Burnout Paradise - The Ultimate Box arvostelussa
Vali vali ja nipo nipo. Yhden koneen moninpeli ei ollut painonsa arvoinen kullassa, eikä ilmainen prätkäpäivitys räjäyttänyt tajuntaa, mutta pohjimmillaan Burnout Paradise - The Ultimate Box on yhä se sama loistava kaahailupeli, joka loksautti leukojamme vuosi sitten. The Ultimate Boxin mukana toimitettu lisäsisältö ei kokonaisuutta juuri paranna, mutta olipa se kuinka vaillinaista tahansa, ei se sitä myöskään huononna. Kyseessä on siis lähes puhdas uudelleenjulkaisu, jolla pyritään tavoittamaan PC-pelaajakunnan ohella ne loputkin epäonniset Xbox-/Pleikka-akselin kaaharit, jotka ovat onnistuneet vuoden takaiselta kolarihekumalta välttymään. Jos tunnet tässä vaiheessa piston sydämessäsi, kannattaa asia korjata pikimmiten.
Karkeasti noin vuosi sitten ilmestynyt Burnout Paradise osoitti, ettei hyvään autopelikokemukseen tarvita tolkkua saatika realismia. Riittää kun kolarit ovat näyttäviä, vauhtia piisaa ja kromipinta kiiltelee paratiisin auringossa. Sarjan pitkäaikaisfanittajana allekirjoittanutta toki harmitti, että legendaarisen hauska kolarimoodi oli muuttunut kummalliseksi Showtime -venkoiluksi ja että yhden koneen moninpeli loisti poissaolollaan, mutta ei riittävästi etteikö peliä voinut varauksetta suositella kaikille takaa-ajoleffoista ja juveniilista autorymistelystä innostuville. Vaikka peli oli hitti niin kriitikoiden, kuin maksavan yleisönkin keskuudessa, ei Criterion Gamesilla tyydytty laiskottelemaan martinilasit kädessä, vaan ulos on puskettu tasaisin väliajoin valtavia päivityspaketteja, jotka ovat paitsi korjanneet bugeja, myös tuoneet peliin roppakaupalla uusia ominaisuuksia. Näistä päivityksistä keskeisimmät on nyt niputettu alkuperäispelin kanssa samoihin myyntikuoriin. Lopputulokseksi saatiin PC:lle, Xbox 360:lle, sekä PS3:lle julkaistu Burnout Paradise – The Ultimate Box.
The Ultimate Box on uudelleenjulkaisu sanan puhtaimmassa merkityksessä. Se ei tuo alkuperäisen Paradisen omistajille nimeksikään lisäarvoa, eikä sitä ole heille edes suunnattu. Ainoa rahan arvoinen uudistus ensijulkaisuun nähden on yhden koneen moninpelin lisäävä Party Pack, josta tavallisen Paradisen omistajat joutuvat pulittamaan noin kymmenisen ylimääräistä euroa. Muutoin kyseessä on täysin identtinen tuote viimeisimpään versioonsa päivitetyn Burnout Paradisen kanssa.
Laiska kun olen, en jaksa toistaa itseäni uuden arvostelun vertaa, vaan tyydyn toteamaan peruspelin olevan vielä nykyäänkin häikäisevän hieno tekninen suoritus ja kaikin puolin kuranttia kaahailukivaa. Tarkemmat perustelut voi kaivella vuoden takaisesta Burnout Paradisen PS3/Xbox 360 -arvostelustamme. Tässä tekstissä keskityn lähinnä siihen, mitä uutta The Ultimate Boxiin sisällytetyt päivitykset tuovat tullessaan.
Criterion Gamesilla ollaan nähty hurjasti vaivaa Burnout Paradisen tuunaukseen. Nettipelin ystäville löytyy jopa kolme uutta kisamuotoa, sekä useita monen pelaajan aikahaasteita. Yksinpelaajien elämää on helpotettu jo pitkään kaivatulla mahdollisuudella aloittaa pieleen mennyt kisa kesken kaiken alusta. Myös hieman pienempiä ruuvailuja, kuten yksittäisten automallien hienosäätöjä tai joidenkin kisatyyppien helpottamista ummikkoystävällisemmiksi, on harrastettu rutkasti.
