The Ratchet & Clank Trilogy arvostelussa

Kissamaisen mekaanikon takapihalle syöksyy avaruusalus. Sisältä löytyy pieni robotti, jonka suurena tehtävänä on pelastaa maailma. Tällä tavoin käynnistyi PlayStationin kenties nimekkäimmän tasohyppelykaksikon, Ratchetin ja Clankin, saaga vuonna 2002. Kymmenen vuotta ja 11 peliä myöhemmin, duo paistattelee lämpimissä väleissä paitsi keskenään, myös pelaajien kanssa. Mikäpä olisikaan parempi tapa juhlistaa yhteistä taivalta, kuin kolmen ensimmäisen Ratchet & Clank -pelin remasterointi PlayStation 3:lle. Toivottakaamme tervetulleeksi siis The Ratchet & Clank Trilogy.

Juhlallinen julkaisuajankohta pois lukien, The Ratchet & Clank Trilogy on tuttua jatkumoa Sonyn aiemmille Classic HD -remasteroinneille. BluRay-kiekolle on ympätty trilogian verran pelattavaa, puolittaiselle 1280 x 720 pikselin teräväpiirtotarkkuudelle sekä kuudenkymmenen kuvan sekuntinopeudelle restauroituna. Mukana on odotetusti myös 3D-TV tuki ja vannoopa peli taipuvansa jopa täydelle 1920 x 1080 kuvapisteen teräväpiirrollekin. Jälkimmäisen väittämän totuusarvo on vähän siinä ja siinä, sillä lopputulos on todellisuudessa matalammasta tarkkuudesta skaalattu. Pienoisesta kauneusvirheestä huolimatta, The Ratchet & Clank Trilogy kuuluu ehdottomasti PS3-remasterointien parhaimmistoon.

Paketin kultainen ydin löytyy kuitenkin muualta kuin tekniikasta. Ratchetin ja Clankin saaga on jälleen kerran huikea muistutus PS2-kauden tasohyppelypelien laadusta ja ajattomuudesta. Todisteeksi kelpaa jo trilogian ensimmäinen peli, jossa nimikkoduo pyrkii estämään ilkeän puhemies Drekin suunnitelmat purkaa asuttuja planeettoja uuden kotimaailmansa rakennuspalikoiksi. Klassisille tasohyppelyelementeille rakentuva seikkailu ei genrekliseitä kaihda, mutta tutun oloista toimintaa höystetään vaihtelevilla minipeleillä sekä sittemmin sarjan tavaramerkiksi nousseella mielikuvituksellisella ase- ja varustearsenaalilla. Ratchetin mukaan tarttuu niin liekinheitintä, kuin rakettireppuakin, pienimmistä vihollisista käyttövoimansa ammentavan Suck Cannonin kaltaisia ihmeleluja unohtamatta. Clankin erikoisuuksiin kuuluu puolestaan oman pienen robottiarmeijan komentaminen.
Pelin suunnittelu – koski se sitten tasoja, aseita tai vihollisia – on poikkeuksellisen onnistunutta. Miljööt tarjoavat vaihtelua ja tasot on ympätty täyteen mielikuvituksellisia irtiottoja peruskaavasta. Normaalin tuplahyppy-romunkeruu-laatikonpieksännän välillä päästään mm. luistelemaan pitkin vuoristoratamaisia kiskoja, sukeltelemaan kirkasvetisessä laguunissa ja vaeltamaan magneettikengillä pitkin pitkin suuntavaistoa sekoittavia seinäreittejä. Vuosituhannen alun peleille ominaiset kilpa-ajo-osiot pois lukien, Ratchet & Clankin ideat ovat kestäneet ajan hammasta hyvin, eikä pelille tuota pienintäkään päänvaivaa pitää 2010-luvun pelaajaa otteessa läpi kymmentuntisen tarinansa.

Trilogian yllätyksettömästi nimetyssä toisessa osassa, Ratchet & Clank 2:ssa, sankarikaksikkoa ajaa varastettu protolemmikki, joka pitäisi palauttaa hajamieliselle tiedemies-omistajalleen. Yksinkertaisesta pelastustehtävästä kehkeytyy arvatenkin elämää suurempi seikkailu, johon mahtuu perinteisen tasohyppelyn ohella kaikkea jännittävää aina pallomaisista planetoidimaailmoista hektisiin avaruustaisteluihin.

