Peliarvostelu

Resident Evil 3

Pelin nimi: Resident Evil 3
Lajityyppi: Survival horror
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä: Capcom
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Petteri Hemmilä, 3.5.2020 Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia
Arvostelun Resident Evil 3 kansikuva

Capcomilla on putki päällä: Resident Evilin läpeensä uudistunut seitsemäs osa palautti sarjan kertaheitolla kauhupelien aateliin ja vuoden takainen Resident Evil 2:n remasterointi todisti ettei kyse ollut yksittäisestä onnenkantamoisesta. Nyt uusiokäsittelyyn on saanut sinänsä erinomainen, joskin edeltäjänsä varjoon jäänyt Resident Evil 3 – Nemesis. Lyhyt ja männävuoden menestysreseptiä kertaava selviytymiskauhupeli ei vedä tälläkään kertaa vertoja erinomaiselle kakkososalle, mutta tarjoaa kaikesta huolimatta varsin kelvollista Resident Eviliä.

Resident Evil 3 istuttaa pelaajan S.T.A.R.S -joukkion legendaarisen tiirikkanaisen, Jill Valentinen, saappaisiin. Viimeisiä Umbrellan vastaisia todisteitaan yksiössään odotteleva Jill joutuu kiperään tilanteeseen, kun sateenvarjofirman tuorein biomörkö kutsuu itsensä kylään suoraan seinän läpi. Satunnaisesta sivuroolista kansikuvapojaksi nostettu Nemesis on kuin Resident Evil 2:n Tyrant, mutta aggressiivisempi ja määrätietoisempi – zombivyöryn kourissa kamppaileva Raccoon City menee päreiksi siinä sivussa, kunhan vaan Jill ja muut ensimmäisen pelin kartanosta selvinneet S.T.A.R.S -sankarit puskevat pikimmiten horsmaa. Jillin epätoivoinen pako näennäisen kuolemattoman Nemesiksen kynsistä johtaa yhteiselle reitille Raccoon Citya evakuoivan Umbrella-sotilaan, Carlosin, kanssa ja eipä aikaakaan kun parivaljakko löytää itsensä kaupunginpelastuspuuhista.

Ensimmäinen Resident Evil sijoittui goottikartanoon ja toinen museon päälle rakennetulle poliisiasemalle. Kolmannen osan puitteina toimii koko Raccoon City. Jillin ja Carlosin omiin episodeihin jaettu seikkailu on tiivis – vain muutaman tunnin mittainen – kujanjuoksu läpi zombien valtaamien katujen ja pikkukauppojen. Matkalle myös vähän perinteisempi kulisseja, kuten viemäreitä, varastoja ja sairaalakäytäviä, ja finaalin puitteina palvelee futuristinen biolaboratorio – kuinkas muutenkaan. Kliseistäkään ei osaa olla pahoillaan, sillä tasosuunnittelu on varsin näyttävää ja yksityiskohtaista, eikä missään yksittäisessä paikassa jumitella liian kauaa.

Kauhukerrointa on löysätty sitten viime näkemän. Jill ja Carlos ovat jo melkein alusta lähtien raskaasti aseistettuja ja vihollisten ruiskuttaminen lyijyllä tuntuu lähes joka käänteessä pakenemista paremmalta vaihtoehdolta. Sydän pompsahtelee kun tekijät sortuvat säikyttelemään, mutta luonnehtisin peliä enemmän painostavaksi kuin pelottavaksi. Myöskin kohtaamiset pelin nimikkomörön kanssa ovat saaneet enemmän toiminta- kuin kauhupelimäisiä piirteitä. Raskain askelein kintereillä tömistelevä Nemesis herättää pakokauhua alkupelistä, kun taas liekinheittimellä tai singolla rähjäävä mutantti palauttaa mieleen lähinnä alkuperäisten Resident Evilien tahattoman komiikan. Nemesiksen pikaisia pyrähdyksiä vaivaa myöskin voimakas skriptaus ja ennalta-arvattavuus. Toisin kuin Resident Evil 2:n orgaanisesti vaeltavan Tyrantin kanssa, pelaaja voi olla varma, että jokainen kohtaaminen Nemesiksen kanssa on suunniteltu voitettavaksi kohtuullisella yrityksellä.

