Arvostellut: Teemu Laitinen, 27.kesäkuu 2019

Peliarvostelu

Days Gone

Pelin nimi: Days Gone
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija Sony Bend / Sony
Pelaajamäärä 1
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Days Gone kansikuva

Days Gone ei ole huono teos, mutta ongelmakohtia on paljon. Alkupeli on pelaajan kannalta kovaa puurtamista, tönkön pelimekaniikan ja ainaisen prätkästä huolehtimisen vuoksi. Pelin tahditus on myös suuri ongelma ja mielenkiinto saattaa lopahtaa jo ennen kuin varsinainen tarina lähtee edes käyntiin. Mikäli uskaltaa sujauttaa kätensä tähän risukasaan ja kaivella tarpeeksi, löytää kaiken ällötyksen keskeltä kultahipun, joita on suhteellisen vähän tämän tyylisillä pelimarkkinoilla.

Tarina

Deacon St. ja Boozer – joista jälkimmäinen on pelin suomalaisessa versiossa nimetty leikkisästi Hapoksi – ovat prätkäveljeksiä, jotka yrittävät selviytyä maailmanlopun jälkimainingeissa, Oregonin osavaltion maalaismaisemissa. Tuntematon virus on muuttanut ihmiset zombeja muistuttaviksi friikeiksi. Kyllä, pelin zombit eivät ole epäkuolleita vaan risukasoihin piiloutuvia friikkejä. Mutta vaikka kuinka pelin kehittäjät ovat lyöneet jalkaa maahan asian suhteen, friikit ovat zombeja. Aivan kuten The Walking Deadin walkkerit ja Game of Thronesin örvelöt. Näiden friikkien lisäksi Deaconin ja Hapon elämää häiritsevät paha-aikeiset ihmiset, ja varsinkin Nero-tutkijat, jotka ovat friikkejäkin suurempi uhka.

Deaconin ja Hapon Mongrels-moottoripyöräjengin ajoista on jo parisen vuotta. Kaikki entinen on mennyttä, tyttöystävää myöten, ja tätänykyä parivaljakko majailee korkealla metsänvartijan tornissa. Kun kyse on maailmanlopusta niin juuri mikään ei tietenkään mene putkeen. Deaconin prätkä pöllitään ja tilalle saadaan täysi romu, jota sitten joudutaan parantelemaan. Happokin on lopulta niin huonossa hapessa, että joutuu jäämään torniin makoilemaan, kuin mikäkin krapulainen. Kaksikko päättää, että on aika jättää vanha elämä taakse ja suunnata kohti pohjoista. Deaconin on kuitenkin hommattava oma prätkä takaisin. Tästä alkaa pelaajan samoaminen pitkin vaarallisia metsämaisemia.

Kontrollit

Ennen kuin peli on kunnolla edes alkanut, joutuu pelaaja kompuroimaan aseella tähtäämisen kanssa. Days Gonea on helppo verrata muun muassa Red Dead Redemption 2 -peliin, jossa myös oli totuttelua vaativia hahmonliikkeitä ja asekontrollit, mutta ero tähän tekeleeseen on kuin yö ja päivä. Tähtääminen on järkyttävän vaivalloista, eikä tähän vaikuta pelkästään Deaconin käsien huojuminen vaan myös vihollisten äkkinäiset liikkeet. Nämä pirulaiset kun kumartelevat salamannopeasti ja osuman jälkeen heiluvat kuin kuukauden ryyppyputkesta irti päässyt kesälomalainen. Tarkkuuskiväärillä tähtääminen piilosta kurkistelevaan ihmiseen on panoksia kuluttavaa puuhaa, eikä luoteja mahdottoman paljoa taskuihin mahdu.

