Wheelman arvostelussa

Vin Diesel tunnetaan bassokurkkuisena aivot narikkaan -toimintaelokuvien tähtenä, joista ehkä muistetuin on miehen rooli sci-fi-elokuvissa, joissa hän on esittänyt Richard B. Riddickiä, kylmähermoista tappajaa, jolla on pimeänäkösilmät. Pelaajien keskuudessa mies tunnetaan kuitenkin myös todellisena pelien fanina ja hän on itse myöntänyt olevansa pelaaja siinä missä kuka tahansa muukin.

Vuonna 2002 Diesel pisti pystyyn oman pelistudionsa nimeltä Tigon. Tigonin ja ruotsalaisen Starbreezen kanssa yhteistyöstä syntyi The Chronicles Of Riddick -elokuvaa sivunnut lisenssipeliprojekti, The Chronicles Of Riddick – Escape From Butcher Bay vuodelta 2004. Peli on vielä tänäkin päivänä yksi parhaita lisenssipelejä, joita on koskaan julkaistu. Tätä arvostelua kirjoittaessani Escape From Butcher Bay pelin remake-version julkaisupäivä on itse asiassa jo melkein ovella ja peli tullaan näkemään PC:n lisäksi myös uusilla konsoleillakin.
Riddick -peliä odotellessa Diesel-fanit voivat tyydyttää nälkäänsä pelaamalla Midwayn Wheelmania, jonka päätähtenä toimii niin ikään Vin Dieselin virtuaaliversio. Toisin kun voisi luulla, Wheelman ei ole minkään elokuvan lisenssiversio, vaan sen sijaan pelkkä peli, johon Vin Diesel on lainannut ulkonäkönsä ja äänensä. Itse asiassa Wheelman on Tigonin toinen peliprojekti, tosin tällä kertaa yhteistyötä on siis tehty Midwayn kanssa.

Pelin juoni on kuin melkein mistä tahansa peruskaavan toimintaelokuvasta: Amerikkalainen Milo Burik (eli Diesel) on peitehommissa työskentelevä agentti ja erinomainen kuski, joka matkustaa Miamista Barcelonaan jahdatakseen rikollista nimeltä Felipe, joka muodostuu kansainväliseksi uhaksi. Milo saapuu Miamin auringosta Barcelonaan etsimään Felipeä, mutta päästäkseen käsiksi Felipeen on Milon tehtävä ajokeikkaa Barcelonan kolmelle rikollisjengille, ennen kuin tiedonjyviä alkaa aukenemaan. Juoni näin kokonaisuutena on varsin olematon ja ohut, eikä vastaa missään nimessä esimerkiksi vaikkapa GTA -pelien tasoa. Kunhan nyt on vaan taas joku tekosyy kaahata, ammuskella ja varastaa autoja.

Wheelman -peliä pelatessa tulee nopeasti mieleen lause “mitä jos yhdistettäisiin pelit kuten GTA, Burnout ja Midtown Madness keskenään?” Vastaus on, että siitä muodostuisi varmasti jotakuinkin tuote, joka muistuttaa Wheelmania. Tai ainakin näin allekirjoittaneen mielestä. Isossa, vapaasti tutkailtavassa kaupungissa ammuskelu, ajoneuvojen anastaminen, sekä viiden tähden poliisimittari ja “poliisitutka” pikkukartalla ovat ehtaa GTA:ta, kun taas nitroboostit, autojen näyttävä ruttaaminen ja räjähteleminen Burnoutia ja pelin ajomallinnus ehtaa Midtown Madness -arcadea.

Yhtäläisyyksistään huolimatta peli ei kuitenkaan ole yhtä väkivaltainen kuin GTA -pelit, sillä sivullisten ylitse ei voi ajaa, eikä virkavallan edustajia tai sivullisiakaan saa ampua, joka sinänsä nyt on melko hölmöä, kun otetaan huomioon, että kyseessä on täysverinen toimintapeli. Tällä tempulla tosin on varmistettu se, että pelin ikäraja on saatu pidettyä alle 18-ikävuoden, ottaen huomioon, ettei pelissä myöskääm esiinny tippaakaan verta.

