Rocksteady räjäytti pankit hieman yli neljä vuotta sitten kehittämällä Warner Bros. Gamesille huippulaadukkaan Batman-pelin, Arkham Asylum. Kyseessä oli omasta mielestäni ehdottomasti parasta Batmania sitten 80-luvun lopun ja 90-luvun puolivälin 8-bittisten Batman-pelien. Ei olisi uskonut, mutta Rocksteady pisti vieläkin paremmaksi sen jatko-osalla Arkham Citylla kaksi vuotta sitten. Pelimaailma tuntui laajalta ja yön valtaama luminen Gotham City oli upea ? kuin Batman Returns -elokuvan peliversio.
Sittemmin Rocksteady on hiljentynyt ? kenties kehittämään seuraavaa Batman-peliään, mutta tällä välin Batman-pelien manttelin on saanut tuore pelistudio, Warner Bros. Montreal. Batman ? Arkham Origins on studion ensimmäinen peli. Riskejä ei ole otettu ja sen huomaa; Arkham Origins on kuin suora kopio aiemmasta, joka yhdistelee Rocksteadyn molemmista peleistä tuttuja ominaisuuksia.
Arkham Origins sijoittuu ajallisesti viisi vuotta ennen Arkham Asylum-peliä, aikaan jolloin Bruce Waynen ura lepakkomiehenä on kestänyt vasta kaksi vuotta. Batman onkin Gotham Cityn kaduilla vielä suhteellisen tuntematon ja mystinen käsite niin rikollisille kuin lakia ylläpitäville poliisivoimillekin, eikä Batman itse esimerkiksi vielä pelin alussa tiedä mikä tuleva arkkivihollisensa Jokeri on miehiään.
Blackgaten vankilasta karkaava pahamainen rikollispomo Black Mask asettaa viidenkymmenen miljoonan dollarin palkkion Batmanin pään menoksi. Muhkeasta palkkiosta innostuu kahdeksan Batman-sarjakuvistakin tuttua pahista, mukaan lukien Bane ja Killer Croc. Black Maskin toiveena olisi nitistää lepakkomies vielä ennen kuin Gothamin hyvin luminen ja myrskyisä jouluaatto on ohitse. Bruce ei kuitenkaan uskalla yksinkertaisesti pitää Batman-asuaan lukittuna kaapissa jouluaaton ylitse, sillä se tietäisi viattomien siviilien joutumista vaaraan rahanhimoisten psykopaattien turvautuessa kovempiin keinoihin Batmanin savustamiseksi lepakkoluolastaan.
Siispä Batman aikoo selvittää Black Maskin tarkemman juonen ja pistää sille lopun. Juonesta löytyy kuitenkin myös muutamia sarjakuville ominaisia koukeroitakin. Batmanin selviytymistä ja omia tutkimuksiaan vaikeuttamassa on lisäksi Gothamin korruptoitunut SWAT-ryhmä. Pelin kahdeksan palkkiota havittelevan pääpahiksen ohella pelissä nähdään muitakin tuttuja klassikkopahiksia, mukaan lukien Jokeri ja Pingviini. Useampien pelissä nähtävien pahiksien kanssa pääsee taistelemaan niiden ollessa välipomoja, eivätkä taistelut kuulu kategoriaan huijaava tekoäly. Pelin hienoimpiin pomomatseihin kuuluvat tappelut Banea ja Deathstrokea vastaan.
Alkuasetelmaltaan Arkham Originsin tarina on mielenkiintoinen ja idea siitä, että tarinaa siirretään ajassa Batmanin ensimmäisille vuosille on varsin kiehtova ja pelissä esiteltävät pahikset vähän muitakin kuin niitä yleisimpiä tuttavuuksia. Visuaalisesti Batmanin ensimmäisiä vuosia havainnollistetaan lepakkomiehen siniharmaasta mustanharmaaksi muuttuneella asulla.