Ajan hengen mukaisesti, pelistä pääsee nykyään sisäänrakennetun käyttöliittymän kautta ostamaan autoja ynnä muuta maksullista lisäsisältöä. Kauppaintegraatiota on viety vähän turhankin pitkälle, sillä pelillä on paha tapa tarjota jo päävalikossa pelaajan käyttöön sellaisiakin autoja, joita ei ole vielä ostettu. Hämmennys on suuri, kun paratiisikaupungin sijasta aukeaakin ostoruutu. PS3- ja PC-versioista löytyy sisäänrakennettu selain, josta pääsee tutkimaan omia ajotilastojaan sekä Criterion Gamesin Burnout-aiheista uutisportaalia. Xbox 360 -pelurit nauravat varmasti partaansa, kun kerron että PS3-versiota on saanut lopulta tuen 1080i -resoluutiolle, Trophy-palkinnoille, sekä omien musiikkien soittamiselle, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Valitettavasti PS3:n firmware ei sallinut soittolistojen tekemistä suoraan mediapalvelimelta, jonka ansiosta sain altistua jälleen kerran kymmenen vuoden annokselle Guns ‘n Rosesin Paradise Citya. Kenties isoin ja eniten ennakkohypeä niittänyt päivityspaketti lienee viime syksynä julkaistu Bikes Pack, joka toi peliin moottoripyörät, vuorokaudenajan vaihtelun sekä hulppeat seitsemänkymmentä uutta kisaa. Nopeasti absurdeihin nopeuksiin kiihtyvät peltihepat istuvat ajomalliltaan varsin hyvin pelin vauhtia ja suurpiirteisyyttä korostavaan pelattavuuteen, joskaan eivät tuo siihen juuri mitään uutta. Autoilla pääsee boostin kanssa lähes yhtä kovaa ja käsijarrun ansiosta ne ovat usein jopa kaksipyöräisiä vastineitaan ketterämpiä. Kolarointikin on pyörän selässä piirun verran tylsempää, sillä ne eivät rypisty kasaan edes kovissa törmäyksissä, eikä kuljettajan räsynukkepotentiaalia hyödynnetä. Ajaja yksinkertaisesti katoaa kuin tuhka tuuleen. Uudet kisat ovat yksinomaan kelloa vastaan kaahattavia Burning Routeja, joista osa ajetaan yöllä. Tällä saralla ei siis tiedossa mitään kovin uutta ja innovatiivistä, mutta koska kyse on normi-Paradiseenkin saatavasta ilmaispäivityksestä, tuntuu puutteista valittaminen hieman tyhjästä nipottamiselta.
Kriitikon näkökulmasta mielenkiintoisin uudistus on alkuperäisen Paradisen omistajille maksullinen Party Mode. Se lisää peliin siitä aiemmin puuttuneen yhden koneen moninpelin. Paremmuutta voi ratkoa jopa kahdeksan pelaajan kesken, vuorotellen ajettavissa stuntti-, taito- ja nopeuskisoissa. Harmillisesti jaetun ruudun moninpeli, sekä hartaasti toivottu crash-moodi loistavat yhä poissaolollaan. Nopeuskisat ovat perinteisiä lähtöviivalta maaliin -kaahailuja, joissa nopeimman ajan ajanut kuski voittaa. Stunttikisoissa suoritetaan yleensä jokin yksi sopivan ilmava hyppy ja taitokisoissa joko poltetaan kumia driftaamalla tai kilpailemalla läheltä piti -tilanteiden määrillä.
Peli asettaa kisoille sattumanvaraisia lisäehtoja ja -rajoitteita, kuten pohjaan lukitun kaasupolkimen, käänteisen ohjauksen, tai vaikka sen, että haasteesta pitää selvitä kolaroimatta. Jostain käsittämättömästä syystä näihin ehtoihin ei voi itse vaikuttaa, eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan pelaajamäärää ja lajia lukuun ottamatta. Rata, auto ja säännöt arvotaan pelaajien puolesta, pitipä siitä tai ei. Muutenkin Party Pack haiskahtaa suoraan sanoen vähän siltä, kuin se olisi kasattu kiireessä Criterionin omia firmabileitä varten. Kisat ovat niin lyhyitä ja nopeita, ettei peliä ensi kertaa pelaavilla ole oikeastaan mitään mahdollisuutta pärjätä, eikä esimerkiksi pisteytystä ei ole selvästikään mietitty loppuun asti. Kisoista jaetaan nimittäin aina joko täydet 250 tai 0 pistettä, mikä johtaa vähänkin osaavammassa porukassa häiritsevän usein tasapeleihin. Erityisen usein voittaja jää ratkomatta stunttikisoissa, jotka ovat järjestäen kaikille pelaajille tasapuolisesti joko liian helppoja tai liian vaikeita. Viimeisen niitin bilepaketille iskevät häiritsevän pitkät latausajat, jotka tunkevat armotta jokaisen pelisuorituksen väliin. The Ultimate Boxin omistajille Party Pack jäänee ilmaiseksi kuriositeetiksi, alkuperäisen Paradisen omistajat löytävät kympilleen parempaakin vastinetta.