Pelaajan leikkikenttänä Wheelmanissa toimii siis isokokoinen, vapaasti tutkailtava Barcelona, jossa pelaaja suorittaa pelin juoneen liittyviä tehtäviä, sekä halutessaan tahkoaa sivutehtäviä varsinaisen juonitehtävien ohella. Pelin isokokoisella pelialueella on mahdollista itse ajaa pelin tehtäväpaikoille, tai sitten mennä siitä mistä aita on matalin ja valita kartalta suoraan haluttu tehtävä ja hypätä sinne samantien. Huvikseen kaahaileminen pelissä ei oikeastaan edes liiemmin innosta kovin kauaa innosta, sillä pelillä on varsin vähän muuta interaktiivista toimintaa tarjota kuin itse tehtävät. Burnout – Paradisesta tosin on mallinnettu idea ripotella ympäriinsä kaupunkia erilaisia rikottavia objekteja, kuten mainoskylttejä sekä leijonapatsaita. Viimeksi mainittuja on tarjolla sata kappaletta, joten etsittävää ja rikottavaa riittää.

Pelin juoni ei ole kovin kummoinen, mutta yksinpelin tehtäviä pelaa silti pahemman puutteessa ja aivottomana viihteenä Wheelman toimiikin melko hyvin, jopa hieman paremmin kuin raskaampi isoveljensä GTA. Tarjolla on taka-ajoa, karkuun ajoa, paikasta A paikkaan B ajamista, sekä autolla riehumisen lisäksi kokonaan jalan suoritettavia räiskimistehtäviäkin ja sitten näiden kahden yhdistelmiä. Pelin tehtävät ovat näin yleisesti ottaen melko yksinkertaisia ja helppoja, eivätkä edes niin kovin pitkiäkään. Osaltaan pelaamista helpottaa todella paljon se, että pelaaja on käytännössä kuolematon, sillä peli hyödyntää niin sanottua “lepää ja parane” taktiikkaa, eikä mitään lääkepakkauksia tai asekaupasta ostettavia luotiliivejä tällöin tarvitse haalia. Tämä osaltaan vähentää kuhunkin tehtävään ennakkoon valmistautumista, joka taas etenkin uusimmassa GTA:ssa on alati läsnä oleva — ja ehkä jopa hieman rasittavakin piirre.

Siinä missä Wheelmanin jalkautumisosiot eivät niin kovin paljoa eroa esimerkiksi GTA:sta, tekoälynkin ollessa kutakuinkin samaa luokkaa, on pelissä autoilla ajelu sen sijaan jokseenkin eri maailmasta. Wheelmanissakin autot kyllä käyttäytyvät eri tavoin ja täten rekka ja urheiluauto ovat erilaisia ajaa, mutta pelin ajomallinnus näin yleisesti ottaen on kuitenkin luokkaa Midtown Madness luokkaa, eli erittäin arcadea. Paikoitellen pelin ajomallinnus jopa sortuu olemaan hitusen ärsyttävä koska välillä tuntuu siltä, ettei pelaaja ole aina aivan sinut pelin ajettavuuden kanssa tiukimmissa ja nopeutta vaativissa tilanteissa. Muutoinkin pelin arcademainen fysiikanmallinnus saa välillä ihmetyttämään.

Siinä missä GTA -peleissä räiskitään kuskinpuolen ikkunasta ajon aikana, ammutaan Wheelmanissa molemman matkustajan ikkunoista, sekä äijämäisemmin myös suoraan tuulilasin lävitsekin? Pitäähän sen ilman kiertää kunnolla autossa, joka ei ole ilmastoitu. Autosta ammuskelun ohella pelaaja voi käyttää itse autoaan jokseenkin epärealistisesti suoranaisena aseena. Toki GTA -peleissäkin vihollisen autoja on voinut rytätä ja saada ne jopa syttymään liekkeihin, mutta Wheelmanissa sana “ryttääminen” saa ihan toisenlaisen merkityksen. Wheelmanissa pelaaja voi nimittäin liikauttaa autoaan sivuille tai eteen veivaamalla ohjaimen oikeaa tattia joko oikealle, vasemmalle, tai ylös. Jos pelaaja heilauttaa tattia vaikkapa vasemmalle, jossa vierellä huristaa vihollinen, törmää pelaaja tähän kovalla vauhdilla. Tarpeeksi monta kertaa kun toistaa tämän liikkeen, räjähtää vihollisen auto kappaleiksi näyttävän näköisesti tuoden vahvasti mieleen juuri Burnout -pelit. Näyttävää ja niin kovin hauskaa myös.