Harmi vain, että Arkham Origins näin muutoin tuntuu siltä kuin pelaisi vähän liiankin tuttua peliä sellaisille, jotka ovat kolunneet kaksi aiempaa peliä lävitse. Arkham Originsissa pelaajan ohjastama Batman kuljeksii Gothamin maisemissa niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Ullkona piiskaava lumimyrsky tuo vahvasti mieleen Arkham Cityn yhdessä isokokoisen pelialueensa kera, kun taas jatkuva sisätiloissa ravaaminen ja niissä navigointi tuo mieleen enemmänkin Arkham Asylumin ilmastointikanavineen ja avattavine lattialuukkuineen, jonne piiloutua pahiksilta.
Vihollisia piestään turpiin niin lämpimässä sisällä kuin kylmässä lumisateessakin. Tarinan edetessä Batmanin asu pikkuhiljaa tuttuun tapaan alkaa hajoilla; viittaan tulee reikiä, asun kovempiin osiin naarmuja ja rintapanssariin muodostuu repeytymiä, jotka paljastavat pintahaavoja Batmanin iholla. Gothamin yöllistä katua kansoittavat kaikenlaiset kätyrit, jotka ovat joko Black Maskin tai mafiamies Maronin aivottomia palkollisia, aseistautuneita SWAT-miehiä ja myöhemmin Jokerin pellearmeijan jäseniä. Aseisiin Batman ei luonnollisestikaan usko, joten kaikki väkivalta suoritetaan jaloin ja käsin tai Batmanin apulaitteilla, kuten batarangeilla.
Kontrollit ovat suoraan aiemmista peleistä tutut ja hyvä niin, koska ei kannata rikkoa sitä mikä toimii hienosti. Parhaimman tuntuman peliin saa yhä Xbox 360-ohjaimen kera myös PC:llä pelatessa. X-nappula toimii tärkeimpänä pieksemisnappulana, kun taas B:llä voi heilauttaa viittaa ja pistää vihollisten pään pyörälle hetkeksi ja RT+Y -nappuloiden yhdistelmä suorittaa eräänlaisen lopetusliikkeen maassa tähtien kera kieriskelevälle viholliselle, jonka taju saatetaan kankaalle. Ilmaan hyppääminen ja sen jälkeen A:n pitäminen pohjassa sen sijaan avaa Batmanin ilmassa liitelyn mahdollistavan viitan, jonka aikana voi halutessaan pudottautua pahaa aavistamattomien vihollisten niskaan.
Käsirysy samanaikaisesti parhaimmillaan kymmeniä rivipahiksia vastaan on erittäin nautinnollista, etenkin silloin kun saa ketjutettua omat hyökkäyksensä ja torjuttua kaikki vihollisen vastaiskut. Veitsin ja asein varustautuneet viholliset ovat aina vähän eri juttu kuin pelkillä nyrkillä tai pesäpallomailoilla onneaan yrittävät, joten taistelussa joutuu myös käyttämään erilaisia lähestymistapoja, mikäli haluaa kerätä korkeimmat kertoimet ja sitä kautta pisteet. Kukistetuista pahiksista kertyy kokemuspisteitä ja kokemuspisteillä hommataan tuttuun tapaan parempaa vastustuskykyä Batmanin asuun sekä lisää tehoa vempaimiin.
Batman ei ole suoran toiminnan miehiä lähestymistavoissaankaan, joten etenkään aseistautuneiden rosvojen eteen ei kannata noin vain juoksennella, vaikka savupommit pelastavatkin tällöin pahimmasta pinteestä, minkä jälkeen voi singota itsensä korkeuksiin turvaan vaijerin avulla. Batmanin ominta alaa on korkealta väijyminen sekä muun muassa vihollisten ilmaan kaappaaminen coolisti pää alaspäin kivipaaseissa roikuttaessa ? yksi tämän kuin kahden aiemmankin Batman-pelin hienoimmista ominaisuuksista.
Siniseksi peliruudun muuttavan Batmanin ?etsivä-näön? avulla voidaan helpommin paikallistaa lämpöä heijastavat viholliset kylmän betoniviidakon sykkeessä, mutta myös aukeavat ovet sekä räjähtävällä geelillä tuhottavat heikompaa materiaalia olevat seinät, joiden takana saattaa olla vaikkapa esimerkiksi Arvuuttajan jättämiä keräiltäviä paketteja. Kaikki tämä on tuttua aiemmista peleistä ja sen tietävät aiemmista osista tykänneet. Arkham Originsin myötä pelissä hyödynnetään Batmanin etsivä-taustaa hieman aiempia pelejä useammin ja murhia ja niihin liittyviä johtolankoja päästään tutkailemaan pari kertaa totuttua enemmän, mikä on varsin kiva juttu.
