Dead Island 2 arvostelussa

Kahdeksan vuotta kehityksen alla viettänyt Dead Island 2 laahusti viimein päivänvaloon viime vuonna, kun Deep Silverin oma studio, brittiläinen Dambuster Studios sai paketin viimeinkin kasaan parin muun kehittäjän kokeiltua ensin onneaan. Pelin PC-versio julkaistiin alkuun ainoastaan Epicin kaupassa ja jokin aika sitten peli on saatu myös Steam-alustallekin ja arvostelussa siis viimeksi mainittu PC-julkaisu.

Dead Island 2 sijoittuu ajallisesti noin viisitoista vuotta alkuperäispelin sekä Dead Island: Riptiden jälkeen. Oma kokemukseni pelisarjan parissa rajoittuu aikoinaan arvostelemaani Riptide-peliin. Vielä tuohon aikaan zombiemättäminen oli The Walking Dead -sarjan kolmannen kauden aikaan kuumimmillaan ja vaikka se kaikki alkaa nyt olla jo eilispäivää, toimii Dead Island 2 lukuisten Dead Rising -pelien sekä muutaman Dying Light -julkaisun vanavedessä yllättävän hyvin.

Alkuperäispelissä ja Riptide-lisärissä seikkailtiin Papua-Uusi-Guinean alueella sijainneella fiktiivisellä lomasaarella, josta zombietartunta alkoi leviämään ja nyt se on Dead Island 2:ssa levittäytynyt Amerikan mantereellekin. Pelissä seikkailumiljöönä toimii pinnallisuuden kehto, Hell-A, eli ”Enkelten Kaupunki” eli Los Angeles.

Alkupuitteiltaan Dead Island 2 noudattelee pitkälti alkuperäispeliä: pelistä löytyy viiden pelattavan hahmon sijaan nyt kuusi, jotka kaikki paljastuvat olevan immuuneja zombienpuremalle. Pelaaja valitsee hahmoista mieleisensä, joilla kaikilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa jaettuna seitsemään osa-alueeseen. Muun muassa stamina, kriittinen vaurio sekä terveysmittarin koko vaihtelevat hahmoittain.

Pelin alussa istutaan jo mukavasti evakuointikoneen kyydissä, mutta koska pari zombieta pääsee livahtamaan kyytiin, pudotaan pian takaisin alas helvetinmaisemiin, Hollywood-kyltin ympäristön palaessa symbolisesti alapuolella. Pelimaailma, jossa seikkaillaan ei ole aivan open worldia, mutta ehkä puolisellaista. Beverly Hillsin ja Bel-Airin rikkaiden kotien maisemat lukuisine tutkittavine ja lootattavine kämppineen ovat mielenkiintoista koluttavaa ja visuaalisesti varsin näyttäviä, koska asunnot ovat oikeasti aika makeita, yksityiskohtaisia ja sellaisia, joita voisi oikeastikin kuvitella Hollywood-näyttelijöiltä kuin Notch Perssoniltakin löytyvän.

Ahtaanpaikankammoa tarjoilevat videopeleille melkeinpä pakolliset viemäriverkostot, kun taas Venice Beach tuntuu sitten jo paljon avoimemmalta paikalta tallustella. Los Angelesin kaupungissa vierailleet varmasti tunnistavat ainakin osittain paikkoja ja omaan silmään Venice Beach näytti melko todentuntuiselta, lukuisissa elokuvissa nähdyltä, mutta myös muun muassa Californication-sarjasta tutulta miljööltä. Löytyypä pelistä jopa Iso-Arskan Venicessä sijaitseva originaali ulkotreenauspaikkakin mätänevien auringonottajien ja treenaajien valtaamana.

Riptiden PS3-arvostelussani valittelin aikoinaan epätasaista ruudunpäivitystä sekä vähän ailahtelevia kontrolleja: nappulasijoitukset olivat hieman kummallisia ja räiskiminen sekä ajoneuvoilla ajaminen oli epätarkkaa. Dead Island 2:ssa on tehty suoraan kenties fiksu (tai ainakin kehittäjien aikaa säästävä) päätös, että autoilla ei Hell-A:n maisemissa ajeta lainkaan, vaikka sellaisia melko ehjiä ja kalliitakin olisivat tiet väärällään.

