RipOut on pienen indiestudio Pet Project Gamesin kehittämä peli, jonka päästi lopulta ulos Steamin early accessin aikaan julkaisijan roolin ottanut, FPS-pelien kulta-aikojen iso nimi, 3D Realms. Tästä saattaisi kuvitella, että luvassa on hervotonta helmeä ja vaikka omalla tavallaan RipOut erottuukin erilaisena omaksi edukseen, on Saber Interactiven omistama nykypäivän 3D Realms pelkkä julkaisijabrändi, eikä mitään muuta.
RipOut on eräänlainen kauhu-scifiräiskintä, joka sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, vuoteen 2084. Ihmiskunta on tehnyt itselleen karhunpalveluksen, kun vaarallinen, mutta tehokas alieneita vastaan tuotettu bioase kääntyykin ihmisiä itseään vastaan. Pelaaja edustaa Maan viimeisiä elossa olevia sotilaita, joiden tehtävänä olisi taistella aistivaa ja älykästä solua ja tämän lihallisia konekyborgeja vastaan.
Ideana RipOutissa olisi suorittaa tehtäviä, jotka valitaan oman hubina toimivan avaruusaluksen karttaruudulta, jonka jälkeen sitten laskeutumisaluksen matkassa siirrytään muihin saastuneisiin avaruusaluksiin, joiden ahtaissa tiloissa kaikki tehtävät räiskitään. Kampanja jakautuu viiteen osaan, joista ensimmäinen on käytännössä superlyhyt tutoriaaliosio. Kampanjan osat sisältävät valinnaisia sivutehtäviä sekä ”tarinaa” 2D-animaatoiden kautta edistäviä päätehtäviä.
Tunnelmaa pelistä löytyy mielestäni roppakaupalla, kuin veitsellä (tai pelin katanalla) leikattavaksi. Unreal-moottorilla tuotettu visuaalinen puoli näyttää riittävän hyvältä indiepeliksi ja valaistuksen kanssa on onnistuttu luomaan synkkiä käytäviä pelaajan tutkittavaksi. Etäisesti meininki muistuttaa esimerkiksi System Shock -sarjan pelejä.
Musiikki on grafiikan ohella se toinen tunnelmantäyttäjä: taustalla kuuluu joko painostava Alien -tyylinen ambienssiraita tai huokeampi Blade Runner 2049 -elokuvan Hans Zimmer & Benjamin Wallfisch -sävellyksiä apinoiva scifirämpytys. Kolmantena löytyy musiikkia, joka imitoi kauniisti John Carpenterin 80-luvun syntikkasävellyksiä.
Vihollissuunnittelu on mielestäni uniikin oloista ja riittävän etovaa, jotta liipaisinsormea ei epäröi käyttää. Vastaan tulee niin koiramaisia telkkarinaamoja kuin Quake II:n stroggilaisiakin muistuttavia liha-metallikasoja. Keskeisenä ideana ammuskelussa toimii pelaajan aseena toimiva elävä organismi, jonka piipun päässä irvistelevä ja kääntyilevä naamavärkki tuo mieleen jonkinlaisen sarvikuonon ja Ridley Scottin Alien-elokuvan mörön sekoituksen. Toisaalta myös alkuperäisen Half-Lifen elävät koppakuoriaiset tulevat jostain syystä mieleen. Jos Half-Lifestä ei vaikutteita ole haettu, niin aika selvältä sellaiselta tuntuisi The Darkness -pelit, joissa pelaajalla oli aseen ohella matkassaan ankeriasmaiset pimeyden hirviöt.