Jos kyseessä olisi ensimmäinen nykykonsoleiden Batman-peli, olisi se uniikki ja erittäin tuore tapaus. Näin ei kuitenkaan ole ja Arkham Origins tuntuu välillä aivan liikaa vanhan kertaamiselta. Batmanilla ei käytännössä ole edes mukanaan mitään uusia vempaimia. Toisaalta, peli sijoittuu ajassa monta vuotta ajassa ennen ensimmäisen Rocksteady-pelin tapahtumia, joten miten voisikaan.
Heiteltävät batarangit kuin kauko-ohjattavatkin versiot sekä koodauslaite, jolla hakkeroidaan lukittuja ovia ja terminaaleja ovat kaikki jo ennestään tuttuja. Kulkemista nopeuttavia pikasiirtymistaipaleita voidaan avata käyttöön tuhoamalla signaalinestolaitteita kaupungin radiomastoista. Päätehtävien ohella sivupuuhasteltavaakin löytyy Arkham Cityn tapaan Kaupungista löytyy satunnaisten, poliisiradoin kautta raportoitavien rikoksien ohella sivutehtäviä joihin liittyy useita pääpahiksia. Etsi ja tuhoa Pingviinin asekätköt ja Black Maskin huumekätköt. Estä venom-myrkyn leviäminen kaupungissa ja pelasta Hullun Hatuntekijän kynsistä viaton tyttö. Ei Arkham Origins missään mielessä huono peli ole, mutta tunne siitä, että on pelannut aiemminkin samaa peliä on erittäin vahva.
Audiovisuaalisesti Batman ? Arkham Originsissa ei sen sijaan ole mitään valittamista. Batmanin äänestä ei tällä kertaa vastaa tuttu Kevin Conroy, mutta sijaismies Roger Craig Smith hoitaa homman kotiin loistavasti, eikä eroa näiden kahden herran välillä juuri huomaa. Kauttaaltaan ääninäyttely on tasoa loistavaa, vaikka vakiojokeri Mark Hamill on niin ikään korvattu Jokerin roolia varten. Mukana on myös jälleen kerran mukana ?virallinen tae? ääninäyttelyn laadukkuudesta ? eli herra Nolan North löytyy tästäkin pelistä ääninäyttelijöiden listalta. Arkham Originsissa hän ääntelee Pingviiniä.
Graafisella puolella peli näyttää PC:llä varsin upealta ja tarkalta ja liikeanimointi kuin pelin tarinaa maustavat välianimaatiot ovat upeita. Ongelmia ruudunpäivityksenkään kanssa ei tullut missään vaiheessa, vaikka arvostelukokoonpanonakin oli jo useamman vuoden vanhaa rautaa. Kyllä se öinen Gotham City lumisateineen on vaan niin upea ja herättää jälleen sen sarjakuvia lukeneen pikkupojan jokaisen varttuneemmankin Batman-fanin sisällä.
Audiovisuaaliseen kokonaisuuteen liittyviä bugeja pelistä ikävä kyllä sen sijaan löytyy. Arvostelun aikana törmäsin pelissä ainakin pari kertaa siihen, että äänet katosivat, sen jälkeen alkoivat hahmot vilkkua ja lopulta pelistä katosi kokonaan kuva. Myös peliyhtiöiden logot ja Batman-logon sisältävä alkuvideo tökkii ja äänet siinä pätkivät joka ikisellä kerralla, eikä videota voi edes ohittaa. Internetin foorumeita selatessa käy ilmi, että mainitsemani bugit ovat yleisiä ja onpa pelissä jopa muutama kokonaan pelin etenemistäkin tietyissä kohdissa estävä bugi, joihin eivät välttämättä tosin kaikki pelatessaan törmää. Ottaen huomioon, että Batman ? Arkham Origins on tätä kirjoittaessa ollut jo toista viikkoa kaupoista saatavilla, on suurta huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttä, että peliä ei vieläkään ole päivitetty kuntoon.