Pelaajan käytettävissä olevia muita erikoisominaisuuksia vihollisten ruttaamisen lisäksi on varsin näppärä uuden auton kaappaus vauhdissa, jolloin Vin Diesel loikkaa näyttävästi uuden valitun auton katolle ja ikkunasta sisään potkien kuskin ulos, oli tämä sitten hento nainen tai karski mieskuski.

Lisäksi pelaaja saa mahdollisuuden halutessaan hidastaa ajan kulun ja ampua vierellä kaahaavia vihollisia autonsa sisäpuolelta, tai sitten heittää auton näyttävän näköisesti käsijarrukäännöksellä ympäri, jolloin on mahdollista räiskiä takapuskurissa roikkuvia vihollisia. Tämä temppu niin ikään hidastetun ajan turvin. Erikoistemput vaativat toimiakseen Focus-energiaa, mutta nopeastikos sitä kertyy mittariin muun muassa kaahaamalla, tuhoamalla objekteja tai heittämällä autoa käsijarrukäännöksellä vauhdissa ympäri.

Kun pelaaja läpäisee juonitehtäviä, aukeaa pelaajan tahkottavaksi uusia sivutehtäviä. Kun pelaaja taas läpäisee sivutehtäviä, aukeaa käyttöön uusia korjaus- ja maalaustalleja(joihin voi paeta poliisia), jonka pelaajan Focus-energian taso kasvaa, auton runnomistehokkuus paranee ja autojen hevosvoimatkin kasvavat. Ihan hyvä, sillä oletuksena kaikki autot tuntuvat kamalan hitailta, oli kyseessä sitten nopeannäköinen urheiluauto, pelin ainut lisensoitu auto Opel Astra, tai sitten Smartin suora plagiointi.

Toisaalta autot tuntuvat hitaalta myös huijaavan tekoälynkin vuoksi. Peliä vaivaa nimittäin niin sanottu kuminauhatekoäly. Vaikka pelaaja ajaisi autollaan vihollista kuinka lujaa ja kuinka tehokkaasti karkuun, roikkuvat pahat pojat aina vain kintereillä. Ja sama toisinpäin; vaikka käyttäisi kuinka paljon turboa ja ajaisi kuinka hyvin, ei pelaajan yksinkertaisesti välillä anneta saavuttaa vihollista. Paikoitellen tämä näkyy jopa silmiinpistävän selkeästikin, kun edellä karkuun ajava vihollisauto tai moottoripyörä äkkiä ampaiseekin melkein kuin lentoon pelaajan nokan edestä. Myös tehtävissä, joissa pelaajan on pysyttävä tietyn vihollisen perässä, ovat jokseenkin tahattoman koomisia katsoa, kun pelaajan törmäily kaduilla aiheuttaa sen, että karkuun päässyt vihollinen jääkin odottelemaan pelaaja vähän matkan päähän, ampaistakseen taas itselleen ison kaulan kuin tykin suusta heti kun pelaaja pääsee taas matkaan. Tällä yritetään pitää pelin hektistä toimintatunnelmaa yllä ja siinä onnistutaankin, mutta silti aidan olisi voinut ylittää hieman vähemmän läpinäkyvästikin.

