Project Root arvostelussa
Juurihoitoa.
Pelialalla jo vuosia jyllännyt indieboomi on tuottanut tuoreita katsauksia mitä marginaalisimpiin menneisyyden genreihin, mutta Desert Striken kaltaiset 360-asteen retroräiskinnät ovat pääasiassa loistaneet poissaolollaan. Muutosta tilanteeseen hakee argentiinalainen OPQAM debyyttipelillään, Project Root, joka ammentaa elinvoimansa tieteisfantasiasta ja isoista räjähdyksistä. Lupaavasta konseptista huolimatta tiimin ensikertalaisuus paistaa pelistä pahemman kerran läpi, eikä lopputuloksena syntyvää sekasoppaa voi aidosti kehua edes kovin hyvästä yrityksestä.
Project Root antaa ensimmäiset varoitusmerkkinsä jo nykivällä alkudemolla, joka leikataan poikki niin yllättäen, että ehdin jo sekunnin murto-osan ajan luulla koko Xboxin kaatuneen. Pelkistetyistä alkuvalikoista on lyhyt matka tutoriaalitilaan, joka taittuu minikokoista fonttia tihrustellen, koska budjettiin ei ole mahtunut ääninäyttelyä. Sama mykkäkoulu jatkuu tarinassa, jota kuljetetaan pysäytettyjen kuvien ja kirjoitetun dialogin kautta. Tarjolla on yksinkertaista, kirjoitusvirhein koristeltua dadaa ilkeästä suuryrityksestä ja kapinallisjengistä, jonka muodostaa pelaajan lisäksi naispuolisen komentokeskusoperaattorin stereotyyppi, Synch. Kummastakin hahmosta on piirretty yhteensä noin kaksi kuvaa ja Synchille on tietenkin muistettu raapustaa hädin tuskin univormuun mahtuvat tissit. Tyylillä ja hyvällä maulla siis hoidettu tämäkin homma.
Valitettavasti nollabudjetin seurauksia ei kärsitä vain tarinassa, vaan myös muussa pelistä. Project Root on pohjimmiltaan aika perinteinen retroräiskintä, jossa liidellään ympäri puoliavoimia karttoja, tuhoten tutkaan merkittyjä kohteita erinäisten juonesta revittyjen tekosyiden saattelemana. Lentoaluksia pudotellaan miellyttävää luotisuihkua sylkevällä konekiväärillä, kun taas maakohteisiin varatut alitehoiset ohjukset vaativat tarkkuutta sekä pitkää pinnaa. Vihollisten tuhoamisesta palkitaan mehevin räjähdyksin, mikä jaksaa viihdyttää itseisarvoisesti ensimmäiset viisi minuuttia, mutta etenkin maakohteiden jyrsintä alkaa tuntua nopeasti samalla tavalla työläältä, kuin itikoiden metsästys kesämökillä. Loppujen lopuksi, pelaaja tulee kylväneeksi tuhoa vain olosuhteiden pakosta tai siksi kun juoni käskee, eikä siksi että se olisi oikeasti kivaa.
Perusräiskinnän monotonisuutta pahentaa ajattelematon tehtäväsuunnittelu, joka juoksuttaa pelaajaa hanttihommissa joskus kolmekin varttia kerrallaan. Muutamaa hassua loppuvastustajaa lukuun ottamatta, tehtävät koostuvat lähinnä geneeristen vastustajien ja rakennelmien pommittamisesta. Mukana on myös ?suojelutehtäviä?, jotka tarkoittavat samojen tusinavihollisten ammuskelua, mutta vain tietyillä ennalta määrätyillä alueilla. Tehtävät eivät onnistu hämärtämään sitä tosiasiaa, että tekijöiden tärkeimmät tasosuunnittelutyökalut ovat olleet ?copy? ja ?paste?.
Pitkissä tehtäväsarjoissa nilkoille alkaa potkia Project Rootin salakavala ja mahdollisesti tahaton vaikeustaso. Peli rakentuu nimittäin siten, että yksittäiset viholliset ovat helppoja, mutta pitkässä juoksussa vaurio alkaa kumuloitua. Ellei vihollisia lähesty hitaalla ja systemaattisella pelityylillä, alkavat kestävyys sekä lisäelämät olla puolen tunnin jälkeen kortilla, ja ennen pitkää pelaaja on yksinkertaisesti väsytetty kuoliaaksi. Tarkistuspisteitä en yhtä poikkeusta lukuun ottamatta Project Rootissa nähnyt, jolloin kuolema tarkoittaa käytännössä lähes aina monen kymmenen minuutin lisäaherrusta jo suoritettujen tehtävien parissa. Pahempaa helmasyntiä on vaikea löytää pelistä, jota jo lähtökohtaisesti voisi kuvata sanoilla ?työläs? ja ?kuolettavan tylsä?.
Audiovisuaalisena taideteoksena Project Root tuskin voittaa palkintoja, mutta grafiikka on selkeää ja silmää miellyttävää. Äänipuolella toistetaan kahta tai kolmea häiritsevästi looppaavaa kappaletta ja yhtä suurin piirtein yhtä montaa äänitehostetta. Ruudunpäivitysnopeus on enimmäkseen sulavaa, mutta silloin kun se kyykkää, se kyykkää toden teolla. Mukana on kokonaisia osioita, jossa ilmeisen raskas sadetehoste keinauttaa ruudunpäivitysnopeuden pysyvästi epäpelattavan puolelle. On silkka mysteeri, miksi tekijät ovat priorisoineet raskasta visuaalisen tehostetta pelattavuuden edelle.
Ei ole mitenkään mieltä ylentävää päästä lyttäämään pienen indie-studion ensipeliä, mutta Project Rootista on oikeastikin vaikea löytää hyvää sanottavaa. Samoista palasista olisi saanut kursittua kokoon pienellä työllä varmasti ihan kelvollisen, joskin lyhyehkön skrollaavan räiskinnän, mutta avoin rakenne, pitkitetyt tehtävät ja vaihtelun puute pilaavat kokemuksen aikalailla peruuttamattomasti. Kurja juttu sinänsä, mutta ei tästä kyllä kymppiä kannata maksaa.