Yksinpelitarinan jälkeen peli tarjoaa mahdollisuuden pelata tarina uudelleen new game plus -muodossa ja sen jälkeen vielä I am the night -versiona. Viimeksi mainittu on varsin armoton: ei minkäänlaisia checkpoint-tallennuksia ja vain yksi elämä, jolla selvitä koko pelin lävitse. New game plus tarjoaa mahdollisuuden pelata jo hankituilla vempaimilla sekä kokemuspisteillä, samalla kun viholliset ovat astetta kovakuorisempia.
Näiden lisukkeena on yksinpelaajalle vielä tuttu ja ihan hauska challenges-pelimuoto. Challenges pitää sisällään kaksikymmentäkuusi haastetta, jotka aukeavat vähitellen käyttöön yksinpelitarinaa pelatessa. Haasteet jakautuvat predator- ja combat-haasteisiin. Predatorissa on ideana selvitä tilanteissa, joita esiintyy yksinpelissäkin, eli tarkoitus olisi eliminoida huoneellinen pahiksia mahdollisimman nopeasti, samalla kuitenkin piilossa pysytellen. Apuna on ilmastointikanavat, lattialuukut sekä korkealla ylhäällä olevat kivipaasit, joiden päältä voi tarkkailla tilannetta ja joista Batman voi roikkua.
Jokaisessa predator-haasteessa on kolme tavoitetta, jotka tulisi yrittää saavuttaa, jotta kertyisi pokaaleja. Esimerkiksi vihollisen lamaannuttaminen ikkunan läpi hyökäten tai sitten tainnutuskranaatin heittäminen vihollisen jalkoihin ja tämän jälkeen sen lopullinen tainnutus. Combat-haasteissa ideana on selvitä isoista pahislaumoista, jotka käyvät yksinpelin taistelukohtien tapaan yhtä aikaa. Tarkoitus on piestä pahiksia neljän erän verran, väistellä iskuja ja sitä kautta kerryttää kertoimia ja nostattaa kokonaispistepottia. Kulta, hopea -tai pronssitila saavutetaan kunhan on tarpeeksi pisteitä kasassa. Molemia haastemuotoja voi pelata joko Batmanina tai nyt poikkeuksellisesti myös pahishahmona nimeltä Deathstroke, joka esiintyy yksinpelissäkin.
Viimeisenä pelistä löytyy nettimoninpeli, vaikka ei aiemmat Batmanit ? eikä tämäkään ? sellaista välttämättä edes olisi kaivannut. Moninpeliosiosta on vastannut useamman muunkin pelin moninpeliosiot kolunnut ja modaajista aikoinaan muodostunut Splash Damage, jonka aiempaa käsialaa on muun muassa Quake Wars, Doom 3:n moninpeli, sekä tuoreimpana pelkkään moninpeliin keskittynyt Brink. Moninpelin pitäisi siis olla hyvissä käsissä ? onko se?
Perusidea moninpelissä on itse asiassa varsin mielenkiintoinen: pelin ainoa moninpelimuoto, invisible predator tukee maksimissaan kahdeksaa pelaajaa ja tämä määrä jaetaan kolmeen ryhmään; sankareihin sekä eliittipahiksiin. Sankareita on kaksi, Batman ja Robin ja sankaripari arvotaan kaikkien pelaajien väliltä joka matsin alkaessa. Eliittipahikiset ovat Jokerin ja Banen parhaimpia palkollisia, joita molempaan leiriin mahtuu kolme. Eli kaksi kolmen hengen pahisjengiä sekä tuttu sankarikaksikko.
Jengit sotivat kartoilla toisiaan vastaan ja yrittävät räiskimällä eliminoida toisen jengin pelaajat hengiltä. Uudelleenspawnaamisen myötä joukkueelta kuluu elämälipukkeita, kunnes lopulta ne ehtyvät kokonaan ja joukkue putoaa pelistä pois menetettyään viimeisen miehensä. Myös hallintapisteitä valtaamalla voi voittaa pelin. Soppaa sekoittamassa on Batman ja Robin, jotka yksinpelin tapaan voivat käyttää hieman erikoisempia vempaimia, sekä etsivänäköä vihollisen sijaintien paljastamiseksi. Molemmilla sankareilla on muutamia uniikkeja ominaisuuksia käytössään.
