Arvostellut: Petteri Hemmilä, 1.kesäkuu 2019

Peliarvostelu

Snooker 19 – The Official Videogame

Pelin nimi:Snooker 19 – The Official Videogame
Alusta:Xbox One
Kehittäjä:Lab42
Julkaisija:Ripstone Games
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Snooker 19 – The Official Videogame kansikuva

Jokainen meistä on varmaan joskus sohlannut palloja lähijuottolan biljardipöydässä, mutta harva omaa kosketuspintaa lajin peribrittiläiseen varianttiin, snookeriin. Itsellenikin tämä brittiupseerien ajanvietteestä miljoonaurheiluksi ponnahtanut laji oli tuttu lähinnä Eurosportilta ja oikeastaan “tuttukin” vain siinä mielessä, että tiesin siinä olevan herrasmiesmäinen pukukoodi sekä punaisia palloja. Nykypäivän konsoleille sekä tietokoneelle julkaistu Snooker 19 tarjoaa oivan tilaisuuden perehtyä lajiin, joskin sen verran virkamiesmäisin elein, ettei siitä ole varsinaisesti uusien tulokkaiden houkutteluun.

Snooker 19 antaa ymmärtää jo heti alkumetreiltä, että se on suunnattu ennen kaikkea lajin vanhoille konkareille. Peli pärähtää käyntiin hyödyllisellä tutoriaalilla, joka opastaa lyönnit ja kierteet näin peliteknisinä suoritteina, mutta tavoitteista, säännöistä ja strategioista ei hiiskuta sanallakaan. Valikoiden kätköistä löytyy virallinen lajisäännöstö, joka on hirvittävän hyödyllinen tarkkoja määrittelyjä kaipaavalle, muttei niinkään aloittelevalle pelaajalle, jota kiinnostaa tietää pelin kulku tai vaikka pistelaskun säännöt. Uusille tulokkaille tarjotaan melkeinpä yhtä ainoaa ratkaisua: tartu kepukkaan ja opi asiat kantapään kautta. Onneksi kyse ei ole mistään rakettitieteestä, vaan suhteellisen yksinkertaisesta pallopelistä, jossa pussitetaan vuoroin punaisia, vuoroin muun värisiä palloja.

Kun lajin säännöt alkavat olla selvät, muuttuu Snooker 19 suhteellisen suoraviivaiseksi kokemukseksi. Vasemmalla analogiohjaimella asetetaan lyönnin suunta, oikean puoleisella hienosäädetään lyöntivoimaa sekä kohtaa pallossa, johon ollaan iskemässä. Visuaalinen lyöntiavuste antaa osviittaa siitä, mihin pallot tulevat kimpoamaan, mutta kiinteät kamerakulmat pitävät huolen, että jonkin verran tähtäystä ja tihrustamista on tehtävä myös itse. Jäin kaipailemaan mahdollisuutta kiertää pöytää ja tarkastella tilannetta eri kuvakulmista, mutta kameran lukitseminen lyöjän silmien taakse tuntui toisaalta ihan ymmärrettävältä realismin tavoittelulta. Lyönnin onnistuminen mitataan biljardi- ja golf-peleille tyypillisellä refleksiminipelillä, jossa yritetään pysäyttää liukuvaa mittaria keskelle vaihtelevan levyistä onnistumissektoria. Mittari pysäytys on mäpätty syystä tai toisesta analogiohjaimeen, mikä on sanalla sanoen onneton ratkaisu: analogiohjain on aivan liian epätarkka työkalu tarpeeseen, eikä tattiohjaimen vääntely tunnu yhtään perinteistä napin painallusta autenttisemmalta.

