“Pois alta, psykopaatit tulloo!”
Brittiläisen Stainless Softwaren autorymistely, Carmageddon oli ilmestyessään vuonna 1997 kova juttu. Sanoisin, että lähes yhtä iso juttu kuin alkuperäinen Doom aikoinaan – peli jonka sanottiin olevan aivan liian ultrarealistinen ja väkivaltainen ammuskelu. Siinä missä Doomissa räiskittiin ensimmäisiä kertoja koskaan näyttävägrafiikkaisessa pelimaailmassa zombeja ja muita verimössöksi, hypättiin Carmageddonissa postapokalyptisiltä näyttävien ja erilaisilla terillä ja piikeillä ”tuunattujen autojen rattiin ja kisattiin kuskin terveyden uhalla. Siinä sivussa sitten tapettiin kilpailijat ja viattomat jalankulkijat, kuten rollaattorimummot, pyöräilijät, pukumiehet, ylipainoiset, koirat sekä muitakin eläimiä. Peli sai paljon palstatilaa osakseen ja Saksassahan peli sensuroitiin, siten että ihmisiä paikkasivat peltirobotit ja punaisen sijaan kaaressa lensi vihreä veri.
Ideansa peli ammensi 70-luvulla tehdystä elokuvasta nimeltä Death Race 2000, jossa oli juonena kisata, runnoa kanssakisaajia, mutta ennen kaikkea ajaa sivullisten, kuten vauvanrattaiden päältä bonuspisteiden saamiseksi. Ratavirkailijoidenkin listiminen oli bonusta. Elokuvan sivuosassa oli nuori Sylvester Stallone. Itse asiassa pelin julkaisija SCi yritti saada hankittua aikoinaan elokuvan lisenssiä ja nimeä pelin käyttöön, eräänlaiseksi virtuaaliseksi jatko-osaksi. Tämä kuitenkin epäonnistui ja pelistä tuli lopulta Carmageddon, jonka peli-idea pysyi silti ennallaan.
Carmageddon oli mullistavankaltainen peli, siksi kovassa suosiossa ja poiki myös jatkoakin. Kakkonen toi mukanaan joitain uudistuksia ja ollen ihan jopa pelinä melkeinpä parempi kuin isänsä, joskaan aivan samalla tavalla se ei enää säväyttänyt. Kolmas peli olikin sitten jo ihan roskaa ja aivan eri studion tekemäkin.
Nyt, lähes kaksikymmentä vuotta alkuperäisen pelin jälkeen vanha jengi on jälleen koossa, kun Stainlessin pojat ostivat itselleen oikeudet Carmageddoniin julkaisija Square Enixiltä. Kickstarterin kautta hankittiin peliprojektille onnistuneesti rahoitus, ideana luoda eräänlainen puoliremake originaalista pelistä, joka kantaisi nimeä Carmageddon – Reincarnation.
Olin äärimmäisen innoissani kuullessani ensi kerran tästä ilouutisesta. Kelataksemme ajassa eteenpäin, uusi carma ei ollut aivan sysihuono, mutta kärsi ensimmäisinä viikkoina kaatuilusta, bugeista, surkeasta grafiikasta ja sen semmoisesta. Ei peli vieläkään oikein ole päässyt siihen tilaan mitä se voisi olla. Huono ja kamalan levoton ajotuntuma ei sekään ole vieras juttu pelille. Kokeilin itsekin PC-versiota ja eipä sen parissa mitenkään liiaksi viihtynyt, suurimpana syynä ajoneuvojen yleinen huono tuntuma.
