Rail Simulator arvostelussa
Rail Simulator on realistinen junasimulaattori, joka näyttää monin paikoin siltä, että se olisi puskettu kiireellä myyntiin, tuotantosyklin junnatessa vielä alpha-testausta edeltävissä vaiheissa. Vaikea sanoa, pilaako pelinautintoa enemmän elintärkeän tiedon jättäminen pois manuaaleista, vaiko askeettinen käyttöliittymä, joka saa Windows 95:n näyttämään käyttöliittymäergonomian edelläkävijältä. Surullisinta tässä on kuitenkin se, että kaiken tämän keskeneräisyyden välistä pilkottaa paikoin myös tekijätiimin vilpitön kiinnostus aihealueeseensa, mutta toisaalta pienen porukan intohimo on huono tekosyy suositella keskivertopelaajaa haaskaamaan rahaansa Rail Simulatoriin, kun viidelläkympillä voi saada jo niin paljon parempaakin täytettä vapaa-ajalleen. Tätä peliä voi suositella ainoastaan junailun ammattilaisille ja heillekin suurella varauksella.
Mikäli jotakuta meistä pyydettäisiin kokoamaan lista itselleen eksoottisimmista peligenreistä, on vaikea kuvitella että kovinkaan monen mieleen edes juolahtaisi noteerata junasimulaattoreita omaksi kategoriakseen. Uskokaa tai älkää, tällekin pelityypille löytyy harrastajansa, sillä EA:n äskettäin julkaisema Rail Simulator edustaa lajissaan ainakin toista junalla huristelun riemuja simuloivaa PC-peliä, jo useamman vuoden ikäisen Microsoft Train Simulatorin jälkeen. Piirit ovat kuitenkin selkeästi pienet, sillä Rail Simulatorin takaa paljastuu samainen Kuju Entertainment, joka aikoinaan vastasi myös MS Train Simulatorin toteutuksesta. Vaikka luultavasti oman alansa veteraaneja ovatkin, ei tekijätiimin nerokkuus ole päässyt tällä kertaa oikeuksiinsa, sillä tarkastelipa peliä sitten alan harrastajan, tai peruspelaajan näkökulmasta, on Rail Simulator toteutukseltaan keskeneräinen kuin länsimetro.
Perusidealtaan Rail Simulator on juuri niin yksinkertainen, kuin mitä aihealueen puolesta voisi odottaa; kyseessä on siis realistinen junasimulaattori, jossa pelaaja päästetään toteuttamaan sisäistä veturikuskiaan neljälle tosimaailmasta lainatulle junareitille, kahdeksan erilaisen diesel-, höyry- ja sähköveturin puikoissa. Vaikka sisällön määrästä ei ole numerologien päitä sekoittamaan, löytyy pelin neljästä reitistä kunnioitettavat 1900 kilometriä kiskoa, uskottavasti mallinnettuine, maisemineen, vaihteineen, asemineen ja ratapihoineen. Mikäli ylimääräisestä vapaa-ajasta ei ole pulaa, pääsee kiskokilometrejä venyttämään pelin mukana tulevalla reittieditorilla ja tarjoileepa pelin kotisivu myös hieman kehittyneempääkin työkalupakkia kotisohvien ratainsinööreille. Mikäli muutkin kotisivun asettamat lupaukset lunastetaan, saa netistä jatkossa myös valmista sisältöä, josta pientä esimakua on annettu seitsemän ilmaiseksi imuroitavan veturityypin muodossa.
Olipa sitä sisältöä tai ei, on vaikea kuvitella Rail Simulatorin avautuvan kenellekään muulle, kuin antaumuksellisimmille veturikuskeille, sillä nekin jotka onnistuvat pitämään tätä normaalille ihmiselle kuolettavan tylsää touhua viihteellisenä, karisevat pois viimeistäänkin siinä vaiheessa, kun joutuvat tekemisiin pelin kankean ja epäintuitiivisen käyttöliittymän kanssa. Junan ajaminen ei helpoimmalla vaikeustasolla todellakaan ole kaasun ja jarrun säätelyä kummempaa, mutta tämäkin yksinkertainen toimenpide vaatii jo manuaalin pläräystä, sillä lähes kaikki pelin toiminnot on ripoteltu hankalien näppäinyhdistelmien taakse, tiputtaen käyttöliittymän opittavuuden hyvin lähelle sitä tasoa, jolla PC-koneet ovat olleet viimeksi MS-DOS-aikoihin. Sähköjunien kanssa ja helpoimmalla tasolla pelattuna opettelun määrä pysyy vielä kohtuullisena, mutta esimerkiksi höyryjunan ajaminen expert-moodissa vaatii perustoimintojen lisäksi jopa yhdentoista uuden funktion ulkoa opettelua, joka näin käyttöliittymämielessä on kaikkea muuta kuin järkevää. Osaa toiminnoista voi myös säätää virtuaaliohjaamosta käsin hiirellä, mutta koska osa ohjaamoista tuhoaa näkyvyyden ja toinen puolikas sisältää kasapäin hiiren toimintaan reagoimattomia vipuja, tulee tätä ominaisuutta hyödynnettyä harvoin edes silloin kun siitä voisi olla iloa. Olisiko kuvakulmasta riippumaton, visuaalisesti esitetty ohjauspaneeli ollut aivan liikaa vaadittu?
