Resistance - Retribution

Resistance – Retribution - arvostelu

Peliarvostelu

Pelin nimi: Resistance - Retribution
Lajityyppi: Toimintapelit
Alusta: PS Vita/PSP
Arvostelukappale Nordisk Film
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Petteri Hemmilä, 3.5.2009 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Resistance - Retribution kansikuva

Scifi on ollut yksi suosituimmista räiskintäpeliteemoista läpi videopelien historian. Sen pitäisi jo määritelmällisesti sisältää mieltä mullistavia visioita vaihtoehtoisista maailmankaikkeuksista, mutta jostain hämmentävästä syystä se tulkitaan useimmiten pelkäksi tekosyyksi aseistaa pelaaja mielikuvituksettomilla sädepyssyillä, samalla kun naamalle tunkee loputon virta avaruuden öliseviä öhkömönkiäisiä. Playstation 3:n julkaisupelinä lanseerattu Resistance – Fall of Man ja sen tuore jatko-osa Resistance 2 ovat ilahduttava poikkeus tähän tavallisen tympeään scifimassaan. Ikitylsän lähitulevaisuuden sijaan, ne sijoittuvat vaihtoehtoiselle 50-luvulle, jossa läntistä maailmaa eivät uhkaa kommunistit, vaan jostain syvältä Neuvostoliiton perukoilta sikiävät muukalaiset, Chimerat. Vaikka kyse on pohjimmiltaan saman sädepyssy- ja muukalaiskeskeisen scifin kierrätyksestä, on tieteiselementtien sekoittaminen ihmiskunnan lähihistoriaan sen verran harvinaista, että jo pelkkä miljöö saa sinänsä tutun aihepiirin tuntumaan tuoreelta. Tähän saakka vastarintaa on tehty yksinomaan PS3:lla. Resistance – Retribution on ensimmäinen yritys tuoda sarjaa Sonyn käsikonsolille, PSP:lle.

PSP ei ole varsinaisesti se terävin veitsi 3D-räiskintöjen laatikossa, sillä pieneen tilaan mahtuu vain rajallinen määrä laskentatehoa ja toisen analogiohjaimen puuttuminen tekee kontrollien sovittamisesta parhaimmillaankin vaikeaa. Resistance – Retribution selviää haasteistaan kunnialla. Se ei edes yritä tehdä 1:1 käännöstä PS3-isoveljistään, vaan toteuttaa esikuviensa scifiräiskintää pelaajan niskan takaa kuvattuna kolmannen persoonan ammuskeluna. Hahmon liikuttaminen on hoidettu PSP:n analogitapilla ja kuvakulmaa käännellään oikealle peukalolle jäävistä nappuloista. Neljään nappiin isketyt kamerakontrollit tuntuvat väkisinkin tönköiltä, mutta jäykkyyttä tasoitetaan automaattitähtäyksellä, joka poimii suurin piirtein sen keskimmäisen mölliäisen lähes koko ruudun laajuisesta tähtäysneliöstä. Käyttöönsä saa tarvittaessa näpäytettyä myös manuaalitähtäyksen, mutta automaattitähtäys toimii useimmiten sen verran hyvin, ettei tähän ole kovin usein tarvetta. Genren peruskauraksi muotoutunut suojien takana kyykkiminen on toteutettu vahvasti automatisoiden: pelaajan tarvitsee vain jolkottella sopivaan kohtaan ja hahmo osaa mennä matalaksi ihan itsestään. Luotien roiskimiseen riittää pelkkä liipaisimen näpäytys ja suojasta pääsee irti kunhan vain kävelee pois.
Pelin heikoin lenkki on sen juoni. Tarinan keskiössä häärää James Grayson – entinen brittisotilas, joka irtautuu valtion leivistä henkilökohtaiselle ristiretkelleen, jouduttuaan tappamaan Chimera-käännytyskeskuksessa peruuttamattomasti mutatoituneen veljensä. Graysonin yhden miehen sota päättyy sotaoikeuteen ja joukkueensa hylkäämisestä langetettuun kuolemantuomioon, mutta eipä aikaakaan kun kohtalo marssittaa miekkosen uuteen taistoon, Manner-Euroopassa toimivan Maquis-vastarintaliikkeen leivissä.

Vaikka juonen lähtökohdista on aistittavissa hitunen yritystä, on pelin tarina juuri niin yhdentekevä, kuin räiskintäpeliltä voisi odottaa. Käsikirjoitus on latteaa ja pelin hahmot, päähenkilöä myöten, joko värittömiä, tai jopa suoranaisen vihattavia tapauksia. Tarinalla on myös ongelmia pysytellä miljöölleen uskollisena. Jopa suomalainen, tankeroenglantia vääntävä peliarvostelija tajuaa, ettei 50-luvulla sanottu “online”, “I’m James Grayson, bitches” tai “Put this in your pipe and smoke it”, saatika hakkeroitu tietokoneita. Scifillä nämäkin asiat voisi halutessaan selittää, mutta tuntuu hieman siltä, ettei tällaisiin yksityiskohtiin ole yksinkertaisesti hoksattu, tai mikä pahempaa – viitsitty puuttua. Tämä on Resistancen kaltaiselle retroscifille vähintäänkin kiusallista.

