Nascar Racing 2002 Season arvostelussa

Papyruksen jo viidenteen osaan ehtinyt Nascar Racing autopelisarja jatkaa pelitalon perinteistä pelisarjaa ja tietysti jonkin verran parempi edeltäjäänsä. Ilmeisesti tämän uusimman osan myötä Papyrus on tajunnut jättää kokonaan pois pelkillä numeroilla pelejä erottavat nimet ja uutukaisen nimeksi onkin laitettu Nascar Racing 2002 Season. Nimensä mukaisesti pelistä löytyvät kaikki kauden 2002 statistiikat kuljettajista rataennätyksiin, sponsoreihin, ratoihin mukaanluettuna uudet Chicagoland Speedway -ja Kansas Oval radat ja niin edelleen.

Tavallisimpien Single Race, Testing Session ja kokonaisen kauden käsittävän Championshipin pelimoodien lisäksi uutuutena on tarjolla Driving Lessons, eli niin sanottu ajo-opetusmoodi, jossa neuvotaan esimerkiksi kuinka tehdään täydellinen varikkopysähdys, opastetaan auton virityksessä ja havainnoillistetaan pelaajalle mitä merkitystä yhdessä sumpussa kilpakumppaneiden kanssa ajamisella oikein onkaan. Tutoriaali oli omasta mielestäni erittäin hyvä ja kattava lisä peliin ja sen avulla ainakin itse aloin paremmin ymmärtämään Nascareita ja siinä samalla opin esimerkiksi myös paremmin ymmärtämään jotkin säännöistä.

Driving Lessonssin toinen ominaisuus, jota etukäteen myös mainostettiinkin on entisen Nascar kuski Darrell Waltripin selostamat infot muutamista pelin Nascar sarjan radoista. Itselleni kyseinen henkilö ei sano yhtikäs mitään, varmaankin lähinnä siksi että en ole koskaan yhtään kokonaista Nascar kisaa TV:stä nähnyt, mutta varmastikin Nascar friikeille kyseinen ominaisuus on todella tervetullut.

Nascar sarjahan poikkeaa paljolti jostain formuloista, esimerkiksi sillä että Nascareissa lähdetään kisaamaan niin sanotun lentävän lähdön avulla. Ehkä tavallisen pulliaisen kuten allekirjoittaneen silmissä suurin ero kumminkin löytyy radoista. Siinä missä formuloista ei löydy yhtään täysin ympyrän tai tarkemmin sanottuna ovaalin muotoista rataa, ovat lähes kaikki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovaaleja Nascareissa. Moni varmastikin ihmettelee hölmistyneenä sitä, että miksi Nascareissa on yli 20 eri rataa jos lähes kaikissa ajetaan vain samanlaista ympyrää? No kauempaa katsottuna ovaaliradat varmasti näyttävätkin identtisiltä, mutta näin ei asianlaita ratin takaa tarkasteltuna kumminkaan täysin ole. Radoissa on eroa näin äkkiseltään ajateltuna leveyden, pituuden, kierrosmäärien ja esimerkiksi sallittujen varikkosuoranopeuksien osalta. Kaikki edellä mainitut tekijät vaikuttavat osaltaan kisaamiseen.

Siihen miten hyvin tai huonosti pelaaja voi menestyä kisassa ei vaikuta pelkästään pelaajan omat taidot, vaan myös se minkälainen tekoäly pelissä on, on hyvin tärkeä seikka otettavaksi huomioon. Onneksi Nascar 2002:n tekoäly on suuremmilta osin hyvä; kilpailijat ajavat hyvin “ammattimaisesti” ja eivätkä anna helposti pelaajalle tilaa, mutta jos kumminkin pelaaja änkemällä änkee sinne sekaan niin parhaansa mukaan kilpailijat sitten yrittävät antavat sitä tilaa välttääkseen kosketusta. Kilpailijat eivät myöskään ole mitään yli-inhimillisiä konekuskeja, vaan ovat nekin pelaajan lailla alttiita tekemään virheitä ajon aikana, joka lisää kivasti realismia. Mikäs sen kivempaa, kuin nousta monta sijaa ylöspäin vain sen takia että edessä olevat autot kolaroivat keskenään ja jäävät taakse pyörimään ympäri radan reunuksia pelaajan kiitäessä ohitse. Kilpakumppeiden “taitotasoa” voidaan myös säätää pelin valikoista 70 prosentista aina 110 prosenttiin, josta 70:llä pelissä nousee helposti aika-ajoissa paalulle ja myös lopulta kisan voittoon, kun taas sillä toisella ääripäällä saakin sitten kisata jo ihan tosissaan. Vaikeustason laaja säätömahdollisuus on mielestäni todella hyvä olla mukana, koska näin jokainen pystyy saamaan aikaan omalle tasolleen sopivan vastustajan.

