Test Drive - Ferrari Racing Legends arvostelussa

Kukapa ei olisi haaveillut joskus pääsevänsä Ferrarin rattiin? Tie haaveista todellisuuteen on Suomen routaisilla teillä poikkeuksellisen kuoppainen ja useimmille meille liian tyyris, mutta onneksi on olemassa korvikkeita. Mainioilla Need For Speed – Shifteillä ansioituneen Slightly Mad Studios uutukainen, Test Drive – Ferrari Racing Legends, tarjoaa Maranellon kuumeeseen kustannustehokkaan lääkkeen.

Test Drive – Ferrari Racing Legends on näitä pelejä, joista nimi kertoo lähes kaiken olennaisen: se on autopeli, jossa koeajetaan Ferrareja. Se on luvuiksi puettuna suorastaan massiivinen; koestettavana on jopa 52 eri aikakauden mallia alkaen aina vuoden 1947 Ferrari 125 S:stä moderniin 458 Italiaan ja ratojakin on kaikkine variaatioineen hulppeat 39. Myönnettäköön että osa rinkuloista on yhtä ja samaa rataa eri aikakausilta tai jonkun isomman kokonaisuuden, kuten esimerkiksi legendaarisen Nürnburgring Norschleifen yksittäisiä etappeja. Ajettavaa kuitenkin riittää ja kun päälle heittää vielä 206 tapahtuman mittaisen uramoodin, ei Ferrari Racing Legendsiä voi suoranaisesti sisällön pihistelystäkään syyttää.
Perusasioista Ferrari Racing Legends suoriutuu mallikkaasti. Pelin huoliteltu ulkoasu iskee silmiin jo alkuvalikossa ja vibat pysyvät myös radalle siirryttäessä positiivisina. Ajotuntuma ammentaa realismista ja ajaminen vaatii tarkkuutta. Painava kaasujalka tai huonosti valittu ajolinja on varma tapa menettää auton hallinta ja samalla mahdollisuudet kisamenestykseen. Vastaavasti hyvästä ajosta ja vauhdikkaasti hallituista käännöksistä saatava tyydytyksen tunne on aivan eri luokkaa, kuin tavallisissa arcade-kaahailuissa. Jos realismi ei nappaa, voi peliä helpottaa asettamalla päälle erinäisiä ajoapuja, mutta samalla katoaa jotain myös kovan vauhdin ja auton käsittelyn tuomasta euforiasta. Kyse ei realistisimmillaankaan ole mistään aivan iRacingin kaltaisesta hardcore-simulaattorista, mutta rinnastukset esim. Gran Turismoon tai Forzaan Ferrari Racing Legends kestää mainiosti.

Simulaation ilmeisin heikkous on vaurionmallinnus. Renkaat eivät kulu käytössä, eikä törmäystesti 200 kilometrin tuntinopeudella seinään aiheuttanut kuin pieniä ryppyjä nokkapelteihin ja ohjauksen lievää vääntymistä oikealle. Vaikka ajatus Ferrarin vääntämisestä mutkalle kiehtookin sisäistä pikkupoikaani, joka tykkäsi vasaroida lapsena leluautoja, jää käytännön merkitys pelattavuuden kannalta vähäiseksi. Kisat ovat nimittäin sen verran tiukkoja, että yksikin kerta seinässä riittää takeeksi jumbosijalle, vaikka auto säilyisikin ajokuntoisena.