Pelillisesti Retribution on huomattavasti tarinapuolta vahvemmissa kantimissa. Se toteuttaa perusideaansa – 3rd person räiskintää – rehdisti ja ilman turhaa kikkailua. Meno on putkimaista, kuin Helsingin metrossa, mutta se ei oikeastaan haittaa, kun ammuskelu itsessään toimii ja pelin rytmityskin on mitä mainioin. Chimerat hyökyvät niskaan ryppäinä ja vastarintaa tehdään räiskimällä suojien ja kulmien takaa. Välillä vastaan heitetään jotain hieman erikoisempaa, kuten loppuvastustajia, tai mellastusta jättiläismäisen taistelurobotin puikoissa. Pelin haastavuus on tuunattu melkolailla kohdilleen; automaattitähtäys tekee touhusta alkuun hieman helppoa, mutta progressiivisesti tehostuvat viholliset pitävät huolen, ettei kuolevaisuuttaan pääse loppupään tasoissa unohtamaan. Henki pakenee ruumiista paikoin tiuhaankin, mutta hommassa säilyy tietty reiluus. Terveyttä sekä ammuksia annostellaan alusta loppuun avokätisesti, eikä viimeisimpään checkpointtiin ole koskaan kohtuuton matka. Harmillisesti nämä henkiinherätyspisteet eivät kelpaa tallennukseen, vaan meno jatkuu aina tason alusta, mikäli pelistä joutuu poistumaan tai PSP:stä loppuu hönkä.

Viholliset, aseet ja ympäristöt ovat ehtaa Resistancea. Arsenaali koostuu sekoituksesta perinteisiä ruutipyssyjä ja scifimörssäreitä. Jokaisesta aseesta löytyy kaksi tulitusmoodia. Perinteisempää linjaa edustavat myös kranaatinheittimenä toimiva rynnäkkökivääri, sekä fiktiivinen Schroflinte -haulikko. Innovaatiopisteitä keräävät jo ensimmäisestä Resitancesta tuttu, seinien läpi ampuva Auger-FS, sekä kiikarikivääri, jonka erikoisuutena on ajan hidastuminen kiikaritähtäimen läpi tuijotettaessa. Jos jaksaa könytä riittävän ahkerasti tasojen nurkkiin piilotettuja tiedusteluraportteja, palkitaan pelaajaa ylimääräisellä räjähtäviä ammuksia laukovalla Magnumilla. Mörköpuolella kirjavaa Chimera-armeijaa täydentävät debyyttinsä tekevät ihmis-Chimera -hybridit, Clovenit, sekä itsemurhapommittajan toimintaperiaatteella päälle rynnistävät Boilerit. Jälkimmäiset kestävät tuhottomasti osumaa, paitsi kertalaakista poksahtavaan pääkoppaansa, mikä tekee niistä turhan immuuneja keskivartaloon lukittuvalle automaattitähtäykselle. Järjestelyä olisi kannattanut ehkä vielä harkita, sillä manuaalitähtäys on yksinkertaisesti liian hidas työkalu rivakasti myllertävien Boiler-letkojen torjuntaan.

Teknisenä suorituksena Retribution ansaitsee kymmenen pistettä ja papukaijanmerkin. Visuaalisesti se sijoittuu PSP-pelien kärkikastiin ja ruudunpäivitysnopeuskin pitäytyy palttiarallaa tasaisena, vaikka pureskeltavaksi nakataan laumoittain vihollisia, sekä taskupleikkarin mittapuulla harvinaista räsynukkefysiikkaa. Kotikonsolien hemmottelemille kultasilmille tasainen valaistus ja rasteroidut läpinäkyvyysefektit tuntuvat toki hieman menneen talven lumilta, mutta kun pelin 3D:n suhteuttaa käytössä oleviin tehoihin, on lopputuloksesta mahdoton vaikea pahoillaan. Jos käsillä sattuu olemaan PS3 ja lituskampi malli PSP:stä, voi Retributionia kuulemma vääntää myös sixaxis-padilla suoraan töllöstä, mutta työkalujen puutteessa tämä ominaisuus jäi testaamatta.
Pisteenä i:n päälle, Retributionista löytyy PSP:n WLAN-liitännäisyyttä hyödyntävä moninpeli,jossa toisistaan voi ottaa mittaa kahdesta kahdeksaan pelaajaa. Tarjolla on tavallisten joukkuemähistelyjen ja lipunryöstöjen ohella ensimmäisen Retributionin Meltdown-moodia muistuttava Containment, jossa kaksi joukkuetta taistelee kartoille ripoteltujen jäähdytyspisteiden hallinnasta. Retributionin varsinainen erikoisuus on Assimilation, jossa yksi Cloveniksi tuomittu pelaaja yrittää käännyttää koko joukkoa vastarintasotureita puolelleen. Ihmispelaajien tavoitteena on pysytellä hengissä peliajan loppuun saakka. Kuolema tietää harppausta Clovenien joukkoon. Paperilla hienolta kuulostava Assimilation oli enimmäkseen lystiä, mutta jäi käytännössä hieman kuriositeetiksi, sillä reippaasti suurin osa maailmalta löytyvistä nettipeleistä tuntui keskittyvän hyviksi havaittuihin deathmatch- sekä lipunryöstö-muotoihin. Verkkopeli vaikuttaa muutenkin hieman bonusmateriaalilta, sillä käytännössä PSP:tä ei juuri tien päältä saa nettiin ja kotona voiton vie lopulta jättitelevisio, PS3 ja alkuperäinen Resistance.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Onnistuneet kontrollit
  • - Teknisesti pätevä
  • - Peruskivaa räiskintää yksin ja monin

Huonoa

  • - Juoni on silkkaa perushuttua
  • - Manuaalitähtäys kankeaa