Mikko Kosonen

Soulcalibur III jatkaa kakkososan tasokasta mätkintälinjaa köykäisesti toteutetuista uudistuksistaan huolimatta. Grafiikat ovat huipputasoa ja hahmojen liikkeet näyttäviä. Lisäksi pelissä on uskomattoman paljon avattavia asioita, kuten hahmoja, kenttiä, vaatteita, pikkutavaraa ja aseita, joiden etsimiseen voi käyttää aikaa viikkotolkulla. Tällainen piilottelu lisää pelin uudelleenpeluuarvoa, joskin sitä voi pelata loputtomiin myös sopivasti peliin yhtä hurahtaneiden ystävien kanssa. Loistavaa viihdettä sekä yksinpelaajalle että kaveriporukan illanviettoon.

Prince of Persia: The Two Thrones on muutamia uudistuksia edeltäjiensä menestyskaavaan lisäilevä sekoitus tasohyppelyä ja toimintapeliä, joka onnistuu mainiolla pelattavuudellaan sekä sopivalla yhdistelmällä huumoria ja tarunhohtoa pitämään pelaajan tiukassa otteessaan aina alkuanimaatiosta lopputeksteihin. Mikäli kolmannen persoonan toimintapelit liippaavat edes hieman läheltä sydäntä, ei tätä kannata jättää kokematta.

Black on kovasti hehkutettu räiskintäpeli Burnout -kaahausten tekijöiltä. Valitettavasti pelin suurin ominaisuus, eli tuhoutuva ympäristö ei olekaan aivan kaikkea sitä mitä piti ja muutenkin peliä vaivaavat yksinpelin lyhyys, sekä itseääntoistavuus. Viihdyttävää aivot narikkaan -räiskintää muhkeilla aseilla, tosin pienempinä annoksina nautittuna.

Sykähdyttävän kaunis ja rikassisältöinen keskiaikaan ritarikaudelle sijoittuva seikkailu/roolipeli, jossa kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Mikäli fantasia, seikkailu tai roolipelaaminen kiehtoo, tämä on ehdoton pakko-ostos.

Loistavan NHL 2K -pelisarjan uutukainen on jälleen täällä. Realismihakuista kiekkoa muutamilla uusilla ja hyödyllisillä, sekä ei niin hyödyllisillä ominaisuuksilla varustettuna. Kaikesta huolimatta taattua kiekkolaatua niin yksin, kuin kavereidenkin kanssa pelattuna.

Splinter Cell: Chaos Theory on jälleen taattua laatua pelisarjan ystäville maustettuna entistä upeammalla audiovisuaalisella kokemuksella, sekä erittäin tunnelmallisella hiippailukokemuksella höystettynä, jota valitettavasti vain osittain särkee edelleen melko heikko tekoäly, sekä yksinpelin auttamaton lyhyys.

Tycoon City: New York on rento ja simppeli kaupunginrakennuspeli, joka parissa viettää ihan mielellään aikaa silloin tällöin aikaa.

Crashdayssa ajetaan kovaa, romutetaan peltiä ja välillä annetaan autoihin pultattujen aseiden laulaa. Valitettavasti peli ei mielenkiintoisesta ideastaan huolimatta ota itsestään kaikkea irti, eikä oikeastaan tuo kunnolla mitään uutta ja hienoa mukanaan. Pelikokemuksena jää loppujen lopuksi käteen vain tylsä ja lyhyt yksinpeli, sekä moninpeli, joka on hauskaa silloin kun se sulavasti toimii. Toivokaammekin, että peli saisi ensimmäisen päivityksensä pian, jotta edes kehnohko nettikoodi näkisi parannuksen ja toisi pelin elinikää ajatellen edes jonkinlaista valoa tunnelin päähän.

Top Spin on toimiva, joskin harmittavan vasemmalla kädellä tehty käännös yhdestä Xboxin parhaista tennispeleistä. Turhan lyhytikäistä uramoodia, askeettista grafiikkaa sekä raivostuttavia latailutaukoja kompensoidaan loistavalla pelattavuudella, hektisellä moninpelillä, sekä varsin toimivalla nettipelillä, joka lienee PS2:n tennispelien saralla vieläpä ainoa laatuaan. En uskaltaisi suositella Top Spiniä varauksetta pelkkänä yksinpelinä, mutta mikäli Pleikasta löytyy neljä ohjainta ja multitappi, eikä peliseurastakaan ole pulaa, tarjoaa se ihan kelvollista vastinetta rahoille.

Shadowgrounds on jälleen oiva taidonnäyte osaavasta suomalaisesta pelinkehittämisestä. Pelin ylhäältäpäin kuvattu, nautittava liipaisin-pohjassa meininki ryyditettynä hyvällä musiikkiraidalla ja munakkailla aseilla tekee pelistä loistavan piristysruiskeen muuten niin harmaaseen, massapelien dominoimaan peliteollisuuteen. Pelin alhainen hinta huomioiden, on Shadowgroundsia vaikea olla suosittelematta.