MotoGP 25 on yllätyksetön vuosipäivitys mainiolla arcade-ominaisuudella

MotoGP:n 2025 kausi ja samalla kaikkiaan kausi numero 77 on parhaillaan käynnissä – tätä kirjoittaessa kuluneena viikonloppuna ajettiin Espanjan Aragon GP, joka on kalenterin 22 kisasta kahdeksas. Pistetilastoa hallitsevat espanjalaiset Marquezin veljekset, kuusinkertainen mestari Marc sekä mestaruutta vielä vailla oleva pikkuveli Alex, vain 32 piste-erolla toisistaan.

Milestonen MotoGP-sarja on kuin täydellinen juna – se ei myöhästy vaan saapuu totutusti laiturille kaksipyöräisen mestaruussarjan fanien iloksi. Mukana pelissä ovat kaikki kuskit (Moto2, Moto3 ja MotoGP) sekä aidot 22 rataa. Milestone on tehnyt moottorinvaihdoksen rautapuolelle ja nyt alla hyrrää Unreal 4:n sijaan tuorein viitonen. Suomalainen ratahaave Kymiring ei ole enää mukana.

Sisällöllisesti tarjolla on melko perinteistä tavaraa: pikakisaviikonloppu, uramoodi, mestaruusmoodi, nettipeli sekä jaetun ruudun paikallispeli, lyhyt tutoriaali sekä time trial parhaiden aikojen tykittämiseen. Erikoisuuksia edustavat race off sekä MotoGP academy. Viimeksi mainitussa valitaan rata ja hinkataan niiden erillisiä osia. Kukin rata on jaettu neljään osaan, joista viimeisessä ajetaan kokonainen kierros. Ideana olisi saavuttaa kaikissa edes yksi kolmesta mitaliajasta.

Päävalikkoon race off -valikon taakse kätkeytyy ihan uusiakin ajoluokkia, joita myös uramoodin aikana pääsee ajelemaan. Mibibikes, flat track sekä motard ovat hauskoja kokeiltavaksi niin yksin kuin moninpelinäkin, mutta miinuksena on se, että kullekin luokalle on vain kaksi rataa, joiden taustoja kaunistavat Italian kauniit viljelysmaisemat sekä ranskalainen vuoristomiljöö. Miniprätkät ovat MotoGP:tä pikkukoossa ja motard tarjoaa ikään kuin crossipyöriä sileillä renkailla ja alustana asfalttiradat.

Lajien osalta oikeassa elämässä nousussa olevassa flat trackissa ajetaan crosspipyörillä ainakin jossain määrin perää heittäen, mutta pelissä flat trackin ajaminen ei tuntunut kivalta. Sivuluisussa meno on ideana kiva, mutta ohjaus onkin kankeaa ja jostain kumman syystä jokaisen mutkan jälkeen kesti useita sekunteja ennen kuin peli ymmärsi pelaajan painavan kaasua pohjaan – nopeastikos sitä putosi sitten joukon hännille, mikäli laittoi aloitusruudun vitossijaa alemmaksi. Toisaalta ei niin väliksikään, että flat track ei liiemmin nappaa, kun nämä ajoluokat ovat ratavähyytensä vuoksi melkeinpä ”minipeleiksi” luokiteltavaa hetken hupia, vaikka uramoodissa esiintyvätkin.

Täysin uutena juttuna on varmasti monen hartaasti vuosien saatossa kaipaama arcade-moodi, joka laittaa Milestonelle niin rakkaat simulaatioon nojaavat kaksipyöräiset talliin ja laittaa vaihteen viihteelle. Arcade-asetuksen ollessa päällä mutkissa voidaan painaa kaasu pohjassa, perä ei ala heittämään eikä juurikaan tarvitse murehtia kaatumisesta kanttareille lipsuessaankaan eikä hiekka tee ajokkia epävakaaksi. Mutkat voivat silti helposti mennä pitkäksi, jos ei pysy tarkkana ja kolaroimalla muiden kisaajien kanssa voi edelleen kaataa itsensä ja vastapuolen, eivätkä sateen kostuttamat ajoradat aina tarjoa täydellistä pitoa vaan kaatuminen kyllä yhä onnistuu. Silti, huomasin, että arcaden kanssa pystyin ajamaan peliä ensi kertaa vakavasti ohjaamonäkymästä. Ohjaamokuvakulma, etenkin ääniä vaimentava kypäräkuvakulma nostaa tunnelman kattoon ja kun siitä näkövinkkelistä ajaminen alkaa vielä sujuakin, on tunnelma katossa!

Vahinkoa pyörään ei arcadessa saa aikaiseksi eikä tarvitse murehtia renkaiden, tai bensan kulumista, eikä pyörän säädettäviä sähköapuja tai sitä otetaanko helpotukseksi yhdistetyt jarrut vaiko ei – kaikki on arcadessa simppelimpää ja pääasiana hauskanpito ja tässä arcade-ominaisuus myös hienosti onnistuukin.

Vaikka helpotettu ajomoodi ei MotoGP academy ja time trial -pelitiloissa toimikaan, on arcade-ominaisuus silti eräällä tapaa suuri pelastaja, sillä näin muutoin MotoGP 25 on jopa neljän vuoden tauon jälkeen pelisarjan pariin palaavalle (allekirjoittaneelle) melko koruton julkaisu, vaikka mukana olevaa sisältöä sinänsä pelaileekin ihan mielellään.

Time trialin (kuin kisojen aika-ajojenkin) osalta mainittakoon, että turhan tiukat säännöt pilaavat muuten kivaa tiukan ajan tavoittelua: radanreunusten ylittäminen invalidoi kierroksen, kaatuminen siihen päälle ja seuraavakin kierros on valmiiksi diskattu. Ei muuta kuin valikon kautta uusi lentävä lähtö päälle, ja uusi ja uusi… Ratareunojen järjettömän typerää vahtaamista en ymmärrä oikean elämän F1-sarjassa, enkä jaksa sellaista varsinkaan videopelissä – höllätkää vähän!

Pitkäikäisintä hupia lienee henkilökemioihin, kuskimarkkinoihin sekä tiimin kanssa kehittävään jutusteluun ajokin kehittämisen muodossa keskittyvä uramoodi, jossa nousu legendaksi voidaan aloittaa Moto2, Moto3 -luokastakin pääsarjan sijaan. Uramoodi onkin ihan riittävä syvällisempää pelailua kaipaavalle ja hyvä vaihtoehto mestaruusmoodille. Lähdetään tavoittelemaan menestystä, mutta samaan aikaan kanssakisaajien hymiönaamat olisi mielellään saatava peruslukemilta vihreiksi hymyiksi.

Välit muuttuvat suuntaan jos toiseen kisojen aikana, mutta myös radan ulkopuolellakin some-ikkunassa, jossa jengi heittää kommenttia ja pelaaja voi vastata takaisin positiivisesti tai alatyylisesti. Kisaviikonloppujen väliin mahtuu race off -hupailua, eli aiemmin mainittuja uusia ajoluokkia. Nämä voi halutessaan ohittaa, mutta niiden ajeleminen nostaa pelaajan pisteitä sen kuskin silmissä, jonka haaste valitaan. Tarjolla on aina kolme haastetta, kuten on ajoluokkiakin. Tarkoitus olisi kerätä mainepisteitä, eli XP:tä, joka sitten taas on tallipomojen mieleen ja mahdollistaa kuskimarkkinoilla käynnistyvät huhut. Mikäli paremmassa tallissa kuitenkin on kuski, joka pelaajasta tykkää kyttyrää, voi paikka jäädä haaveeksi.