Pelisarjahan on aina pyrkinyt olemaan mahdollisimman hyvin simuloitu versio oikeasta esikuvastaan muun muassa fysiikoidensa, vaurionmallinnuksensa ja ohjattavuutensa osalta ja uusin Nascarpeli viekin sarjaa taas hieman eteenpäin. Tarjolla pelaajalle on Realistic ja Arcade pelimoodit, joista ensinnä mainittu on tietysti se kaiken realistisin, jolla saa ajella varovasti ettei ajokki lähde vauhdissa käsistä, kun taas arcadella autot pysyvät hyvin hallinnassa ja näin esimerkiksi realistista ajettavuutta vierastavatkin voivat pelistä nauttia täysin siemauksin. Realismitasolla ajettavuus todellakin on realistinen ja mikäli peliä aikoo ajella aivan kaikki realismiasetukset päällä on syytä omistaa jonkinlainen ratti, sillä ilman sellaista menestyminen pelissä on paljon vaikeampaa koska varsinkin mutkissa ajaminen vaatii ehdotonta tarkkuutta jollaista ei näppäimistöllä voi saada. Jos nyt pelistä ihan mahdottomasti pitää ja kumminkaan rattia ei ole onnistuu pelin ajaminen kyllä sujuvasti myös peliohjaimellakin joskaan ei aivan ratin tasolle yllä tarkkuudessaan.

Itse tulin testanneeksi peliä Logitechin MOMO Force Feedback ratilla, jolla ajettavuus oli erittäin tarkka ja vaikka ajokin hallinta onnistuikin hyvin sen avulla niin ei se silti mitenkään liian helpoksi onneksi tehnyt pelaamista. Myös pelin Force Feedback efektit olivat hyvät ja niin sanotusti antoivat hyvin “palautetta” ajamiseen jos esimerkiksi ajokki oli aikeissa lähdössä käsistä mutkassa, niin sen kyllä tunsi hyvin ja siihen osasi siten myös varautua. Edellä mainitun ratin lisäksi kokeilin peliä Microsoft Sidewinder padillakin ja kyllä silläkin peliä pelasi ihan mielellään ja vielä suhteellisen sujuvastikin, mutta kuten sanoin jos haluaa parasta niin on ratti se paras ratkaisu. Näppäimistöä ei kannata edes harkitakaan pelivälineeksi, sillä sen avulla ei saa mitään muuta kuin hampaiden kiristystä aikaan.

Tunnelma pelissä on varsin korkealla kun ajetaan tuhatta ja sataa 42 muun auton kanssa rinta rinnan yhdessä kasassa ja siinä samalla yritetään hiljalleen mennä muista ohi varoen, ettei vain pääse tapahtumaan minkäänlaista kosketusta muiden kanssakilpailijoiden kanssa, koska siitä seuraa lähes aina se, että auto lähtee käsistä ja pahimmassa tapauksessa vielä osuu seinään. Koska Nascar pelit ovat aina pyrkineet mahdollisimman täydelliseen realismiin kuten sanoinkin, niin on myös vaurionmallinnus pyritty tekemään mahdollisimman realistisen oloiseksi peliin. Tässä onkin onneksi onnistuttu hyvin ja autojen törmäillessään seiniin tai muihin kanssakilpailijoihinsa pellit menevät hienosti ryttyyn, osia irtoilee ja autot voivat Nascar nelosessakin nähdyn tavan mukaan lennellä lisäksi katon kautta ympräri useita kertoja todella näyttävästi.

Äänellisesti paljoa valittamista ei Nascar 2002:sta löydy, sillä lähes kaikki pelin vähistä äänistä ovat paljolti tuttuja ja hyväksi havaittuja edellisestä osasta aina hyvätasoisesta varikkokaverin höpötyksestä erinäisiin kolaroimisääniin. Ainoastaan auton moottorin ääni oli jotenkin vaisu, mutta niinhän se taisi olla myös Nascar nelosessakin. Nascar kolmosessa moottorinäänet olivat tosin paljon paremmat ja muhkeammat, mutta paluuta entiseen ei kai kumminkaan tulla näkemään.