Test Drive – Ferrari Racing Legendsiltä löytyy siis kaikki ainekset menestykseen. Ainakin periaatteessa. Käytännössä se kuitenkin kelvannee vain pienen innostuneen pelaajajoukon lystiksi, sillä suurin osa sisällöstä on haudattu keskivertopelaajan ulottumattomiin, törkyisen vaikeustason alle. Käytössä on aluksi vain kourallinen autoja ja koko setin tylsimmät radat. Sisältö aukeaa puurtamalla läpi järjettömän haastavan uramoodin, jota tahkotaan lineaarisesti, ajotapahtuma kerrallaan. Moodi on pilkottu kolmeen aikakauteen, josta voi valita mieleisensä. Muutoin kilpailuilla on tiukasti saneltu järjestys. Vaikeimpia kisoja ei voi ohittaa, eikä hyvästä yrityksestä jaeta lohdutuspalkintoja. Jos ja kun seinä nousee vastaan, pääsee läpi vain hakkaamalla siihen päätään, kunnes jompikumpi murenee. Koko souvin pysäyttäviä kisoja ei myöskään tarvitse etsiä kauaa: kaksi pelin kolmesta valittavasta aikakaudesta iskee luun kurkkuun jo heti ensimmäisessä skabassaan.

Olisi väärin syyttää pelkkää vaikeustasoa, sillä mukana on myös aimo annos huonoa pelisuunnittelua. Kuka tahansa Dark Soulsia, DayZia, tai vaikka kotimaista Trialsia pelannut voi varmasti todentaa, että myös vaikea peli voi olla hyvä, kunhan se on palkitseva, jollain tapaa inspiroiva, tai kunhan se houkuttelee pelaajan itsensä ruoskimaan itsestään kovempia suorituksia. Ferrari Racing Legends on kuin vastakohta tällaiselle pelisuunnittelulle: palkintoja jaetaan harvakseltaan, kisat ovat itseään toistavia ja pelaajaa motivoi pakko. Pelaajalle pitäisi jäädä fiilis, että voitto jäi uupumaan koska omassa suorituksessa on varaa parannuksille, eikä siksi että joku suunnittelija on päättänyt vääntää sekuntikellon liian tiukalle. Tätä ajatusta eivät Test Drive – Ferrari Racing Legendsin tekijät ole selkeästikään sisäistäneet.

On oikeastaan sääli, etteivät pelin testaajatkaan ole puuttuneet piinalliseen vaikeustasoon, sillä Ferrari Racing Legends on kaikilta muilta osin vallan kelvollinen esitys. Tekoäly ajaa siististi, ajomallissa on kiitettävästi realismia ja vauhdin tuntu on hetkittäin huumaava. Jos uramoodissa pääsee alkua pidemmälle, alkaa sisältökin näyttää parhaita puoliaan. Esimerkkinä vaikkapa pelin ainoa fiktiivinen rata, Misty Loch, joka painuu mieleen yhtenä vuoden mielenkiintoisimmista ajomiljöistä.
Audiovisuaalisesti Ferrari Racing Legends on pätevä, joskin hieman kliininen. Ferrarit näyttävät loistokkailta ja yksityiskohtiin on panostettu, mutta radoissa lopputulos on vaihteleva. Välillä ajetaan kuvankauniissa vuoristomaisemissa, välillä monotonisen vihreällä matolla jota halkoo harmaa asfaltti. Outoa kyllä, pelistä ei löydy varsinaista automallien ihasteluun tarkoitettua moodia, vaikka Quick Racen valintaruudussa voikin toki kameraa vähän käännellä. Äänipuolella jälki on tasalaatuista, mutta tylsää. Moottoriäänet pärisevät asiaankuuluvan päälletunkevasti, mutta musiikkivalinnoista sekä korvaan höpöttävän tallipäällikön dialogista puuttuu karismaa.

Test Drive – Ferrari Racing Legendsiä kuvaa kenties parhaiten sanapari ?hukattu potentiaali?. Sinänsä loistokkaalle ajomallille ja vankalle perustalle koottu peli on yllätyksetön sekä lähes vaikeutettu lähes pelikelvottomaksi. Jos pitää realistisista autopeleistä riittävästi hakatakseen päätään sekuntikellolla, eikä pistä pahakseen tylsää ja hieman pitkitetyn oloista uramoodia, on Ferrari Racing Legends ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen. Ei kuitenkaan kannata odottaa pelin herättävän sitä paloa ja intohimoa, jota Maranellon punainen yleensä edustaa.