Battleborn arvostelussa

Battlebornea ei voi olla vertailematta Overwatchiin, joka oli jo pelaajien betatestattavana, kun Battleborn oli vasta julkaistu. Game Reality testaili myös Blizzardin tuotetta ja kirjoitimme asiasta pienimuotoisen artikkelinkin. Molemmat MOBA -genren (multiplayer online battle arena) julkaisut ovat grafiikaltaan ja pelattavuudeltaankin niin samanlaisia, että on vaikea vetää mitään selkeää linjaa paremmuudesta. Overwatchista kuitenkin riittää juttua myöhemmin arvostelun merkeissä, joten pureudutaan nyt täysin hampain Battleborneen kiinni.

Battleborn sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa iso nippu sankareita taistelee viimeisen tähden, Soluksen, eloonjäämisen puolesta. Mystinen vihollinen on sammuttanut universumin muut tähdet ja maailmankaikkeus on ajautunut sotaan saadakseen viimeiset resurssit itselleen. Pelaaja komentaa sekavaa ryhmää nimeltään Battleborn, joka on vannoutunut tuhoamaan mystisen vihollisen ja turvaamaan Soluksen olemassaolon.
Mistään geneerisistä sotilaista koostuva ryhmä ei ole kyseessä vaan pelattavana on laaja skaala moniosaajia. Ei ole varmaankaan yllättävää, että hahmot on luokiteltu ryhmäpelaamista ajatellen. Tämä tarkoittaa sitä, että on tankkimaisia hahmoja, jotka ottavat iskut paremmin vastaan kuin muut, lisäksi löytyy parantajia ja puolustajia.

Hyökkääjiä on useampaa sorttia ja jokainen on hyvin persoonallisesti suunniteltu. Ehkäpä hulluin hahmo on robottia ohjaileva pingviini. Kaiken kaikkiaan pelaajalla on valittavanaan kaksikymmentäviisi eri pelihahmoa ja uusiakin julkaistaan ajan myötä. Kaikki eivät suinkaan ole auki heti pelin alussa vaan ne avautuvat pelaamalla, pelaajan saadessa lisää kokemusta. Osan hahmoista saa auki hakkaamalla moninpeliä tietyn tyypin hahmolla ja suorittamalla haasteita yksinpelissä.

Sankareiden kehitys on toteutettu jännän omanlaatuisella tavalla. Jokaiseen yksin pelin tehtävään tai moninpeliin astuessa, hahmo aloittaa nollista. Vihollisia mättämällä on sankarin mahdollista avata itselleen kykyjä, aina kymmeneen asti. Kyvyt saa auki kesken kahinan näpäyttämällä esiin DNA-sekvenssiä muistuttavan kykypuun, josta tehdään valinta kahden väliltä. Tämä kykyjen resetointi mahdollistaa hieman erilaisen pelityylin jokaiseen uuteen tilanteeseen, mutta rankan taistelun keskellä saattaa hätiköidysti tulla valittua huonompi niistä kahdesta. Joskus valittavana on myös kolmaskin kyky.

Taitojen lisäksi hahmot käyttävät aseita ja suojia apunaan taisteluissa. Näitä tavaroita saa yksinpeliä läpäisemällä sekä kokemustasoja kerätessä. Tavarat on luokiteltu monesta pelistä tutulla palettikaavalla, valkoisesta purppuraan. Kamat voi asettaa erilaisiin aseistusryhmiin ja näihin mahtuu kolme esinettä.

Yhden aseistussetin voi ottaa mukaan kerralla ja jokainen sen sisältämä tavara tai ase täytyy aktivoida pelikentiltä saatavilla kristalleilla. Heikoimmat esineet saa auki nopeammin ja vahvemmat esineet maksavat tietty enemmän kristalleja. Näiden tavaroiden suhteen toimitaan samalla tavalla kuin sankareiden kykyjenkin kanssa, eli kaikki resetoituvat jokaisessa uudessa pelissä.

Battlebornin yksinpeliä voi suorittaa joko soolona tai viiden porukassa. Pelillinen toteutus kuitenkin ontuu ja muutamia bugejakin on päässyt läpi lopulliseen julkaisuun. Viholliset ovat tylsiä päälle juoksevia mössöjä tai portaaleista ilmestyviä isoja mölliäisiä, joita ei ole siunattu kengänkokoa suuremmalla älykkyydellä. Pomot jakavat massavihollisten kohtalon ja ovat voitettavissa pelkkää valssia tanssimalla niiden ympärillä. Edetäkseen, alue on aina putsattava kaikesta pahasta ja vasta sitten portit eteenpäin aukeavat. Muutamia erilaisia alueita on läpäistävänä, jokaisessa on oma tietynlainen teemansa ja jopa niin sanottu neutraali vihollinen, joka taistelee pelaajaa ja myös näitä pimeyden tuojia vastaan.

Porukassa pelaaminen on selkeästi hauskempaa kuin yksinään poukkoileminen, se kuitenkin tuo tarinapelimuotoon omat haasteensa. Usein tarvitaan koko porukan keskittymistä, jotta peli etenisi. Tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että täytyisi keskittyä ylivaikeisiin vihollisiin, ei suinkaan, vaan siihen, että jokainen pelaaja on samanaikaisesti seisomassa napin päällä.