Peli lainaa rakenteensa pääpiirteittäin edeltäjältään, joskin kaikki on vähän hienompaa ja kaikkea on enemmän. Matkan varrella kertyvää asearsenaalia on vahvistettu jopa 18 mielikuvituksellisella tulokkaalla, jotka kevyenä nyökkäyksenä roolipelien suuntaan, kehittyvät käytettäessä. Progressiota nähdään myös Ratchetin terveyspalkissa, joka kasvaa kirjaimellisesti räjähdysmäisin harppauksin, kunhan päihittää riittävästi vihollisia. Tasosuunnittelu on pitänyt pintansa, kenties kaunistunutkin hieman. Ainakin taistelun tiimellyksessä hajoavaa koristerekvisiittaa viljellään rutkasti edellisosaa enemmän. Jopa bonusesineitä kätkevät puulaatikotkin räjähtävät mahtipontisemmin ja sisältä paljastuvat mutteritkin ovat muuttuneet tylsän harmaista kiiltävän kultaisiksi.

Ensimmäisen osan liki tyylipuhdas tasohyppely on lipunut Ratchet & Clank 2:ssa varovaisin ottein kohti räiskintäpeliä. Uusi varustearsenaali keskittyy enemmän tuhovoimaan kuin kekseliäisyyteen ja päähenkilökin on oppinut ottamaan ammuskelupeleille tuiki tärkeitä sivuaskelia. Koska aseita on tarjolla enemmän ja ne ovat myös kalliita, on peliin ympätty jonkin verran maallisen mammonan haalintaan tähtääviä minipelejä. Vaurauttaan voi kasvattaa mm. osallistumalla progressiivisesti vaikeutuviin areenataisteluihin, lentolautakisoihin tai vaikka etsimällä harvinaisia aavikkokristalleja. Minipelit eivät itsessään loksauta leukoja, mutta yhdistettynä muutoin vallan pätevään ja monipuoliseen tasohyppyseikkailuun, ne tuovat tervetullutta vaihtelua.

Ratchet & Clank 3 vaikuttaa pelinä edeltäjiään turvallisuushakuisemmalta. Se keskittyy ennemminkin jalostamaan kahden ensimmäisen osan ideoita, kuin luomaan varsinaisesti uusia. Tällä kertaa vaarassa on koko galaksi, kun sarjan tulevana vakiopahiksena debytoiva robottitohtori Nefarious valjastaa sotaisat Tyrhannoidit tekemään lopun pehmeiden elämänmuotojen ylivallasta. Teemana on sota, mikä näkyy pelattavuudessa yhä vahvempana taipumuksena räiskintään, muttei onneksi langeta synkkää varjoaan pelin hauskalle ja hyväntuuliselle käsikirjoitukselle.
Pelillisesti Ratchet & Clank 3 alkaa olla sen verran räiskintäpainotteinen, että sen kutsuminen tasohyppelyksi tuntuu hetkittäin harhaanjohtavalta. Aseita sekä areenataisteluita on lisätty urakalla ja varusteiden sekä varallisuuden kerääminen tuntuu liki yhtä vahvalta motivaattorilta kuin pelin tarina. Insomniac ei ole kuitenkaan uhrannut pelisarjalleen ominaista monipuolisuutta ja sotaisan tarinan sekaan mahtuu suorastaan hulvattomia episodeja, joissa mm. soluttaudutaan tyrhannoidi-puvussa tohtori Nefariouksen tukikohtaan, sekä pelataan kapteeni Qwarkin uroteoista kertovia videopelejä. Lievästä omien ideoiden puutteesta huolimatta, Ratchet & Clank 3 tarjoaa suorastaan mainiota viihdettä.

Hieman odottamattomana lisämausteena Ratchet & Clank 3:sta löytyy myös neljän pelaajan moninpeli. Muutamaan deathmatch-henkiseen moodiin pilkottu räiskyttely tuntuu nykymittarein kovin pelkistetyltä ja primitiiviseltä, mutta kaikki kunnia trilogian remasteroinnista vastanneelle Idol Mindsille, joka on palauttanut koko hoidon alkuperäiseen uskoonsa aina nettipelikoodia myöten. Harmi vaan, että sinänsä hyvä työ jäänee useimmilta meiltä noteeraamatta, sillä muutama vartti jaetulla ruudulla riittänee tyydyttämään uteliaisuuden koko loppuiäksi.

Jos unohdetaan kolmannen osan tyngäksi jäävä moninpeli, The Ratchet & Clank Trilogy on jälleen kerran elävä muistutus menneen aikakauden pelien elinvoimaisuudesta. Se on niitä harvoja retrokatsauksia, joiden erinomaisuudella voi mehustella sivutolkulla, vaikkei omaisi minkäänlaista nostalgiasuhdetta alkuperäisiin teoksiin. The Ratchet & Clank Trilogy lunastaa paikkansa klassikkohyllystä. Aivan siitä The Sly Trilogyn vierestä.