The Darkness II on hyvin pitkälti edeltäjänsä jalanjäljissä liikkuva pelitapaus. Vaikka alkuperäisen pelin kehittänyt ruotsalainen Starbreeze onkin jättänyt kakkososan kehittämisen sikseen, lyöttäydyttyään yhteen Electronic Artsin kanssa uutta Syndicate-peliä varten, ei Digital Extremesin kehittämä The Darkness II ole lainkaan hassumpi — itseasiassa uskaltaisin jopa väittää, että se on ainakin samalla viivalla edeltäjänsä kanssa laadullisesti. Saatuani pelin postiluukusta en kuitenkaan osannut odottaa sitä, sillä oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kanadalainen Digital Extremes ei ole oikeastaan koskaan perustamisvuotensa 1993 jälkeen saanut aikaiseksi mitään muuta muistettavaa, kuin perustamisvuonnaan julkaistun Epic Pinball-pelin.
Kaikkea kunniaa kyseiselle pelitalolle ei oikeastaan voi antaa Unreal eikä Unreal Tournament-peleistäkään, sillä ne kehitettiin vahvasti yhteistyössä Epicin Gamesin kanssa. Digital Extremesin täysin omat pelit Pariah ja Dark Sector sen sijaan ovat molemmat olleet korkeintaan keskinkertaista toimintaa (Pariahin yksinpeli oli bugien vuoksi jopa aivan täysin rikkinäinen kokemus).
Pitkäikäisen Digital Extremesin uusin peliprojekti ei sekään ole aivan omasta tallista tai omin ideoin tuotettu, juuri alkuperäisen pelin Starbreeze-yhteyden vuoksi. Melkein kuitenkin voisi silti todeta, että The Darkness II on pelitalon vahvimpia taidonnäytteitä.
The Darkness II jatkaa alkuperäisen pelin tarinaa suurinpiirtein siitä mihin ykkösessä jäätiin. Edeltäjänsä tapaan Top Cown samannimiseen sarjakuvaan pohjautuva jatko-osa heittää pelaajan jälleen jotain 69 Eyesin basistia muistuttavan, mustatukkaisen mafiamies Jackie Estecadon kenkiin. Ykkösen loppupuolella — pieni spoileri! — mafiahommista eroon halunnut Jackie menetti rakkaimpansa Jenny Romanon, kun Jackien pomo, “Paulie-setä” päätti kostoksi irtautumisesta riistää tytön hengen Jackien silmien edessä. Jackie kamppaili jo sitä ennen sisässään velloneen pahuuden voiman, The Darknessin pitämisessä sisällään, mutta Jennyn raaka kuolema katkaisi kamelin selän.
Alkuperäispelissä kaikki vähänkin hienompaan pukuun sonnustautuneet amerikanitalialaiset saivatkin siis kuulla kunniansa, kun Jackie pisti koko kaupungin mafiamiehet poikki ja pinoon — ja kohtasi lopuksi myös Paulienkin. Oikeutta ei kuitenkaan haettu pelkästään asein, vaan The Darkness auttoi miestä tarjoamalla parit terävin hampain varustautuneet tappajalonkerot miehen olalle istuskelemaan sekä goblinin kaltaisen darkling-peikon, joka mielellään hyppi vihollisten kaulalle repimään valtimoita auki. Yksi pelin raa’immista tempuista oli elinenergian kerääminen: tapetuilta vihollisilta revittiin lonkeroiden hampailla sydämet rinnasta ja sen jälkeen lonkeroiden suun kautta syötettiin ne Jackien elinvoimia ylläpitäneelle Darknessille.
Alkuperäinen peli oli ihastuttavan verinen, eikä pelin yhteyteen varsin hyvin istunutta raakamaisuutta oltu mitenkään yritetty sensuroida tai piilotella. The Darkness II on monessa mielessä edeltäjäänsä parempi: peli alkaa varsin vauhdikkaasti jo heti ensimetreiltä, kun Jackien johtaman mafiaperheen illastaminen keskeytetään verisellä iskulla ravintolaan. Jackien sisäänsä jälleen jotenkuten saama The Darkness alkaa jälleen nostaa Jackien suunnattoman raivon ja kostonhalun vuoksi päätään ja lopputulooksen saattaakin jo arvata.
Tällä kertaa selkäänsä saavat mafiamiesten sijaan tosin pääasiassa iskun tilanneet Brotherhood of The Darknessin jäsenet, jotka juonivat The Darkness-hengen varastamista Jackien sisuksista omaan käyttöönsä eli maailman tuhoamiseen. Jackie ei hevillä luovuta, sillä vain ja ainoastaan The Darkness suo miehelle mahdollisuuden päästä takaisin Jennyn luokse, helvettiin.
