Midway Arcade Origins arvostelussa

Retroilu ja kaikki vanha ovat nyt in. Olipa kyseessä sitten 8-bittinen Nintendo ja sen pelit, Amiga, Segan vanhat konsolit, ikivanhat peliklassikot sen oman Commodore 64 -kotitietokoneen tuominen ullakolta kytkemiseksi isoon taulutelevisioon tai ihan vaikkapa vinyylilevyjen hankkiminen ja niiden kuunteleminen ? nämä kaikki tuntuvat olevan monelle tätä päivää. Itse lukeudun tähän joukkoon. Mikään ei ole sen hienompaa, kuin muistella hieman menneitä lauantaisen aamukahvin (tai teen!) merkeissä ja käynnistää vanha kunnon Nintendo tai alkaa kuunnella Amigan diskettiaseman ikiajoiksi tietokonepuoleltakin päähän jäänyttä ruksutusta Monkey Island 2:n huiman yhdentoista levykkeen vaihtelusessioiden lomassa.

Tasaisen tappavaan tahtiin pelijulkaisijat ovat myös huomanneet tämän. Klassikkopelejä siellä, klassikkopelejä täällä. Paras esimerkki lienee PC:n klassikkopelien nettikauppa gog.com, mutta on toki muitakin reittejä klassikkopelien pariin. Xboxin sekä PS3:n, sekä vanhan Wiin (ja uudenkin) nettikaupoista löytää useita retrojulkaisuja, joita on kunnostettu ja viilailtu toimiviksi nykyajan konsolien peliohjaimia sekä moderneja taulutelevisioita ajatellen. Esimerkkinä ainakin vuoden 1993 hittiräiskintä Doom on ollut valtaisa menestys Xboxin markkinapaikalla.
Mikäli ei omista vanhoja pelikoneita tai niiden pelejä, eikä nettikaupoista ostelu innosta, on olemassa kolmaskin tapa. Aina tuon tuosta joku pelijulkaisija keksii pistää läjän vanhoja pelejä yksien kansien sisään ja julkaista niin sanotun kovapainoksen joistain vanhoista peleistään kauppojen hyllyille.

Tuorein tällainen tapaus on WB Gamesin kolmenkymmenen pelin kokoelma, Midway Arcade Origins. Midway tunnetaan kenties parhaiten 90-luvun väkivaltaisista tappelupelisarjastaan Mortal Kombat, mutta ennen kuin Midway oli Midway Games se tuotti kolikkopelihalleihin pelikoneita nimellä Midway Manufacturing ja lisensoi useiden muiden tahojen, kuten Namcon ja Atarin pelejä käytettäväksi niissä. Vuonna 2009 Midway ajautui konkurssiin ja WB Interactive osti sen.

Midwayn muistoa kunnioittaen WB Games on nyt julkaissut kyseisen Midway Arcade Origins -pelikokoelman uusille konsoleille, jotta peliteollisuuden varhaiset vuodet eivät unohtuisi. Midway Arcade Origins ei kuitenkaan ole ensimmäinen Midwayn arcadepelikokoelma laatuaan, koska silloin kun Midway itse oli vielä olemassa julkaistiin sen toimesta kolme Midway Arcade Treasures kokoelmaa edellisen sukupolven konsoleille. Kokoelmista ainakin yksi sisälsi useamman saman pelin, kuin mitä Midway Arcade Origins pitää sisällään nyt. Lisäksi ainakin alkuperäiselle Playstation pelikonsolille on aikaisemmin julkaistu Williamsin kolikkopelikoneiden pelejä sisältänyt Williams Greatest Hits, joka piti sisällään pelit Bubbles, Defender, Defender II, Sinistar, Joust and Robotron 2084 ? kuusi peliä, joista kaikki löytyvät tämänkertaisessa arvostelussa olevalta kokoelmalta. Olet siis ehkä joskus saattanut törmätä osaan peleistä ? jos et silloin, kun ne olivat uusia niin kenties myöhemmin kotikonsoleilla.

