Monster Hunter World

Monster Hunter World arvostelussa

Toinen toistaan kamalammat hirviöt saavat köniinsä tässä koukuttavassa ja kauniissa open world -roolipelissä.

Teksti: Mikko Kosonen, 19.2.2018 Arvioitu lukuaika: 7 minuuttia
Arvostelun Monster Hunter World kansikuva

Monster Hunter on Capcomin pelisarja, joka sai alkunsa Playstation 2 -konsolilla vuonna 2004. Suosio poiki jatkoa ja sitten lisää jatkoa. Kolmas osa ”Monster Hunter Tri” julkaistiin kuitenkin aluksi vain Wiille, mutta myöhemmin myös PS3:lle sekä WiiU:lle eri nimivariaatioin. Sarjan neljäs osa hyppäsi kokonaan isojen konsoleiden ohitse ja nyt viides, Monster Hunter World -nimeä kantava toimintaroolipeli on jälleen tuonut pelisarjan takaisin isoimmille alustoille.

Käytännössä homma on pysynyt samana alusta asti: pelaaja heitetään ison toimintaroolipelin maailmaan nimensä mukaisesti monstereita jahtaamaan ja – lahtaamaan. Temmellyksen aikana tapetaan niin pienempiä kuin niitä jättimonstereitakin. Jättien lahtaaminen kuitenkin vaatii aikaa ja voimakkuutta ja oikeanlaista välinettä, eikä millään aloittelijan aseilla ja suojavarusteilla kukisteta pelin myöhempiä ja alati kovenevia vastuksia.

Pääasiallisesti edellispelien tapaan Monster Hunterin maailmassa tapetaan liskomaisia hirviöitä, dinosauruksia muistuttavia toinen toistaan isompia ilmestyksiä sekä muun muassa tulta syökseviä äärimmäisen hankalia lohikäärmeitä. Esimerkkinä hirviö nimeltä Anjanath – joka pelin kansikuvassakin höyhenineen komeilee – muistuttaa kovasti kenties tunnetuinta dinosaurusta, T-Rexiä.

Pelin alussa Monster Hunter -laivasto (mukanaan pelaajan mykkä hahmo) on matkalla kohti tuntematonta mannerta (New World) aikeenaan selvittää miksi vanhemmat lohikäärmeet matkaava kyseiseen paikkaan kymmenen vuoden välein. Piankos jo joudutaan merihätään ja pulaan. Jättimäinen hirviö nousee merestä ja tuhoaa laivaston, mutta perille kuitenkin päästään. Käy ilmi, että myös uusi maailma on monstereiden valtaama ja se pitää puhdistaa, jotta siellä kukaan ihminen voisi rauhassa asustaa. Samalla tietysti jahdataan vanhaa lohikäärmettä, Zorah Magdarosia.

Monster Hunter Worldin pelimaailmana toimiva manner on jaettu viiteen erilaiseen, toisistaan miljöön ja monstereiden osalta poikkeavaan isoon karttapalaan, joissa jos jonkinlaisia monstereita kohdataan. Ensimmäisenä seikkaillaan varsin vehreässä puoliviidakkomaisessa ”muinaisessa metsässä”, mutta myöhemmin tarjolla on myös aavikko- ja lumimaisemaakin. Samoille alueille palataan tarinatehtävien aikana useampaan otteeseen ja esimerkiksi aavikkomaassa vierailun jälkeen palataan jälleen muinaiseen metsään uusien hirviöiden pariin ja niin edelleen. Onkin ihan mukavaa, että peli ei jätä mitään maisemista taakseen tietyn vaiheen jälkeen ja se lisää vaihtelevuutta.

Aivan pelin alussa luodaan oma metsästäjä kiitettävän monipuolisella hahmoeditorilla sekä samalla annetaan ulkonäkö ja vaatetus myös pelaajan apurina toimivalle taistelukissalle, Palicolle, nimeä ja väritystä myöten.

Metsästäjiään pitkin mannerta juoksuttavan tutkimuskomission tukikohtana pelissä toimii osittain laivaston laivoista koottu paikka nimeltä Astera, jossa kehitellään varusteita ja aseita sekä taotaan kokonaan uusia.