The Darkness II:n voi luokitella genreltään räiskintäpelien joukkoon, mutta omasta mielestäni pelissä on sen verran riittävästi muutakin, etten sitä rinnastaisi aivan niiden moneen kertaa nähtyjen perusputkiräiskintöjen kanssa samaan kastiin. Peli on pääasiassa alusta loppuun saakka todella vauhdikasta räiskintää, joka antaa pelaajan hengähtää ainoastaan silloin, kun Jackie palaa kunkin verityönsä jälkeen takaisin kartanoonsa mafiakätyreidensä kanssa jutustelemaan ja seuraavaa liikettä suunnittelemaan. Liikuskelut ja höpöttelyhetket kartanossa — kuin pariin otteeseen muuallakin pelissä — ovat ehdottomasti pelin tylsintä antia, vaikka Jackien ajoittaiset singahdukset mielisairaalan tiloihin pää kaljuksi ajettuna saavatkin pelajaan kyseenalaistamaan sen mikä pelissä on totta ja mikä ei. Tapahtumapaikkojen osittainen pomppinen yllättäen paikasta toiseen ovatkin niitä seikkoja, jotka pelin juonen pitävät mielenkiintoisena.
Digital Extremes on myös onnistunut säilyttämään pelin oikenlaisen temmon alusta loppuun paremmin kuin Starbreeze omallaan, eikä The Darkness kakkosessa ole ykkösen tylsiä ravaamishetkiä, joissa tehtäväpaikasta toiseen piti itse siirtyä sokkelomaisissa ja paljon lataustaukoja sisältäneissä metroasematunneleissa poukkoillen. The Darkness II:ssa tehtäväpaikalle siirrytään nyt suoraan kartanon ulko-ovelta ja kartanoon myöskin palataan automaattisesti tehtävän jälkeen.
Jokaisen tehtävän jälkeen kuullaan alkuperäispelin tapaan Jackien synkkää ja hyvin kirjoitettua monologia, tämän istusessa nahkatuolissaan pimeyden ympäröimänä. Jackie onkin hahmona ehdottomasti yksi räiskintäpelien mielenkiintoisemmista tapauksista — varmasti osaltaan tämä on hahmon kattavan sarjakuvataustan ansiota, mutta on myös hienoa, että Digital Extremes on saanut vangittua hahmon olemuksen mielenkiintoisena peliinsäkin.
Siinä missä pelaaja useimmiten räiskintäpeleissä on tottunut kahlaamaan paikkoja aivan yksinään ja täysin alakynnessä, on The Darkness II:ssa asetelma hieman erilainen: Jackiella on jälleen mukanaan lähes koko pelin ajan tekoälyn ohjastama pienikokoinen goblin, (puhuu brittimurteella ja on pukeutunut Iso-Britannian lippuun) joka osaa ihan kiitettävästi häiritä vihollisia pelaajan itsensä kurmottaessa muita. Pelaaja voi myös lonkeronsa avulla ottaa goblinin haaviinsa ja viskata vihollisen niskaan, jolloin tämä kaataa vihollisen nurin mahdollistaen pelaajan helpomman väliintulon. Vihollista voi “alkupehmittämisen” jälkeen sitten roikottaa jalasta ja valinnasta riippuen tappaa erilaisin tavoin. Erilaiset tappotavat eivät kuitenkaan ole pelkkä verisen kosmeettinen hieno suolestuskikka, vaan siinä missä yksi tappotapa antaa pelajaalle ekstra-ammuksia, antaa toinen lisäenergiaa ja niin edelleen.
On kuitenkin ihan hyvä, että Jackiella on tehokkaiden lonkeroidensa lisäksi matkassaan aina kaksi käsiasetta ja yksi isompi, kuten rynnäkkökivääri tai haulikko. Koska lonkerot ovat nimeltään “The Darkness” tarkoittaa tämä sitä, että “Pimeys” ei voi elää valoisissa paikoissa. Mikäli kirkas valo osuu pelaajaan tai tämän gobliniin, pakenevat lonkerot piiloon, siinä missä goblin räjähtää. Valon pakottaessa Jackien apurit piiloon, pelaaja joutuu turvautumaan pelkkiin aseisiinsa, ellei pääse takaisin pimeään tai onnistu tuhoamaan ympärillä olevia valonlähteitä. Pelin kulkiessa eteenpäin vastaan tulee yhä vaikeampia ja vaikeampia vastustajia, joista esimerkiksi yhdellä on tappavan kirkas ja pelaajan täysin sokaiseva valonheitin mukanaan, kun taas toisella on mukanaan kettinki, jolla kyseinen vihollinen voi lassota pelaajalta aseet käsistä.
