Dissidia Final Fantasy NT on peli, jota on saatu odottaa jo hyvän aikaa. Pelisarjaa on nähty aikaisemmin PSP:llä ja PS Vitalla parin kappaleen verran, mutta suuret konsolit ovat jääneet paitsioon. Nyt kuitenkin odotus on saatu päätökseen ja tämä ensin kolikkopelihalleihin julkaistu painos on käännetty PS4:lle.
Final Fantasy on miljoonien rakastama roolipelisarja, täynnä ikimuistoisia hahmoja, niin pahiksia kuin sankareitakin. Dissidia Final Fantasy NT kerää koko köörin kasaan, aina ensimmäisestä osasta lähtien ja pelattavia hahmoja on 28. Näihin kuuluu muun moassa Kefka, Terra, Tidus, Squall, Kuja, Vaan ja tietenkin Sephiroth. Myös Final Fantasyn spin off -sarjoista on porukkaa mukana; FF Tacticsista Ramza ja Type-0 pelistä Ace.
Kuten moni muukin peli nykypäivänä, myös DFFNT on mahdollista ostaa Season Passin kanssa. Passin omistajat saavat kaiken kaikkiaan kuusi taistelijaa lisää, jotka julkaistaan parin kuukauden välein, aina vuoden 2019 helmikuuhun asti. Nyt tätä kirjoitettaessa on jo puskettu ulos ensimmäinen näistä lisäyksistä ja hän on Final Fantasy XII:sta tuttu päähahmo, Vayne Solidor. Huhupuheet kertovat jopa 50:stä pelattavasta hahmosta pelin elinkaaren lähentyessä loppuaan, mutta jätetään nämä sinne huhukoriin hautumaan. Final Fantasyn hahmoilla on kuitenkin suuri nostalgia-arvo faneille ja kyllähän se tunteet nostaisi pintaan Vivin, Daggerin ja Zidanen mättäessä Kujaa pataan jossain Tree Of Life -alueen areenalla. Ainakin toivoa saa.
DFFNT ei ole mikään tavanomainen taistelupeli, vaan kyseessä on enemmänkin strategiaan painottuva teos. Tappelut käydään näkymättömän kupolin rajaamalla alueella, kolme vastaan kolme periaatteella. Dragon Ball -pelisarjan taistelusysteemi on selkeä sielunkumppani Dissidialle. Pelaajan on mahdollista torjua päin tulevat iskut, hyppiä, liitää ilmassa ja maassa, sekä kiipeillä puissa. Normaaleja lyöntejä on vain kaksi, eikä mitään yhdistelmälyöntejä ole laisinkaan. Näiden kahden iskun järjestys on kuitenkin tärkeä ottaa huomioon. Pelaajan on ensin hakattava vastustajan ”rohkeus” alas yhtä lyöntinäppäintä käyttäen ja kun mehut on pihalla, isketän se viimeinen niitti eli HP-isku. Pelaajan apuna on aikaisemmista Dissidia peleistä tuttu EX-kykysysteemi, joka on rukattu uuteen uskoon. Nyt pelaajan on mahdollista valita itselleen yksi HP-hyökkäys ja kaksi pienempää EX-iskua, jotka ovat joko itseä ja ryhmää parantavia “taikoja” kuten regen, tai sitten vastustajaa vahingoittavia loitsuja. Homma voi päällisin puolin kuulostaa simppeliltä, mutta itse taistelut ovat kaikkea muuta.
Tämä johtuu suurelta osin heikosti kontrolloitavasta kamerasta, lukittautumisjärjestelmästä ja yhteysongelmista. Muiden pelaajien löytymistä saattaa joutua odottamaan jopa minuutteja ja kun vihdoinkin päästään areenalle, on uhkana erittäin ankara nykiminen. Vastustajaan lukittautuminen on paperilla hyvin simppeliä, mutta pelikentällä on myös vihollisen sekä omien summoneiden kutsumiseen tarvittavia kristalleja, jotka täytyy tuhota. Näihin kristalleihin lukittaudutaan samoilla nappuloilla kuin vastustajien ohjastamiin hahmoihin, mutta pitkään pohjaan painamalla. Näiden kanssa voi mennä helposti sekaisin ja pätkivän yhteyden takia nappulan pitäminen pohjassa ei tahdo onnistua. Itse summonit tuovat kuitenkin hyvän mahdollisuuden kääntää taistelu, sillä näitä massiivisia otuksia ei voi millään estää. Ne voidaan toki väistää, eikä onnistunut Odinin manaaminen automaattisesti takaa voittoa. Summonit nähtiin viimeksi Final Fantasy XV:ssä ja Dissidiassa ne ovat yhtä massiivisia.