Pelin alkeet, kuten jarruttamisen ja mutkat opastava lyhyt tutoriaali onkin sitten sen verran lyhyt, että se ei omasta mielestäni opeta oikeastaan mitään, ennen kuin se jo sanoo pelaajalle näkemiin. Pelaaja viskataankin melko kylmiltään veteen. Tässäkin mielessä arcade pelastaa: laitetaan moodi aktiiviseksi ja jos ei muuta iloa saa, niin ainakin arcaden ollessa päällä on mukavan rentoa opetella ajamisen perusteita ja harjoitella matalammalla oppikäyrällä miten oikealla jarrukaasu -yhdistelmällä tullaan mutkiin, samalla voidaan kokea ratoja ja opetella ulkoa niiden mutkat ja muodot – ennen kuin sitten mahdollisesti vaihdellaan vaativampaan pro-asetukseen, jossa saakin sitten olla jatkuvasti veitsenterällä ja viralliset säännötkin ovat tiukemmat.

Tykkäsin Milestonen Ride-pelisarjan tuoreimman osan ajotuntumasta hyvinkin realistisena, mutta MotoGP 25:ssä en aivan päässyt samaan hyvään fiilikseen. Osaltaan syynä tähän on MotoGP 25:n bugailevat tärinäpalautteet peliohjainten osalta. Vielä kuukausi sitten, pelin julkaisun aikaan, ne eivät toimineet ohjaimissa Steam-foorumeiden mukaan lainkaan ja nyt peliä on tämänkin osalta olevinaan pätsätty, mutta oma (kuten joidenkin foorumilaistenkin) kokemus on, että ne ovat edelleen erittäin olematonta sorttia – värähtelyä ei melkein meinaa edes tunteakaan, joka tekee ajamisesta kamalan tunnotonta, verrattuna juurikin vaikkapa arvostelemani Ride 5:n erinomaiseen dual sense -ohjaimen haptiseen palautteeseen. MotoGP 25:ssä PS5 dual sense -ohjaimen haptiikka ei toiminut, tärinät olivat vaisut, kuten kahdella muullakin kokeilemallani Xbox-peliohjaimella.

Arcadessakin vaisut tärinäpalautteet totta kai syövät fiilistä, mutta koska ajaminen on anteeksiantavampaa, ei fyysinen palaute ole aivan niin kriittinen. MotoGP 25:stä löytyy myös muun muassa Dead Island 2 -pelin kaltaista kummaa EOS-bugailua. Jokaisen käynnistyksen yhteydessä peli haluaisi asentaa Epicin sovelluksen, en antanut ja sitten päävalikossa peli kiukuttelee tuon tuosta EOS-ongelmaa (epic online services) ja herjaa, että peli pitäisi ehkä asentaa uudelleen, jotta Epicin palvelut toimisivat kunnolla. Miksi minun pitäisi asentaa Epic launcher, kun pelaan peliä Steamin kautta?

Tekoälyhaasteen osalta voidaan valita adaptiivinen, eli pelaajan ajotyyliä ja taitotasoa oppiva tekoäly, joka kerää dataa pelaajan ajellessa, kunhan asetusta ei säädetä – muutoin data nollautuu. Adaptiivisen kanssa muutamat ensimmäiset kisat ovat melkeinpä läpihuutojuttuja, kunnes käyrä alkaa hiljalleen koventua ja palkintopallisijatkin alkavat olla enemmän työn takana – kisaviikonloppujen aika-ajojakaan ei kannata skipata, mikäli vakavissaan haluaa yrittää voittaa kisoja. Lähdössä saattaa nousta useita sijoja viimeiseltäkin paikalta, mutta kolmen parhaan joukkoon pääseminen tulee olemaan hankalaa.

Tekoäly osaa nimittäin lunastaa paikkansa, mikäli sopivia aukkoja ilmaantuu tai jos pelaajan keskittyminen herpaantuu tai sattuu ulosajautumista. Toisinaan tekoälykisaajatkin osaavat töksiä vähän persuksiinkin ja kaatumisia tulee joko molemmille tai vain toiselle. Parasta pelissä on se, että tekoäly ei ole robottimainen: ne haastavat toisiaan, kaatuvat, tai kaatuvat itsekseen omaan ajovirheeseen ja saavat jopa huomautuksia ratareunuksien yli ajamisesta. Mestaruustaisto onkin pelissä saatu nyt hyvin eläväiseksi. Vaihtoehtoisesti tekoälyyn voi haastetta hakea vanhaan malliin portaattomasti säädettävästä vaikeustasomittaristakin.