Ainakaan hinnalla Midway Arcade Originsia ei kuitenkaan ole pilattu, joten ei maksa maltaita mikäli haluaa tutustua peleihin uudelleen Xboxilla. Kokoelma kaikkiaan pitää sisällään 30 eri peliä, joista osa on Midwayn omia ja osa lisensioitu muun muassa Atarilta. Kokoelma maksaa kaupassa noin 30 euroa. Hintaa per peli kertyy siis noin euron verran ? vähän sama kuin ostaisi vaikkapa iPhonelle tai muulle älypuhelimelle pelisovelluksen. 30 euroa onkin siis pieni hinta siitä, että pääsee kurkistamaan peliteollisuuden menneisyyteen ja vuosikymmeniksi unohdettuihin helmiin. Tosin kokoelma on kai rahansa väärti ainoastaan jos pelit ovat pelattavaa tasoa.
Kultainen vuosikymmen

Pidemmittä puheitta paljastetaan kokoelman koko pelilista:
Defender
Gauntlet
Joust
Rampage
Total Carnage
720°
A.P.B.
Arch Rivals
Bubbles
Championship Sprint
Tournament Cyberball 2072
Defender II
Gauntlet II
Joust 2
Marble Madness
Pit-Fighter
Rampart
Robotron 2084
Root Beer Tapper
Satan’s Hollow
Sinistar
Smash TV
Spy Hunter
Spy Hunter II
Super Off Road
Super Sprint
Toobin’
Vindicators Part II
Wizard of Wor
Xenophobe
Xybots
Heti näin alkuunsa kokoelman peleistä tulee mieleen, että olisiko muutamien mukana olevien jatko-osien tilalle voinut ottaa jotain muita pelejä? Mukana on esimerkiksi Defender II, Joust 2, sekä Gauntlet II. Itse asiassa Total Carnagekin on Smash TV:n jatko-osa, mutta sen verran erilainen, ettei sitä lasketa. Ei siinä mitään, jos kaikki mukana olevat jatko-osat olisivat pelattavuudeltaan Total Carnagen tapaan kovinkin erilaisia, mutta kun eivät ole.

Kokoelman kaikkia pelejä yhdistävät muutaman nappulan helpot kontrollit (tyypillistä 80- ja 90-luvun alun peleille) sekä muutama erilainen Backbonen luoma filtteri, jolla kuvaa voidaan pehmentää ja pikseleitä häivyttää peligrafiikasta. Tällä tavoin osa vanhimmistakin peleistä saadaan näyttämään varhaisilta 16-bittisiltä peleiltä. Kokoelman lähes kaikista peleistä löytyy myös moninpelikin. Lähes kaikissa peleissä on vähintään kaksinpelimahdollisuus, joissain voi olla kolmen ja muutamissa jopa neljänkin pelaajan tuki. Lisäksi mukana on perinteisen pelityylin lisäksi score attack, jota pelaamalla voi nostaa oman piste-ennätyksensä Liven leaderboardseille ja verrata sitä, kuinka pärjää muita pelaajia vastaan. Myös itse pelien sisäisiin high score -listoihin tallentuvat paikallisesti tehdyt ennätykset, mikä on todella upeaa.

