Marvel Vs. Capcom 2 arvostelussa

Nimi Marvel Vs. Capcom 2 ei varmastikaan kovin monen korvaan oikein sano yhtikäs mitään. Ei sanonut allekirjoittaneellekaan ja ensinnä sitä kuvittelikin.. En oikeastaan edes tiedä mitä kuvittelin pelin etukäteen olevan. Pelin kantta ja varsinkin tietysti takakannen kuvia katsomalla kumminkin saa pelin idean ja nimenkin tarkoituksen selville ja sitä alkaa jo jonkin verran ymmärtämään Capcomin pelissään käyttämää jokseenkin outoa nimeämispolitiikkaa. Tyyliltään peli on siis yksinkertaista mätkintää tyyliin Street Fighter, Virtua Fighter tai mikä tahansa muu samankaltainen peli. Peli painii samassa sarjassa Capcomin, Capcom vs. SNK pelien kanssa, jossa Capcomin omat pelisankarit sekä SNK:n sarjakuvasankarit ottavat toisistaan mittaa.

Marvel Vs. Capcom 2 eroaa edellä mainitusta pääasiassa sillä, että mittaa Capcomista ottaa SNK:n sijaan niin ikään sarjakuvia tehtailevan Marvelin sankarit.

Peli tarjoaa peluutettavaksi yhteensä ihan kiitettävät 56 erilaista pelisankaria, joihin lukeutuu Capcomin puolelta muun muassa T. Bonne, Amingo, Hayato, Sonson, Anakaris, Sakura, Strider Hiryu ja Jill joka on tuttu Resident Evilistä. Marvelin tallista löytyy sitten esimerkiksi Spiderman, Hulk, Cyclops, Captain America, Wolverine, Venom ja niin edelleen.
Kaikki pelihahmot omaavat erilaisia -ja eritasoisia liikkeitä ja siten tietysti jokin hahmo saattaa olla toista vastaan paljon parempi. Omasta mielestäni on tappelupeleissä erikoisliikkeet ovat ihan kiva lisä, mutta valitettavasti Marvel Vs. Capcom 2:n kohdalla ei voi sanoa samaa.

Capcom on meinaan päättänyt heittää kerralla oikein omaperäiset ja ennennäkemättömät erikoisliikkeet peliin, joka valitettavasti johtaa kyllä siihen että tappelemisesta tulee pakostikin kamalan kaoottisen näköistä katsoa ja ikävä pelata. Jokaisella hahmolla tavallisimpien potkujen ja sekä lyöntiliikkeidens lisäksi useita erilaisia erikoisliikkeitä joita saa aikaan painelemalla eri nappuloiden yhdistelmiä aiheuttaen samalla vastustajille aika kivoja mustelmia.

Esimerkkejä näistä ehkä hieman liian överiksi vedetyistä ja jokseenkin typeristäkin liikeistä on Jilliin taito ampua puolen ruudun kokoisella singolla kaveria, Sonsonin loputtomat pomppivat apinat, Amingon muuttuminen entistäkin jättiläismäisemmäksi kaktukseksi joka sinkoaa ruudun poikki ja Anakariksen hölmö kyky leijua ilmassa jalat erillisinä edellä sekä muun muassa mahdollisuus luoda jättimäinen tappopyramidi sinne missä aurinko ei paista ja niin edespäin. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin tämä edelläkin kuvailtu ylilyönti liikkeiden suhteen koskeen enimmäkseen Capcomin hahmoja ja vaikka Marvelinkin hahmoilta näitä liikkeitä löytyy niin on ne sentään pidetty ainakin vähän hillityimpinä.

Pelityyppejä pelistä löytyy Arcade, VS, Training ja Score attack pelimoodit. Ensiksi mainittu on se pelin niin sanottu pääpelimoodi jossa pelaaja(t) valitsevat kolme hahmoa itselleen ja lähtevät ottavat mittaa tietokoneohjatuista vastustajista. Tarkoituksena olisi lyödä kaikki vastaantulevat nyrkinheiluttelijat ja jokaisen voitetun matsin jälkeen saa tililleen tietyn määrän pisteitä joilla voi sitten ostella tai niin sanotusti “avata” pelattavaksi uusia hahmoja. Tapa oli mielestäni paremmin toteutettu kuin yleensä peleissä joissa pitää saada pelaamalla avattua uusia asioita. Pisteiden kerääminen ja niillä ostaminen on paljon mielenkiintoisempaa ja auttaa pitämään mielenkiintoa enemmän yllä. Koko homman läpipeluun jälkeen palkintona pitäisi kait sitten vielä olla jonkinlainen videonpätkä.. Hurraa.

Trainining on tarkoitettu pelin mitä hullunkurisimpien erikoisliikkeiden opetteluun ja pelimoodissa saakin sitten ihan huolella vetää vastapuolen kaveria turpiin ilman pelkoa siitä, että saisi luuvitosta omaan naamaansa kostoksi. Ihan hyvä ratkaisu sinänsä tehdä tällainen erillinen harjoittelumoodi, sillä usein mätkintäpeleissä käy juuri siten että liikkeet opitaan jos opitaan ja jos opitaan niin sitten silkalla kaikkien nappuloiden hakkaamisen tuottamalla tuurilla. VS moodi onkin sitten tarkoitettu pelkästään kaksinkamppailua ja eittämättä, kuten niin usein muissakin peleissä on kaksinpeli kaverin kanssa se hauskin juttu. Ei kaksinpelistäkään kumminkaan Marvel Vs. Capcom 2:ta kokonaan pelastamaan ole. Score Attack onkin sitten nimensä mukaisesti moodi, jossa voi yksinkertaisesti keräillä niitä hahmojen ostoon vaadittavia pisteitä.

Graafisesti Marvel Vs. Capcom 2 ei ole todellakaan tämän päivän terävintä kärkeä, tai edes lähelläkään Xboxin hienoimpia pelejä. Jostain kumman syystä Capcom on nimittäin ottanut grafiikan suhteen jo aika vanhahtavan 2D-tyylin tarkoittaen sitä että tappelu hoituu sivulta kuvatussa ympäristössä, jossa karkean näköisen 2D-hemmot potkivat toisiaan naamaan vaikkakin taustat ovatkin ihan mukiinmenevää 3D:tä. En tiedä sitten, että onko Capcom yrittänyt vanhaa tekniikkaa käyttämällä yrittänyt luoda jonkinlaista sarjakuvamaista fiilistä peliin siinä pelossa, että 3D-mallinnetut ukkelit olisivat näyttäneet liikaa muovisilta tai jotain. Joka tapauksessa ratkaisu on mielestäni mennyt aika lailla metsään ja tunnelma onkin kuin pelaisi jotain takavuosien 16-bittisen Super Nintendon peliä.

Pelin ääniosasto ei yhtään ainakaan auta poistamaan yllä mainittua fiilinkiä vanhentuneesta pelistä, sillä varsinkin musiikkipuoli on hirveää miditasoiselta kuullostavaa jazz-tyylistä pimputusta ja renkutusta. Mieleen tuleekin helposti esimerkiksi Capcomin Megaman sarjan pelit joissa kuultiin ainakin aikoinaan samantyyppistä musiikkia. Muu äänimaailma koostuukin sitten hahmojen japanilaiskuulloisista taistelun tuoksinassa kuuluvista ähinöistä ja puhinoista, sekä erikoisefektien eri äänistä, jotka nekin kummatkin tuovat mieleen vanhat kunnon ajat.. Negatiivisessa mielessä.