Ajoneuvojen poissulkeminen tekosyyn voimin mainitaan pelin aikana sivulauseessa, eikä siitä enää puhuta sen koommin. Autot toimivatkin lähinnä esteidenrakentajina tai kiivettävinä suojapaikkoina. Takakontteja voi lootata ja henkilöautojen moottoritilasta voidaan napata akku omaan käyttöön ja jos varashälytin laukeaa, on zombiehoukutin kätevä kytkeä pois päältä akku poistamalla.

Pääasialliseksi elämäntavaksi nouseekin hengissä selviäminen ja juoksupoikana tai tyttönä toimiminen pelin 39 tehtävän mittaisen tarinan aikana. Sivupuuhaakin on mahtunut mukaan 34 tehtävän verran, mutta jälkimmäisiä en liiemmin tullut suorittaneeksi. Kun pelaajan pelastuskyyti putoaa takaisin losin kamaralle, olisi tarkoitus päästä toiselle evakuointipaikalle ja kopterille. Elämä kuitenkin heittää kierrepalloja pelaajan syliin ja niinpä ensiksi tutustutaan selviytyjäporukkaan, joka koostuu itseään täynnä olevasta näyttelijättärestä sekä tämän entouragesta – joista siivoojanainen oli mielestäni hahmona kaikkein hauskin.

Näyttelijättären hulppea asunto toimii jonkin aikaa eräänlaisena hubina pelaajalle, jonne aina palataan keskustelemaan alati muuttuvasta tilanteesta – kunnes hubi vaihtuu toiseen pelaajan edetessä kampanjan tehtävissä. Selviytyjien joukkoon lukeutuu myös muun muassa originaalien pelien yksi sankari, Sam B, mutta muutoin sivuhahmokaarti jää kovin pahviseksi: ei kenestäkään oikeasti jaksa välittää, eikä tarinassa liiemmin ole syvyyttä, vaikka taustoja avataankin keräiltävillä päiväkirjapostauksilla, luettavilla tekstareilla sekä muutamilla audiologeilla, joista viimeksi mainitut toimivat aina parhaiten pelissä kuin pelissä liikkumisen taustalla. Pahvisten hahmojen tekstiviestit eivät vain kiinnostaneet pätkääkään. Tämä hahmoista piittaamattomuus tosin on usein kauhuelokuvistakin tuttua, joskaan Dead Island 2 ei ole kauhua, vaan pikemminkin kieliposkessa tehtyä, erittäin kevyttä satiiria.

Dead Island 2 on kuin Grand Theft Auto -pelien universumi zombiemausteella, mutta josta puuttuu autot, oikeasti napakka satiiri ja mahtavat radiokanavat juontajineen. Alkuun pelissä vitsaillaan itseään elämää tärkeämpinä pitävillä sosiaalisen median influenssereilla, jotka ovat kenties jo valmiiksi aivokuolleita, mutta sitten tämä kaikki hieman hiipuu ja jäljelle jää vain pelaaja ja tämän jatkuva tylsä, sensuroitu monologi, joka zombejen örinöiden, mätkintäefektien ja ajoittaisen ambienssimusiikin ohella täyttää pelin äänimaailman. Pelasin kampanjan Dani -nimisellä irkkunaisella ja vaikka ääninäyttely hyvää onkin yleisellä tasolla, niin kyllä jatkuvat ”feck” ja ”shite” -hokemat lopulta alkoivat unettamaan.

