Always Sometimes Monsters arvostelussa

Päivän posti kolahtaa luukusta. Pari muistutuslaskua, kutsu oikeuteen ja mainosten seasta tipahtaa häätöilmoitus. Pomo soittaa, että ei tarvitse tulla enää töihin. Mikä voisi enää mennä pieleen? Miten elämä päätyi tähän pisteeseen? Miksi unelmat murskautuivat? Tämäntyylistä pessimististä elämänsimulointia tarjoilee onnistunut indie-peli Always Sometimes Monsters.

Kyseessä on elämäsimulaatio, johon on helppo samaistua, siinä mielessä, että ihan aina elämä ei mene niinkuin pitää. Jokaisella on suuria unelmia oman elämänsä suhteen. Joku päättää jo lapsena, että hänestä tulee arkkitehti, toinen haaveilee muusikon urasta ja joku muu haluaa olla kirjailija, peligraafikko tai vaikkapa arvostelijoiden kirjoittaja. Elämä vain laittaa vastaan ja potkii maassa makaavaa. Kaikkeen tarvitaan rahaa ja se ei kasva puussa.
Always Sometimes Monsters lähtee kertomaan antisankarimme tarinaa loppupisteestä. Miksi kaikki ajautui siihen, että osoitellaan aseella toista? Lyhyen alkujuonnon jälkeen ollaan bileissä, jossa on tarkoitus lobata hieman isommalle pampulle omaa ideaa hänen omassa kodissaan. Tässä samassa pelaaja valitsee itselleen hahmon ja jopa elämänkumppanin. Tämä on hyvin sekava tapahtuma, koska hahmon valinta tapahtuu maljannostolla, eikä millään selkeällä totutulla tavalla. Samalla tyylillä mennään valitsemaan itselle se oma kulta, patiolle mennään vain puhumaan kenelle huvittaa. Seuraava haastava tehtävä on nimen valinta. Haasteen tarjoaa ainoastaan se, että korjausnäppäintä ei pelaajalle osoiteta millään tavalla missään pause-valikossa tai menussa. Kaiken tämän voi kuitenkin perua prologin viimeisen valinnan edessä ja ironista kyllä, tämäkin tapahtui itse arvostelijalle täysin vahingossa.

Kaikki tämä alun hämminki ja epäsuhtaisuus voi antaa pelistä huonon vaikutelman heti alkuunsa, mutta outoa kyllä mikään näistä asioista ei häirinnyt, lähinnä vain huvitti. Kaikki voi johtua siitä, että Always Sometimes Monster on aika hyvin retrohenkisyyttä apinoiva peli, niin grafiikoiltaan kuin myös loistavan musiikkiraitansa ansiosta, sekä pelattavuudeltaan latausaikoineen. Tuntuu nimittäin siltä, että joissain kohti peli voisi latautua hieman vikkelämminkin. Tämänkaltaista sprite-grafiikkaa pyörittää jopa mummon vanha ullakolla oleva tietokone, joten koneen tehovaatimuksista ei juurikaan voida puhua, eikä peli paljoa vaadikaan omalta tehomyllyltä.

Always Sometimes Monsters -pelin idea on elämänvalinnoissa. Jokainen pienikin valinta voi johtaa erilaiseen lopputulokseen. Autanko mummoa pyyhkimään pölyt ja imuroimaan, vaikka tiedän, että pölyjä ei ole ehkä tarkoitus pyyhkiä seiniltä vaan ihan jostain muualta. Luvassa on kuitenkin palkkio, ja rahaa tarvitaan. Myydäkkö koira koirataisteluihin vai palauttaakko omistajalleen. Kummasta saa enemmän rahaa? Onko se raha tärkeää vai onko kuitenkin moraalinen ajattelu tärkeämpää?

Häätö tuli, joten pitäisikö leperrellä narkkarinaista, jotta saisi reisiyöpymissijan? Joudunko nukkumaan kadulla? Kaikki tämä valintojen tekeminen saa pelaajan tuntemaan empatiaa ja samaistumista pikselipelihahmoaan kohtaan.

Näistä valinnoista kyseinen peli on tehty, eivätkä valinnat välttämättä ole niinkään helppoja, mikäli ei omaa sosiopaattisia piirteitä. Moraalisia kysymyksiä on hyvin paljon — esimerkiksi se, että pitäisikö tehdä työtä possujen teurastustehtaalla vai tofutehtaalla, joista jälkimmäisellä on vapaat työajat.

Possutehtaalla vuorostaan on tarkat kellonajat, mutta suurempi palkka ja laitoksesta päästään ulos vasta, kun tuotanto on täyttynyt. Toki voi kokeilla molempia töitä, eri päivinä vain. Se myös vaikuttaa peliin, että kuinka usein työskentelee tietyssä tehtaassa. Pitäisikö sittenkin yrittää päästä hommiin lasten kanssa päiväkotiin, vaikka omaakin rikosrekisterin. Tästäkin voi tosin yrittää valehdella!