Sankareiden on tarkoitus istuttaa jengiläisiin pelkoa vaanimalla näitä piilosta ja tainnuttaen sotivia pahiksia. Jos pelkomittari saadaan täyteen sankarit voittavat matsin. Eliittipahiksilla on kuitenkin ässä hihassaan sankarikaksikkoa sekä kilpailevaa jengiä vastaan, molemmat voivat saada käyttöönsä pomonsa eli Banen tai Jokerin. Puolivälissä matsia nopein pelaaja voi saada käyttöönsä oman jenginsä pomon, joka onkin sitten paljon tavallista eliittipahista tehokkaampi juoksemalla tietylle ovelle ja odottaen, että saa sen avattua. Banella on tehokas sinko ja voimakkaat nyrkit, Jokerilla aseita, jotka tappavat yhdestä osumasta ja toisessa jopa luotien kimmokkeet aiheuttavat osuessaan vahinkoa. Tappamalla sankarihahmon jengiläiset voivat saada lisää vahvistuksia, joka tarkoittaa sitä, että kaikki kuolleet tiimitoverit heräävät takaisin henkiin, vaikka lipukkeita ei olisi enää jäljellä.
Kaikki kuulostaa hyvältä paperilla ja moninpelin perusasioiden opettelua varten tarjolla on mukavasti videotutoriaaleja. Pelaajia ei aluksi meinannut löytyä, mutta kunhan sinnikkäästi odotteli, pääsin pelaamaan matsin jos toisenkin. Invisible predator-pelimuoto on yllättävän koukuttava ja hauskaa. Vielä kun sitä pääsisi pelaamaan tutulla kaveriporukalla. Tappamalla vihollisia ja keräämällä voittoja kertyy pelaajan tilille kokemuspisteitä ja pelaajataso nousee. Tasonnousut avaavat käyttöön uusia aseita, vempaimia sekä ulkonäköön liittyviä kustomointimahdollisuuksia. Batmanille ja Robinille on tarjolla useita eri asuvaihtoehtoja sarjakuvista, kun taas eliittipahiksensa voi kivasti kustomoida persoonallisen näköiseksi.
Kaiken kaikkiaan Batman ? Arkham Originsin moninpelimuoto invisible predator on varsin viihdyttävä ja toimiva moninpeliratkaisu, mutta vain neljä karttaa alkaa nopeasti tuntumaan saman toistolta. Eivätkä ne kartat muutoinkaan ole kenties suunnittelultaan kaikkein parasta antia, vaan ahtaita pikkukarttoja, joissa ei aina omasta mielestäni ole riittävästi suunnitteluvaraa etenkään sankarina pelattaessa. Isompi ja kenties ulos sijoittuva pelimaailma ja tuplamäärä pelaajia olisi kenties ollut astetta hienompaa.
Mikäli olet pelannut aiemmat kaksi Batman-peliä puhki, on vaikea pelkän moninpeliosion perusteella suositella Batman ? Arkham Origins, sillä yksinpelin osalta kokemus ei ole riittävän erilainen, vaikka I am the night -pelitapa epäilemättä testaa ultimaalisen taitosi. Jos et ole pelannut aiempia, on Arkham Origins varsin passeli Batman-peli yksinpelin ja moninpelin kera, kunhan ei unohda niitä bugeja, joita saattaa ainakin toistaiseksi vielä pelatessa esiintyä.
Yksinpelin osalta sanoisin silti, että muutaman vuoden takainen Arkham City on se peli johon kannattaa mieluummin tutustua ? eikä se tässä vaiheessa enää maksakaan mitään. Tietysti jos olet kyltymätön Batman-fanaatikko, sinua tuskin estää mikään tai kukaan hankkimasta myös Arkham Originsia.
Jos mainitsemani bugit vielä korjataan, voi pelin arvosanaa hyvillä mielin nostaa puolella tähdellä.
