State Of Decay arvostelussa

Zombimarkkinat mediassa käyvät ehkä kuumempana kuin koskaan ennen. On monenlaista elokuvaa, TV-sarja ja suuri kasa pelejä kyseisistä epäkuolleista. Monenlaista yrittäjää on tarjolla ja vain harva nousee massasta edukseen pinnalle. State of Decay on hieman erilainen yritys, Undead Labs -pelifirmalta, joka on uusi yrittäjä niin peli kuin koko zombikojuillakin. Ihan täydellä ryminällä markkinoille ei pusketa, mutta ottaen huomioon pelin edullisuuden ja sen, että se on ladattavissa suoraan Live -kaupasta, on State of Decay hyvinkin onnistunut.

State Of Decay:n tarina alkaa leiripaikalta kaukana kaupungin hälinästä ja vie pelaajan suoraan toiminnan keskelle. Tikulla laitetaan melee -taistelutyylillä heti pari hullaantunutta ihmistä matalaksi, ja hetken aikaa ihmetellään, että mistä tämä erikoinen hyökkäys oikein johtui. Parivaljakko kun on autuaan tietämätön maailman menosta, sillä kaupungin laidalle ei radiot tai puhelinlinjat kulje. Hetkeä myöhemmin he löytävät muita, jotka ihmettelevät samaa asiaa, näiden aivottomien otusten kuljeskellessa leirintäalueen teillä ja metsissä.
Pelin pääjuoni ei ole mikään ihmeellinen vaan se on perinteinen ennalta arvattava B-luokan elokuvan tarina, joita on nähty jo aivan rutosti. Toki kaikki hahmojenväliset skismat ja muutenkin ihmistenväliset siteet ovat mielenkiintoisia, eikä hahmot ole tylsiä juuri lainkaan, mutta se punainen lanka on sitä samaa, mitä muilta zombiseteiltä voi odottaa. Kaikki dialogi kuitenkin toimii hyvin, eikä se häiritse missään vaiheessa — apokalypsen selviytyjien höpinät ovatkin ihan siedettävää kuunneltavaa.

State of Decayn koukku piilee sen pelattavuudessa ja itse kokonaisuudessa, pääjuonen ollessa kuitenkin hieman takavasemmalla. Homman ideana on selviytyä zombiemaailmanlopusta ryhmänä, pitää luottamus toisiin, kerätä resursseja aseista lääkkeisiin sekä lopulta selvittää paras tie pois alueelta, jotta totuus ehkä paljastuisi.

Pelin maailma on dynaaminen, eli periaatteessa mitä vain voi tapahtua, jopa pelaajan ollessa pois pelistä. Porukkaa katoaa, kuolee tai joku voi olla surullinen tai vihainen ja tarvitsee pientä juttutuokiota. Päivät muuttuvat öiksi ja zombit heräävät silloin laajemmin kiertelemään katuja. Maailma State of Decayn osavaltiossa on suhteellisen laaja ja tekemistä riittää.

Suurin osa tekemisestä kuitenkin koostuu selviytymismateriaalien haalimisesta, joka saattaa ajoittain pistää tympimään. Radiosta kuulee välillä myös vihjeitä uusista mahdollisista selviytyjistä tai muusta tarinaa eteenpäin vievästä dialogista, mutta lääkkeiden, aseiden ja ruuan hakeminen tuppukylän taloista on välttämätöntä.

Tutkiessa lukuisia taloja täytyy kuitenkin olla valppaana, sillä ne eivät suinkaan aina ole tyhjillään tai lähistöllä vaeltelee zombeja, jotka saattavat kuulla melun ja uteliaisuuttaan tulla tarkastelemaan tilannetta. Äänellä on muutenkin suhteellisen suuri rooli pelissä: kaikenlainen huutelu, aseella ampuminen ja autolla tööttäily herättävät varmasti huomiota. Toinen huomiota herättävä tekijä on valokeila, joko autosta tai omasta taskulampusta.

Huomion herättämisen vastakohdaksi pelaajan on mahdollista välttää kontaktia ja ehkä yllättää vihollinen. Pientä hiippailua on nimittäin saatu ujutettua State of Decayn mukaan. Puskassa hahmo on aivokuolleilta kokonaan suojassa ja taakse voi hiipiä ja nirhata pirulaiset helpommin, yhdellä iskulla.

Lähitaistelut ja aseella ampuminen on toteutettu pelissä hyvin toimivasti ja esimerkiksi GTA-pelisarjaa pelanneet tuntevat varmasti olonsa suhteellisen kotoisaksi. On hyppyisku, tönäisy taaksepäin, väistöliike ja ihan vain perus luuvitonenkin. Mitään hirveän erikoisia sarjalyöntejä ei ole, mutta hahmot kehittyvät aina sitä mukaan kun kirvestä tai muita lukuisia lähitaisteluaseita heiluttaa ja iskuja tarvitseekin myöhemmin lyödä pelissä paljon vähemmän. Välillä kuitenkin epäkuollut tipahtaa yhdestäkin iskusta ja tämä näyttää ja tuntuu nannalta.

Jokainen pelattava hahmo kehittyy eri osa-alueilla kun heitä peluuttaa. Tärkeimmät ehkä ovat kunto, lähitaistelu ja ampuminen. Älykkyyttä toki myös kannattaa kohottaa, jotta talojen tutkiminen olisi nopeampaa. Jokaista kehitettävää kohtaa voi vain kohottaa niitä käyttämällä. Mikäli haluaa hahmon olevan hyvä lähitaistelija, on laitettava nyrkit heilumaan. Jos tarkoitus on olla nopea pikajuoksija, on laitettava tossua toisen eteen. Ehkä ainoa, jota näistä voi harjoitella ilman vaarantamatta henkeä on kuitenkin kunto, koska juoksemikykyä voi harjoittaa voi oman suojapaikan muurien sisällä ja vaikka ihan tappiin astikin jos siltä tuntuu.

Suojapaikka on porukan tukikohta. Sinne kaikki tulevat turvaan nukkumaan, syömään, keskustelemaan ja kerätty saalis kasataan nurkkaan. Nukkumapaikkoja täytyy olla tarpeeksi – jos porukka kasvaa yli – sekä ruokaa ja lääkkeitä, koska ryhmä tarvitsee energiaa ja pysyvää terveyttä. Mikäli punkat, ruoka tai lääkkeet puuttuvat, syntyy ongelmia. Nämä voi kuitenkin ratkaista radikaalilla tavalla, käskemällä jotain porukasta yksinkertaisesti lähtemään. Kaikki vaikuttaa talon moraaliin ja mitä korkeampi moraali, sitä vähemmän selviytyjät suuttuvat toisilleen tai pahimmassa tapauksessa kuolevat. Turvapaikkoja voi parantaa, mikäli on kerännyt tarpeeksi materiaaleja. Lisäsänkyjä tai ehkä iso ateria kaikille voi olla välillä paikallaan. Kirjasto antaa bonuksen talojen tutkimisessa ja työpaja korjauttaa kuluneita aseita. Pientä rakentelua siis on myös laitettu mukaan.

Aseita pelissä riittää, niin melee- kuin käsiaseitakin. Tarjolla on aseita koivun oksasta kranaatinheittimeen. Paremmat aseet tietenkin täytyy etsiä pelin kentältä. Välillä käy tuuri ja löytää paremman pistoolin tai kiväärin tai hyvän kirveen. Aseetkaan eivät käytä samoja luoteja. 9mm ase käyttää sille tarkoitettuja luoteja ja kivääri käyttää omia panoksiaan. Kaikki aseet, lääkkeet ja muu roina on taltioitavissa oman tukikohdan laatikkoon, josta se on pelattavalle hahmolle valittavissa. Mikäli jonkin aseen jättää väsyneelle pelihahmolle ja hän menee nukkumaan, sitä ei ehkä hetkeen saa pois häneltä.

