Warpthrough arvostelussa

Warpthrough on indiestudio Roofkatin käsialaa ja samalla käytännössä yhden miehen projekti. Roofkat nimittäin on yhtäkuin yksi nuori mies, hollantilainen Ramon Huiskamp, joka perusti studionsa viime vuoden kesällä.

Siihen nähden Warpthrough onkin saavutuksena melkoisen kunnioitettava. Peli käyttää pohjanaan Unreal-engineä, mutta nojaa visuaalisesti silti enemmän perinteisen pixelartin ja sprite-grafiikan suuntaan lukuisten muiden indiepelien tapaan.

Pelistä löytyy tarinamoodi, viikoittainen haastetila sekä arcademoodi, joista viimeksi mainitussa voi käytännössä pelailla uudelleen tarinamoodissa avattuja kenttiä.

Pelin ei-kovin-kiinnostavassa tarinassa kaikenlaiset monsterit tunkeutuvat erään perheen maailmaan ja elämään ja eroonhan niistä kiusankappaleista olisi päästävä. Ei muuta kuin lähdetään koko perheen voimin warppailemaan vihreistä aukoista ja kukistamaan monsterit sekä loppubossi.

Peli-idealtaan Warpthrough erottuu hauskasti edukseen. Pelaajan pitäisi kunkin tason aikana pystyä warppaamaan kaikkien ruudulle ilmaantuvien vihreiden porttien lävitse, jonka jälkeen päästään warppaamaan takaisin kotiin ja kohti seuraavaa tasoa.

Warppailu ja porttien ”kerääminen” muuttaa ruudun väritystä, tuo ruudulle vähän erilaisia monstereita sekä muuttaa hienoisesti taustalla soivaa, toimivan vauhdikasta musiikkia.

Helppoa kaikkien porttien kerääminen ei ole, sillä monstereita ilmaantuu ahtaalle areenamaiselle ruudulle melko iso liuta nopeaan tahtiin. Kaikkia ei ehdi millään tuhota ja samalla pitäisi keräillä portteja. Paikalleen ei kannata missään nimessä jäädä liian kauaksi mietiskelemään.

Perheensisäiset eroavaisuudet

Hauskan ja kinkkisen pelaamisesta tekee se, että kaikilla pelin neljällä hahmolla on erilainen taistelukyky ja kaiken kukkuraksi peli itse valitsee, mitä hahmoa pelaaja saa kussakin tasossa käyttää. Kaikilla on kuitenkin periaatteessa yhteistä se, että hahmo voi käyttää hyökkäystään vain silloin, kun hahmo liikkuu. Paikaltaan ei siis voi ammuskella. Charlotte hakkaa tulinyrkillään, kun hahmoa liikauttaa ja esimerkiksi Three ampuu ison säteen pyörivästä aseestaan, heti kun hahmoa liikauttaa. Charlotten tulinyrkki ei kuitenkaan ehdi latautua valmiustilaan, mikäli hahmoa jatkuvasti tökkii, joten mitään sarjatulta ei pääse ammuskelemaan. Pientä vapautta ja ehkä strategisuuttakin taistelemiseen tuo se, että alimmilta tasoilta voi pudottautua “kuiluun” jolloin yksinkertaisesti putoaa taivaalta takaisin alas.

Hahmoista hauskoin ja tavallaan tehokkainkin on kenties Ebbie, jonka ase on narun päässä oleva koira. Ebbie ”ulkoiluttaa” koiraansa ja koira hyökkäilee monstereiden kimppuun automaattisesti. Välillä koira kuitenkin nukahtaa hetkeksi ja silloin ollaankin kokonaan ilman asetta.

Monstereiden kukistaminen ei siis ole aina mitään helppoa hommaa. Monsteriden listimisestä kertyy warppipisteitä ja näitä pojoja voi sitten laittaa eräänlaiseen automaattiin, josta voi ostaa vaikkapa sydämiä tai aikaa hidastavan kuplan suojakseen. Kuplaa koskettavat monsterit hidastuvat, jolloin pelaaja voi ennättää toimia ja sydän antaa eräänlaisen kertakäyttöisen suojan – hahmot kun kuolevat yhdestä osumasta ja sen jälkeen on aloitettava taso alusta.

Tarinamoodi käsittää vain seitsemän tasoa sekä loppubossin, eli mistään pitkästä pelistä ei todellakaan ole kyse. Päästyäni pelin lävitse oli pelikelloon kertynyt kaksi tuntia ja tähän kuului lukuisia uudelleen yrityksiä useamman tason parissa sekä totta kai tuon ajan sekaan mahtuu myös melko runsaasti sitä klikkailtavaa dialogiakin.

Pelin lyhyt kesto onkin sääli, sillä peli-idealtaan Warpthrough on sen verran hauska ja addiktoiva, että olisin toivonut vähintäänkin tuplamäärän lisää tasoja pelattavaksi. Mahdottomuuksia ei voi kuitenkaan realistisesti vaatia yhden miehen projektilta. Pelin läpäisyn jälkeen avautuu easyn, mediumin ja hardin rinnalle jopa hard x8:aan asti yltäviä uusia hard-tasoja, mutta eivätpä ne kirvoittaneet pelaamaan uudelleen muutoinkin riittävän haastavaa peliä. Pelaamista voi harrastaa kavereidenkin kanssa paikallisesti ja vaikkapa niitä vaikeampia hard-tasoja, mikäli mieli tekee. Pohjalta löytyvä viikkohaaste tarjoaa hetkellistä hupia, mutta aika pitkälti koko pelin elinkaari rakentuu niihin muutamaan pelituntiin, jotka tarinamoodi tarjoaa.

Tätä kirjoittaessa peli on Steamissa pienessä alennuksessa ja lähtee mukaan alle kympillä, joka ehdottomasti on hintalappuna osuvampi.

Loppusanat

Warpthrough on ehdottomasti hauskalla peli-idealla varustettu indiepeli, jonka armottomuus tuo mieleen muun muassa Meatboy-pelit, mutta myös esimerkiksi hiljattain arvostelemamme pelin Never Give Up. Pelin olematon tarina ei niinkään innosta, mutta tasoja olisi toivonut olevan rutkasti enemmän. Pelistä kun riittää vain pariksi tunniksi pureskeltavaa – vielä vähemmän, mikäli tasot pääsee ykkösellä tai kakkosella läpi. Yhden miehen projektiksi konseptiltaan toimivasta pelistä on kuitenkaan paha liikaa valittaa.