Psykopaatit valtaavat konsolit
Nyt peli on kääntynyt myös konsoleillekin nimellä Carmageddon – Max Damage. Ikävä kyllä pelikokemus on aika pitkälti suoraan identtinen PC-versioon nähden, niin hyvässä kuin huonossa. Sisältönsä puolesta kaikki on kyllä näin ainakin periaatteessa kunnossa: tarjolla on pikakisamoodi, nettimoninpeli sekä yksinpelin suolana toimiva ”uratila”, jossa ajetaan lävitse kuusitoista, 1-3 yksittäistä kisaa sisältävää kisatapahtumaa ja yritetään jokaisessa kisassa tietysti olla ykkönen jos vain mahdollista.
On erilaista autoa – tarkalleen 31 – joista suurin osa on tuttuja kahdesta ensimmäisestä pelistä. Sitten on erilaisia maisemia, missä runnoa ja tappaa sivullisia. Mukana ovat myös ne tutut kisaamismuodotkin. Carmageddonin klassisin kisamuoto on peruskisa, jossa ajetaan kierroksia unohtamatta checkpointeja ja maalissa ykkönen voittaa. Jos voittaa.
Mielenkiintoisempaa pelistä kun tulee, kun aletaan ”huijata” ja yksinkertaisesti yritetään tappaa kaikki muut kisaajat runnomalla näiden autot lunastukseen ennen kuin kukaan ehtii maaliin. Muita kisamuotoja on ”liikkuvien” checkpointien jahtaaminen ja kerääminen, tiettyjen jalankulkijoiden listiminen pelikartalla sekä pelkkien kierrosten ajaminen karttaa ympäri, vain harvakseltaan on tarjolla kisoja, joissa pitää ensimmäisenä runnoa vaikkapa kuusi vastustajaa.
Checkpoint- ja jalankulkijakisatyyppien aikana voi niin ikään runnoa muita rusinaksi, mutta kisakumppanit heräävät takasin eloon. Hyötyä runnomisesta on kuitenkin siinä, että tällä tavoin voi varastaa muiden keräämiä pisteitä yksi runnominen kerrallaan. Jos jollain on kolme jalankulkijatappoa vyönsä alla, voi siitä läjästä napata yhden itselleen ja samalla nousta jatkuvasti elävässä tilastossa vähän korkeammalle. Jos itse taas onnistuu tulla runnotuksi menettää vastaavasti yhden pisteen, oli kyseessä sitten tapettu jalankulkija tai kerätty checkpoint.
Pelaajakin pääsee kaikissa kisamuodoissa takaisin peliin, vaikka vähän kahisevaa se aina maksaakin. Rahalla voidaan korjata autoa myös lennostakin. Jos pelti alkaa olla uhkaavasti rutussa, ei muuta kuin korjausnappula pohjaan ja auto alkaa muovautua entiseen loistoonsa ja irronneet palaset lentävät takaisin autoon kuin taikatemppuna. Tämäkin tosin maksaa ja jos rahaa ei ole, ei voi korjata. Rahaa saadaan keräämällä kartalta keltaisia tynnyreitä. Jos raha loppuu, mennään tilillä miinuksien puolelle, mutta meno silti jatkuu.
Muunkinlaisia tynnyreitä löytyy ja ne taasen toimivat poweruppeina, kuten Mario Kart -peleissä konsanaan. Tynnyreistä voi saada muun muassa pudoteltavia miinoja, jättimoukarin auton persuksiin heilumaan, hyppyominaisuuden tai vaikkapa järeämmän runnomisvoimakkuuden tai salaman jolla voi käristää jalankulkijoita etäältäkin. Powerup-avusteet kestävät oman aikansa, ennen kuin niiden vaikutus lopulta lakkaa. Vähän hölmönä juttuna oikeastaan vain muutamat tietyt powerupit ovat todella hyödyllisiä, kun taas osa on täyttä roskaa. Jotkut tynnyrit taasen antavat ikäviäkin sivuvaikutuksia ja pistävät esimerkiksi pelaajan auton hyppelemään jatkuvalla syötöllä, tekevät korista kestävyydeltään lasia vastaavan tai antavat alle hyytelöjousituksen – onneksi kuitenkin siis vain lyhyeksi hetkeksi.