Pelimekaniikoiltaan Resident Evil 3 toistaa sellaisenaan Resident Evil 2 -remasteroinnin temput. Kyse on yhäkin pohjimmiltaan selviytymisseikkailusta, jossa tutkitaan joka nurkka ja notkelma avainesineistä, ammuksista ja parannusyrteistä. Etenemistä rytmittävät lähes yksinomaan lukitut ovet kadonneine avaimineen. Varsinaiset puzzlet voi laskea tällä kertaa yhden käden sormilla. Taisteluissa on löydetty hyvä tasapaino voiman tunteen ja painostavuuden väliltä. Rivizombit uhkaavat vain harvoin pelaajan henkeä, mutta pieleen mennyt kohtaaminen tekee helposti ikävän loven kultaakin kalliimpiin ammusvarantoihin. Katonrajassa notkuvat Lickerit ovat yhä pahuksen vaarallisia kiemurtelijoita ja eri tyyppiset Hunterit tekevät varautumattomasta pelaajasta silsaa mieluusti jo kertalaakista. Aseiden tuntuma on miellyttävä ja jokaiselta viholliselta löytyy heikkoutensa; isopäiseltä Hunter Gammalta voi ampua jalat alta ja zombeiltakin saa revittyä joka raajan, kunhan muistaa viimeistellä homman irvokkaasti lätsähtävällä pääosumalla. Jill ja Carlos osaavat myös näppärät väistöliikkeet, joita opin ainakin itse hyödyntämään vasta valitettavan myöhäisessä vaiheessa peliä. Ominaisuutta olisi voinut korostaa alun tutoriaaleissa kieltämättä vähän enemmänkin.

Resident Evilien klassinen rajoitettu repputila tuntui kolmannessa osassa rehellisesti sanoen vähän historian painolastilta. Tavaroita voi siis kantaa kerrallaan vain muutamia ja loput sullotaan lähimmän tallennuspisteen säilytyslaatikkoon. Ymmärrän hyvin, että tarkoitus on saostaa selviytymistunnelmaa kroonisella ammus- ja varustepulalla, mutta systeemissä on parikin ilmeistä valuvikaa. Ensinnäkään, pelaaja ei voi tietää mitä tuleman pitää – on ihan silkasta arvauksesta kiinni, selviääkö seuraavasta osiosta pistoolilla ja puukolla vaiko kranaatinheittimellä. Useimmiten kiipelistä selviää peruuttamalla lähimmälle tallennuspisteelle, mutta huomasinpa myös kertaalleen jumiutuneeni pakolliseen Nemesis-kohtaamiseen ilman asianmukaisia varusteita. Toisena ongelmana on ammusten ja muiden parannusesineiden niukkuus; varusteita ei ole yksinkertaisesti varaa jättää lojumaan, vaikka reppu olisikin hetkellisesti täysi. Homma ratkeaa kuten edellä, mutta ylimääräinen ravaaminen ammuslaatikon tai yrttipuskan vuoksi ei tunnu kovin mielekkäältä. Systeemillä on toki meriittinsäkin, mutta olisiko kauhea kompromissi lähettää ylijäämävarusteet suoraan säilöön tai piilottaa esimerkiksi avainesineet omaan inventaarioonsa?

Tuotannollisilta arvoiltaan Resident Evil 3 jatkaa edeltäjiensä upealla linjalla. Capcomin oma RE-koneisto tuottaa niin huikeaa visuaalista jälkeä, ettei peligrafiikkaa tahdo erottaa välianimaatioista. Käsikirjoitus ja ääninäyttely on vedetty uusiksi erinomaisin tuloksin. Kaipaan toki alkuperäisten Resident Evilien tahattoman koomista dialogia, mutta myös realistisempi ja rujompi tyyli tuntuu toimivan. Jill ja Carlos ovat pääosin samaistuttavia hahmoja ja tarina etenee hyvää tahtia. Juoni nappasi mukaan siinä määrin, ettei edes pelin järjettömän kornia alkuasetelmaa tullut juuri ajatelleeksi. Pisteet myös siitä, että tekijät ovat malttaneet pitää sinne tänne piilotetut tekstit ja tarinat järjellisen mittaisina. En muista, missä pelissä olisin viimeksi jaksanut lukea joka ainoan päiväkirjan ja kirjeen. Jotain on siis tehty selvästi oikein myös tarinaosastolla.