Snooker 19:sta huokuu pyrkimys realismiin niin hyvässä kuin pahassa. Parhaimmillaan se näyttäytyy aitoina peliareenoina, tosimaailman snookertähtinä ja autenttisena, joskin vähän itseään toistavana juontona. Tekoälyn kohdalla realismi tuntuu luodilta, jolla Snooker 19 onnistuu ampumaan itseään molempiin jalkoihin. Tekoälyn osumatarkkuus on armoton ja pelin rytmi menee juuri niin kuin televisiossakin – yksikin kunnon virhe ja toinen osapuoli dominoi erää alusta loppuun. Virheitä on huomattavan vaikea välttää ja etenkin strategiansa kanssa hapuileva aloittelijat saavat maksaa oppirahoja korkojen kera. Tekoälyn vaikeustaso on säädettävissä, mutta tiputus ei oikeastaan paranna tilannetta: vastustajat pussittavat palloja yhäkin keskimäärin robotin tarkkuudella, mutta mukaan ripotellaan vain lisää sellaisia amatöörimäisiä virheitä, joihin edes ensikertalainen ei sortuisi. Myönnän toki, että epätasaisen tekoälyn kritisointi on paljon helpompaa kuin ratkaisujen keksiminen, mutta Snooker 19 pisti miettimään, missä määrin tinkimätön realismi on ylipäätään mielekäs tavoite videopelille.

Sisällön puolesta Snooker 19 keskittyy ihan puhtaasti snookerin eri variantteihin. Puitteiksi tarjoillaan yksittäispelejä sekä erillisiä uramoodeja nouseville tähdille ja vanhoille ammattilaisille. Uramoodit on veistetty käytännöstä samasta puusta: ensin valitaan oma lempitähti ja sitten aletaan parantaa sijoituksia peli peliltä, turnaus turnaukselta. Alter-egolleen voi hankkia uusia peliasuja sekä -varusteita, mutta muutoin kyse on puhtaasta numeropelistä, jossa suurin ilo ammennetaan rankingista sekä statistiikoista. Jos laji tai sen arvoturnausvoitot eivät kuulosta itseisarvoisesti houkuttelevilta, alkaa homma maistua ennen pitkää puulta – ottelut ovat huomattavan samankaltaisia, eivätkä vaihtelevat areenat tai vastapelaajat tuo mitään uutta pelikokemukseen. Ihmisvastustajien haastaminen netissä tai paikallisen moninpelin kautta tuntui huomattavasti mielekkäämmältä kotisnookerin muodolta, joskin tekijät olisi ollut ihan kiva nähdä muitakin pallontökkimisen variantteja kuin ajastimen tahdittamia Shoot-outeja tai kuuteen punaiseen palloon typistettyjä Six-Red -matseja.

Snooker 19 on virkamiesmäinen esitys, josta paistaa turhankin selvästi se, ettei tekijöillä ole ollut aikaa, resursseja taikka visiota tehdä pelistä kiinnostavaa myös hieman kasuaalimmalle yleisölle. Visuaalisesti peli on korkeintaan halpisurheilupelien keskikastia tönkköine pelaajamalleine ja autioine areenoineen, eivätkä korostunut vaikeustaso taikka minimaalinen pelillinen vaihtelu houkuttele palaamaan vihreiden pöytien äärelle omaksi ilokseen. Lopputulos tuo kovasti mieleen Milestonen muodollisesti pätevät, mutta sieluttomat moottoripyöräsimulaatiot. Oppimiskäyrä on armoton etenkin aloittelijoille, enkä edes yritä valehdella, etteikö amatöörimäisyyteni ja turvallinen hajurakoni lajiin vääristäisi perspektiiviäni suhteessa lajin konnossööreihin. Tosiasia on kuitenkin se, ettei minulla ollut Snooker 19:n parissa kertaakaan kovin hauskaa, eikä mikään määrä lisensoitua sisältöä tule tätä asiaa toiseksi muuttamaan.

Yhteenveto

Heikko esitys

Hyvää

  • - Mallintaa lajia uskottavasti
  • - Lisenssi: autenttiset areenat, oikeat pelaajat ja selostus

Huonoa

  • - Analogiohjaimella lyöminen turhan epätarkkaa
  • - Ei kunnollista strategia- tai sääntöopastusta
  • - Tekoäly joko super-tarkka tai super-tarkka ja hölmöilevä
  • - Valtava oppimiskynnys, rankaisee pienistäkin virheistä