Kaikki valinnat joita pelaaja joutuu tekemään ei vie peliä pelkästään eteenpäin, vaan myös sen johdosta joutuu miettimään, että tekikö nyt oikein. Pelin koko pointti on laittaa itse pelaaja ajattelemaan ja kokemaan asioita, jopa sellaisia asioita ja tilanteita joihin ei todellakaan haluaisi joutua. Tarinan edetessä tavataan ihmisiä, joita ei normaalissa elämässä pystyisi millään sietämään, mutta tilanteen pakosta asialle ei voi mitään. Näinhän asiat menevät oikeassakin elämässä. Osaa ympärillä olevista ihmisistä ei vain yksinkertaisesti voi miellyttää.

Kaikkien vaikeiden asioiden miettimisen ohessa, pelissä voi yrittää paeta kolikkopelien maailmaan.

Hei, hetkinen. Pelissä pakenee peleihin nollaamaan?

Siltä se ajoittain tuntuu Always Sometimes Monstersin kanssa, sillä aiheet ovat hyvinkin raskaita; huumeita, rasismia, itsemurhaa. Mutta itse minipelejä on muutamia, joista itse arvostelijan suosikki on Mega Rasmus. Hupaisan ruotsalais-henkisen logon jälkeen päästään itse peliin ja huomataan, että kyseessä on ilmiselvä Pac-Man klooni. Mikäli voittaa kentän niin kuullaan hassuhko voiton huudahdus. Muitakin minipelejä löytyy ja samoja viittauksia muihin peleihin löytyy näistäkin klooneista.

Viittauksia muihin peleihin ei ole pelkästään minipeleissä, vaan roskiksista ja vastaavista paikoista löytyvistä figuureista. Muun muassa Hotline Miami on selkeästi edustettuna. Figuureja voi viedä myytäväksi panttilainaamoon. Kauppias voi ottaa myös muutakin myytävää tavaraa vastaan. Kaupasta löytyy myös kone, josta voi ostaa arpoja. Aina kohdalle ei osu tyhjä arpa, vaikka pelin teeman mukaisesti näin voisi olettaa. Muita kauppojakin on sekä lisäksi kahvila. Perusmarketista voi ostaa tiskiltä lihaa, mutta se täytyy toki paistaa ennen kuin pystyy syömään. Juomaa ja voileipää löytyy ravintolasta. Baarista saa viinaa.

Pelattava hahmo joutuu pitämään myös nälkäänsä loitolla, sillä mitä pidemälle päivä etenee, kuluu staminaa. Seuraavana päivänä onkin jo kurniva nälkä. Nälkään kuoleminen jäi sympatian takia kokeilematta. Ei yksinkertaisesti vain voinut antaa oman pikselimössön kärsiä kaiken kokemansa lisäksi vielä nälkääkin. Kuolla toki voi huonoilla valinnoilla, kun tilanne on ajautunut tarpeeksi karuksi.

Aika on rajallinen ja se on ajoitettu päiviin, jotka kulkevat sykleissä. Aamu, keskipäivä, ilta ja yö. Yöllä kaupungeissa ei ole juurikaan tekemistä, joten parasta on vain siirtyä seuraavaan päivään, eli päätä tyynyyn. Jotkin pelin tapahtumista on ajoitettu tiettyyn ajankohtaan, iltaan, aamuun tai päivään, joten nukkumaanmenon ajoituksella on hieman väliä. Aivan kesken päivää hemmo ei suostu menemään vaakatasoon.

Always Sometimes Monstersia voi lämpimästi suositella kaikille pessimisteille, tai vähintäänkin niille, joiden elämässä ei ole kultalusikoita näkynyt missään. Always Sometimes Monsters on eräänlainen roolipeli. Pelattava hahmo ei kerää kokemuspisteitä vaan itse pelaajalle tarjotaan elämystä vaikeiden ja raskaiden aiheiden muodossa. Hauskoja ja hempeitä hetkiä on onneksi myös antamassa vastapainoa lääkärin perversioille.
Retrohenkisyys ja pelin ääniraita ovat täydellinen paketti yhdessä, tosin uudelle alueelle edetessä samat kauppagrafiikat, sekä itseään pidemmän päälle toistavat musiikit puuduttavat pidempien pelisessioiden aikana. Tätä se pelaaminen toki vanhoina aikoina olikin ja tämän simuloimisessa peli myös onnistuu loistavasti. Kulttuuriviittauksia peli on pullollaan ja ne ovat suhteellisen hupaisia.

Mikäli etsii tavanomaisesta räiskinnästä ja muutenkin valtavirrasta poikkeavaa pelattavaa, voi tämä osua hupisuoneen. Hintakin on aika kohdillaan pelattavaan nähden — vain kymmenisen euroa — ja pelattavaa riittää tuntikausiksi, varsinkin kun uudelleenpelattavuusarvoakin löytyy, sillä toinen pelikerta on takuulla hieman erilainen, mikäli valitsee hahmonsa ja kumppaninsa toisin. Täydet pisteet olisin halunnut antaa, mutta pientä viilausta olisi kuitenkin tarvittu.

Luojan kiitos indie-pelien genrelle.
Pelin voi ostaa omakseen vaikkapa Steamista.

Alla traileri: