iRacing Arcade on värikästä romurallia

iRacing Arcade on iRacing-pelistään tunnetun iRacing-studion julkaisema ja indiestudio Original Fire Gamesin kehittämä vajaan kolmen kympin hintainen arcadehenkinen päristely, joka on luotu ikään kuin helposti lähestyttäväksi vastineeksi vakavaa simulointia tavoittelevan tilauspalvelupeli iRacingin rinnalle.

Äkkiseltään iRacing Arcadea voisi kuvailla sanoin ”pallopääkarting”, mutta mitään power uppeja ei pelissä pudotella toisten pään menoksi ja pelaaminen onkin lähempänä arcadetunnelmaista, varsin erinomaista New Star GP -peliä. Kaasu pohjaan ja menoksi – siinä oikeastaan tarvittavat kontrollit ovatkin, rattia toki pitää muistaa myös kääntää.

iRacing Arcadesta löytyy pelattavaksi pikapeli, uramoodi, time trials ja moninpeli, siinä ne. Jo sisältönsä puolesta on pakko sanoa, että peli on jonkinasteinen pettymys. Suola tässä pelissä on urapeli, koska ei pelin tekoälyä oikeastaan jaksa muutamaa peruskisaa enempää ajella. Time trialsia jaksaa hetken pidempään, koska tarjolla on leaderboardsit.

Moninpeli taas, no jaetun ruudun kaahailua ei käsittämättömästi ole tarjolla lainkaan ja nettipelikin toimii siten, että laitat oman session pystyyn tai liityt toiseen, mutta liittyäksesi tarvitset koodin – servereitä kun ei voi lainkaan selailla! Tämä kenties siksi, että peli on enemmän lapsille suunnattua hupia, kuin vakavaa aikuisen viihdettä – mitään muuta syytä en ratkaisulle keksi.

Tässä mielessä iRacing Arcade ja New Star GP (johon peliä sitkeästi vertaan) eroavat. New Star Gamesin formulapelistä kun voi nauttia helposti vähän vanhemmatkin pelaajat, sen retrohenkisen, nostalgialaseja silmille nostattavan, Geoff Crammondin klassisen Grand Prix 2 -peliä hetkittäin visuaalisesti emuloivan grafiikkansakin ansiosta, mutta myös kyseisen indieformulan yllättävän laaja uramoodi ja viihdyttävyys olivat varsin hienosti kohdallaan, vaihtuvista säätiloista puhumattakaan.

iRacing Arcadessa tuntuu, että potentiaalia olisi ja peruspalikat ovatkin kohdallaan, esimerkiksi vauhdikkaan ja värikkään peligrafiikan osalta, mutta tekemisen meininki on jäänyt kesken. Sadesään kisoja ei ole lainkaan ja jostain kumman syystä kisojen jälkeisiä uusintojakaan ei pääse seuraamaan heti kisan päätteeksi, vaan uusintatila löytyy erikseen pelin päävalikosta. Miksi ihmeessä?

Päämenussa pauhaava sekä kisan jälkeen soitettava fiilikseen nostattava teemamusiikki sen sijaan nappaa mukaansa nyökyttelemään ja tuo hieman jotain ysärimusiikin fibojakin, kuten Pandora tai Ace of Base. Jokaisen kisan alussa lähtöruudukkotarkastelussa on siinäkin oma toimiva rauhallisempi musiikkinsa. Pelaajan tukikohdassakin soi kaunis, kaiholla vanhoja Medal of Honor -räiskintöjä muistuttava raita, mutta kun kisan lähtövalot sammuvat, mitään taustamusiikkia ei enää olekaan – pelkkää pörinää tai formuloiden niaaauu niiaauu -ääniä.

Jälkimmäiset istuvat paremmin ja pelin ajoluokkien formula junior, FIA:lta lisensoitu F4 sekä vailla lisenssiä oleva Formula GP kuulostavat moottoriääniltään pelin parhailta. Ne loput ovat lähinnä rasittavia pörinöitä ja korkeaäänisiä sirinöitä, jotka tuovat mieleen radio-ohjattavat. Kokeilin ennen pelin julkaisua tarjolle tullutta demoa ja jo tuolloin mietin, että toivottavasti lopullisessa pelissä olisi mukana taustamusiikkia, jotta ei tarvitse jotain ikivanhan Speed Hasten ääniraitaa kiepauttaa tubesta taustalle soimaan, mutta tässä sitä ollaan.

Vaikeustasoja tarjolla on viisi. Helpoimmilla tasoilla peli on aivan liian helppo vähänkään kokeneemmalle, vielä pro-tasollakin kaikkien ohitse pääsee viimeistään parin ensimmäisen mutkan jälkeen, eikä kukaan yleensä nouse ohitse silmänräpäystä pidemmäksi aikaa, ellei oikeasti pahasti mokaile. Kaksi viimeistä vaikeustasoa ovatkin sitten hampaat irvessä ajamista, koska tekoälyn vauhti on kutakuinkin lineaarisesti sidoksissa vaikeustasoon. Mitä kovempi taso, sitä kovempi vauhti. Perässä on vaikeimmilla tasoilla pelaajan pysyä, vaikka kuinka hyvin ajaisi. Mutkissa ei saa missään nimessä painaa jarrua tippaakaan, mikäli mielii edes seitsemän parhaan sakkiin. Parit kisanaikaiset töppäilyt ja olet ja pysyt viimeisenä.

Urapelissä ideana on ajaa kisoja, tienata rahaa, minkä lisäksi kisat kartuttavat kokemuspisteitä. XP nostattaa lopulta tiimin tasoa ja uudet tasot avaavat uusia rakennuksia kampukselle, jossa puuhastellaan boostereiden parissa, New Star GP:n tapaan. On moottoriboosteria kuten pitoonkin liittyviä boostereita. Kaikkiaan kehitystaloja on neljä. Niiden rakentaminen maksaa ja tiimin tason noustessa, on mahdollista ostaa uusia päivitystaloja kullekin osa-alueelle. Paremmat talot tuottavat parempia boostereita, joita sitten napsitaan tarjolla olevien joukosta muutama mukaan aktiiviseksi, samalla kun valitaan käytettävä vaikeustaso. Tämä puoli on sääli kyllä automatisoitu. New Star GP antoi pelaajan olla enemmän mukana tekemisessä, mutta iRacing Arcadessa laitoksien rakentamisen jälkeen ne pumppaavat automaattisesti boostereita varastonperukoille omaan tahtiinsa.

Vaikeustaso vaikuttaa tekoälyn vauhdin lisäksi tienattavan voittosumman suuruuteen. Helpoimmalla se on alhaisin ja jokainen kovempi taso nostaa palkkiota päälle satasella. Voittorahoilla voidaan ostaa myös uusien kisaluokkien autoja. Kisaluokkia on yhteensä kahdeksan. Tylsin jo heti alussa on ehdottomasti hitaat ja pörisevät kattilat, Fiat Abarth 500 -autot.

Kun ensimmäinen ajokausi on paketissa, peli avaa enemmän kisoja ja luokkia. Autotallissa on kuitenkin rajallinen määrä paikkoja, joten välillä joitain autoja pitää myydä pois, jotta voi ostaa uusia. Myyntihinta on sama kuin ostohinta, joten pelkoa rahanmenetyksestä ei ole. Mikäli sopivaa autoa ei omista, voi sellaisen onneksi myös vuokratakin, jolloin 25% voittorahoista menee vuokraajalle.

Joissain tapahtumissa ajellaan useita kisoja, mutta myös esimerkiksi kestävyysajoa on mukana. Onneksi sarjoja voi ajella useampia yhtä aikaa, eli yhden sarjan kaikkia neljää kisaa ei tarvitse ajaa putkeen. Erilaisia ratoja pelissä on neljätoista kappaletta, ihan sopiva määrä. Osa niistä on virallisesti lisensoituja, kuten esimerkiksi Miamin, Imolan, Bahrainin sekä Paul Ricardin F1-radat. Meksikon F1-rata kantaa pelissä huvittavaa nimeä Hermanos Rodriquez, Suzuka on Tsukuba ja eräs saksaratakin, (Hockenheim?) Sachsenring löytyy. Kaikkia ratoja yhdistää se, että ne ovat ikään kuin lyhennettyjä ja typistettyä, karting-versioita oikeista esikuvistaan. Esimerkiksi Imolan ensimmäinen mutka tulee vastaan todella nopeasti ja sitä seuraava S-pujottelu on paljon pienikokoisempi kuin oikeassa elämässä.

