Riptide GP – Renegade arvostelussa

Futuristiset kilpa-ajopelit ovat yleensä lähellä sydäntäni, mutta en pitänyt vuonna 2015 kännyköiltä konsoleille käännettyä Riptide GP 2:a rehellisesti sanoen kovin hyvänä. Se tuntui liian kuivalta ja kliiniseltä, eikä mobiilipelitausta voinut olla paistamatta pinnasta läpi. Se nautti tiettävästi kohtuullista menestystä matkapuhelinpuolella, joten ehkä turvallisesti kasatun jatko-osan ei pitäisi olla suurikaan yllätys. Riptide GP – Renegade surffaa edeltäjänsä aalloilla niin hyvässä kuin pahassa.

En muista edellistä Riptideä pelatessani miettineeni hetkeäkään, että “voi jumpe, tämähän olisi paljon parempi peli, jos tässä olisi jokin juoni”, mutta ainakin joku Vector Unititilla on ajatellut asian niin. Tällä kertaa pelaaja ei ole näet pelkkä nimetön vesiskootterikuski, vaan joko Impact tai Poison, – entinen huippukuski, jonka ura iskee aallon pohjaan laittomasta kisailusta langetetun kilpailukiellon myötä. Pohjalta pääsee onneksi vain yhteen suuntaan ja tie huipulle kulkee luonnollisesti lukemattomien kilpailujen sekä kaksinkamppailujen kautta. Sen enempää sanoja ei tarinan vatvomiseen kannata uhrata, sillä se on läpeensä kliseinen, yhdentekevä ja lähes takuuvarmasti sellaisen ihmisen kynästä, joka ei ansaitse pääasiallista elantoaan kirjoittamalla.

Pelinä Riptide GP – Renegade on kuin edeltäjänsä – futuristinen kilpa-ajopeli, jolla on jotakuinkin yhtä paljon tekemistä vesiskootterien kanssa kuin Mario Kartilla karting-autojen. Tavoitteena on siis ajaa pahuksen kovaa ja ylittää maaliviiva mieluusti kolmen parhaan joukossa. Pakkaa sekoitetaan stunttikisoilla, pujottelulla ja muilla moneen kertaan nähdyillä pelimuodoilla, mutta perusmekaniikat pätevät lajista toiseen. Avain menestykseen piilee rakettimoottorissa, joka saa käyttövoimansa onnistuneesti suoritetuista tempuista. Temppuilu on yhtä jäykkää ja epädynaamista kuin ennenkin – valmiiksi purkitettuja animaatioita, joita kytketään päälle ohjaimen analogitikkuja vääntelemällä. Ero onnistuneen ja epäonnistuneen voltin välillä piilee loppujen lopuksi ainoastaan siinä, osaako pelaaja arvioida ilmalentonsa suhteessa animaation pituuteen. Vesiskootterin ohjattavuus on veden ja jatkuvan aallokon vuoksi yleensä vähän viiveistä, eikä peli ole kovin rankaiseva törmäysten suhteen. Riptiden pelattavuudesta puuttuu kilpa-ajopeleille ominainen tarkkuus ja hienovaraisuus, joka tekisi sekuntien hiomisesta palkitsevaa, eikä homma tahdo oikein miltään muultakaan osin kohota keskinkertaisuudestaan.

Futurististen kilpa-ajopelien vahvuus on yleensä siinä, etteivät niiden ratasuunnittelua sido mitkään fysiikan lait tai muut todellisuuden rajoitteet. Riptide 2 oli tätä taustaa vasten turhankin pidättäytyvä – jopa tylsä. Riptide GP – Renegadea vaivaa sama varovaisuus: se ujuttaa pelaajan kisailemaan puistoihin, kanaaleihin, tehdaskomplekseihin ja jopa viemäreihin, mutta villit vesiliukumäet Saturnuksen renkailla tai päätä huimaavat silmukat loistavat yhä poissaolollaan. Peliin on lisätty pienissä määrin säihkettä erilaisten Motorstorm Apocalypse ja Split/Second -henkisten, rata-arkkitehtuuria muuttavien katastrofitapahtumien avulla. Ympärillä raivoavan maihinnousun tai metsäpalon keskellä kisaaminen on näyttänyt varmasti suunnitteludokumentissa hyvältä, mutta lopputulos tuntuu vähän kornilta ja jää visuaaliselta anniltaan kauas esikuviensa taakse. Joissain radoissa pörrää mukana myös kisaa häiritseviä poliiseja, jotka eivät tuo peliin oikeastaan mitään muuta kuin ärsyttävää satunnaisuutta. Lyhyehköt avovesiosiot isoine aaltoineen olivat kivoja, mutta muilta osin Renegaden ratasuunnittelu jättää kylmäksi.