Resident Evil 3:n viat tuntuvat loppujen lopuksi aika mitättömiltä meriitteihin verrattuna, mutta sitä vaivaa hienoinen kertakäyttöisyys. Tarinan voi vetää uusiksi eri vaikeustasolla ja uusilla varusteilla, mutta siinäpä se. Kokemus on hintaansa nähden lyhyt – lopun arvosanataulukosta voi luntata, että seikkailun rynnistää nopeimmillaan reilusti alle kahden tunnin, eikä omassa verkkaisessa läpäisyssänikään mennyt kuin kuutisen tuntia. Toisaalta lyhyt kokemus on parempi kuin keinotekoisesti venytetty.

Tekijät ovat ilmeisesti itsekin huomanneet tarinan menevän läpi hujauksessa, joten pakettiin on ympätty hieman irtonaiselta tuntuva moninpelimoodi, Resident Evil – Resistance. Omaksi pelikseen asentuva Resistance on viiden pelaajan asymmetrinen nettipeli, jossa nelikko satunnaisia selviytyjiä yrittää selvitä Umbrella Corporationin sokkelosta samalla kun yksinäinen mastermind heittelee kapuloita rattaisiin turvakameroiden kautta. Pahiksella on käytössään koko arsenaali vihollisia ja ansoja aina zombikoirista Tyrantiin ja jalkaloukuista kamerakonekivääriin. Hauskana silauksena Resident Evilin klassisia vihollistyyppejä pääsee ohjastamaan halutessaan myös itse.

Selviytyjät etsivät puolestaan ympäri tasoa kätkettyjä avaimia ja yrittävät pysytellä hengissä. Elämä selviytyjänä on mekaanisesti ehtaa Resident Eviliä, mutta veitsellä leikattavasta kauhutunnelmasta jää ihmisseurassa jäljelle vain rippeet. Kokemus on kylläkin stressaava, sillä aikaa on vain viisi minuuttia ja jokaisesta kuolemasta ja zombinpuremasta langetetaan tuntuva aikasakko. En ole psykologi, mutta tuntuisi mielekkäämmältä jos tiimipeli rakentuisi enemmän kannustimien kuin rangaistusten ympärille – nykyisellään yhdestäkin huonosta yksilösuorituksesta rangaistaan koko tiimiä, kun taas onnistumisista palkitaan kitsaasti. Päivähaasteet, hahmoprogressio ja muu ympärille kiedottu tauhka ei onnistu hämärtämään sitä tosiasiaa, että kyse on pohjimmiltaan yksinkertaisesta tornipuolustuspelistä, jossa oikeastaan vain puolustajalla on hauskaa. Harmillisesti parhaaseen rooliin on myös tunkua, eikä asymmetrisille moninpeleille ominaisen pitkiä jonotusaikoja voi oikein välttää.

Resident Evil 3:n moninpelitarjonta jää juonikampanjan varjoon, enkä oikein tahdo uskoa, että siihen löytyy enää puolen vuoden jälkeen pelaajiakaan. Pieni kyynikko päässäni arvioi Resistancen päätyneen pakettiin vain siksi, että pakettiin tarvittiin sisältöä, eikä vaisua moninpelikokeilua olisi toisaalta voinut julkaista yksinäänkään. Lisukkeista on turha kuitenkaan pahastua, sillä varsinainen pääateria on kaikessa lyhykäisyydessäänkin varsin passelia selviytymiskauhuviihdettä. Resident Evil 3 ei ole ihan niin hyvä kuin edeltäjänsä, mutta valaa kaikesta huolimatta uskoa Resident Evilin tulevaisuuteen. Odotan jännityksellä, mahtaako Capcomin remasterointi-into ulottua klassikoiden klassikkoon, eli Resident Evil 4:ään.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Erittäin viimeistelty niin pinnalta kuin pellin alta
  • - Aseet tuntuvat tehokkailta olematta ylivoimaisia
  • - Yllättävän laadukas käsikirjoitus ja samaistuttavat hahmot
  • - Visuaalisesti upea – etenkin valaistustehosteet vakuuttavat
  • - Juuri sopivassa suhteessa kauhua ja toimintaa

Huonoa

  • - Tarina jää lyhyeksi, eikä tarjoa loputtomasti uudelleenpeluuarvoa
  • - Nemesis on kauhea, mutta liiankin vahvasti skriptattu
  • - Rankalla kädellä rajattu inventaario tuntuu menneisyyden painolastilta
  • - Vaisu asymmetrinen moninpeli mukana vain muodon vuoksi