Tukikohdassa voidaan myös ottaa suoritettavaksi erilaisia tutkimuksia. Näistä yksinkertaisimmat ovat ekolokiset tutkimukset, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että maailmalle lähtiessään pelaaja kerää tutkimustiimille vaikkapa kuusi kappaletta sieniä tai koluaa tusinan verran luukasoja – näistä sitten palkitaan tutkimuspisteillä, kun pyydetyt määrät täyttyvät. Monsteritutkimukset sen sijaan avautuvat sitä mukaa kun kustakin monsterista on kerätty tarpeeksi jälkiä, limakasoja, ulostetta tai vaikkapa otettu talteen irtihakattuja osia. Tutkimuksen avulla niitä voi lähteä jahtaamaan uudelleen, uuden palkkion muodossa. Joskus tutkimuksissa halutaan tosin, että hirviö vangitaan eikä tapeta.

Kanttiinissa voidaan käydä syömässä kissojen pyörittämässä ravintolassa ennen reissuun lähtöä. Syömällä voidaan hetkellisesti nostaa oman hahmon kykyjä ja saada vaikkapa puolustus- ja hyökkäysarvot väliaikaisesti koholle, joka luonnollisesti edesauttaa menestystä taistelussa kentällä.

Keskeisenä resurssina pelaajalle pelissä toimivat kehityspisteiden ohella Z-valuutta. Näitä molempia tarvitaan lähes aina, kun jotain uutta luodaan tai vanhaa päivitellään. Niin ja raaka-aineet ovat nekin tuikitärkeitä, kuten missä tahansa itseään kunnioittavassa roolipelissä. Olipa ne sitten sieniä, kasvien kukkia, luita tai vaikkapa jonkin hirviön suomuja tai muita osia, tarvitaan lähes kaiken valmistamiseen rahan ja- tai pisteiden lisäksi X määrä raaka-aineita, joita siis saa vain ja ainoastaan kentältä kerättyä. Aseiden ja varusteidenkin päivittely vaatii raaka-aineita. Tässä kohtaa monsteritutkimukset ovat myös hyödyllisiä; jotkin asepäivitykset kun esimerkiksi vaativat vaikkapa palan Great Jagrasin nahkaa tai muuta vastaavaa – jos sitä ei ole, saadaan sitä tällä tavalla kätevästi kerättyä lisää tutkimusten ohessa.

Pääideana pelin tarinatehtävissä olisi siis painua kentälle, etsiä ja jäljittää kulloinkin haluttu monsteri (ne jättävät jälkiä luontoon) ja lahdata kyseinen iso otus kun se on viimein paikannettu. Kuulostaa helpolta? Sitä se ei kuitenkaan oikeastaan ole. Jo ensimmäinen isompi hirviö, keltainen päälle hyökyvä lisko, Great Jagras, on sekin jonkinasteinen mörkö kukistettavaksi etenkin heikoimmilla varusteilla ja tehottomilla aseilla.

Kaikilla monstereilla on kuitenkin omat heikot kohtansa. Ne voi kokeilla ja arvata itse, mutta niitä voi tutkia kenttäoppaastakin. Perehtyminen kannattaa, sillä monstereilla on myös kohtia joihin iskut eivät yksinkertaisesti tehoa sekä kohtia, joita tarpeeksi hakkaamalla saadaan kuoripanssari lopulta murtumaan ja haavoittuvaiseksi iskuille.

Erilaisia aseita peli tarjoaa jalkajousesta katanaan, jättivasarasta miekka-kilpi -yhdistelmään sekä muun muassa jättikirveeseen. Aseet eroavat muun muassa tehokkuudessa sekä ketteryydessä. Tehokkaampi ase tuottaa hitaampaa liikesarjaa kentällä, eikä monstereiden vastahyökkäyksen alta pakeneminen kankeamman aseen kanssa olekaan aivan yhtä helppoa. Peli ei ole siis taistelumekaniikaltaan mitään nopeatempoista hack ‘n’ slashia. Aseista erilaiset jalkajouset tarjoavat etätaistelua useiden erilaisten ammustyyppien kera, mutta ne ovat tehoiltaan heikoimpaa luokkaa. Aina ei oikeansuuntainen asevalinta edes auta ja selkään tulee. Ei muuta kuin leuka pystyyn ja uutta taistelua valmistelemaan.