Pikakisasa on mahdollista ajaa myös aika-ajot ja tavoitella siten parempaa lähtöruudukkoa, mutta jostain käsittämättömästä syystä aika-ajoja ei uramoodissa ajeta lainkaan, vaan lähtösija arvotaan. Mitä vaikeampi vaikeustaso, sitä useammin pelaaja tuupataan jonon hännille katsomaan vihreäksi vaihtuvia valoja.

Täytyy sanoa, etten ole kokenut pitkään aikaan mitään unettavampaa kuin viisitoista kierrosta pelin Fiatilla. Sallikaa minun kuorsata. Eivätkä ne muutkaan pidempikestoiset ajot mitään hauskaa viihdettä ole, nopeampaa vain. Maksimaalinen, vielä siedettävissä oleva kierrosmäärä olisi sen kuusi, joka ehkä kertoo jotain pelin yleisestä mielekkyydestä ja koukuttavuudesta.

Ennen kestävyyskisaa alle on syytä valita sellainen vaikeustaso, että kisan varmasti voittaa, koska muuten se aika on hukkaan heitettyä elämää. Pro-tasolla kisan ajelee johtopaikalla alusta loppuun lähes silmät ummessa. Ei kovin jännittävää. Jännittävintä pidemmissä kisoissa lienee varikkokäynti, joka on melkeinpä pakollinen bensan ja renkaiden loppuessa muuten kesken. Varikolta ei kuitenkaan kannata ampaista pois liian aikaisin – mittareita kannattaa tarkkailla, jotta varsinkin lisälöpöä tulee tarpeeksi. Allekirjoittaneella kävi eräässä kisassa niin, että kävin kolme kertaa varikolla, koska epähuomiossa kaksi kertaa tankkasin liian vähän. Ei auton eteneminen kokonaan tyssää vaikka tankki olisikin tyhjä, mutta etanan matelulla häviää silti aivan varmasti.

Mutkissa hauskasti luisuvilla ja muutenkin selvästi nopeammilla formuloilla oli hauska päristellä menemään, mutta pelin yleistä tekoälyongelmaa nekään eivät karkuun pääse. Joko ajat johdossa tai hampaat irvessä epäreilua tekoälyä vastaan. Toki boosterit voivat antaa esimerkiksi 2,5 pykälää lisää moottoritehoa tai vaikkapa supergrippiä ensimmäisen kierroksen ajaksi tai tuottaa parempaa imussa ajamista, mutta tuolin reunalla ajaminen silti on, eikä millään hyvällä tavalla.

Kisaaminen pelissä tekoälyä vastaan on aina (päivityksen jälkeen useimmiten) anteeksi pyytelemätöntä romurallia. Tekoäly kun ajelee surutta persuksiin, puskee kylkeen ja mutkissa yrittää kiilata. Pelaajaa varten ruudulla on bensa, rengas sekä vauriomittarikin, joista viimeksi mainittu kuluu kun törmäillään mihin vaan, joten olisi suotavaa jos tekoäly osaisi ajaa nätimmin, mutta siihen ei voi luottaa. Luonnollisesti tekoälyllä ei moista mittaria ole. Sentään mutkien törkeä oikominen hidastavan muutaman sekunnin mittaisen aikasakon kera koskee myös tekoälyäkin ja toisinaan pelissä näkeekin radalle hitaasti palaavia, läpinäkyviä ja läpiajettavia tekoälykuskeja.

Kokonaisuutena iRacing Arcade varmasti voi toimia perheen pienempien autopelinä, niillä helpoimmilla vaikeustasoilla, simppeleiden kontrolliensa puolesta. Aikuisempaan makuun on syytä suunnata New Star GP:n tai vastaavan arcade-ajelun suuntaan, sillä tämä romurallipäristely tuskin tyydyttää ajonälkää edes aivot narikkaan -mielessä.

Tulevilla lisäpätseillä peliä varmasti pystytään ainakin jollain tasolla parantelemaan, mutta aika näyttää saataisiinko vaikka musiikit taustalle. Tätä kirjoittaessa peli on saanut jo yhden päivityksen alkukuusta ja yksi parannus oli, että ”tekoäly käyttäisi enemmän jarrua ennen pelaajaan törmäämistä” mutta lisää jarrua ja säätöä kyllä vielä tarvitaan.