Mikäli tekoälyn kanssa pelailua ei maita, voi siirtyä nettilinjoille, jossa maksimissaan 12 pelaajaa voi kisata samanaikaisesti. Arvostelun tekohetkellä sessioita löytyi aina kourallisia, yleensää näkymä kuitenkin oli se, että kaikissa sessioissa oli vain muutamia pelaajia ja kahdentoista pärisijän karkelot jäivät sinne nelikon tasolle. Suurin osa peleistä oli pro-asetuksella, mutta muutamia arcade-sessioitakin pääsi sentään kokemaan.

Arcadessa porukka pysyi hieman paremmin kasassa helpomman ajotuntuman vuoksi ja oli siten hauskempaa, mutta pelleilyksihän se meni melkeinpä kisassa kun kisassa, sillä laiskimmat vetävät mutkia suoriksi ilman kaatumisen ja rangaistuksen pelkoa. Pro-kisoissa saakin sitten olla ihan tosissaan harjoitellut, että pärjää tai pysyy muiden matkassa: yleensä hajonta tapahtuu jo lähdöruudukossa, kun taitavimmat ampaisevat toistensa vanavedessä kauas horisonttiin, muiden hapuillessa perässä. Ensimmäiset kaatujat lopettavat kisansa kesken ja palkintopallille on helppo päästä, kun mukana on enää vain kolme ajajaa. Pro-kokemus ei juurikaan eroa aiempien vuosien nettipelailusta MotoGP-sarjan parissa.

Visuaalisesti pelimoottorinvaihdos ei ole tehnyt kummoisempaa MotoGP 25:lle – peligrafiikka pyörii jouheasti vähän vanhemmallakin testikoneella ja näyttää silti riittävän hyvältä, mutta mitään maata mullistavaa ei juurikaan nähdä. Parasta antia ovat toki itse kuskit pyörineen ja uusinnat paikoitellen näyttäviä kolareineen ja valokuvamoodissa prätkiä voi ihastella ihan läheltäkin. Pelikuvakulmia on erilaisia, joista monelle käytännöllisin lienee se lähempi selkäpuolinen chase-kuvakulma, mutta flow-tilan kaltaista mukavaa nautintoa ja fiilistä sai myös ajamalla ohjaamokuvakulman kypäräkuvakulmasta kuulokkeet päässä ajaessa ja arcade-asetuksen kanssa se jopa pienen harjoittelun jälkeen sujuu kivasti. Sadekeliefektit pelissä ovat erittäin maukkaannäköisiä ja arcadella pelatessa niistäkin ehtii enemmän nauttia.

TV-lähetystä imitoiva alkupresentaatio itsessään sen sijaan vaikuttaa jo moneen kertaan nähdyltä aiemmista peleistä, jossa vain tekstuurit ja ajajien pärstäkertoimet ovat vaihtuneet, mutta animaatiot ja kamerakulmat ovat pysyneet samoina. Tarjotaan lyhyttä rataesittelyä Codemastersin F1-pelejä kömpelömmän kommentaattorin höpöttelemänä, jonka jälkeen kameramies kuvaa aina niitä muutamia samoja kuskeja päivänvarjotyttöineen, kisasta toiseen. Yleensä kuvaan pääsevät Marc Marquez sekä italialainen Francesco Bagnaia. Äänien osalta pyörät kuulostavat hyviltä näin maallikon korviin ja uusintojen aikana kuskeja pläräämällä voi kuulla erot eri valmistajien moottoreissa.

Kaiken kaikkiaan MotoGP 25 on toimiva vuosipäivitys, joka ei välttämättä tarjoile ihmeitä, mutta samaan aikaan arcade-asetus on mukava piristysruiske, jollaista on kaivattu jo pitkään satunnaisempaa pelailua ajatellen, mikäli haluaa seurata aitoa kautta ja siinä sivussa hieman rennommin kisata vaikkapa kuluvan kauden mestaruussarjaa eläväisen tekoälyn kanssa.