Perinteistä hahmon kuolemista Monster Hunter Worldissa ei sinänsä ole, mutta hirviönmetsästykseen on yleensä annettu omat ehtonsa. Ennen kuin tehtävä otetaan vastaan, peli kertoo ehdot ja useimmiten se tarkoittaa sitä, että aikaa on noin 50 minuuttia ja ”pyörtyä” eli toisin sanoen HP:n valuminen nolliin saa tapahtua vain kaksi tai kolme kertaa, joskus jopa vain kerran. Pyörtymisen jälkeen pelaaja kiikutetaan paareilla takaisin perusleirin teltalle, josta voi sitten lähteä uudelleen takaisin toiminnan keskelle tai vaihtoehtoisesti ensin teltalla vähän vaihdella varusteita ja aseita toisiin tai jättää vaikkapa kissan leiriin, jos haluaa. Esineitä, kuten puteleitakin voi teltassa valmistaa raaka-aineista, tai myydä pois turhaa matkan varrella kertynyttä roinaa ja tehdä tilaa hahmon rajoitettuun esinepussiin jollekin tarpeellisemmalle tavaralle. Matkagrillikin löytyy leiristä nälkäiselle taistelijalle, mikäli pelaaja haluaa väliaikaisesti tukikohdan kanttiinin tapaan nostaa omia taisteluarvojaan ja parantaa onnistumismahdollisuuksiaan.

Mikäli tehtävän aikana pyörtyy yli sallitun määrän, metsästys epäonnistuu. Kerätty XP tosin säilyy pelaajan molemmilla hahmoilla, kuin myös kerätyt tutkimuspisteet. Vaikka tehtävä siis epäonnistuisi, voi oma metsästäjä ja Palico nousta hahmotasoissa. Hyvä niin, sillä monesti epäonnistuneissakin keikoissa palaa helposti puolikin tuntia tai jopa se vajaa tunti aikaa yritettäessä. Rahapalkkiokin kun jää saamatta ja luonnollisesti jos kyseessä on oma tarinatehtävä, eteneminen tyssää ja on kokeiltava uudelleen paremmalla onnella. Onneksi hahmo kehittyy tälläkin tavoin, joskin hitaasti. XP:n tärkeys korostuu HR:n eli hunter ratingin nostamisessa, sillä kussakin tehtävissä on minimivaatimus sille, mikä pelaajan HR-tason tulee olla, jotta osaa voi ottaa.

Peliä voi varsin hyvin pelata aivan yksinäänkin, mutta mitä edemmäs mennään ja mitä vahvempia ja hankalampia hirviöitä komissio haluaa pelaajan metsästävän, huomaa nopeasti, että edessä on käytännössä kaksi vaihtoehtoa; pitkäjänteisempää grindaamista yritys-epäonnistumis -saralla ja omien varusteiden ja aseiden asteittaista parantelua enemmän samoja hirviöitä uudelleen lahdaten. Vaihtoehtoisesti voi suorittaa tehtäviä yhdessä muiden pelaajien kanssa netin välityksellä.

Peli ei kuitenkaan muutu miksikään läpihuutopieksemiseksi silloinkaan, kun mukana on kolme muuta metsästäjää, sillä peli skaalaa automaattisesti haastetta, eli monstereiden kestokykyä korkeammalle sen mukaan monta pelaajaa sessiossa on mukana.

Hauskana ja kätevänä pikkuominaisuutena pelaaja voi lähteä jahtiin aluksi yksinään, mutta jos alkaa tuntua liian vaikealta, voi taivaalle ampua SOS-ammuksen, joka välittyy hätähuutona muiden pelaajien tehtävätaululle. SOS-tehtävät löytyvät erillisen tehtävälistan alta. Oma kokemukseni arvostelun aikana oli se, että pelaajat tuntuivat vastaavan hätähuutoon melko hyvin ja apua sai. Lisäkädet eivät kuitenkaan aina auta ja selkään eräälläkin reissulla tuli kahdesta nettiapurista huolimatta.

Sarjan aiemmista osista poiketen aivan kaikkea pelin puuhasteltavaa voi pelata nyt joko yksin tai moninpelinä, mitään ei ole rajoitettu puolin tai toisin. Toki yhdessä muiden kanssa monstereita lahdaten se kaikkein suurin hohto ja selviytymisadrenaliini pienenee, mutta välillä metsästys muiden onlinepelaajien kanssa on silti hauskaa ja käytännön tasolla homma tuntuisi toimivan melko ongelmitta, ainakin viimeisimmän 1.06 päivityksen myötä.

