelin pulmalogiikka on sitä sellaista ”sarjakuvalogiikkaa”, mutta suurimman osan ajasta peli ymmärtää pysyä kuitenkin suhteellisen loogisella päättelyllä ratkeavien ongelmien parissa. Vain muutaman kerran pelin aikana jäin pahemmin jumiin. Tähän ainakin jonkinlaisena apuna löytyy modernille seikkailulle ominainen hotspottien paljastus space-näppäimellä.

Muutaman kerran ratkaisu johonkin puzzleen taasen oli kenties ehkä turhankin ällöttävä ja ”pikkutuhman” rajan ylitse jo vähän tanssahdeltiin. Jonkun pepussa ollutta kurkkua käytetään apuna muutamaankin otteeseen pelin aikana. Miten saadaan takakujan rotta jallitettua ansaan? Laitetaan maahan kortsu ja sen sisään käytettynä saatu (juustonhajuinen) dildo. Paketille rakennetaan vielä aukinaisena pysyvä suuaukko, ja kas, rotta kömpii ansaan. Näitä tällaisia puzzleja on kuitenkin vain muutamia ja peli pitää huumorinsa pääasiassa pieruhuumorin tasolla seikkailuruutujen tarjotessa sen suurimman visuaalisen vihjailun genitaalialuehassutteluun.

Epäloogisia ja sekavia puzzleja ei ole niitäkään joukkoon eksynyt montaa – osa puzzleista on jopa nokkelia ja hauskojakin. Tylsintä puzzlekastia edustavat kenties ”miten saadaan rakennettua diskopallo” ja mistä pelaaja olisi voinut tietää, että tuikitavallinen kyltti onkin kauppiaan mielestä vintagea tosi arvokas. Aivan. Parhaimmillaan pelin logiikka kuitenkin ehtii iskostua päähän niin, että joitain puzzleja tulee naksuteltua lävitse onnistuneesti putkeen useampiakin ilman suurta jumiin jäämistä.

Mitä tulee uuden Larry-pelin visuaalisuuteen, on pelin värikäs 2D-grafiikka varsin toimivaa ja taustat sopivalla huumorilla piirrettyjä – lyhyesti sanottuna pelin visuaalinen anti istuu muun pelisarjan pelien kanssa melko hyvin yhteen. Hahmot naisista sivuhahmoihin ovat suunnittelultaan kaikki onnistuneen oloisia, itse Larrysta mainitsinkin arvostelun alussa. Pidemmän päälle kaikkiin hahmoihin kuitenkin tottuu – kuten Larryn ääneenkin, joka varmasti on aina jakanut ja tulee jakamaan mielipiteitä. Muut hahmot hoitavat ääninäyttelynsä kiitettävästi ja kokonaisuutena audiovisuaalinen puoli toimii hyvin.

Pelin eri lokaatiot ovat riittävän erilaisia toisiinsa nähden, jotta peli pysyy mielenkiintoisena, mutta niitä olisi voinut olla muutama enemmänkin. Tällaisenaan, pelissä kun juostaan niin moneen otteeseen niitä samoja paikkoja koluten. Joskus jossain lokatiossa kun saattaakin olla jokin uusi mukaan kerättävä objekti tai vaikkapa dialoginpätkä jonkun hahmon kanssa, mikä edistää peliä ratkaisemalla kokonaan tai osittain jonkin puzzlen. Loppupuolella peliä vaadittavan ratkaisun löytämiseksi koluttavien samojen ruutujen tutkiminen, samojen taustamusiikkien soidessa, alkaakin jo hiukan kyllästyttää.

Loppusanat

En Al Lowen epäonnistuneen remaken jälkeen enää olisi uskonut näkeväni uusia Larry-pelejä, mutta saksalaiset pääsivät yllättämään positiivisesti. Kokonaisuutena Leisure Suit Larry: Wet Dreams Don’t Dry nimittäin on ainakin yleiseltä kantilta katsottuna varsin pelattava ja hyvällä ja selkeällä käyttöliittymällä toteutettu, melko pitkäkin seikkailupeli, joka irtoaa Steamista alle kolmella kympillä. Se on myös parasta Larrya sitten Larry 7:n, joten kyseessä ei ole mitenkään hassumpi saavutus kehittäjältä.

Pelin teema totta kai jakaa mielipiteitä – kuten aina – mutta mitään liian ronskia ei ole ja peli pysyy kiltisti melkeinpä jopa pikkutuhman alapuolella ja Larryn ikuisessa nolaamisessa. Sarjan pitkäikäisemmille faneille on luvassa myös useita yksityiskohtia ja nyökkäyksiä sen alkuperäisen Larry-pelin suuntaan. Mikäli seikkailu- ja puzzlehammasta kolottaa, etkä pane Larryn toilailuja pahaksesi, kannattaa peliin tutustua.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Puzzlesuunnittelu pääosin toimivaa
  • - Käyttöliittymä ja yleinen point&click -pelaaminen on sujuvaa
  • - Audiovisuaalinen toteutus toimivaa
  • - Mukana jälleen Jan Robson
  • - Hinta-laatusuhde
  • - Ne pienet yksityiskohdat ja vihjailut alkuperäiseen peliin ja Sierran muihin peleihin

Huonoa

  • - Ne muutamat epäloogiset ja ällöttävätkin puzzlet
  • - Samojen lokaatioiden välillä ravaaminen loppupuolella puuduttaa
  • - Olematon tarina..
  • - ..Joka meinaa myös alkumetreillä hyytyä kamalan kuivaan parodiointiin
  • - Mukana jälleen Jan Robson