Jalankulkijoita tappamalla tienataan pisteitä ja lisää aikaa kelloon, kuten kisakuskien runnomisestakin. Lähes kaikissa kisatyypeissä kun pyörii kello taustalla – jos aika loppuu, loppuu myös kisaaminenkin. Onneksi jo vähällä listimisellä ja runnomisella saadaan niin paljon minuutteja kelloon, että loppuvaiheessa sitä on aina runsain mitoin.
Matsien aikana kertyneet pisteet taasen lisäävät pisteitä ”kokemusmittariin” ja kun se täyttyy, aukeaa uusia kisatapahtumia. Ykkönen ei siis välttämättä tarvitse olla jokaisessa yksittäisessä kisassa. Muiden kuskien runnominen on hyödyllistä myös siksi, että tällöin voidaan saada uusi auto valikoimiin. Pitää vain muistaa runnoa sellainen auto, joka kulloinkin on vuorollaan merkitty sorkkaraudalla, eli on ”varastamiskelpoinen”. Uusien autojen saaminen silloin tällöin onkin se koukku, mikä kaikkein eniten motivoi jatkamaan ja pelaamaan.
Jokaisessa autossa on vähän erilaiset ominaisuudet, kuten huippunopeus, kiihtyvyys, sekä omamassa. Päivityskolikoita keräämällä kisakartoilta voidaan päivittää autojen kestävyyttä, panssaria sekä hyökkäysominaisuuksia.
Erilaisia autoja löytyy ihan sopiva määrä ja ne näyttävät kaikki toistaan mielenkiintoisimmilta virityksiltä alkuperäisten pelien tapaan, mutta ikävä kyllä näillä sekoilla tai edes autojen eroilla ei ole niinkään väliä, edes päivityksien jälkeenkään, koska yleisesti ottaen pelin ajomallinnus on aika suolesta. Tuntuu kuin yhdelläkään autolla ei olisi oikeasti kunnollista painoa, tai sitten pelin fysiikanmallinnus on aivan epärealistinen. Kaikki autot tuntuvatkin kuin joltain tinaleluilta, jotka pomppivat ja lentelevät sinne tänne pienestäkin kosketuksesta. Monesti kun yrittää runnoa vastakisaajaa kylki edellä eteenpäin, käy niin, että oma auto puskee itsensä katon ylitse ja runnomisyritys päin puuta tai kalliota menee pipariksi.
Rasittavuutta lisää myös se, että välillä autoja on hankalaa kontrolloida edes suoralla, ilman että auto heiluu tai pyörähtää melkein ilman mitään syytä. Ovatpa kumijalat kankeita kääntymäänkin jopa käsijarrunkin kanssa. Ymmärrän toki, että esimerkiksi lamborghinin näköinen auto, jonka keulan molemmin puolin on pultattu isot terät tai vanhanmallinen avoauto, jonka etupuskurista sojottaa isot pitkät piikit eivät ole maailman parhaita ajo-ominaisuuksiltaan, mutta pitäisi silti jonkinlainen perustuntuma ajamiseen löytyä, jonka pelaaja voisi sitten omaksua selkäytimeensä. Mitään sellaista ei kuitenkaan ole ja välillä, lyhyinä hetkinä saattaa tuntua siltä, että tämähän sujuu, kun taas tulee roppakaupalla hetkiä, kun auto ei tottele lainkaan kuin haluaisi.
Pelistä puuttuukin kokonaan se sellainen napakka arcade-autopelin ajotuntuma. Autot ovat levottomia ja käyttäytyvät miten sattuu. Tämä taas aiheuttaa välillä suuria vaikeuksia pärjäämisessä. Yritä siinä napata seuraava checkpoint tai jalankulkija, kun auto luisuu jatkuvasti sivulle, ohitse tai ei käänny niin kuin olettaisi. Erityisen vaikeaa tämä on, kun alla on lisukkeena lammikko öljyä tai ihmisten liukasta verta. Oman ajokin suuntausta saa jatkuvasti korjata ja jarrutella ja kääntää ja korjata. Ei hauskaa. Luonnollisestikaan tekoälykuskeilla ei tätä ongelmaa ole omissa autoissaan samalla mittakaavalla, vaikka irtoromu ja öljy sentään näidenkin autoihin vaikuttaa.