Peliä siis ei koluta läpi yhdellä hahmolla, koska päähenkilöä ei varsinaisesti ole. Hahmot väsyvät ja he tarvitsevat välillä unta, jotta jaksavat taas paremmin taistella. Tämä on mielenkiintoinen ratkaisu, sillä se pakottaa pelaajan kehittämään koko ryhmää, ei vain yhtä henkilöä. Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen ratkaisu ihan vaikka vain siltä kannalta, että kukaan pelattavista hahmoista ei ole kuolematon, eikä pelissä ole mitään uusintayritysmahdollisuutta, mikäli lempihemmo revitään riekaleiksi. Näin voi käydä ja todennäköisesti tuleekin käymään, mutta elämä jatkuu ja se vain pitää hyväksyä. Kaatuneen toverin tavarat voi noutaa ja kivääri on taas valmis tosi toimiin.

State of Decayn pelialue on hyvin laajanoloinen, mutta vielä enemmän asutusta olisi kaivannut kartalle. Tekemistä kyllä on ja karttaa tutkaillessa se näyttää perinteiseltä pieneltä jenkkikylältä; pari keskitettyä asuinaluetta, leirintäalue ylhäällä ja syrjäseutuja sekä farmia. Mikäli tämä kaikki täytyisi kävellä läpi, saattaisi vierähtää muutamia tunteja, mutta onneksi alueelle on ripoteltu erilaisia autoja joita voi vapaasti käyttää. Autoja on muutamia malleja, jotka eroavat jonkin verran toisistaan. Suurin eroavaisuus on ehkä siinä, että nopeimmissa autoissa tilaa on vain kahdelle hengelle, kuin taas chevroletin perustason pick up -autossa on tilaa useammalle. Meneväthän nämä tietenkin eri nopeutta ja muutenkin toimivat hieman eri tavalla, suuren suurta eroa ei kuitenkaan ole.

Mitä nopeammin karttaa kulkee autolla eteenpäin, sitä paremmin huomaa pelin nykimisen. Tämä onkin suurin miinus arvostelukappaleelle, sillä se saattaa välillä tuottaa päänvaivaa tyhjästä putkahtelevien autojenkin muodossa. Näin ei ehkä käy aina, mutta näin voi käydä ja nykiminen on muutenkin häiritsevää. Positiivisena sivuseikkana on kuitenkin pakko mainita, että grafiikka piirtyy erittäin kauas, joten ei ole ihme, että tätä nykimistä tapahtuu. Muutama bugikikin löytyy, mutta nämä lähinnä ovat vain kosmeettisia, eivätkä häiritse itse pelattavuutta millään tapaa.

Lahdattavia zombeja on muutamia erilaisia, kaikki eivät suinkaan ole perinteisiä aivottomia kävelijöitä. Pidemmälle edetessä näitä vahvempia zombeja alkaa esiintyä pelikartalla tiheämmin. Tämä on ainakin hyvä merkki siitä, että edetään pelissä jotenkin. Jotkut zombit ovat nopeampia ja osa zombeista kestävää iskuja enemmän, ja välillä tehtäviä tehdessä osuu kohdalle jättiläinen minkä kanssa saa vääntää hieman pidempään. Haastetta on, eikä State of Decay tosiaankaan ole mikään ramboilu. Hieman täytyy aina miettiä ja tarkasti valita omalle pelattavalle hahmolle ase, sekä kannettava muu kuorma eli lääkkeet ja muona.

State of Decay on mukavan positiivinen tuulahdus zombiegenreen. Suhteellisen onnistuneesti useaa eri pelityyliä yhdistelevä esitys, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että kyseessä on Undead Labsin ensituotos. Kosmeettisia bugeja kyllä on jonkin verran, mutta pelattavuus on silti kohdillaan. Tekemistä riittää pitkäksi aikaa, vaikkakin jatkuva tavaran keräily saattaa puuduttaa. Grafiikassa tai äänimaailmassa ei ole mitään suurempaa moitittavaa. Mikäli zombit ovat se juttu, kannattaa ainakin demo ladata ja kokeilla, ennen ostopäätöstä.