Erilaisia taistelumuotoja on vain kaksi erilaista, joissa toisessa hyökätään suoraa tietä vihollisen kurkkuun ja toisessa pyritään tuhoamaan vihollisen kristalli. Omaa kupolin sisällä olevaa kristallia voi vartioida olemalla suojakentän sisäpuolella, eikä vastustaja pysty tekemään ollenkaan tuhoa, mikäli pelaaja on tämän maagisen kentän ympäröimänä. Tekoälyn kanssa pelaaminen voi olla hyvinkin tuskaista sillä nämä kaksi apuria aina tahtovat mennä hakkaamaan vihollisen kristallia ja puolustaminen jää pelaajalle itselleen. Tämä taas tekee kristallipelistä hyvin yksitoikkoista puuhaa.
On harmillista, ettei Team Ninja ole rakentanut mitään pelattavaa yksinpeliä DFFNT:hen. Juoni käydään läpi vain animaatioiden kautta, kristalleja kuluttamalla, ja niitä pelaajalle suodaan vain silloin kun pelihahmo nousee uudelle tasolle. “Level-up” saavutetaan online-pelaamisen kautta, joten juonen aukominen voi helposti jäädä sivuseikaksi. On myös valitettavaa todeta, että juonen ohittamisella ei menetä mitään syvällistä kokemusta. Final Fantasyn ystävänä tämä on karvas toteamus, vaikka kyseessä onkin vain taistelupeli, eikä edes alkuperäisen tiimin kehittämä. Materia, suojeluksen jumala ja Spiritus, tuhon jumala kutsuvat koolle Final Fantasyn hyvät pahat ja rumat taistelemaan heidän puolestaan. Jumalat tuntuvat pitävän sankareita vain pelinappuloinaan, eikä tämä Materian herättämille sotureille käy. Yhdessä he lähtevät tutkimaan löytyykö jumalten konfliktiin mitään suurempia voimia. Tässä siis pääpiirteittäin kaikki oleellinen, eikä tosiaankaan mitään tämän syvällisempää esiripun alta löydy.
On kuitenkin nautinto kuulla tuttuja ääniä ja hahmoja, jotka on saatu takaisin äänityskoppiin lausumaan muutamat lauseet. Esimerkkinä Tiduksen äänen takaa löytyvä James Arnold Taylor, joka tuli uudelleen kuuluisaksi Tiduksen naurukohtauksen Final Fantasy X:stä lähtiessä uudelleen kiertoon Youtubessa. Iho menee kuitenkin kananlihalle, kun kuulee vanhempien konsoleiden Final Fantasy -sankareita. Squall nähtiin FF VIII:n keulassa PSX aikakaudella ja näihin aikoihin pelaaja kehitti hahmoille oman äänen pään sisällä. Squallin sisäänpäin kääntyvä luonne ei tunnu istuvan äänen kanssa yhteen, mutta tämä voi olla vain makuasia.
Tuomio
Dissidia Final Fantasy NT:n suositteleminen edes Final Fantasyn faneille on hankalaa. Sisällön kannalta se on aivan liian laiha tekele ja ongelmia vastaan taisteleminen on puuduttavaa ja nautintoa nakertavaa puuhaa. Ainoa lohtu ovat hienosti mallinnetut, muistoja herättelevät pelihahmot ja musiikit, joita pelaajalle tippuu satunnaisista arkuista – joita ei onneksi tarvitse oikealla rahalla ostaa. Musiikkikappaleita voi myös ostaa pelin gil-kolikoilla, joita tippuu kuitenkin ahditavan vähän. Pelimuotoina on tutoriaalin lisäksi vain arcade-henkiset tekoälytaistelut ja tökkivät online-mätöt. Peli on parhaimmillaan vain syventyneimmille strategikoille, jotka mielivät E-turnauksiin, joita on sekä paikallisia että onlinemuodossa. Ehkä muutaman päivityksen jälkeen kaikki toimii hieman paremmin. Sormet ristiin!