Aseet

Deaconilla on käytössään sopivasti erilaisia aseita eri tilanteisiin. Lähitaisteluaseita on kirveestä pesäpallomailaan ja nämä rikkoutuvat niitä käytettäessä. Kykyjen avulla Deacon osaa parantaa näitä aseita ja estää rikkoutumisen, mutta tämä kuluttaa romuvarastoa. Käsiaseita on pari erilaista ja näihin voi liittää kiinni vaimentimen. Rynnäkkökiväärit ja katkaistu haulikko löytyy myös. Tarkkuuskivääreitäkin on, mutta ehkäpä mielenkiintoisin on erikoisaseena toimiva varsijousi, jonka nuolia voi valmistaa luonnosta löytyvillä esineillä ja napata aiemmin käytetyt nuolet takaisin.

Hahmonkehitys

Vaikeudet aseen kanssa kuitenkin helpottuvat sitä mukaa kun pelaaja saa hahmolleen auki kykypisteitä. Deacon ei varsinaisesti kerää itselleen kokemuspisteitä, mutta kun tarpeeksi on haalinut friikinkorvia, lahdannut metsän vaarallisia eläimiä ja ihmisiä, tai tehnyt tehtäviä, aukeaa uutta helpotusta elämään. Kykypuita on kolme erilaista päähaaraa, jotka puolestaan sisältävät itsessään useamman sarakkeen. Kun opittuna on tietty määrä kykyjä, aukeaa uusi sarake, josta voi valita mieleisensä kyvyn. Nämä päähaarat ovat asehallintaan, selviytymiseen ja lähitaisteluun keskittyvät kyvyt. Uuden oppimisessa piilee silti suuri vaara. Pelin alussa aseet kun toimivat hyvin kankeasti, niin luottamus koko kyseiseen kykypuuhun on koetuksella.

Tästä syystä mielessä saattaa olla lähitaisteluun tai selviytymiseen panostaminen. Joissain tehtävissä kuitenkin tuppaa tarvitsemaan aseita enemmän kuin lähitaistelua ja nämä ovat varsinkin kohtaamiset friikkilaumojen kanssa. Tästä johtuen pelin tehtäviä ei välttämättä pysty tekemään niin vapaasti kuin tahtoisi, kun kykyjä ei pysty oppimaan uudelleen vaan ne pysyvät sellaisena kuin pelaaja on ne valinnut, pelin loppuun saakka. Kykyjä opittaessa joutuu siis käyttämään hieman omaa kaukonäköisyyttä ja miettimään, että missä vaiheessa joutuu kohtaamaan pahaenteisen friikkilauman, sillä ilman asetaistelun kykyjä näitä ei voi niin helposti kukistaa.

Friikit ja muut metsien ärripurrit

Massiiviset friikkilaumataistelut oli se juttu, joka sai 2018 vuoden E3-messuilla myytyä pelin yleisölleen. Päälle vyöryvät zombilaumat toivat mieleen Brat Pittin tähdittämän Warld War Z-elokuvan ja näky oli karmaisevan hieno. Aivan kuten tuossa esittelyvideossa, itse pelissäkin kohdataan näitä paniikin aiheuttajia. Laumoja juostaan karkuun pitkin latoja ja sahatehtaita, jotka ovat täynnä apua antavia ansoja. Tynnyreitä, bensakanistereita ja säiliöautoja voi räjäytellä, sekä asettaa esteitä hirviöiden tielle. Mitään pakotettua reittiä ei ole, eli latu on pelaajalla vapaa. Tämä on hieno ja samalla pelottava tunne sekä yksi pelin mielenkiintoisimmista piirteistä.

Yleisimmin nämä friikit kuitenkin ovat harvalukuisempia. Satunnaiset yksilöt partioivat metsiä ja tietenkin öisin he ovat monilukuisempia. Päivisin ne nukkuvat taloihin rakentamissaan risukasoissa, joita poltettaessa pöllähtävät ulos kuin äkäiset herhiläiset. Yöllä poltettaessa friikit ovat harvalukuisempia, mutta partioivat ulkona tiiviimmin. Yö on muutenkin friikeille mieleinen aika ja ovat tähtitaivaan aikaan äkäisempiä.