Tämänkaltaiset yksiköt tosin ovat valonheittimiensä ja kettinkiensä ohella lähes taistelukyvyttömiä näin muuten ja majailevatkin siksi mielellään muiden vihollistyyppien selän takana esimerkiksi juuri valoa heijastaen. Vaikka tämä kyseinen yksityiskohta saakin pelin tekoälyn kuulostamaan todella fiksulta, ei se kuitenkaan The Darkness II:ssakaan ole juuri keskivertotasoa parempaa. Viholliset osaavat kyllä suojautua ja ammuskella suojastakin ajoittain, mutta välillä ne myös tekevät suoria rynnäköitä pelaajan luokse.
Suurimman osan ajasta pelaajan päälle vyörytetäänkin isompia laumoja erityyppisiä vihollisia kerrallaan, joten määrä korvaa laadun, kun pelaaja yrittää napsia kaikki hengiltä. En kuitenkaan pistänyt tätä lainkaan pahitteeksi, koska toiminta oli sen verran nautinnollista ja parhaimmillaan tunne oli kuin vauhdikkaalla ampumaradalla. Välillä voi ammuskella yhdellä tai kahdella käsiaseella (RT ja LT), kun kudit loppuvat voi esiin kaivaa vaikkapa pelkän haulikon, samalla kun huitoo lonkeroillaan vihollisia kahtia ja repiä näiltä sydämet rinnasta pysyäkseen elävien kirjoissa. Lonkeroiden käskytys toimii LB- ja RB-nappuloita käyttäen, joten ne on helppo muistaa ja erottaa muista toimintanappuloista.
Tappamalla vihollisia mitä erilaisemmin keinoin ja syömällä näiden sydämiä, kertyy pelaajan tilille essence-pisteitä. Pisteillä voidaan aina silloin tällöin ostaa vastaan tulevilla “essence-automaateilla” Jackielle uusia Darkness-kykyjä haarautuvasta taitopuusta. Tarjolla on muun muassa heitettäviä mustia aukkoja, tappajakärpäsparvia, nopeampaa latausta ja isompia lippaita aseille, kuin myös temppu, jonka päätteeksi Darkness luo Jackielle mukavasti suojaa antavan kilven. Lonkerot pitävät kilpeä hampaissaan samalla kun pelaaja voi räiskiä menemään; tällöin ei siis voi huitoa vihollisia lonkeroilla.
Pelissä on varsin mallikkaasti toteutettu checkpoint-tallennus, joten turhauttavia samojen kohtien useampia uudelleenyrityksiä harvemmin tulee eteen. The Darkness II on myös niitä harvoja (räiskintä)pelejä, joissa pomotaistelut ovat reiluja pelaajaa kohtaan: taidolla pärjää, eivätkä välipomot tai loppuvastus ole tehty mahdottomiksi voittaa.
The Darkness II ei ole mikään kamalan pitkäikäinen yksinpelinsä osalta, mutta pientä uudelleenpeluun arvoa tuovat useampien vaikeustasojen ohella pelin läpäisyn jälkeen avautuva new game+ pelimoodi, sekä pelin loppupuolen haarautuma, jossa pelaaja saa valita etenemisensä kahdesta mahdollisesta vaihtoehdosta: toinen vaihtoehdoista lisäksi jatkaa peliä kestoa vielä jonkin aikaa. Lopuista sen pidemmän kanssa suosittelen myös perinteiseen nykypelien tapaan odottamaan lopputekstien päättymiseen asti…
Yksinpelin ja new game+:n lisäksi tarjolla on myös vendettas-niminen pelimuoto, josta löytyy pelattavaa niin yksinpelailevalle kuin Livessäkin moninpelaavalle. Vendettas jakautuu kahteen osaan: minikampanjaan sekä hit listiin. Vendettas pitää sisällään kuusi erilaista ympäristöä, joista jokaista varten on tarjolla kolme tehtävää, eli kaiken kaikkiaan Vendettas pitää sisällään 18 tehtävää. Tehtävistä osa tarkoitettu kampanjalle ja osa yksinkertaisemmalle hit list pelimuodolle ja loput Liven co-opia varten. Kaikkia kampanjan tehtäviä ei voi pelata yksinpelinä, vaan ne on tarkoitettu yksinomaan Liven maksimissaan neljän hengen co-op pelaamista varten.