Edes easy-tasolla voittaminen ei aina ole helppoa ja suuri syy tästä johtuu kehnosta ajettavuudesta ja surkeista fysiikoista. Osittain vaikeus tulee myös siitä, että kisoissa osa tekoälykuskeista metsästää vain tavoitteita (checkpointit ja jalankulkijat) kun taas osa tuntuu keskittyvän pelaajan jahtaamiseen ja runnomiseen, harvemmin jahtaavat toisiaan. Tällä tavoin osa saa rauhassa metsästää pisteitä, kun taas pelaajalla on työn ja tuskan takana ensinnäkään päästä paikan päälle, kun muut ovat niskassa koko ajan kiinni.
Joskus käy niinkin, että sitä ehtii ensimmäisenä paikalle, mutta surkean ajotuntuman vuoksi auto ajautuukin vaikkapa jalankulkijasta hieman ohitse ja tekoälykuski karauttaa vierestä ja vie pisteen itselleen. Uusi kohde on jossain toisella puolella karttaa, missä osa vastustajista on jo valmiina. Taas menee piste muualle. Kartalta löytyy myös virkavallankin edustajia panssaroituine autoineen, jotka pelaajan nähtyään useimmiten jahtaavat vain pelaajaa. Ei ole helppoa saada oikein mitään aikaiseksi autolla, joka ei tottele ohjausta ja jota jahtaa ja tönii puolet ruudulla ajavista vastustajista muutenkin.
Hieman paha mielihän siitä tulee, kun kovasti haluaisi nauttia uudesta Carmageddonista – kokemus, jollaista emme ole saaneet pelirintamalla lähes pariin kymmeneen vuoteen (uudet Twisted Metal -pelitkin ovat olleet keskinkertaisia) – mutta ilo menee pilalle kerta toisensa jälkeen rasittavan ajettavuuden jälkeen. Vaikka kädessä on sentään peliohjain, tuntuu paikoin siltä kuin pelaisi peliä 90-luvun alun malliin tietokoneen näppäimistön nuoliohjaimilla.
Audiovisuaalinen lahtaus
Iloa nakertaa myös Carmageddonin keskinkertainen audiovisuaalinen toteutus. Aloitetaan musiikista. Ensimmäiset kaksi carma-peliä pitivät sisällään musiikkia Fear Factorylta ja jopa Iron Maidenilta – niin iso juttu carma oli aikoinaan! Uusi carma pitää sisällään pelkästään instrumentaalista jytkettä, jotka apinoivat pääasiassa juuri Fear Factoryn meininkiä. Näistä kahdesta indiebändistä, Maximum Sexy Pigeonista ja Morguesta ei ole kuitenkaan nousemaan aivan samalle tasolle. Etenkin Morgue on enemmänkin sellaista geneeristä, dub stepin kaltaista jumputusta.
Osittain musiikin latteus tuntuu johtuvan myös pelin yleisestä äänimiksauksesta. Vaikka muut äänet pudottaisi viiteenkymmeneen prosenttiin valikoista ja musiikki nostettaisiin sataan, ei musiikki siltikään nouse riittävästi esille, vaan jää silti soimaan vaimeana taustalle. Välillä musiikeilla oli lisäksi tapana jäädä jumiin junnaamaan pelin valikoissa. Kuunneltuna erikseen youtubesta nämä samat raidat kuulostavat mielestäni vähän paremmalta kuin pelissä.