Friikkejä itsessään on muutamia erilaisia, yleisimmät näitä on ihan perusjamppoja, jotka juoksevat päin. Näiden lisäksi on massiivisempia lihaskimppuja ja kirkuvia tätejä, jotka luonnolisesti herättävät muiden friikkien huomion. Eläimistö on myös saanut oman osansa tartunnasta ja linnut ja muut metsän eläimet ovat vähintään yhtä vaarallisia kuin muuttuneet ihmiset. Lapsetkin ovat luonnollisesti saaneet tartunnan ja näitä tietyssä määrin harmittomia laumoja esiintyy ajoittain. Yleensä nämä lapsukaiset lähtevät livohkaan, mutta lähelle tultaessa hyökkäävät niskaan. Osa friikeistä näyttää myös kehittyneen ihmisen tasolle tunteidensa puolesta. Muita pelin vihollisia ovat väijytyksiä tekevät rosvot, leiriytyneet ihmiset ja nero-tutkijat. Deaconia myös ihmetyttää outo alkukantaisia ihmisiä muistuttava kultti, joka palvoo friikkejä.

Tekoäly

Tekoälyn kannalta nämä kaikki ovat tasoa kivi, kun miettii esimerkiksi heidän näkökykyä. Ei haittaa jos pari kaveria makaa nenän edessä kuolleena. Pelaajan on mahdollista edetä aseet laulaen tai puskissa lymyillen, jolloin muut viholliset eivät tajua mitään. Täysin tietämättömän vihollisen pystyy yllättämään nopealla hyökkäyksellä takaapäin. Vihollisia on myös mahdollista hämätä kiviä heittelemällä. Immersiota entisestään rikkoo tekoälyn orjallinen reittien noudattaminen. Vaikka pelaaja on hetki sitten tappanut vihollisen viereensä, menee seuraava roisto samaa reittiä kuin aikaisempi idiootti. Pelaaja voi rauhassa kökötellä kiven takana ja antaa rosvon huudella hävyyttömyyksiä kunnes vihollinen itse kävelee pelaajasta ohi, tekoälyn määräämää reittiä pitkin. Voi olla, että tämä on ollut vain osa PS4:n rajoituksia, sillä Days Gone on hyvin paljon resursseja vaativa peli.

Avoin maailma

Pelaaja kohtaa maastossa ystävällismielisiä selviytyjien leirejä, jotka tarjoavat tehtäviä. Askareiden suorittaminen nostaa kyseisen leirin kunnioitusta, joka avaa pelaajalle uusia ostomahdollisuuksia prätkään ja aseistukseen. Pelkkä suosio ei riitä vaan pelaajalla täytyy myös olla krediittiä taskussa, jota saa muun moassa friikkien korvia keräämällä. Välillä pelaajalla on vapaus valita, mille leirille osoittaa arvostusta.

Aluksi kartta näyttää aika suppealta, mutta tarinaa edetessä avautuu uusia alueita tutkittavaksi. Kartalla kannattaa myös tehdä kaikki mahdollinen, sillä peli tekee selväksi sen, että uudelle alueelle edetessä vanhaa ei pääse enää tutkimaan kun vasta tarinan loppun jälkeen. Tutkittavaa moottoripyöräilijällä riittääkin. Iso kasa friikkien pesäkkeitä ja nero-asemia. Silloin tällöin kartalla näkyy vilkkuva kysymysmerkki, joka tarjoaa satunnaisesti generoidun sivutehtävän. Jos johonkin muun pelin maailmaan täytyy verrata niin lähimpänä lienee Red Dead Redemption, joka kuitenkin vie pidemmän korren monipuolisuudessaan. Tästä huolimatta Days Gonen maisemat ovat suhteellisen miellyttäviä, mutta ehkäpä alkuvaiheiden tunkkainen havumetsä tuntuu luotaantyöntävältä. Tähän myös vaikuttaa moottoripyörän tönkkö liikkuvuus ja jatkuva tankkaus tarve.