Pelien viimeinen yhdistävä tekijä on kuvasuhde, joka on lukittu muotoon 4:3. Toisin sanoen pelit käyttävät vanhojen putkitelevisioiden kuvasuhdetta ja muu ylimääräiseksi jäävä kuva-ala täytetään erikseen luodulla taustakuvalla. Tämä ei onneksi kuitenkaan häiritse lainkaan ja pelitkään eivät tällä tavoin veny tunnistamattomiksi.
Midway Arcade Originsin mukanaan tuomat pelit voidaan oikeastaan jakaa kahteen luokkaan: hyviin ja ei niin hyviin peleihin. Huonoja ovat ne, joissa kontrollit ja yleinen pelattavuus eivät oikein ole kestäneet ajan hammasta tai niiden siirtäminen muuten vain on ollut nykyajan peliohjaimiin vaikeaa, sillä on sanomattakin selvää, että grafiikka kaikissa peleissä on alkeellista ja äänet piippailua ja muuta vain vähän kehittyneempää sorttia. Kokoelman pelit koostuvat 80- ja 90-luvun peleistä. 80-lukulaisia pelejä on huomattava enemmistö, 90-luvun pelien määrän jäädessä neljään, joita ovat Total Carnage, Rampart, Smash TV sekä Pit-Fighter.

Kokoelman ehdotonta parhaimmistoa ovat molemmat Gauntlet-pelit, molemmat Defenderit alkuperäinen Joust, Vindicators Part II , Total Carnage, Bubbles, Rampage, Marble Madness, Robotron 2084, Root Beer Tapper, Smash TV, Wizard Of Wor sekä Pit-Fighter.
Varsinaisia umpisurkeita pelejä kokoelmasta ei onneksi kuin muutama hassu (Rampart, A.P.B., sekä Tournament Cyberball 2072), mutta osa peleistä ? esimerkiksi Toobin’ on sellainen, että ei sitä oikein viitsi tekoälyä vastaan pelata, koska kontrollit ovat sen verta kehnot, ettei pelissä välttämättä pärjää. Kaksinpelinä se sen sijaan on varsin hauskaa, koska lähtökohdat ovat molemmilla pelaajilla samat.

Jotta kokoelman peleistä saisi edes jonkinlaisen kuvan, olen päättänyt puhua jokaisesta pelistä hyvin lyhyesti ? omasta mielestäni kokoelman parhaista kenties sanan tai jos toisenkin pidempään ja olen niputtanut kokoelmasta löytyvien muutamien pelien jatko-osat alkuperäisen kanssa samaan tekstiin.

Kokoelman urheilupeliannoksen kattavat Tournament Cyberball 2072, sekä Arch Rivals. Ensinnä mainittu on futuristinen, mössögrafiikkainen sekä pelattavuudeltaan kamalan sekava ja oikeastaan pelaamiskelvoton jenkkifutis, kun taas toinen on ihan toimiva korispeli sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Hauskana yksityiskohtana Arch Rivalsissa pallon pois ottaminen vastustajalta tapahtuu lyömällä tätä turpaan. Pelaaja ohjaa yhtä hahmoa ja tekoäly ohjaa toista, jolle voi syöttää pallon tai pyytää sitä itselle. Erittäin yksinkertainen peli, mutta toimii jollain tasolla ja on hyvä muistutus siitä, kuinka paljon urheilupelit ovat vuosikymmenien saatossa oikeasti kehittyneet.

Autopelitarjonnasta vastaavat A.P.B., Spyhunterit, Super Off Road, Championship Sprint sekä Super Sprint. A.P.B. Muistuttaa 80-lukulaista ensimmäistä GTA-peliä, josta DMA Design kenties otti jopa vaikutteitakin. Peli on kamalan nopeatempoinen, eikä kontrolliensakaan osalta mitenkään kovin pelattava. Sama koskee Spyhuntereita: nopeatempoista menoa, jossa ei juurikaan kannata pysähtyä, sillä joka suunnasta joku yrittää kimppuun. Siinä missä A.P.B.ssä pelataan poliisina ja jahdataan rosvoja, ollaan Spyhunterissa konekiväärillä varustetun vakooja-auton puikoissa. A.P.B. sekä ensimmäinen Spyhunter ovat molemmat ylhäältäpäin kuvattuja autopelejä, mutta Spyhunter II on jotain mullistavampaa ja onkin kuvattu auton takaa ?kolmiulotteisen? pelimaailman rullatessa taustalla! Spyhunter II:sta löytyy myös turha vaihteisto autoa varten, jota on pakko muistaa käyttää, jotta auto kulkisi nopeampaa ? mullistavaa, mutta niin turhaa. Varmasti kuitenkin aikoinaan herätti ihailua kolikkopelihallissa vaihdekeppeineen päivineen.