Vendettasissa pelajaa saa valita pelihahmonsa neljän The Darkness-sarjakuvastakin tutun hahmon väliltä, jotka ovat kaikki Jackien kavereita ja palkattu tuhoamaan Brotherhood of The Darknessiin tavalla tai toisella kytkeytyneitä rikollisia ja muita korruptoituneita. Kaikilla neljällä hahmolla on tavallisten aseiden ohella omat Darkness-kykynsä sekä oma, Jackien lonkeroita muistuttava erikoisaseensa, jonka avulla hahmot myös keräävät itselleen elinenergiaa tuhoamalla kyseisellä aseella vihollisen ruumiista sydämen. Kellään hahmoista ei Jackien tapaan ole teräviä lonkeroita, vaan sen sijaan esimerkiksi Shoshannalla on Darkness-aseenaan katkaistu haulikko, kun taas Jimmy Wilson on varustautunut isolla Darkness-kirveellä ja JP Dumond voodoosauvalla.
Vendettasin yksinkertaisemmanpuoleinen “tuhoa vihollisaalto toisensa perään” tyyppinen, ahtaisiin pelikarttoihin ujutettu toiminta ei kauaa jaksa yksin pelattuna innostaa, mutta neljän pelaajan sessioina se on jo paljon mukavampaa. Vendettasin paras osa on kuitenkin ehdottomasti minikampanja, joka tavallaan nivoutuu yhteen pääpelin juonen kanssa, vaikka ei sinänsä mitään kovin tarinallista kerrontaa tarjoakaan. Etenkin neljän pelaajan voimin minikampanja tarjoaa mukavasti pientä pidennystä hitusen lyhyen, mutta nautittavan yksinpelin rinnalle. Peliseuraakin Livestä löytyi arvosteluhetkellä riittävästi ja jos ei aivan neljän pelajaan sessioita, niin ainakin kahden tai kolmen pelaajan karkeloita löytyi melko vaivatta. The Darkness II:n moninpelikokemus ainakin omasta mielestäni on ehdottomasti parempaa sorttia kuin alkuperäispelin tarjoamat deathmatch, team deathmatch, capture the flag ja survivor -pelimuodot.
Tähän loppuun voisi vielä lisätä, että The Darkness II onnistuu myös eräässä muussakin asiassa paremmin kuin edeltäjänsä: nimittäin alkuperäismateriaalin sarjakuvajuurien vangitsemisessa. The Darkness II:ta varten pelin grafiikkaan on lisätty ääriviivoja korostavaa cel-shading tekniikkaa, joka antaa kaikelle, niin hahmoille kuin objekteillekin paksut mustat ääriviivat. Lisäksi pelin yleisgrafiikasta ja sen tekstuureista löytyy paljon lyijykynäluonnoksia muistuttavia ylimääräisiä viivoja ja suheruksia, joka saa peligrafiikan kokonaisuutena muistuttamaan hienosti kuin pelaaja paikoitellen ohjaisi interaktiivista sarjakuvaa. Hieno efekti on myös se, jos ja kun pelaaja joutuu viimein tekemiseen liiallisen valon kanssa: pelin ruutu muuttuu lähes sokaisevan valkeaksi ja tätä efektiä ryyditetään tinnitukselta kuulostavalla ääniefektillä, jotka yhdessä kertovat pelaajalle, että nyt olisi aika tuhota valonlähteet, tai sitten etsiä pimeä kolkka, jonne perääntyä hetkeksi ja valmistautua uudelleen. Pelin verisyys ja säästelemätön väkivalta (viholliset voi halkaista, päät repiä irti ja raajoja roikutella) sen sijaan antaa pelille loppusivalluksen The Darkness-universumin armottoman toiminnan visualisoimiseen, jonka päätähtenä häärii pahasti katkeroitunut Jackie yhdessä saatanallisten lonkeroidensa kanssa.
The Darkness II on toiminnantäyteinen räiskintäpeli, jota on maustettu sarjakuvankin sivuilta tutuilla, Jackien omaamilla The Darkness-kyvyillä, jotka antavat miehelle aivan uudenlaisen kyvyn taistella vihollisiaan vastaan. Audiovisuaalisesti nappisuoritus pelin tunnelman kannalta, siinä missä nopeatempoinen, aseiden ja lonkeroiden yhdistelemä toiminnallisuus saa pelin tuntumaan yhdeltä eheältä toimintapläjäykseltä, joka antaa pelaajan hengähtää vain pieninä annoksina. Kokonaisuutena vähintään samalla viivalla kuin alkuperäinenkin The Darkness-peli.