RipOutissa elävä ase kulkee nimellä ”lemmikkiase”, eli Pet Gun. Pelaajan skannaillessa maisemia F-nappulalla, voidaan lemmikki käskyttää vasemmalla hiiren korvalla, skanneri pohjassa, hyökkäämään vihollisen kimppuun tai vaikkapa nappaamaan talteen vapaana juoksenteleva toinen ötökkäase. Siinä missä pelaajan oma Pet Gun tarjoaa ruudulla näkyvän oikeanpuoleisen tuliaseen, voi Pet Gun käydä noukkimassa vaikkapa sinkoötökän, tai juurikin The Darknessin purevaa lonkeroa muistuttavan power up -aseen vasemmalle puolelle Q-nappulalla käskytettäväksi.
Power upit ovat vain väliaikaisia ja muutamien käyttökertojen jälkeen ne katoavat taas. Myös lemmikin viskely vaatii cooldownia, mutta elävän rynkyn ohella apuna on myös lähimätkimiseen soveltuva lähitaisteluase sekä pistooli, joka on automaattisesti käytössä silloin, kun ”rynkky” viskataan matkalle.
Mitään kovin kaksista tarinaa pelistä ei löydy, eivätkä tehtävätavoitteetkaan ole juuri sen kummempia, sivu kuin päätehtävissäkään. Sivutehtävät ovat yleensä pienikokoisempia loottauskeikkoja, eli päästään nopeammin ja todennäköisemmin takaisin alukselle elävänä. Tarinatehtävissä taas kestää kauemmin ja kuolo saattaa korjata kesken kaiken.
Tehtävissä aktivoidaan terminaaleja, tuhotaan sienipalleroita tai kerätään vaikkapa jotain tärkeää dataa taskuun ja tutkitaan menehtyneitä. Aina kun yksi pikkutehtävä on tehty, näyttää pelaaja seuraavan määränpään valkoisena neliönä, jonne sitten riennetään. Tehtävän laajuudesta riippuen, välillä päästään huilaamaan ”turvaterminaalihuoneessa”, jolloin yksi ovi sulkeutuu ja uusi ovi aukeaa. Tarpeeksi monta kertaa kun on ovia availtu ja viholliset tapettu ja tavarat kerätty tai tuhottu, on tehtävä suoritettu ja palataan omaan minialukseen, jolla sitten noustaan takaisin emoaluksen turvaan.
RipOut on suunniteltu joko netin tai ystävälistan kautta pelattavaksi maksimissaan kolmen hengen co-op -räiskinnäksi, joten siksi pelaaja on ”yksi jäljelle jääneistä.” Totuus vain on se, että kutakuinkin kaksi kuukautta on kulunut siitä, kun peli lähti early accessista ja näki virallisen julkaisunsa, mutta sitä ei juurikaan kukaan pelaa – eikä varsinkaan co-oppina. Jäljelle jää siis ainoastaan mahdollisuus pelailla soolona ja sen vuoksi pelin 25 euron hintalappu onkin ehkä hitusen korkea. Jollei pelaa medium-tasoa helpommalla, on peli nimittäin ajoittain hieman keinotekoisen vaikea.
Sinänsä muun muassa soulslike-pelien aikakaudella tehtävän uudelleen yrittämisellä ei ole ehkä niin suurta merkitystä, mutta suurimman osan ajasta avaruusaluksissa kohdattavat kyborgikoirat, elefanttimies-zombiet sekä isommat lihakoneet kun luottavat ylivoiman ohella yllätysmomenttiin, joka tarkoittaa sitä, että ne putoilevat käytännössä pelaajan asemiin ilmaluukuista tai räjähtävät seinän läpi pelaajan viereen tämän kävellessä ja tutkiessa maisemia. Vihollisetkin osaavat hyödyntää vapaana juoksentelevia aseötöjä, joten zombiekin osaa pultata päähänsä vaikkapa plasmasingon ja muodostua sitä kautta vaarallisemmaksi ahtaissa sisätiloissa.