Loput kolme autopeliä, Super Off Road, Championship Sprint sekä Super Sprint ovat nekin ylhäältäpäin kuvattuja autopelejä, mutta tällä kertaa ajetaan kilpaa suljetuilla radoilla. Pelit muistuttavat Remedyn Death Rallya tai toista suomalaista, 1993 vuoden Slicks ?n Slide -peliä. Kontrollit kaikissa näissä kolmessa autopelissä ovat melko hankalat ainakin nykyajan peliohjaimella (niin tatilla kuin ristiohjaimellakin) ja kannattaakin varautua jatkuvaan törmäilemiseen radan laitojen kanssa. Nämäkin ovat hauskaa kaveriporukassa, mutta ei missään määrin yksin.

2D-avaruusammuskeluista vastaavat Defender, Defender II, Sinistar, sekä hauskasti nimetty Satan’s Hollow. Satan’s Hollow on kuitenkin ikävä kyllä porukan tylsin peli ? vähän Space Invadersia muistuttava ja rasittavan vaikea ylhäältä hyökkäävän vihollisen ?torjuntapeli?. Sinistar muistuttaa hieman muutaman vuoden takaista retroräiskyttely Geometry Warsia, jossa pallomainen alus osaa ampua kaikkiin ilmansuuntiin. Defenderit ovat sivuttain scrollaavia alusammuskeluita, joissa mennään kohti ruudun oikeaa laitaa. Tarkoitus on pysyä hengissä ja tuhota vastaan tulevia vihollisia. Defender II:ssa on hitusen ?hienompi? grafiikka, muita eroja ei juuri ole.

Gauntletit ovat ylhäältäpäin kuvattuja toimintapelejä (Alien Breed tulee mieleen), joissa pelaaja ohjastaa yhtä neljästä mahdollisesta hahmosta, kuten soturi, velho tai haltija. Peleissä tutkitaan linnoja, kerätään avaimia, tapetaan vihollisia ja yritetään siinä sivussa pysyä hengissä. Pelin 80-luvulla äänitetyt ääniefektit ovat paikoin hupaisia: joka ikinen kerta kun kuulee ?the player is about to die? kamalan suhisevalla ja robottimaisella syntetisaattoriäänellä, meinaa purskahtaa nauruun. Gauntletit ovat molemmat ehdottomasti parhaimmillaan samanaikaisena moninpelinä, jossa molemmat pelaajat voivat valita hahmonsa neljästä mahdollisesta.

Joust-pelit muistuttavat hieman Nintendon 8-bittiselle julkaistua Balloon Fight-peliä. Joustissa ilmapallojen sijaan ilmassa liihottelu onnistuu strutsia muistuttavan eläimen selässä. Ideana on osua toisen Joust-kuskin päähän ja neutralisoida ne, jotta voisi edetä tasoissa. Joust 2:ssa idea on täysin sama ja grafiikkakin, mutta Joust 2 on selkeästi vaikeampi peli ja kentät pienempiä. Hauskaa kaksinpelinä, tylsää yksin.

