Coffin Dodgers arvostelussa

Milky Tea on tuiki tuntematon pienen porukan peliyhtiö, eikä heidän julkaisema Coffin Dodgers tuo nimeä esille missään hyvässä mielessä. Potentiaalia olisi kyllä ollut vaikka mihin, sillä Mario Kartin tyylisiä ajopelejä ei markkinoilla ole liiaksi asti. Nyt on vain päätetty sylkäistä ulos täysin keskeneräinen ja ylihintainen tuotos, josta ei riitä hupia kuin ehkä tunniksi, jonka jälkeen sen haluaa unohtaa ja pyyhkiä pois mielestä.

Coffin Dodgers on karting-ajopeli, jossa kurvaillaan seitsemällä eri vanhuksella ja heidän tuunailemillaan pappa-skoottereilla. Kuoleman kanssa on päästy sellaiseen sopimukseen, että yksi saa jäädä henkiin, mikäli hänet onnistuu voittamaan kisailemalla. Vanhuksia tippuu aina sitä mukaan, kun pelaaja läpäisee kilpailuja ja lopulta jäljellä on vain itse herra Kuolema ja pelaaja kaksintaistelussa. Muut vanhukset ovat zombeina omien skoottereidensa kanssa kisassa mukana.
Lähes kaikki pelin radat ovat tylsiä. Ajeltavana on muutama eri alue, kuten esimerkiksi kylä, hautausmaa ja maatila, mutta nämä kaikki vaikuttavat täysin samanlaisilta. Ainoastaan pari viimeistä kisaa on saatu edes hieman mielenkiintoiseksi, sillä ne sisältävät pientä tunnelinpätkää. Mitään oikoreittejä tai muuta mielenkiintoista radoilla ei ole. Zombit, lyhtypylväät, heinät ja vastaan tulevat poliisiautot ovat vaikeuttamassa ajamista.

Jokaisella kilpailu alueella on kolme eri kisaa, joista täytyy saada vaadittava pistemäärä kasaan. Mikäli pisteet eivät viimeisen kisan jälkeen riitä, joutuu kaikki alueen kolme rataa läpäisemään uudestaan. Osa radoista vaikuttaa pidemmiltä kuin toiset ja kierroksia on yleensä neljä, mutta ei kuitenkaan aina. Kierrosten lukumäärään ei pysty millään tavalla vaikuttamaan.

Tekoäly on ehkä huonompaa kuin Super Nintendon pelien aikakautena. Mikäli alussa ei saa hyvää vauhtia päälle, muut pääsevät kauas karkuun ja varsinkin yksi tai kaksi ensimmäistä karkaavat tavoittamattomiin. Paras taktiikka on pysytellä jossain porukan keskivaiheilla ja odotella että ohjukset ovat lennelleet ja iskeä sitten ensimmäiselle sijalle. Jos aikailee liikaa, on peli menetetty. Tämä pistää turhauttamaan ja usein tulee aloitettua kisa alusta poistumalla päävalikkoon. Miksi pitää poistua päävalikkoon asti? No, koska joku jännä bugi estää kisan resetoinnin, vaikka sellainen vaihtoehto pause-valikossa kyllä näkyy.

Ajoradoilla on Mario Kart -peleistä tuttuja aselaatikoita, kolmen nipuissa, joissa on geneerisiä ennalta-arvattavia aseita; sarjatuliase, raketit ja läpsy, joka toimii lähellä oleviin kilpailijoihin. Voimakenttä sekä vauhtiboosti suojaavat pelaajaa. Vauhtiviivoja on myös joissain radoissa ja tämäkin on pöllitty kahdenkymmenen vuoden takaa ? Coffin Dodgersissa ne vain toimivat huonommin, sillä ne eivät aktivoidu päällekkäin vaan ainoastaan silloin, kun aikaisempi boosti on käytetty loppuun. Pelaajan on myös mahdollista teloa muita ajajia omalla kepillään. Laatikot toimivat aika jännästi, sillä vauhtiboostia pukkasi solkenaan eräässä radassa. Tästä oli hyvä lähteä Ärrälle lottoamaan.

Vanhuksien menopelejä voi tuunata paremmaksi voitettujen kisojen antamilla kolikoilla. Mistään ei kuitenkaan käy selväksi, että kuinka paljon paremmaksi skoba tulee, jos parantaa moottoria. Vaihdelaatikkoa voi tuunata myös ja lisätä aseiden lukumäärää. Uutta maalipintaakin voi laittaa sekä kuviota, mutta tätä ei huonommin olisi voinut toteuttaa. Ensinnäkään ei ole ollenkaan selvää, että mihin kuvio tulee, koska sitä ei meinaa nähdä pyörivästä pappaskootterista. Maalitkin maksavat aivan turhan paljon kolikoita, joita ei edes kisoista meinaa saada paljoakaan. Uudelleenpelaamisella ehkä, mutta se tuntuu kaikkea muuta kuin mielekkäältä kokemukselta.
Tarina-ajojen lisäksi peli tarjoaa aikaa vastaan kisailun ja pelikenttää voi tutkia vapaasti. Hullunkurista on kuitenkin se, että jos lähtee vapaasti seikkailemaan ja omaa uteliaisuuttaan osuukin radalla mollottavaan länttiin, siirtyy peli tutoriaalin puolelle. Nettipeli uupuu kokonaan, se olisi piristänyt menoa kummasti. Kaverin kanssa voi kuitenkin ajella samalta ruudulta.

Coffin Dodgersista on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa. Noin kahdentoista euron hintalappu ei tällaiseen tekeleeseen tunnu ollenkaan kohtuulliselta. Kontrollit ontuvat, hahmojen välillä ei huomaa juuri mitään eroa, radat ovat tylsiä, 30 sekunin toistuva ja ärsyttävä valikkomusiikki syövyttää aivot. Uudelleenpeluunarvoa ei ole. Ehkä lobotomiapotilaat voivat saada tästä jotain iloa irti, mutta mieluummin voisi vaikka amputoida korvat, kuin antaa tämän tekeleen kehittäjille senttiäkään. Jos olisi pakko valita.