Kunhan vapaan ajon kanssa pyristelee sinuiksi ja uskaltautuu Rail Simulatorin tehtävämoodiin, voi varautua uuteen kankeasta pelisuunnittelusta koituvaan ryöpytykseen. Hyvänä esimerkkinä voitanee ottaa Didcotin ratapihalla tapahtuva järjestelytehtävä, jossa pelaajan tavoitteena on vekslata usean vaunuryppään välistä oma rahtinsa ja jatkaa matkaa kohti Lontoota. Pelaaja aloittaa tehtävän keskeltä massiivista ratapihaa vailla harmainta aavistusta, mistä päin lähteä vaunuja metsästämään, eikä alun tehtäväselostuksestakaan ole juuri apua tarjoamaan. Kunhan oikean suunnan saa lopulta määriteltyä päämäärättömän inforuutujen selailun ja lintuperspektiivin avulla, voi matka käynnistyä, ainoastaan tyssätäkseen kiskoilta tippumiseen heti ensimmäisessä liittymässä. Tavanomainen itsensä soimaaminen laiskasta manuaalin ja ohjeistuksen lukemisesta muuttuu hyvin äkkiä turhautuneeksi “mitä helvettiä”-tunteeksi, sillä niin pelin manuaalista, kuin tehtävänannostakaan ei käy kovin hyvin selväksi, että pelaaja edes voi vaikuttaa vaihteiden asentoon. Näppäinlistasta moinen toiminto toki löytyy ja sieltä se epäilemättä olisi pitänyt päätelläkin, sillä ainakaan minun kopioni mukana ei toimitettu sitä foliohattua, jolla voisi vastaanottaa Kuju Entertainmentin pelisuunnittelijoiden aivoaaltoja. Myös pelin tutkakuvaa muistuttavan karttamoodin tulkinta edellyttänee jonkin tasoista psyykkisten signaalien tulkintaa, sillä vaihteiden ja kiskojen värikoodeja ei ole selitetty sen koommin pelissä itsessään, kuin painetussa ohjelehtisessäkään.
Valitettavasti vaunujen vekslailu Didcotin junapihalla on vain yksi esimerkki niistä moninaisista tavoista, joilla Rail Simulator heittää uimataidottoman pelaajan mereen opettelemaan selviämistä, ilman että pelin 16 sivuisesta manuaalistakaan olisi kellukkeeksi. Kunhan pitkällisen itseopettelun tuloksena oppii pelin epäintuitiiviset kontrollit sekä mm. poistumaan karttaeditorista ilman Windowsin task managerin apua, voi junailusta alkaa lopultakin nauttia. Vaikka useimmat pelaajat lienevätkin tässä vaiheessa viskanneet hanskansa naulaan, löytynee aihealueen vannoutuneimpien harrastajien keskuudesta ihmisiä, jotka voisivat niellä vaikka pieniä kiviä päästäkseen lopulta nauttimaan siitä realistisesta simulaatiosta, jota Rail Simulator lähes ylitsepääsemättömien suunnittelu- ja dokumentaatiovajaustensa jälkeen tarjoaa. Samaiset ihmiset osannevat arvostaa sellaisia tavallisen pulliaisen silmissä triviaaleja yksityiskohtia, kuten aitoja, rataosuudelle ja maalle ominaisia signaalitauluja, mahdollisuutta päästä hengestään ajamalla höyryveturilla tunneliin tulipesän luukku auki, sekä pelin jakamia nuhteita virheellisestä toiminnasta, kuten pyörien sudittelusta, äänimerkin tarpeettomasta käytöstä ja vaikkapa matkustajavaunujen ovet auki ajelusta.
Realismi jäänee kuitenkin Rail Simulatorin ainoaksi toteutukselliseksi meriitiksi, sillä audiovisuaalisella puolella tarvotaan samassa syvässä suossa käyttöliittymän kanssa. Äänipuolta kuvannee parhaiten sana “olematon”, metelin rajoittuessa lähinnä oman junan käyntiääneen ja alla juoksevien kiskojen kolinaan. Graafiselta puoleltakaan ei ihmeitä kannata odottaa, sillä maisemien tasainen valaistus ja laitureilla toistensa läpi köpöttelevät, muutamista polygoneista rakennetut matkustajat tekevät parhaansa, vakuuttaakseen pelaajalle PC-pelien graafisen kehityksen pysähtyneen vuodelle 1997. Maininnan arvoista lienee myös se, että muutoin yli kolmenkymmenen kuvan sekuntivauhtia pyörinyt peli tukehtui testikoneella alle kymmenen framen diashowksi joka kerta, kun junan sai suistettua ulos kiskoilta. Saavutushan tuokin, sillä tähän mennessä vastaavaan tehojen ahmimiseen on pystynyt ainoastaan Crysiksen demo (ja sekin 1920×1080 resoluutiolla, “very high” detaileilla).
Vaikka yksityiskohdat ja luovuuteen kannustavat editorit ovat simulaattoreille elintärkeitä, olisin henkilökohtaisesti ollut tyytyväisempi visuaalisesti kauniiseen ja intuitiivisesti ohjautuvaan ruudunsäästäjään, kuin Rail Simulatorin realistiseen, mutta karuun toteutukseen. Ne muutamat fanaatikot, jotka ovat valmiita ylenkatsomaan Rail Simulatorin ala-arvoisia kontrolleja, vajaavaista ohjeistusta sekä karua ulkokuorta, ovat jo epäilemättä oman kopionsa hankkineet ja toivon mukaan investointi palkitaan nettiin putkahtelevalla lisämateriaalilla. Tavalliselle pelaajalle olennaisempaa tietoa lienee kuitenkin se, että olen henkilökohtaisesti valmis syömään vaikka niitä pikkukiviä, mikäli sillä voi välttää paluun tämän katastrofijunan kyytiin. Toisin sanoen Rail Simulatorin suositteleminen kenellekään olisi itseltäni melkoisen moraaliton teko.