Kisanaikaista vähäsanaista ”kommentaattoria” lukuun ottamatta muu äänimaailma on muutenkin todella vaisu. Törmäilyäänissä ei ole oikein munaa, eivätkä autojen moottorit murise juuri lainkaan – välillä niitä ei edes meinaa oikein kuullakaan. Sähköautoillako psykopaatit ajavat? Pääasiassa äänimaailman valtaavatkin ihmisten kirkuminen sekä verimössön pulpahtelu.
Samaa tasoa äänien kanssa on pelinaikainen grafiikkakin. Vaikka PC:llä pelissä pisti kaiken detailin täysille, ei grafiikka näyttänyt juurikaan sellaiselta mistä olisi kannattanut ylpeillä. Tekstuurit ovat kamalan vaisuja ja latteita, pelikartat tyhjänoloisia ja paikoitellen autot näyttävät suoraan sanottuna muovisilta leluautoilta – riippuen vähän kartan suomasta valaistuksesta. Varjoläiskä autojen allakin on välillä niin huomaamatonta sorttia, että paikoin näyttää siltä kuin autot leijuisivat hieman ilmassa maanpinnasta.
Välillä pelatessa tuleekin sellainen olo, että tämä kaikki voisi pyöriä aivan hyvin edellisen sukupolven konsoleillakin. Silti ei peli mitenkään äärimmäisen sulavasti pyöri koko aikaa edes Xbox Onella. No, sentään pelistä ei yritetä pyytää sitä vajaan 70 euron täyspelin hintaa, vaan ollaan tyydytty suosiolla neljänkymmenen euron hintalappuihin, sekin tosin on vähän liikaa pelistä sen tässä nykyisessä olomuodossa.
Uuden Carmagedonin parasta antia ovat ehdottomasti kisat, joissa saa runnoa kaikki hengiltä – aivan kuten oli aiemmissakin peleissä. Jalankulkijoiden ja checkpointien jahtaaminen ainakin tässä Max Damage -pelissä on äärimmäisen ärsyttävää puuhaa mainituista syistä ja kierroskisat taas ovat tylsiä, koska valtaosa tekoälykuskeista lähtee painamaan kierroksia saman tien. Jos pelaaja ei pysy perässä ajokkinsa kanssa, on kisaa vaikea voittaa tai ylipäätään yrittää edes runnoakaan ketään matkan varrella ennen maalia.
Nettipeliä yritin kokeilla, mutta peliaula antoi jokaisella kerralla joko network error -virheen tai sitten peliseuraa ei yksinkertaisesti löytynyt lainkaan. Lisää syitä siis olla maksamatta sitä pyydettyä neljää kymppiä. Pelillä oli myös erittäin rasittava tapa heittää silloin tällöin takaisin Xboxin ”työpöydälle” ja kysyä omistanko pelin ja jos en omista niin pitäisi ostaa se. Sulkemalla ruudulle pompahtanut viestilaatikko pääsi kyllä heti takaisin pelaamaan, mutta kun tätä tapahtui kolme tai viisikin kertaa yhden pitkän pelisession aikana niin johan rupesi kyllästyttämään. Mikään muu peli kun ei tätä ole koskaan tehnyt ainakaan omalla konsolillani.
Kokonaisuutena Carmageddon – Max Damage ei ole aivan luokattoman huono peli – sen pellin alta löytyy klassisen Carmageddon-pelin edellyttämät peruspilarit, mutta valitettavasti koko pelikokemusta varjostaa keskinkertainen toteutus ja erityisesti levottoman ärsyttävä ajotuntuma, joka pilaa fiilistä vähän liikaakin. Hintalappu sentään on tavallista alhaisempi, mutta luulenpa, että siihen rahaan löytyy jotain järkevämpääkin pelattavaa. Päivityksellä tai parilla Carmageddonia varmasti saataisiin hetimmiten parempaan kuntoon, mutta löytyykö Stainlessilta kiinnostusta (tai rahaa) moiseen enää.