Papyrus on onnistunut parantamaan grafiikan tasoa joka kerralla verrattuna aiempaan versioon ja näin tekee myös Nascar Racing 2002 Season. Grafiikka on yleisesti ottaen hienoa; rata ja nurmikkotekstuurit ovat hyvätasoisia, ratojen keskellä ja sivuilla olevien objektien, kuten ihmisten ja autojen määrää on lisätty aiemmista versiosta kiitettävästi ja erityisesti autot näyttävät todella hyviltä.

Valitettavasti hyvä grafiikka tarkoittaa lähes aina sitä, että koneelta vaaditaan enemmän tehoa ja testikoneella olikin vaikeuksia saada peliä pyörimään täysin puhtaasti Direct 3D:llä pelattaessa, vaikka hyvin lähelle päästiinkin. Lähelle pääsyynkin tosin vaadittiin, että laittoi anisotropic filteringin pois päältä, vähensi piirtoetäisyyden 70 prosenttiin, taustapeili ja ruudulla näkyvät mittarit piti myöskin ottaa kokonaan pois päältä ja viimeisenä resoluutio täytyi pitää 1024×768:ssa 16 bittisten värien kera. Alemmille resoluutoille en peliä viitsinyt laittaa koska lopputulos olisi näyttänyt jo aivan liian kaamealta ja riisutulta. Edellä mainituilla asetuksilla peli siis pyöri lähes puhtaasti käytettäessä testikoneen GF2 korttia, mutta jos ja kun pelissä sattui iso joukkokolari niin ruuduunpäivitys putosi lievästi sanottuna sinne pelattavan ulkopuolelle.

Opengl tukikin pelistä löytyi, pelin kauppaversiossa grafiikanlaatu oli tosin paljon Direct3D:tä huonompi, joka kyllä päivityksen onneksi korjaantui. Opengl osoittautuikin sitten hieman nopeammaksi vaihtoehdoksi ja sillä peliä pystyikin pelaamaan 1024x768x32 resoluutiolla, anisotropic filtering päällä, piirtoetäisyyden ja muiden asetusten pysyessä kuitenkin samana kuin yllä. Itselläni oli mahdollisuus testata peliä GeForce 2 Ultra kortin lisäksi myös GeForce 4 Ti4600 näytönohjaimella, jolla pelin saikin pyörimään ihan kivasti 1152x864x32 resoluutiolla kaikki detailit täysillä piirtoetäisyyden pysyessä 70%:ssa. Voi olla että olisi pyörinyt vielä isommillakin resoluutioilla, mutta niitä en tullut kumminkaan kokeilleeksi. Peli todellakin vaatii paljon koneelta ja näytönohjaimelta, joten jos pelin aikoo hankkia niin on syytä tosiaankin omistaa hyvä kone.

Ennenkuin pelin 1.1.0.1 päivitys ehti tulla ulos, tuli peliä testailtua kauppaversiona jonkin verran ja lukuisten bugien joukosta omalle kohdalleni sattui peliä pelatessa muutama. Ensinnäkin peliä vaivasi jonkinasteinen kontrollibugi, sillä useasti kun pelin käynnisti, joutui padin/ratin kalibroimaan aina uudestaan ja sen lisäksi keskityksetkin onnistuivat välillä vain jotenkin puolittain, koska ajokki veti välillä koko ajan vain sivulle tehden ajamisesta yhtä tuskaa. Ratilla ajettessa kävi myös muutamaan otteeseen niin, että kalibrointi hävisi kokonaan kesken pelin, joka tietysti pilasi koko kisan.

Toinen bugi liittyi ääniin ja ilmeni siten, että ohjaamokuvakulmasta ajettaessa auton moottorin ääniä ei kuullut ollenkaan. Kyseinen ongelma vaivasi jo pelin demossa, mutta kumminkin tämä ongelma, kuten myös edellä mainittukin tuntuivat hävinneen päivityksen myötä eli toisin sanoen ennenkuin peliä alkaa kunnolla pelaamaan kannattaa päivitys joko imuroida netistä tai sitten pelin “check for updates” ominaisuuden kautta.