Juonitehtävien ohella tarjolla on hot potato, fugitive, contracts, rampage, taxi, made to order ja street showdown tehtävämuodot. Koska peli heittää pelaajan jokaisen juonitehtävän jälkeen takaisin vapaalle, voi pelaaja pelailla juonitehtäviä ja sivutehtäviä vaikkapa vuoronperään mikäli niin halajaa. Kaikissa sivutehtävissä on mukana aikarajoitus ja tarkoitus olisi painaa talla pohjassa mahdollisimman lujaa. Esimerkkinä fugitivessä on tarkoitus ajaa karkuun takaa-ajajia ja selviytyä turvapaikkaan, kun taas rampagessa pistetään kaupunkia hajalle törmäilemällä autoihin ja objekteihin, kuten penkkeihin ja tolppiin. Made to orderissa tarkoitus on kaapata tietty auto ja kuljettaa se paikkaan X ja niin edelleen.

Toisin kuin muissa peleissä yleensä, Wheelmanissa näitä sivutehtäviä pelasi juonen väliin ihan mielellään ainakin aluksi, sillä meno on paikoitellen niin hullunkurisen päätöntä. Jokaisessa sivutehtävässä on suoriuduttava joko aikarajan puitteissa, tai sitten esimerkiksi rampagessa pelaajan on kerättävä riittävän euromäärän verran tuhoa tililleen. Alhaisin hyväksytty taso olisi 750 000 euroa. Kaiken kaikkiaan sivutehtäviä on tarjolla huimat 105 kappaletta. Kun pelaaja on suorittanut yhden tyyppisiä sivutehtäviä kuitenkin riittävästi, alkaa näiden samaa sarjaa olevien, myöhemmin pelattavaksi avautuvien tehtävien vaikeustaso olemaan sitä luokkaa, että mielenkiinto hiipuu. Varsinkin kun syy vaikeuden nousuun on jälleen kerran huijaavan tekoälyn ansiota.

Ulkoisesti Wheelman on varsin passelin näköinen peli ja on hienoa nähdä, että Unreal Enginekin taipuu GTA -tyyliseen hiekkalaatikkorymistelyyn varsin hyvin. Vin Diesel -fanit ovat varmasti mielissään Dieselin aidosta lookista sekä tämän bassoäänestään, jotka pelistä löytyvät. Räjähdyksiä eikä pellin rypistymistä pelistä myöskään puutu ja oikeastaan ainut nurisemisen aihe graafisella puolella tuleekin siitä, että pelin kaupungissa on kamalan vähän erilaisia menopelejä. Tarjolla on vain muutama erilainen moottoripyörä, sekä noin kymmenen erilaista autoa, joita molempia näkee sitten näkee jos jonkin värisenä. Pelin musiikkitarjonta ei vastaa GTA:n tai Burnoutin vastaavaa lähimainkaan varsin geneerisellä rock- jazz-tarjonnallaan, mutta menee taustalla sopivan passiivisena toiminnanvauhdittajana ja pelin espanjalaisvivahteiset musiikkiraidat istuvat pelin keskelle kaikkein parhaiten. Äänet ovat tasoa Ok, eli mitään ihmeitä ei juuri tarjoilla, mutta kaikki toimii auton äänistä ammuskeluun riittävän tyydyttävästi ollakseen uskottavia. Varmasti parasta antia pelissä äänellisesti onkin juuri aito Vin Dieselin mörähtely, eikä pelin muukaan ääninäyttely lainkaan pahasta ole. Harmi vain, että pelin juoni ja sen hahmot ovat niin yhdentekeviä ja ohuita persoonia, että tavallaan ääninäyttely menee tällä kertaa hieman hukkaan.

Kokonaisuutena Wheelman ei ole lainkaan huono peli, mutta peli yrittää ahtaa itsensä genreen, joka on jo täynnä kovan luokan kilpailijoita. Siksi Wheelman tuntuukin hieman keskinkertaiselta ja turhankin yksinkertaistetulta toimintapelipaketilta, josta varmasti eniten iloa saavat irti Vin Diesel fanaatikot. GTA-nälkää tällä ei voi sammuttaa, ottaen huomioon, että yksinpelin elinikä on sivutehtäviä mukaan lukematta melko lyhyttä hupia, eikä minkäänlaista moninpeliäkään ole tarjolla. Kaikesta huolimatta olisi silti hienoa nähdä kuinka paljon Midway voisi parantaa juoksuaan Wheelman 2 -pelin kanssa.