Toisin kuin voisi ehkä ajatella, Dead Island 2 ei oikeastaan ole räiskintäpeli first person -kuvakulmastaan huolimatta, sillä tuliaseet ovat harvinaista herkkua. PS5-version viime vuonna arvostellut Petteri merkkasi pelin hack’n’slash -genren alle ja se lieneekin sopivin kuvaus pelille. Dead Rising ja Dying Light -pelien tavoin Dead Island 2:n suola kun on zombejen hakkaaminen verimössöksi erilaisilla kättä pidemmillä, samalla kun juostaan paikasta A paikkaan B suorittamaan tehtävää. Joskus veivataan venttiilejä ja kytkimiä tai laitellaan sulakkeita kaappeihin (lue: liian usein) mutta useimmiten ollaan etsimässä jotakuta toista henkilöä ja yritetään vain juosta sinne minne pelin keltainen täppä näyttää. Kirves, lapio, sorkkarauta, hakku, pesäpallomaila kuin machetetkin tulevat tutuiksi pelin aikana, kun zombeilta hakataan jalkoja, käsiä ja päitä irti tyylikkäästi kalifornialaisen paahtavan auringon alla.

Jotta arkipäiväisiin työkaluihin saataisiin hieman boostia, löytyy pelistä rakentelupöytiä, joiden päällä työkaluihin voidaan asentaa vahinkoboostin ohella erillisiä modeja, jotka vaikkapa sulattavat zombia samalla, kun isku uppoaa mätänevään lihaan tai miten olisi sähköistetty sorkkarauta, jolla voidaan iskeä vesilammikkoon, joka sitten sähköistää veden ja samalla lätäkössä seisovat örisijät? Pelaajataso 13 mahdollistaa nätin naulapesarin käytön. Kaikki aseperkit ja modit vaativat kuitenkin ensin sen, että niille löydetään vastaava pohjapiirustus, joita onkin sitten iso liuta erilaisia – perkien ja modien yhteenlaskettu määrä pelissä on noin 90 kappaletta, joten löydettävää riittää runsaasti. Aseiden modailu kuitenkin alun jälkeen muuttuu aika rutiiniksi: pultataan äkkiä sitä ja tätä äkkiä kiinni, jotta saadaan parempaa tehoa irti ja sitten takaisin tien päälle.

Kun aseita parannellaan, niiden tehot nousevat ja rahalla aseen teho voidaan nostaa samalle tasolle pelaajatason kanssa. Kuitenkin esimerkiksi 9-tason lapio nostettuna 12-tasolle maksaa melkoisesti, eikä moneen nostoon ole siten heti varaa. Tavaravalikkokin on rajoitettu ja vain tietyn määrän aseita voi kantaa mukanaan kerrallaan. Loput on hajotettava tarvikkeiksi, vietävä kaappiin säilöön tai pudotettava maahan. Erilaisia ansojakin voidaan viritellä, mutta öljyn ja veden levittely jäi pian alkuinnostuksen jälkeen unholaan omalta osaltani. Noin puolivälissä kampanjaa pelaajan hahmo saa itselleen fury-ominaisuuden, joka aktivoidaan – peliohjaimella pelatessa – tatteja klikkaamalla, silloin kun mittari on täynnä. Sitten voidaan raivota kuin zombi ja repiä viholliset hetken aikaa käsin kappaleiksi.

Jotta verstaanpöydällä voitaisiin viritellä työkaluja ja rakentaa tyhjästä tuikitärkeitä lääkintälaukkujakin, on lootattava ja lootattava paljon. Kaikki asunnot, ojanvierustat kuin autotkin ja maantiet ovat pullollaan MacGyver-tason sälää, joista rakennellaan jos jotakin. Matkalaukuista kuuluu aina maukas vetoketjun ääni, kun hahmo tyhjentää sisällön hetkessä omaan taskuunsa. Rikkaiden materialistien kauniit uima-altailla varustetut Beverly Hillsin modernit linnat muuttuvat zombiapokalypsissä nikkaroijan taivaaksi, kun hylättyä tavaraa löytyy kerroskaupalla. Loottaaminen on niin tärkeää, että sitä pitää tehdä kokoajan. Pelasin pelin suurimmaksi osaksi Xbox-ohjaimella ja alun jälkeen toimintanappulana toimineen X-nappulan rämpyttäminen loottaamiseksi alkoi olla aikamoista tylsää rutiinia.