Jos sisältöä mitataan määrin ja tarkistuslistoin, tarjoaa Riptide GP – Renegade ihan kelpo paketin. Ratoja ja erilaisia pelimuotoja on riittävästi hintaan nähden, ja yksin pelattavassa uramoodissa riittää pureskeltavaa useammallekin illalle. Voitoista tienaa rahaa ja kokemusta, jotka kääntyvät kisojen välissä uusiksi tempuiksi sekä vesiskootterin ajo-ominaisuuksiksi. Vaikeustaso kasvaa tosin samassa suhteessa, ja koko hahmoprogression tarkoitus tuntuuk olevan ennemminkin pelaajan pitäminen kisakuntoisena kuin suoranainen palkitseminen. On mielestäni ihan hyvä kysymys, olisiko Riptide GP – Renegade yhtään sen huonompi peli, jos koko näennäinen kehitys olisi tiputettu rehdisti pois. Moninpeliksi Renegadesta ei ole, sillä palvelimet kumisivat tyhjyyttään, ja täytyisi omata paljon ohjaimia sekä kiero huumorintaju houkutellakseen riittävästi porukkaa kuuden hengen paikalliseen moninpeliin.

Teknisenä suorituksena Riptide GP – Renegade on yllättävänkin kunnianhimoinen. Tekijät julistavat verkkosivuillaan 1080p resoluutiota virheettömällä 60 kuvan ruudunpäivitysnopeudella, ja näyttää siltä, että lupaukset myös pidetään. Koneisto on alusta loppuun Vector Unitin omaa käsialaa ja vaikuttaa latausaikoja myöten kevyeltä. Visuaalisesti Renegade paljastaa kännykkäpelijuurensa kulmikkaalla tasogeometrialla ja tasaisella valaistuksella. Vesitehosteita katselee ihan ilokseen, ja pelin terävällä sekä sulavalla ulosannilla on meriittinsä, vaikkei peli suoranaisesti kauneuskilpailuja voittaisikaan.

Riptide GP – Renegadesta jää vahvasti sellainen fiilis, että se yrittää täyttää isompia saappaita kuin mihin tekijöillä on ollut rahkeita. Juoni, ratoja muovaavat katastrofit ja hahmoprogressio ovat kaikki kuin suoraan AAA-pelin vaatimuslistalta, mutta mikään niistä ei tee Riptidestä oikeastaan kovinkaan kiinnostavaa. Heikko käsikirjoitus ja hieman primitiivinen ulkoasu kääntävät tarinan ja tehostesirkuksen oikeastaan Riptideä vastaan, saaden sen tuntumaan jopa tasoaankin b-luokkaisemmalta. Suoraan Google Translaten läpi vedetyt achievement -tekstit ovat kuin kirsikkana kakun päällä muistuttamassa, ettei tässä olla liikkeellä millään kymmenien miljoonien budjetilla. Tekijöiden pakkomielteinen fokus ominaisuuksiin tuntuu suoraan häkellyttävältä aikakautena, jona yleisö on todistettavasti valmis nielemään toistoa ja viiden pennin pikseligrafiikkaa, kunhan pelillä on edes yksi kantava ominaisuus. Riptide GP – Renegadella ei tällaista ole. Se jää kunnioitettavan laajaksi, mutta loppujen lopuksi tyhjäksi kokoelmaksi keskinkertaisia ideoita.