Idealtaan ehkäpä kaikkein kekseliäimpiä ovat Toobin’, Bubbles sekä Marble Madness. Marble Madness oli itse asiassa aikanaan niinkin omaperäinen, että sen peli-idea pätee tänäkin päivänä: ainakin Xboxin markkinapaikalta on ladattavissa samanniminen peli, samalla idealla. Marble Madnessissa on tarkoitus ohjata marmorikuula aloituspisteestä maaliin aikarajan tikittäessä kohti nollaa. Kuulostaa helpolta, mutta ei ole. Radat ovat hankalia ja kuulan käyttäytymisessä on jopa fysiikkaakin. Pomput ja kaiteettomat alamäet ovat hengelle vaarallisia. Kolmannen tason jälkeen peli ikävä kyllä vaikeutuu sen verran paljon, että ainakaan itse en enää päässyt puusta pitkälle. Silti ? mullistava peli varmasti aikanaan, koska sen pelattavuus toimii yhä, jopa 80-luvun grafiikallakin.

Bubblesissa pelialueena toimii keittiön tiskiallas ja pelaaja ohjastaa saippuakuplaa. Altaassa surmaksi koituvat hämähäkit, sekä pienet harjat(?) tai sitten ne ovat bakteereita. Tason pääsee lävitse, kun on syönyt altaasta kaiken syötäväksi kelpaavan, joita ovat ruuanpalat, muurahaiset, sekä.. allasta lakaiseva mummo? Älyttömän addiktoiva ja hauskaa yksinkin.

Toobin’-pelissä mennään virtaavassa koskessa kahdella donitsilla makaavalla pojalla. Joki on täynnä vaaroja, kuten donitsin puhkovia kalastajia sekä uppotukkeja, mutta myös raha-arkkuja sekä pujoteltavia lippuja, joista molemmista saa pisteitä. Toisen etenemistä koskessa voi yrittää estää törmäilemällä tämän kanssa. Pelasin tätä 80-luvulla noin viisivuotiaana ihan pelihallissa, eikä pelin idea ole muuttunut tylsäksi vieläkään. Harmi vain, että (kuten aiemmin totesin) pelin kontrollit eivät ole aivan sitä parhainta tasoa: donitsilla mennään eteenpäin rämpyttämällä ristiohjainta tai tattia alaspäin, kun taas kääntyminen onnistu kaikilla muilla ilmansuunnilla. Vaikka nokka osoittaisi kohti ruudun yläreunaa, painetaan silti yhä alaspäin nappulaa eteenpäin liikkumiseksi. Hyvin hämäävää. Tämän vuoksi peliä pelaa mieluummin kaverin kuin tekoälyn kanssa.

Kokoelman tappelupeleistä vastaavat Rampage sekä Pit-Fighter. Jälkimmäinen on käytännössä Mortal Kombat -pelisarjan isä, sillä se on ensimmäinen peli, jossa on oikeiden ihmisten pohjalta digitoidut tappelijat. Jopa osa liikkeistä on samoja. Tappelijat sen sijaan eivät ole mitään toisen universumin tappelijoita, vaan ihan tavallisia painijoita, jotka potkivat ja hakkaavat toisiaan varastoympäristössä. Toimiva kaksinpelinä, joskin ensimmäistä Mortal Kombatia vieläkin yksinkertaisempi peli. Rampagessa sen sijaan omaksutaan talon kokoisen monsterin, King Kongin Godzillan tai suden(?) rooli ja aiheutetaan tuhoa pienessä kaupunkiympäristössä. Ideana on syödä ihmisiä ja tuhota sotilaiden helikoptereita pisteiden keräämiseksi ja siinä sivussa yrittää pysyä hengissä niin kauan, että tasokin kerkeää vaihtua. Hahmot voivat King Kongin tapaan myös kiivetä pilvenpiirtäjiä pitkin ja riehua niiden katoilla. Toimiva peli yksin kuin kaksinkin, josta on tehty vuosien varrella jopa muutama uusioversiokin.