Aseiden päivittelyn ohella pelaajan mahdollisuudet paranevat statsikorttien avulla. Dead Island 2 tekee siinä mielessä jotain piristävän erilaista, että ei ole sitä ainaisen tylsää taitopuuta, josta taitoja osteltaisiin, vaan pelaajalla on useampi taitoluokka, johon aukeaa uusia perk-kortteja sitä mukaa kun pelaajataso nousee.

Perkejä voidaan asettaa avautuneisiin taitoslotteihin. Slotteja on alkuun vain muutama auki, joten pelaajan on päätettävä tarkoin tai sitten vuoroteltava korttien kanssa. Korttipaikkojakin aukeaa kuitenkin lisää pelin edetessä, jolloin pelaajalla voi olla enemmän kortteja samaan aikaan käytössä. Kortit tuottavat parempaa vahinkoa tai vaikkapa palauttavat terveyttä, silloin kun pelaaja katkoo zombin raajoja. Myös esimerkiksi raivokas isku maahan, joka horjuttaa raatojen tasapainoa onnistuu vain aktivoidun kortin kanssa. Lyömäaseiden ohella pelaajan käyttöön avautuu niin ikään korttien tavoin valittavia ”kierrepalloja”, jotka ovat käytännössä heiteltäviä esineitä, kuten putkipommeja, heittotähtiä tai lihanpaloja, joiden perään zombit sitten menevät aterioimaan ja sitten pahaa aavistamatonta kävelijää voidaan kumauttaa näyttävästi kalloon ja jos hyvin käy, zombie pökertyy, jonka jälkeen sen pää voidaan tallata kasaan verisesti kuin vesimeloni.

Pelin parhaita ominaisuuksia visuaalisesti onkin sen realistisen oloinen raajojen pätkiminen ja lihallisen vaurion tuottaminen. Jos klassinen Soldier of Fortune -räiskintä oli aikoinaan äärimmäisen brutaali goren kanssa ja on top-luokkaa oikeastaan vieläkin, haastaa Dead Island 2 sen nyt ja onnistuu ainakin omasta mielestäni nousemaan kukkulan kuninkaaksi.

Raajat irtoavat tai murtuvat, riippuu kuinka kovaa ja millä isketään. Jalaton zombie osaa vielä ryömiä perään ja kädettömälläkin on suunsa näykkiä pelaajan terveyttä. Joskus isku naamaan pudottaa zombien leukaperät roikkumaan ja osuma rintaan repii paidan auki ja paljastaa kylkiluut ja niin edelleen.

Myös erilaisten zombietyyppien kirjo on ihan mukava. Löytyy hidasta zombia, mutta myös 28 Päivää Myöhemmin -elokuvan juoksijat ovat mukana. Muita tuttavuuksia ovat isot ja vaikeammat kehonrakentajat, zombie, jolla on ampiaispesä alavatsassaan (ampiaiset tulevat lisukkeena myös perään) sekä zombie, joka tasaisin väliajoin räjäyttää pihalle sähköpilven ja sähköistää niin mätänevät kollegat kuin pelaajankin, jos ei osaa ajoissa väistää. Huutava zombie estää pelaajaa pääsemästä lähelle ja sotilaszombie roikkuvien kranaattiensa kanssa on kävelevä aikapommi, mikäli liiviin sattuu verityön aikana vahingossa osumaan.