Deacon ja muut hahmot

Tarinan näkökulmasta Days Gonea on vaikea olla vertaamatta sellaisiin suuriin tekeleisiin kuin jo edellä mainittu Red Dead Redemption 2:n, jonka lisäksi Last of Us -fiilikset ovat vahvasti läsnä. Days Gone on tarinankerronnallinen toiminta-seikkailu peli ja tästä syystä hahmojen syvyydeltä ja juonelta odottaa jotain potkua. Pelien tarinan arvioiminen on vähän kuin elokuvaa lähtisi arvostelemaan; Osa tykkää skenaariosta ja osa vihaa jo alkuunsa näkemästään, vaikka sisältö olisikin hyvää. Tässä onkin jo itsessään otettava huomioon se, että kaikkia seikkailupelien ystäviä ei välttämättä kiinnosta koko Days Gone, kun se sijoittuu Oregonin maisemiin.

Näistä asioista huolimatta on vaikea sivuuttaa vahvaa hahmojen tuomaa tunnelmaa, joista osa on tuotu jopa paremmin esiin kuin edellä mainittu länkkäripeli. Days Gonen Deacon on kuitenkin hieman ristiriitainen hemppu. Hän tuntuu lähinnä olevan ”mukamas” prätkäjengin jäsen kuin varsinainen liivinsä ansainnut kovanaama. Happo sen sijaan jo ulkoiselta olemukseltaan vaikuttaa karskilta jengijohtajalta, mutta jää Deaconin varjoon. Päähemmon olemus on ehkäpä liian kiltin oloinen, vaikka hän osoittautuu kylmäveriseksi tappajaksi heti pelin alkumetreillä. Leirien johtajat ja erilaiset persoonat tuovat paljon eloa ympäristöön. Eräs asemyyjäkin vääntelee naamaa aivan kuin joku tuttu näyttelijä, jota ei nyt saa päähän. Kaiken vallitsevan keskinkertaisuuden keskellä vahvat juonihahmot tuovat eloa pelikokemukseen.

Tuomiopäivä

Days Gone ei ole huono peli. Tarina voi olla ennalta arvattava, ja tahditus vaivaa vakavasti. Pelaajan mielenkiinto voi pahasti herpaantua kun tunteja on jo kulunut eikä mitään uutta tule eteen. Deaconin prätkä on ankea kaikkien puiden keskellä ja jatkuva tankkaaminen ja korjaaminen on rasittavaa. Suurin ongelma on kuitenkin tönkkö aseiden hallinta ja kontrollit ylipäätänsä. Tai sitten jatkuva moottoripyörästä huolehtiminen ja tankin täydentäminen. Pelattavuus ei ole se Days Gonen vahvoin puoli vaan mielenkiinto on enimmäkseen tarinankerronnassa, vaikka tämäkään puoli ei ehkä täysin miellytä. Jos miettii ihan juonen peruskaavan osalta niin kliimaksikohtia on useampi ja tämä saattaa tuntua vieraannuttavalta.

Ongelmista huolimatta Days Gone on perusvahva esitys. Tarinointia riittää vähintään 50 tunnin verran ja jos vaikeustaso tuntuu liian lepsulta, on tätä kirjoitettaessa peliin tuotu päivitysten myötä uusi selviytymis-vaikeustaso. Ääninäyttely ja visuaalinen ilme on vahvaa, vaikka PS4:n rajoja koetellaankin rankasti ja päivityksienkin jälkeen hieman ongelmia on ruudunpäivityksessä. Mitään järkyttävää jäätymistä ei kuitenkaan ole. Toimintaseikkailupelien ystävien ei kannata sivuttaa Days Gonea vaan antaa sille mahdollisuus.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Nätti kuin mikä
  • - Useita kymmeniä tunteja kestävä tarina
  • - Alkuun pieni, mutta lopuksi suuri maailma tutkittavaksi

Huonoa

  • - Heikko tekoäly
  • - Kontrollit
  • - Itseään toistavat tehtävät
  • - Jatkuva pyörästä huolehtiminen