Mikäli yksi pelaajista on päättänyt lähteä vessaan, saunaan, kauppaan tai mitälie, niin koko porukka joutuu vain odottamaan ja ihmettelemään. Ottaa oman aikansa, kunnes tämä pelaaja singahtaa ulos omin nokkinensa ja potkia ulos istunnosta ei voi. Muita pelaajia ei edes näe missään valikoissa tai ruudulla, joten itse pelaaja ei välttämättä huomaa, jos osa porukasta päättää poistua peliryhmästä. Tässäkin menee oma aikansa, kun tyhmänä luulee muiden vain edenneen toiselle alueelle pelissä. Vihollisten vaikeustaso tuntuu kuitenkin säilyvän viiden hengen ryhmälle sopivana, vaikka tehtävää olisi suorittamassa enää kaksi pelaajaa. Nämä turhauttavat ongelmat tuovat tehtäville lisää aikaa, yhteen tehtävään voi kulua jopa tunti.

Gearbox Software kuitenkin osaa luoda teoksia, joita on kiva pelata kavereiden kesken ja näin on myös Battlebornin suhteen. Kaikki mahdollinen kaverin kanssa pelatessa onnistuu. On täysin ennennäkemätöntä ainakin itse allekirjoittaneelle, että peliä voi pelata kahdella konsolilla yhteensä neljä pelaajaa ja vielä netin välityksellä voi yksi kaveri liittyä porukkaan mukaan.

Battlebornen suola on sen moninpeli. Kavereiden kanssa pelaaminen onnistuu yllä mainituin tavoin ja erakot voivat etsiä lajikumppaneitaan peliaulan kautta. Muiden kanssapelaajien löytämisessä voi kuitenkin vierähtää pieni tovi. Tämä ei ole kuitenkaan ollut haitaksi, sillä osapuolet ovat aina tasaisia. Viivettä on välillä kuitenkin esiintynyt pelikentillä, mutta häiritsevän yleistä se ei ole ja syitä siihen voi toki olla useita.

Pelimuotoja moninpelissä on kolme erilaista ja näissä itsessään on jokaisessa kaksi karttaa, joista pelaajat äänestävät mieleisensä. Tai voi olla äänestämättä, aivan kuten presidentin vaaleissakin. Incursion -moodin kartoissa oma ryhmä hyökkää vastustajan hallitsemalle puolelle ja koittaa saada tapettua tietokoneen ohjaamat puolustajat, hyökkääjät ja turretit. Avuksi voi yrittää kutsua apujoukkoja, suorittamalla pieniä sivutehtäviä. Kartat ovat putkimaisia, mutta etenemismahdollisuuksia on silti useampi ja vastustajaa on helppo häiritä useammasta suunnasta.

Capture on aika yksiselitteinen pelimuoto; kaappaa kohde ja pidä sitä hallussa. Itse kohde voi olla joko staattinen tai liikkuva, riippuen kartasta. Se joka saa kohteen hallittua pidempään on voittaja. Meltdown kartat ovat hieman erilaisempia ja ehkä himpun verran makaabereita, sillä niissä päämääränä on upottaa omat tietokoneen ohjaamat sotilasapurit uuniin.

Oli moninpelin muoto mikä tahansa, on ryhmän tasapainolla tärkeä rooli. Mikäli kaikki ovat hyökkääjiä, on häviö varmaa. Jokaisen pelaajan täytyy ymmärtää säilyttää balanssi ja ihmeen hyvin tämä tuntuu olevan pelaajilla tiedossa. Tästä voisi ehkä päätellä pelaajakunnan olevan varttuneempaa sakkia. Erakon ei siis tarvitse pelätä moninpeliä ja varsinkaan sitä, että jatkuvasti haukutaan “noobiksi” tai lollotellaan.
Lisää pelattavaa on tiedossa pitkin vuotta ja yksi lisähahmokin on jo julkaistu. Grafiikka on erittäin nättiä katseltavaa ja erityisen jännää nähdä Unreal-pelimoottorin suorittavan piirretyn oloista grafiikkaa. Tämän lisäksi yksinpelin välipätkät ovat piirrettyjä animaatioita, jotka itse arvostelijan silmään ja tottumuksiin kyllä kelpaavat. Äänimaailmassa ei muuta valiteltavaa ole kuin köyhänoloiset aseiden tussahdukset. Mitään mieleenpainuvaa ei tältä osa-alueelta löydy, mutta toisaalta ei mitään yliärsyttävääkään. Kontrollitkin on helppo omaksua.

Kokonaisuutena Battleborn on erittäin varteenotettava vastustaja Overwatch -pelille ja voi olla, että pelaajakunta on ratkaisevassa roolissa. Toki on hieman turhauttavaa puhua näistä kahdesta pelistä keskenään, mutta kuten jo heti alussa tuli mainittua niin hyvin samankaltaisista teoksista on kyse.