Kun peli käynnistetään, saa pelaaja valita päävalikosta luodaanko oma peli asetuksineen vai liitytäänkö jo olemassa olevaan peliin. Jos luodaan oma peli, voidaan esimerkiksi valita saavatko peliin liittyä vain tasoltaan aloittelevat vai kokeneet metsästäjät vai molemmat tyypit. Tätä tosin voidan säätää myös pelin aikanakin tehtävätaululta. Voidaan valita, mitä tehtävätyyppiä pääasiassa pelataan (esimerkiksi tarinatehtävät tai tutkimukset) ja esimerkiksi kytkeä kokonaan äänichatti pois päältä, mikäli ei halua muun tiimin kanssa höpötellä.

Monster Hunter World toimii nautinnollisena toimintaroolipelinä niin yksin kuin porukassakin. Pelistä löytyy jatkuvasti uusia pieniä yksityiskohtaisuuksia ja uusia asioita opittavaksi pelillisellä puolella. Samaan aikaan pelin visuaalinen loisto jaksaa ihastuttaa jokaisella käynnistyskerralla. Peli vyöryttää ruudulle upeannäköistä grafiikkaa isokokoisessa ja avoimessa pelimaailmassa, joka pitää sisällään vaihtelevat vuorokaudenajat sekä vaihtuvat sääolot. Capcomin open world -osaaminen oli vaikuttavaa jo aikoinaan edellisen sukupolven pelissä Dragon’s Dogma.

Monster Hunter World on vienyt tätä upeutta entistä pidemmälle. Punertavana hohtava auringonlasku näyttää yhtä upealta kuin siniharmaana hohtava öinen tähtitaivas täyskuun kera. Maisemia piiskaava sademyrsky on sekin vaikuttava näky, vesistöjen efekteistä puhumattakaan. Monsterit ovat nekin erittäin vaikuttavan näköisiä ja vaikka yhtäläisyyksiä muun muassa dinosauruksiin sekä oikean elämän liskoihin on vedetty, on monstereissa käytetty hienosti mielikuvituksellisuutta. Jokaisen uuden ison monsterin kohtaaminen on aina mukava yllätys.

Pienenä nipotuksen aiheena mainittakoon, että ihan aina peli ei ole niin “avointa maailmaa” kuin antaisi olettaa. Joskus nimittäin monsterinlahtauksen aikana, kun yrität esimerkiksi paeta villiintynyttä monsteria vähän kauemmas energiaa tankkaamaan, tuleekin huomattua, että vastaan tulee näkymätön seinä, joka ei välttämättä päästäkään pelaajaa hyppäämään alas kielekkeeltä tai hyppäämään kivien tai aluskasvillisuuden ylitse. Nämä tällaiset hetket ovat aika harvassa, mutta aina välillä pelin isokokoisen maailman lineaarisuuteen törmää.

Kaiken kaikkiaan Monster Hunter World tarjoaa paljon sisältöä ja älyttömän koukuttavaa sellaista, mutta se myös ottaa jotain – nimittäin paljon aikaasi. Pelin kenties ainoita huonoja puolia onkin se, että jokainen yksittäinen monsteriquesti vie aikaa yleensä lähemmäs sen tunnin, eikä kesken pelin voi tallennella. Jos epäonnistuu tehtävässä, vievät seuraavat lisäyritykset aikaa ynnättynä entistä enemmän. Samaan aikaan tämä haastavuus on kuitenkin yksi niitä pelin koukuttajia; pikkuhiljaa paremmaksi ja paremmaksi, kunnes lopulta se uusikin monsterituttavuus kukistuu – jos ei yksin niin sitten porukalla!

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • Hahmonluontityökalut ovat kattavat
  • Paikoitellen todella kaunis katsoa
  • Isonoloinen pelimaailma
  • Hahmonkehitys
  • Kaikenlaista pikkupuuhasteltavaa riittää hirviönlahtauksen ohella
  • Toinen toistaan hurjemmat hirviöt ovat vaikuttavia ja haastavia
  • Palico-kissa on hauska taistelupari
  • Nettimoninpeli lisää syvyyttä monstereiden lahtaamiseen

Huonoa

  • Laajat pelialueet ovat paikoin kuitenkin lineaarisia
  • Yhden monsterin kaatoyritykseen menee helposti tunti kerrallaan, eikä kesken tehtävän voi tallentaa