Viemäritasossa kohdataan ensi kertaa mätänevät paisujat, jotka sitten lopulta posahtelevat losin kaduillakin kun pelaaja sattuu liian lähelle. Pelin etenemisen pysäyttäjinä toimii – vähän vastustajasta riippuen – erilaiset välibossit, jotka ovat joko melko helppoja kukistaa tai sitten todella rasittavia yritäpä uudelleen -kokemuksia. Luonnollisesti aseiden tasainen päivittely ja lääkintälaukkujen rakentelu varastoon auttaa pärjäämään, mutta aina se ei auta ja on yritettävä uudelleen checkpointilta kerta toisensa jälkeen. Korttien vaihtelu sloteissa auttaa sekin joskus, mutta pidemmän päälle etenemisen jumittavat bossitaistelut alkavat kyllästyttämään. Onneksi kaikki mahdolliset ennen koitosta tulevat välipätkät saa aina ohitella vapaasti.
Pelistä löytyy myös netin kautta toimiva co-op -tila, jonka kautta voidaan pelata ystävien kanssa tai sitten asettaa oma kampanja julkiseksi ja odotella porukkaa mukaan pelaamaan. Myös muiden peliin voidaan pikaliittyä.

Maksimissaan kolme voi pelata yhdessä ja peliseuraa tuntuikin löytyvän melkein heti maksimimäärän verran, etenkin kun crossplay-ominaisuuden piti päällä. Co-opissa pelataan aina isäntäpelaajan tallennusta ja jos mukaan liittyvät pelaajat on paljonkin edempänä, heidän aseet kokevat tehonalennuksen. Kun on jo tottunut omassa tallennuksessaan saamaan enemmän vahinkoa aikaiseksi vaikkapa talikollaan, on co-opin pelaaminen yhtäkkiä paljon heikompitehoisilla samoilla aseilla jokseenkin tylsää, vaikka näin muutoin cooppi oli ihan kivaa ja toimi hyvin. Pelaajat voivat myös antaa toisilleen aseita ja kyllähän bossienkin kimppuun käyminen yhdessätuumin oli mukavampaa, mutta aseiden heikentymien ohella koin, että vaikeuskäyrä coopissa oli myös vihollisten osalta jotenkin korkeammalla. Pärjääminen kimpassa ei ole niin helppoa, kuin voisi äkkiseltään kuvitella.

Loppusanat

Kaiken kaikkiaan Dead Island 2 on viihdyttävää paloittelumättöä puolirealistisissa maisemissa, jossa tarina ja sen hahmot jätetään sivurooliin. Mitä pidemmälle tarinassa pääsee, sitä tutummaksi puurtamiseksi pelaaminen kuitenkin muuttuu, eikä sen parissa viihdy enää niin pitkiä aikoja, mutta pieninä annoksina silpomissimulaattori toimii hyvin. Tätä kirjoittaessa pelille on julkaistu jo kaksi päälle kymmenen euron hintaista DLC-kampanjaa, Haus ja SoLA, jotka tarjoavat lisäpelattavaa. Toinen antaa sitä noin kuudeksi tunniksi ja toinen hieman pidemmäksi ajaksi.

Oma testikoneeni (1660 GTX ja Ryzen5 5500) ei aina jaksanut aivan puhtaasti Dead Island 2:ta pyörittää ultra-asetuksilla 1920×1080 resoluutiolla, mutta suurimmaksi osaksi toiminta pyöri ihan kivasti. Etenkin sitten kun korjasin asennusmokani ja siirsin pelin pois HDD-levyltä, joka aiheutti töksähtelyä ja jumiutumista. Asennuskansio SSD:lle ja ongelmat katosivat. Muistutuksena itselle: älä koskaan enää asenna mitään modernia peliä kiekkolevylle – ne eivät toimi oikein.

Jotain Epic-jäämää pelin Steam-julkaisuun on kuitenkin jäänyt, koska heti ensimmäisellä käynnistyskerralla jouduin muokkaamaan pelin INI-tiedostoa, jotta peli lopetti kaatumisen Epic onlinen -puuttumisen vuoksi ja suostui käynnistymään. Epic-valitus ei senkään jälkeen kokonaan poistu, mutta peli sentään toimii. Ja varjostimia halutaan laskea joka käynnistyksellä. Parin ensimmäisen laskukerran jälkeen en enää odotellut, eikä se onneksi vaikuttanut pelin jouhevuuteen.