Kokoelman shoot ’em up-peleistä ? joita siis valtaosa 80-luvun lopun ja 90-luvun alun peleistä tuntui tasohyppelyiden ohella olevan vastaavat Xybots, Robotron 2084, Total Carnage, Vindicators Part II sekä Smash TV. Xybots itse asiassa on porukan kummajainen, sillä se ei ole ylhäältä käsin kuvattu shoot ’em up, vaan sen sijaan siihen aikaan mullistavasti pelissä seikkaillaan ?kolmiulotteisissa? sokkeloissa alkeellisen 3rd person kuvakulman voimin. Vanhan ajan taidonnäytteenä varsin mahtava, mutta pelinä melko tylsä.

Robotron 2084 on porukan vanhin shoot’ em up. Olevinaan ylhäältäpäin kuvattu peli, jossa ei kuitenkaan ole hitustakaan oikeaa syvyyttä. Ihanan räiskyvät grafiikat ja silmiä polttelevat värit leikkivät ruudulla, samalla kun pelaaja ampuu robotillaan jokaiseen suuntaan vihollisten vyöryessä päälle. Hauska peli, mutta hiukan vaikea sellainen. Total Carnage sekä Smash TV muistuttavat ulkoiselta olemukseltaan molemmat Amigan pelejä ? liekö ihmekään, sillä Total Carnage on Smash TV:n jatko-osa.

Näissä ehkäpä kokoelman parhaimmistoon graafisuutensa osalta kuuluvissa peleissä ammuttaan täydellä teholla ja jatkuvalla syötöllä. Molemmissa peleissä saa yhtäaikaisen kaksinpelin ja silloinkos meno on parhaimmillaan. Siinä missä Total Carnagessa on yksinkertaisesti kaksi sotilasta, jotka pistävät kaiken palasiksi veren lentäessä, on Smash TV:ssä mielenkiintoisempi asetelma: pelaaja osallistuu jonkinlaiseen reality-tv gladiaattoriohjelmaan, jossa viholliset vyöryvät päälle kaikista ovista ja yrittävät hakata pelaajan hengiltä pesäpallomailoilla.

Pelaajallapa onkin apunaan ase, jolla kaikki voi ampua lihapaloiksi. Välillä käsiin saa parempiakin aseita ja menestymällä voittaa rahaa (eli pisteitä) sekä erilaisia palkintoja, kuten uuden leivänpaahtimen, samalla kun juontaja yhdessä vierellään olevien tyttösien kanssa yrittää saada yleisöä hurmokseen. Käsittämättömän hullu idea! Total Carnage ei sekään häviä Smash TV:lle, koska sen pelattavuus on niin hauskan ylitse ampuva! Ruudulle vyöryy jatkuvalla syötöllä ammuttavaa ja aseet ovat aivan järjettömiä ja ruutu huutaa vähintäänkin epilepsiakohtausta, kun paikat räjähtelevät ja paikoin jopa ruudun kokoiset viholliset käyvät kimppuun 16-bittisen musiikin jumputtaessa taustalla.

Kokoelman loput pelit ? joita ei oikein voinut sijoittaa mihinkään genreen ? olivat Root Beer Tapper Vindicators Part II, 720°, Rampart, Wizard of Wor sekä Xenophobe. Root Beer Tapper (tai tunnetummin Beer Tapper) on peli, jossa pelaajan ohjastama baarimikko joutuu yksin tarjoilemaan neljälle eri tiskille, johon vihaiset kaljankittaajat ilmestyvät yksi toisensa jälkeen jonottamaan. Jonottajat lähestyvät kaljatynnyreitä uhkaavan tasaisella tahdilla ja onkin pidettävä huoli siitä, etteivät ne ehdi perille tai baarimikko lentää tiskiä pitkin ulos kapakasta. Jonottajille on heitettävä tuoppia tiskiä pitkin minkä kerkeää, sillä uutta jonottajaa tulee jatkuvasti. Ja sitten pitäisi vielä saada takaisin palautuvat tyhjät tuopit kiinni. Niin ja ylimääräisiä täysiä tuoppejakaan ei saa pistää menemään, tai ?kuolee?. Välillä asiakkaat jättävät tiskille tippiä ja mikäli on aikaa juosta se hakemaan saa käyntiin live-esityksen, jota ainakin jotkut jonottajat jäävät seuraamaan, jolloin tarjoileminen hetkeksi helpottuu. Älyttömän addiktoiva ja pelimekaniikaltaan toimiva peli, jota pelaa kerta toisensa jälkeen uuden high score-tuloksen toivossa.