Harvoin jää aikaa reagoida kunnolla, kun yksi tai useampi vihollinen onkin jo pelaajan välittömässä läheisyydessä jakamassa kuolemaa. Niin kauan kuin energiamittarissa pihisee HP:tä, on pelaaja kuitenkin elossa ja kertaalleen kuoltuaan on mahdollista spawnata takaisin poletin kanssa. Kaverielvytystä ei kuitenkaan käytännössä ole tarjolla, koska pelikavereita ei löydy. Ammuslaukkujen ohella lääkintälaukkujakin tosin silloin tällöin löytyy ja eräs power up -ase keskittyy parantamaan pelaajaa ja joukkuetovereita. HP kuitenkin hupenee nopeasti ahtaissa tiloissa räiskittäessä, kun aina ei osaa huomata puolipimeillä käytävillä, että ”ai niin tuollakin oli yksi tulittamassa!”
Kun kuolema viimein korjaa, palataan takaisin aluksen tiloihin, ilman kerättyjä resursseja tai minkäänlaista XP:n nousua, koska XP:tä ei pelissä edes mitata. Käytännössä, kun kuolee kesken tehtävän, heittää aikaa hukkaan. Aluksen tekoälynainen tsemppaa kokeilemaan uudelleen ja näin voidaankin tehdä. Ei muuta kuin uutta yritystä kehiin! Pidemmän päälle pelaaminen kuitenkin käy puuduttavaksi, varsinkin jos kuolee kerta toisensa jälkeen joko aivan alussa tehtävää, tai sitten loppumetreillä. Samankaltaisten huoneiden ja käytävien koluaminen lootin toivossa hieman vaihtelevine tehtävätavoitteineen ei sekään jaksa loputtomiin innostaa, eikä iholle teleporttailevat viholliset oikein tarjoa reilua vastusta.
Kun pelaajalle on kertynyt tarpeeksi erilaisia resursseja, voidaan aseita ja pelaajan pukua parannella, jotka siten tuottavat enemmän vahinkoa tai antavat parempaa suojaa, jotta taisteleminen ajan kanssa alkaa helpottua ja voimasuhteet kääntyä, mutta loppujen lopuksi olematon tarina toimivasta räiskinnästä ja mielenkiintoisista ideoista huolimatta syö mielenkiintoa pelata pidempiä sessioita.
Itsellä meni jonkin aikaa tajuta, että pelissä kertyvää G-rahaa voidaan emoaluksen craftaus-valikossa muuttaa harkoiksi, koska muutoin juuri harkkoja kertyy todella hitaalla tahdilla, eikä kaikkia raaka-aineita meinaa millään saada kasaan uusia päivityksiä varten.
Mahdollisuus craftata uutta aukea sitä mukaa, kun pelaaja löytää varusteiden pohjapiirustuksia. Joskus palkkioksi keikoista saadaan valmiita uusia selkäreppuja, kypärää tai aseitakin. Kaiken kaikkiaan yksi pelin miinuspuolia on sen suttuinen ja hieman käyttäjäystävällisempää kokemusta kaipaava käyttöliittymä, joka on yksinkertainen oloinen ja hieman sekavakin ajoittain. Pelin aikana sen sijaan ruudulla näkyy turhankin paljon rojua ja H-nappulaa painamalla koko HUD voidaan häivyttää ruudulta, joka saakin pelin näyttämään paljon mielekkäämmältä – tällöin ei vain näe elinenergiaa eikä tehtävätavoitteen täppääkään.
Loppusanat
RipOut on mielenkiintoisella ”Lemmikkiase” -idealla varustettu scifikauhuräiskintä, joka luottaa ahtaisiin tiloihin sekä vihollisten yllätyksellisyyteen. Päätoimisesti kolmen pelaajan co-op -peliksi suunniteltu FPS kuitenkin on pelaajayhteisön osalta täysin kuollut jo nyt, eikä ylivoimalla ryöpyttävää vihollista vastaan, samankaltaisesti toistuvissa ympäristöissä jaksa pitkiä sessioita kerralla pelailla.