Xenophobessa pelataan avaruuden muukalaisella avaruusaluksen sisuksissa, jonka tarkoitus on tuhota alukselle tunkeutuneiden toisen muukalaisrodun edustajia. Peli on sivuttainscrollaava ammuskelumätkintä, jossa voi edetä ruudun molemmista päistä toisiin samannäköisiin huoneisiin. Pelissä on jopa melko kehittynyt pelattavuuskin: viholliset saattavat ampua pelaajalta aseen kädestä, jolloin on mentävä kyykkyyn ja noukittava se maasta. Pelinä Xenophobe ei ole järin innostava, mutta kontrollit sentään ovat varsin toimivat tässäkin.

Wizard of Wor oli yksi kokoelman peleistä, joihin tavallaan ihastuin, vaikka pelattavuudeltaan ja toteutukseltaan tämä 1981 vuoden peli on äärimmäisen yksinkertainen. Idea on vähän sama kuin Pac-Manissakin. Tosin sen sijaan, että pelihahmona olisi keltainen valkoisia pikkupalloja syövä pää, ohjataan Wizard of Worissa Worrior-nimistä aseistautunutta punaista tai keltaista sotilasta, jonka tehtävä on ampua sokkelossa kaikki pahan Velhon tappavan vaaralliset hirviöt — joista osa niin ikään osaa ampua. Grafiikka on mitä alkeellisinta, mutta Gauntletin tapaan ehdottomasti hauskinta viihdettä ovat tunnelmallisen musiikin ohella pelin syntetisaattoripuheesta tulevat puheäänet. On varsin hauska yrittää ottaa äänestä selvää. ?die, die, die, ta-ta-ta-ta!? Hauskaa peli on myös kaksinpelinäkin, jossa kaksi pelaajaa voivat yhdessä metsästää lohikäärmeitä (ja siinä sivussa ampua toisensakin.)
Vindicators Part II on varsin toimiva tankkipeli, jossa pelaaja ohjaa tankkia ja voi mullistavasti myös erikseen kääntää tankin piippuakin. Hauska ammuskelupeli, joka on vaihtelua shoot ’em up -peleille sekä alusammuskeluille. 720° sekä Rampart ovat yhdessä Tournament Cyberball 2072:n kanssa kokoelman ainoat pelit, joille en lämmennyt tippaakaan. Tournament Cyberball 2072 oli se sekava, Rampart ylitylsä ja vaikea laivojen ammuskelu linnasta -peli ja 720°, jossa ei oikein tuntunut pääsevän puusta pidemmälle, vaikka kuinka monesti yritti.

Kokonaisuutena Midway Arcade Origins on mielestäni varsin onnistunut kokonaisuus. Se pitää sisällään pääasiassa onnistuneita valintoja sekä pelattavuudeltaan toimivia pelejä. Jos niitä muutamia pelikelvottomia sekä heikompiohjauksellisia pelejä ei lasketa mukaan, on Midway Arcade Origins helppo tapa katsastaa menneisyyteen ? pääasiassa 80-luvulle ? ja nähdä millaisia pelejä silloin pelattiin. Ja kenties jopa jäädä niihin koukkuun. Suosittelen lämpimästi.

Koska arvostelun pikkuruiset kuvat eivät näiden vanhojen pelien viehätyksestä tai äänimaailmastakaan paljoa kerro, olen linkittänyt tähän loppuun muutaman Youtube-videon muutamasta kokoelman pelistä:

Wizard Of Wor:

Total Carnage:

Bubbles: